Miksi avohakkuut ovat haitaksi? Kolme näkökulmaa

Avohakkuu myllertää metsään ammottavan aukon. Mitkä ovat sen vaikutukset metsäluonnon monimuotoisuudelle, ilmastolle ja metsänomistajille? Kolme asiantuntija vastaa.

Ekologian professori Janne Kotiaho: ”Avohakkuu aiheuttaa suurimman häiriön metsään”

Kotiaho on Jyväskylän yliopiston ekologian professori ja ympäristöministeriön nimittämän Suomen Luontopaneelin puheenjohtajana. Luontopaneeli on riippumaton, tieteellinen asiantuntijaelin, joka tukee luonnon monimuotoisuuspolitiikan suunnittelua ja sitä koskevaa päätöksentekoa.

”Metsienkäsittely on luonnon monimuotoisuuden suuri kysymys: jokainen metsänhoitotoimenpide on häiriö metsän ekosysteemille. Suurimman häiriön metsään aiheuttaa avohakkuu,” sanoo Jyväskylän yliopiston ekologian professori Janne Kotiaho.

Suomen metsissä elää 833 uhanalaista lajia, joista 732 on uhanalaisia ensisijaisesti metsätalouden toimenpiteiden vuoksi. Yli kolmasosa uhanalaisista metsälajeista on vanhojen metsien lajeja. Uhanalaiseksi luokittelu tarkoittaa, että lajilla on korkea todennäköisyys hävitä kokonaan lähivuosikymmenten aikana.

Kotiaho täsmentää, että avohakkuut eivät kuitenkaan ole ainoa syy, miksi luonnon monimuotoisuus metsissä taantuu.

”Ehkä suurin syy, miksi metsienkäsittely ylipäätään haittaa metsäluontoa, on se, että me viemme resursseja pois lajeilta. Heikennämme lajien elinympäristöjä tai hävitämme ne kokonaan.”

Metsässä toimii täydellinen kiertotalous, mitään kasvanutta ei jätetä käyttämättä. Puu on metsässä elinkaarensa eri aikoina satojen eri lajien resurssi, elinpaikka. Kotiaho arvioi, että metsien käytöllä olemme hävittäneet 95 prosenttia kuolleen puun luontaisesta määrästä.

”Noin 4 000–5 000 eliölajia on riippuvaisia maatuvasta puusta. Nämä eliöt ovat romahduksen partaalla.”

Avohakkuu aiheuttaa metsänkäsittelytavoista voimakkaimman häiriön. Kun vanhasta suojaisasta metsästä tulee kertaheitolla paahteinen aukio, sen lajisto muuttuu tyystin.

”Vaikka kuinka sanottaisiin, että jokin metsänhoitotoimenpide on hyväksi metsälle, se ei ole sitä. Aina kun teemme metsänhoitotoimenpiteitä, haittaamme metsäekosysteemiä.”

”Avohakkuu on poikkeuksellisen haitallinen tapa ottaa puuta pois metsästä. Eliölajien resurssien näkökulmasta kuitenkin myös jatkuvan kasvatuksen hakkuut ovat haitallisia, koska siinäkin aikaa myöden kaikki rungot eli resurssit otetaan ihmisen käyttöön,” Kotiaho jatkaa.

Jatkuvan kasvatuksen piirissä on tällä hetkellä noin neljä prosenttia metsistä.

Niissä tehdyt hakkuut ovat vähemmän haitallisia, koska aluetta ei hakata paljaaksi ja paikallinen kertahäiriö jää pienemmäksi.

Päätöksiä metsäasioista Suomessa tekevät valtion ja teollisuuden lisäksi sadat tuhannet metsää omistavat kansalaiset. 

Metsäluonnon asiantuntijana Kotiaho herätteleekin kysymystä, kuinka kykeneviä neuvontaorganisaatiot ovat opastamaan metsänomistajia muunkinlaiseen metsänhoitoon kuin vain avohakkuuseen tähtäävään ratkaisuun.

”Sanoisin, että metsänomistajille ei riittävän usein tarjota esimerkiksi jatkuvan kasvatuksen vaihtoehtoja tai täyteen puustoarvon korvaukseen perustuvaa METSO-suojeluohjelmaa. Nykyisen neuvonnan tarkoitus on saada puuta liikkeelle, ja neuvonta on sen mukaista.”

Jokaisen metsänomistajan oma päätös on, miten metsää kasvatetaan ja hoidetaan ja millä tavoin hakkuu tehdään.

”Jos metsänomistaja asettaa ensisijaiseksi lähtökohdaksi luonnon monimuotoisuuden ja suojelee tai hoitaa metsiään sen ehdoilla, silloin hän tekee paljon luonnon monimuotoisuuden eteen.”

