Miksi kaikille ei löydy kotia? Kolme näkökulmaa asunnottomuuteen

Vaikka asunnottomuutta on vähennetty Suomessa paremmin kuin missään Euroopan maassa, yhä on tuhansia ihmisiä vailla kotia. Kysyimme kolmelta asiantuntijalta, miksi asunnottomuus on niin sitkeä ongelma.

Y-Säätiön tutkimuspäällikkö Saija Turunen: ”Yksiö kerrostalossa ei riitä ratkaisuksi”

Saija Turunen työskentelee Y-Säätiön tutkimuspäällikkönä ja koordinoi Euroopan laajuisen Housing First Europe Hubin tutkimustyöryhmää. Y-Säätiö on voittoa tavoittelematon toimija, joka vuokraa kohtuuhintaisia asuntoja ja pyrkii asunnottomuuden poistamiseen.

Tilastoissa asunnottomien määrä on vähentynyt jo kahdeksan vuotta peräkkäin. Se on Y-Säätiön tutkimuspäällikkö Saija Turusen mielestä hyvä uutinen. Mutta tilastoissa on myös huolestuttavia merkkejä: viime vuonna pitkäaikaisasunnottomien määrä nousi ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen, heitä on jo yli tuhat.

”Käytännössä se tarkoittaa, että yhteiskunta ei ole pystynyt riittävästi tukemaan ihmisiä, joilla on jokin pitkällinen elämän kriisi”, Turunen sanoo.

”Näyttää siltä, että joukossamme on ihmisryhmä, jolle asunnottomuudesta on tullut lähes pysyvä tila. Se ei ole hyvinvointivaltiossa oikein.”

Yksi syy asunnottomuuteen on Saija Turusen mukaan se, ettei suurissa kaupungeissa ole tarpeeksi asuntoja, joihin myös pientuloisilla olisi varaa.

Tarvitaan myös erilaisia asumisratkaisuja, sillä yksiö tavallisessa kerrostalossa ei välttämättä ole oikea ratkaisu, jos elämässä on suuria haasteita.

”Tarvetta on erityisille pienille asumisyksiköille”, Turunen sanoo.

Asumisyksiköt tarkoittavat tuettua asumista: jokaisella on oma koti omalla vuokrasopimuksella, mutta läsnä on henkilökuntaa ja tukea. Osalle riittää apu vaikkapa vain etuuksien hakemiseen, mutta etenkin alkuvaiheessa osa tarvitsee hyvinkin intensiivistä tukea.

”Alkaen siitä, kuinka kodista ja itsestä huolehditaan”, Turunen sanoo.

Palvelujen ja tuen saaminen on Turusen mukaan monelle liian hankalaa, hidasta ja joskus myös turhan lyhytaikaista.

”Suomessa mennään edelleen monen luukun taktiikalla, eikä luukkujen välillä koordinoida riittävästi. Se tekee palvelujen hakemisen aika haastavaksi. Myös sähköisten palvelujen käyttäminen on monelle haasteellista.”

Joka neljäs asunnoton on nainen. Naisten suhteellinen osuus kasvoi pitkään, kunnes suunta vuonna 2020 lopulta kääntyi. Saija Turusen mukaan asunnottomat tai asunnottomuusuhan alla elävät naiset tarvitsevat erityistä tukea ja palveluja.

”Asunnottomuus altistaa naiset hyväksikäytölle ja väkivallalle, ja naisille asunnottomuuden häpeä ja stigma ovat erityisen vaikeita.”

Y-Säätiö onkin koordinoinut hanketta, jossa kodittomien naisten erityistarpeet on huomioitu. Kun naisten mahdollisesti kokemat traumat ja lähisuhdeväkivalta tunnistetaan, osataan tarjota oikeanlaista tukea ja turvata esimerkiksi vaikeissa pari- ja perhesuhteissa elävien naisten asuminen.

Traumoja ja väkivaltaa huomioon ottavaa osaamista tulisi Turusen mielestä lisätä joka sektorilla. Vaikka ne ovat enemmän naisten arkea, hyödyttäisi osaaminen myös miehiä.

Turusen mielestä asunnottomuuden hoitoon ei ole riittävästi rahaa ja työntekijöitä.

”Talousongelmiin on olemassa tukiverkkoja, mutta me tarvitsemme lisää ammattilaisia, kuten asumisneuvojia, jotka saattavat ihmisiä tukiverkkojen ja talousongelmiin kehitettyjen työkalujen piiriin.”

