Miksi vihapuhetta ei saada kuriin? Kolme näkökulmaa
Uhkailua, häpäisemistä, kiusaamista, maalittamista. Vihapuhe verkossa on lisääntynyt viime vuosina niin, että sen sanotaan jo murentavan oikeusvaltion perustaa. Miksei sitä saada kuriin ja vihan levittäjiä vastuuseen? Kolme asiantuntijaa vastaa.
Toimittaja Johanna Vehkoo: ”Vihapuhe rehottaa, koska siihen ei ole puututtu
”Yhteiskunta on päästänyt vihapuheen aivan liian pitkälle. Siihen eivät ole puuttuneet poliisi, syyttäjät tai tuomarit eivätkä tarpeeksi sellaiset näkyvät poliitikot, jotka asemansa puolesta voisivat asiaan vaikuttaa”, sanoo toimittaja Johanna Vehkoo.
Suomeen on päässyt syntymään harha siitä, että vihapuhe on normaalia. Näin vihapuhe on vain raaistunut.
Vehkoo huomauttaa, että vihapuheeseen liittyvät rikosnimikkeet ovat tyypillisesti asianomistajarikoksia.
”Uhri joutuu siis itse arvioimaan, onko hänellä voimavaroja viedä asiaa eteenpäin. Moni ei vie, ja se on yksi syy vihan leviämiselle.”
Vehkoon kirjassa Vihan ja inhon internet monet haastateltavat sanovat, että rikosilmoitukset eivät etene. Esitutkinnat lopetetaan, koska rikokset katsotaan liian vähäisiksi tai niiden tutkiminen olisi liian kallista ja vaivalloista. Moni uhri ei jaksa vaivautua, koska tieto rikosilmoituksesta voi lisätä häirintää.
Vehkoon mielestä voidaan jo puhua rankaisemattomuuden kulttuurista. Maalittaminen on entisestään mutkistanut tilannetta, koska siinä joukkoja lietsova henkilö ei välttämättä itse syyllisty rikokseen, vaan likaisen työn tekevät muut.
Vehkoon mukaan lainsäädännön kannalta epäkohta on viharikoksen määritelmä. Viharikokseksi katsotaan rikos, joka tehdään siksi, että uhri kuuluu esimerkiksi uskonnolliseen, etniseen tai seksuaaliseen vähemmistöön. Naisiin kohdistuvaa vihaa eli misogyniaa ei laki tunnista viharikokseksi.
”Tämä olisi tärkein yksittäinen lakimuutos. Sukupuolittunut vihapuhe ja uhkailu ovat jääneet piiloon, koska niitä ei ole tutkittu eikä myöskään tilastoitu. Naisten kohtaama vihapuhe on kuitenkin hyvin raakaa ja liittyy usein selvästi uhrin sukupuoleen.”
Yksi syy vihapuheen rehottamiselle Vehkoon mielestä on se, ettei verkkoalustoja saada kuriin.
”Etenkin Ylilaudalla masinoidaan harva se päivä massiivisia vihakampanjoita ihan tavallisia ihmisiä kohtaan. On todella kummallista, ettei ylläpitäjiä laiteta vastuuseen sivustojensa sisällöstä.”
Kansainvälisillä alustoilla, kuten Facebookissa ja Twitterissä, vihapuhetta ei ole saatu kuriin, koska alustat eivät usein pidä selvääkään vihapuhetta yhteisönormiensa vastaisena, vaikka käyttäjät siitä raportoisivatkin. Tämä johtunee siitä, että ilmiantoja lukee ja kääntää pitkälti tietokone.
”On paljon todisteita siitä, että tämmöiset pienet kielialueet eivät ole niin kiinnostavia isoille someyhtiöille eikä moderointiin panosteta.”
Vihapuheen ja disinformaation levittäjät ovat taitavia hämmentämään keskustelua. Kun alettiin puhua maalittamisen kriminalisoinnista, osa verkkokeskustelijoista alkoi kutsua esimerkiksi kriittisiä lehtiartikkeleita maalittamiseksi.
”Populistit kaappaavat käsitteitä. Nykyään harva toimittaja puhuu valeuutisista, koska se käsite on kaapattu poliittiseksi lyömäaseeksi.”
Termeistä luopuminen on Vehkoosta kuitenkin lyhyt tie. Olisi parempi pitää kiinni hankalia asioita kristallisoivista termeistä, kuten vihapuhe ja maalittaminen, ja tarvittaessa luoda uusia. Hän itse on kutsunut vihapuhetta verkkoväkivallaksi.
Käsitteiden kaappaaminen ja keskustelun hämmentäminen ovat osa vihapuheen strategiaa – ja yksi syy vihapuheen rehottamiseen. Vihapuhujille on hyödyllisempää, että yhteiskunnan energia kuluu termien määrittelyyn itse ilmiön kitkemisen sijaan.
Ylikomisario Jari Taponen: ”Pykälät eivät estä vihapuheen kitkemistä, ongelma on muualla”
Taponen on Helsingin poliisilaitoksen ennaltaehkäisevän poliisitoiminnon johtaja, jonka aktiivisuus sosiaalisessa mediassa on tuonut myös tittelin ”Twitter-poliisi”.
”Vihapuhe liittyy yhteiskunnan arvojen muutokseen”, toteaa ylikomisario Jari Taponen Helsingin poliisista.
”Arvot ovat koventuneet. Toisaalta vihapuheen kohteeksi joutuneet vähemmistöt eivät enää suostu alistumaan. Syntyy enemmän konflikteja, kun kiusatut alkavatkin pitää ääntä kohtelustaan.”
Arvojen murrokseen liittyy poliittisen kentän muutos kaksinapaiseen suuntaan.
”Tätä kahtiajakoa pyritään tekemään aika populistisilla tavoilla, lietsomalla turvattomuutta ja pelkoja. Sanotaan, että meille on arvoiksi nousemassa vähemmistöjen oikeuksia ajavia arvoja, kuten tasa-arvo ja suvaitsevaisuus tai vaikkapa erilaisten seksuaalisuuntauksien hyväksyminen, jolloin perinteiset arvot murtuvat.”
”Samaan aikaan puhutaan sananvapauden rajoista ja vastuusta. Keskustellaan siitä, saako kansanryhmää vastaan kiihottaa vai ei. Tausta-ajatuksena on se, että vähemmistöjä pitäisi pystyä sortamaan ilman vastuita.”
Vihapuheen kitkeminen on vaikeaa senkin vuoksi, että pelon lietsomisella on vankat kansainväliset perinteet. Toimivia strategioita kopioidaan maasta toiseen.
”Tiedetään, että äärioikeistolla on hyvinkin tiiviit kansainväliset suhteet.”
On epäilty, että taustalla olisi vieraiden valtioiden harjoittamaa informaatio- tai hybridivaikuttamista eli sitä, että esimerkiksi Venäjä ruokkisi ja rahoittaisi vihaa verkossa. Taposen mukaan tästä ei ole selkeää näyttöä. Samantyyppistä vaikuttamista Venäjä on harrastanut naapurimaissaan ennen konflikteja, mutta Suomessa kyse saattaa olla siitä, että äärioikeisto vain ottaa oppia toisten valtioiden äärioikeistoilta.
Vihapuhe-sanaa ei löydy rikoslaista. Kun vihapuheen uhri tekee rikosilmoituksen, poliisi tutkii, onko kyse esimerkiksi kansanryhmää vastaan kiihottamisesta, vainoamisesta, kunnianloukkauksesta, viestintärauhan rikkomisesta tai laittomasta uhkauksesta.
Monet järjestöt Lakimiesliitosta Suomen poliisijärjestöjen liittoon ovat esittäneet, että maalittaminen tulisi kriminalisoida erikseen.
Maalittamisen osalta muutos voisi Taposenkin mukaan olla tarpeen, mutta muuten laki on hänestä ajan tasalla. Pykälät eivät estä vihapuheen kitkemistä, vaan ongelma on muualla. Taponen puhuu puuttumattomuuden ongelmasta.
Viharikosten ja muiden verkossa tapahtuvien sananvapausrikosten tutkintaan ei ole riittävästi resursseja, eikä tutkinta ole riittävällä tavalla organisoitua. Poliisissa on Taposen mielestä myös jonkin verran sellaista ilmapiiriä, että sosiaalisessa mediassa tapahtuva rikollisuus ei ole jollain tapaa ’oikeaa’, reaalimaailmassa tapahtuvaa rikollisuutta.
Näistä syistä poliisissa ei välttämättä tehdä tarpeeksi vihapuheen kitkemiseksi.