Jos elämä on todella pahasti kriisissä, voi avun hakeminen byrokratian viidakosta olla liki mahdotonta ilman apua. Asumisneuvojia on kunnilla ja järjestöissä, mutta heitä on liian vähän, ja kuormittavassa työssä jaksaminen on koetuksella. Jo se auttaisi, että asumisneuvonnasta tulisi hallituksen linjauksen mukaisesti lakisääteistä, jolloin sitä olisi jokaisessa kunnassa.

Helsingin kaupungin asunto-ohjelmapäällikkö Mari Randell: ”Huutavin pula ei enää ole seinistä ja katosta”

Mari Randell on Helsingin kaupungin asunto-ohjelmapäällikkö, joka vastaa asuntopolitiikan koordinoinnista.

Yli 60 prosenttia Suomen asunnottomista asuu pääkaupunkiseudulla. Helsinki on sekä asunnottomien määrässä että suhteessa väkilukuun asunnottomien pääkaupunki. Syy on sama kuin muussakin kaupungistumisessa: töitä on eniten pääkaupunkiseudulla.

Helsingissäkin asunnottomuus on vähentynyt, ja yksi syy on tuettu ARA-vuokra-asuntojen kanta. ARA-asunnot ovat valtion tukemia vuokra-asuntoja, joihin asukkaat valitaan asunnontarpeen, varallisuuden ja tulojen perusteella. Etusijalla ovat asunnottomat ja muut kiireellisessä asunnontarpeessa olevat, vähävaraisimmat ja pienituloisimmat hakijat.

Monissa maissa, esimerkiksi Ruotsissa, ARA-asumista on siirretty yksityisille markkinoille. Helsingissä suurimman osan asunnoista omistaa kaupungin omistama yhtiö Heka Oy.

”Monessa maassa on ajateltu, että markkinat tunnistavat, paljonko asuntoja tarvitaan. Meillä ei ole uskottu, että markkinat tulisivat koskaan hoitamaan asumista ihmisille, jotka tarvitsevat erityistä tukea tai selkeästi kohtuuhintaisempaa asumista”, Helsingin asunto-ohjelmapäällikkö Mari Randell sanoo.

Erityisryhmät, kuten kehitysvammaiset, lastensuojelutaustaiset nuoret ja päihde- tai mielenterveyskuntoutujat, tarvitsevat erityistä tukea ja heille erikseen varattua asuntokantaa. Kaupungeissa on oltava asuntoja, joiden tarkoitus ei ole tehdä vuokratuottoa, vaan tarjota koteja ihmisille.

”ARA-tuotannosta kannattaa ehdottomasti pitää kiinni”, Mari Randell sanoo.

”Yksi Helsingin isoista haasteista on markkinaehtoisten ja ARA-asuntojen vuokrien valtava ero. Markkinaehtoiset vuokrat ovat pienituloisille melko kohtuuttomia.”

Tuettuihin asuntoihin on jonoja, ja ARA-kantaa rakennetaan lisää Helsingissäkin. Tavoitteena on, että 25 prosenttia rakennettavista asunnoista olisi ARA-asuntoja, vuodesta 2023 eteenpäin osuus nousee 30 prosenttiin. Tämä otetaan huomioon jo uusia asuinalueita kaavoitettaessa: myös upouusista Kalasataman ja Jätkäsaaren asunnoista neljännes on ARA-vuokra-asuntoja.

Mari Randellin mielestä Helsingissäkin pitäisi panostaa enemmän siihen, että ihminen pääsee siirtymään tukiasunnosta tai asumisyksiköstä tavanomaiseen vuokra-asuntoon. Huutavin pula ei enää ole seinistä ja katoista.

”Aikanaan tehtiin isojakin asumisyksiköitä. Nyt tarvitaan nimenomaan polut eteenpäin, että tuki on oikea-aikaista ja oikeanlaista ja tukee henkilön kuntoutumista.”

Hän ei usko, että Helsingissä päästään tilanteeseen, jossa kaikilla olisi koti.

”Me olemme sillä tavalla kiperässä tilanteessa, että yhä useammalla on päihde- ja mielenterveyshaasteita.”

Tällöin voi asunnon pitäminen olla vaikeaa.

Ongelmia voitaisiin ehkäistä myös panostamalla lastensuojeluun niin, että rikkinäisissä kotioloissa kasvaneilla nuorilla olisi riittävät taidot hallita arkeaan.

”Aika monella asunnottomalla on valitettavasti myös lastensuojelutausta”, Mari Randell sanoo.