Tutkija Reeta Pöyhtäri: ”Vihapuhetta on, koska se toimii”
Pöyhtäri on Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori, joka oli mukana arkkipiispa Kari Mäkisen työryhmässä vihapuheen vastaisten toimien tehostamiseksi, sisäministeriön tilaamassa Viha vallassa -tutkimuksessa sekä vuonna 2013 ilmestyneen Vihapuhe sananvapautta kaventamassa -kirjan tekijätiimissä.
”Vihapuhe on ilmiönä vanha, ja historian saatossa on todettu, että se saavuttaa tavoitteensa”, toteaa tutkijatohtori Reeta Pöyhtäri Jyväskylän yliopistosta.
”Voi inhorealistisesti ajatella, että vihapuhetta on, koska nykyajan hyvät välineet tekevät sen tuottamisen ja levittämisen niin helpoksi.”
Pöyhtäri on tutkinut vihapuhetta niin median kuin politiikan kannalta. Hänestä on turha ajatella, että näin monitahoista ilmiötä voisi saada kuriin vain yhtä nappia painamalla.
Reeta Pöyhtärin mielestä uutismedia on yksi osatekijä siinä, että vihapuhe on päässyt leviämään. Kun jonkun poliitikon möläytyksistä uutisoidaan, annetaan mahdolliselle vihapuheelle näkyvyyttä. Vihaa levittävien ihmisten tavoite on saada sanomalleen kuulijoita, ja usein mediaa on syytetty rasismin ja vihapuheen normalisoinnista, kun se päästää sitä levittävät tahot ääneen.
Viime vuosina uutismedia on Pöyhtärin mukaan parantanut tapojaan. Eikä se saisi hänen mielestään täysin sivuuttaakaan vihapuhetta suoltavia poliitikkoja, sillä kansalaisten tulee tietää, millaisia nämä ovat.
”Ongelma on siinä, että median tapa käsitellä vihapuhetta on usein ollut epäonnistunut.”
Esimerkiksi kun tv-studioon luodaan vastakkainasettelu, jossa vihapuhetta harjoittava ”pahis” inttää kannoistaan ”hyviksen” kanssa, se luultavasti vain lujittaa leirien poteroja.
”Hyödyllisempää olisi käsitellä itse vihapuhetta ja sitä, mistä se tulee – ja kuinka vahingollista se on.”
Vihapuhe leviää Pöyhtärin mukaan myös siksi, että sillä on yleisö: suuri ja melko hiljainen massa, joka seuraa vihapuhetta ja joskus myös jakaa sitä. Kun pienehkö aktiivinen porukka intoutuu vaikkapa vaalien alla levittämään vihaviestejä koordinoidusti, ilman tätä yleisöä heidän toimintansa kaikuisi tyhjälle internetille.
Koulupihavertauksella voisi sanoa, että muutamat ilkkujat eivät voisi kiusata, jos ympärillä ei olisi mukananaurajien ja hiljaisten katselijoiden joukkoa.
Keskeistä ongelmassa on myös se, että vihapuhujien näkökulmasta puhe toimii. Pöyhtärin mukaan on jo nähtävissä, että vihapuheen vuoksi ihmisten on vaikeampi luottaa tuntemattomiin, keskusteluihin ei haluta osallistua ja politiikkaan lähtemistä arastellaan.
”Esimerkiksi toimittajien on vaikea löytää tutkijoita haastateltaviksi tulenaroiksi koetuista aiheista. Tässä mielessä voi ajatella, että vihapuhe ja häirintä ovat osuneet päämääräänsä, jos tarkoituksena on ollut häiritä demokratiaan osallistumista.”
”Mutta on myös ihmisiä, jotka kaikesta huolimatta pitävät asioita esillä, koska eivät halua antaa vihapuheen levittäjien voittaa ja onnistua vaientamisessa. On tuoreita työryhmämietintöjä, oikeuslaitos toimii aktiivisesti asian suhteen, useat tahot keskustelevat. Tasavallan presidenttikin on ottanut voimakkaasti kantaa.”
Reeta Pöyhtärin ja kumppanien Viha vallassa -tutkimuksessa yksi suositus oli, että vihapuhetta pitäisi tuomita julkisesti enemmän, jotta sitä saataisiin suitsittua.
”Tätä on nyt ollut paljon nähtävissä. Toivottavasti ei liian myöhään.”
|
Vihreitä tavoitteita vihapuheen suitsimiseksi
|
Asiantuntijana sisäministerin valtiosihteeri Olli-Poika Parviainen
Teksti: Esa Salminen
Kuvitus: Outi Kainiemi
Vihreät - De Gröna