VVA ry:n asumisneuvoja ja kuntavaaliehdokas Ulla Pyyvaara: ”Polut ovat hankalia jokaiselle asunnottomalle”

Ulla Pyyvaara on Vailla vakinaista asuntoa ry:n asumisneuvoja, Vantaan asunnottomien yön puheenjohtaja ja Vihreiden kuntavaaliehdokas Vantaalla. Hän on julkaissut asunnottomuudesta kaksi kirjaa: Katu ja Naamat. Kolmas kirja on työn alla.

VVA ry:n asumisneuvoja Ulla Pyyvaara näkee työssään, miksi ihmisille ei tahdo löytyä kotia. Tyypillistä on, että kun joutuu kodittomaksi, palveluihin on hankala päästä tai niiden pariin ei osata hakeutua.

Hänen puheilleen saattaa tulla nuori mies äitinsä kanssa. Nuorukaisella voi olla vähän vuokravelkaa, maksuhäiriömerkintöjä ja suunta hukassa, eivätkä he tiedä, kuka auttaisi. Samanlainen tilanne voi olla yrittäjällä, jolta on mennyt koronan tähden asiakkaat ja tulot. Tällaisia tapauksia on nyt yhä enemmän.

”Eräskin yrittäjätaustainen sanoi, että häntä ei oteta tosissaan”, Pyyvaara sanoo.

Viranomaiset saattavat katsoa entisen yrittäjän aiempia tuloja, eikä päätökseen vaikuta se, että enää rahaa ei ole, vaikka puoli vuotta takaperin olikin.

”Suurin osa asunnottomista ei ole aiheuttanut asunnottomuuttaan itse”, Pyyvaara sanoo.

Myös mielenterveys- ja päihdeongelmaiset voivat joutua odottamaan tuettua asumista pitkään.

”Polut ovat hankalia jokaiselle asunnottomalle.”

Myös Ulla Pyyvaaran mielestä asunnottomuus johtuu pohjimmiltaan siitä, ettei kohtuuhintaisia asuntoja ole riittävästi. Vuokrat ovat niin korkeita, että yhteiskunnan tukien ja asumismenojen jälkeen ihmiselle saattaa jäädä sata euroa kuukaudessa ruokaan, liikkumiseen ja hygieniaan.

”Tapaan ihmisiä, jotka sanovat, etteivät he ole syöneet kahteen päivään.”

Asumisneuvojat osaavat ohjata avun luo, mutta tärkeä osa työtä on myös motivoiminen, sillä asunnottomuus lamaannuttaa.

”Tällainen työ tarvitsisi lisää tekijöitä: niin asumisneuvojia kuin juridiikkaa tuntevia asiamiehiäkin”, Pyyvaara sanoo.

Lisäksi tarvittaisiin matalan kynnyksen paikkoja ja perustarpeista huolehtimista – myös päihteettömille ihmisille.

”Pitäisi olla paikkoja, johon saa tulla yöksi, jossa saa edulliset aamukahvit ja puuron ja jossa voi selvittää asiat jonkun kanssa, joka auttaa eteenpäin.”

Hän kiittää Kelaa siitä, että viestintä on muuttunut selkokielisemmäksi. Silti korona-aikana on korostunut henkilökunnan tarve: monet asunnottomat eivät voi käyttää etäpalveluja tai hoitaa asioitaan aulassa puhuvan robotin kanssa. Tarvitaan ihmisiä ja vaikkapa puhelinyhteyksiä sosiaalitoimeen.

Tarvitaan myös edullista ja valvottua vuokratuotantoa.

Ulla Pyyvaaraa huolestuttavat nyt erityisesti nuoret ja Nuorisosäätiöllä kytevä tilanne. ARA on irtisanonut ongelmissa rypevän säätiön ja sen tytäryhtiöiden lainat.

”Mitä tapahtuu niille tuhansille nuorille? Jos asunnoista tuleekin vapaiden markkinoiden koteja, saavatko nuoret jäädä ja onko heillä varaa jäädä”, Pyyvaara miettii.

Hänen mielestään on tärkeää, että hyvinvointiyhteiskunnan palveluista pidetään kiinni eikä yhteiskunta jakaudu kahtia.

Jos ihminen tarvitsee mielenterveyspalveluja tai korvaushoitoja, niihin pitäisi päästä. Monilla kadulla asuvilla ongelmana ovat huumeet.

”Pääsy korvaushoitoihin on tehty äärettömän hankalaksi, ja vaikka luvataan, että asunnottomille on tietyt kiintiöt, niin paikkojen saatavuus on kiven takana.”

teksti: Esa Salminen
kuvitus: Outi Kainiemi

Lue myös:

Europarlamentaarikko Alviina Alametsä: Koti on jokaisen perusoikeus