Metsien monikäytön ekologian professori Anne Tolvanen: ”Hiilensidonnan kannalta kasvipeite on tärkeä”

Tolvanen on metsien monikäytön ekologian professori Luonnonvarakeskuksessa. Hänen asiantuntemusalaansa ovat metsien monikäyttö, metsäluonnon monimuotoisuuden yhteensovittaminen muun maankäytön kanssa, metsien ja soiden ennallistaminen sekä ekosysteemipalvelut.

”Ilmastonmuutoksessa on kaksi asiaa, joihin voimme vaikuttaa merkittävästi. Voimme vähentää ja tehostaa energiankäyttöä niin, että päästöjä tulee mahdollisimman vähän. Ja voimme sitoa hiiltä sekä luoda ja vahvistaa hiilinieluja metsien, soiden ja maan käytöllä”, professori Anne Tolvanen Luonnonvarakeskuksesta sanoo.

Suomi on harvaan asuttu maa, vahvasti metsien ja soiden peitossa. Peräti kolme neljäsosaa maa-alasta on metsää ja suota. Meillä on hyvä mahdollisuus kehittää hiilensidontaa.

”Suomessa sidotaan hiiltä suhteessa paljon verrattuna moneen muuhun maahan. Hiilensidonnan kannalta on tärkeää, että maassa on kasvipeite sen sijaan, että se olisi paljas tai rakennettuna.”

Avohakkuusta puhuminen on mielipiteitä herättävä asia Suomessa. Se on paljon käytetty metsän uudistamisen tapa, jossa poistetaan lähes kaikki puusto alueelta. Metsään jätetään 5–10 säästöpuuta jokaiselle avohakatulle hehtaarille. Jaksollisessa metsänkasvatuksessa metsän päätehakkuu on usein juuri avohakkuu. Metsien kiertoaika Pohjois-Suomessa on 80 vuotta, etelässä 60 vuotta.

Vähemmän käytetty jatkuva kasvatus on ollut sallittua vasta metsälain muutoksen (2014) jälkeen. Se kiinnostaa metsänomistajia, mutta tutkimustuloksia siitä on vielä vähän tarjolla.

Jatkuvan kasvatuksen poimintahakkuilla olisi kuitenkin mahdollista antaa puiden kasvaa suuremmiksi ja vanhemmiksi kuin avohakkuualueilla. Silloin hakattua puuta voidaan käyttää muun muassa rakentamiseen, jolloin hiili säilyy niissä pidempään. Jos puu kaadetaan energiapuuksi, hiili karkaa ilmakehään.

”Ilmastovaikutusten kannalta hakkuutapaa suurempi vaikutus on hakattavan puun määrällä. Noin puolet puun biomassasta on hiiltä, ja avohakkuussa hakkuualalta poistetaan yhdellä kertaa sekä puut että hiili.”

Hiilinieluja voidaan vahvistaa, sitoa hiiltä eri keinoin metsiin ja soihin sekä lisätä jo olemassa olevien hiilinielujen potentiaalia. Turvetta kerryttävä suo toimii ilmakehän hiilen nieluna.

”Soille voidaan tehdä ison mittakaavan hiilinieluja, jotka pysyvät. Metsässä hiili on niin kauan, kun siellä on puuta. Kun puusto kaadetaan ja kuljetetaan pois, katoaa myös puustoon sitoutunut hiili, kunnes paikalle kasvaa uusi puusukupolvi. Tämä on normaali kierto, mikäli metsä ei ole suojelualuetta, jossa puusto jää kuolemansakin jälkeen alueelle. Mutta suot kartuttavat hiiltä jatkuvasti.”

Metsänomistajien rooli on tärkeä siinä, miten metsää hoidetaan. Metsämaasta ja puuston kasvusta yksityiset henkilöt omistavat lähes 70 prosenttia.

“Jos metsänomistaja haluaa sitoa hiiltä metsään tai suohon, on hyvä pidentää metsän kiertoaikaa. Oikein hieno metsä kannattaa suojella, jolloin se jää keräämään hiiltä, ja monimuotoisuuskin hyötyy.”

Metsänomistaja Timo Kujala: ”Jatkuvapeitteinen kasvatus on taloudellisestikin kannattavaa”

Kujala on helsinkiläinen metsänomistaja ja metsäsijoittaja. Hän on yli 20 vuoden aikana hankkinut metsää ympäri Suomea ja käy jatkuvasti keskustelua suomalaisten metsänomistajien kanssa metsänhoidosta.

”Kärjistetyn avohakkuu tai poimintahakkuu -kahtiajaon sijaan Suomessa pitäisi puuttua mekanismeihin, jotka ajavat metsänomistajat tekemään avohakkuita,” sanoo Timo Kujala.

Kujala listaa kolme kohtaa, jotka ovat hänelle ja monelle muullekin metsänomistajalle tärkeimmät asiat metsässä.

”Ensiksi se, että metsänomistaja saa metsästään taloudellisesti mahdollisimman hyvän tuoton. Toiseksi luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen tai parantaminen. Kolmas kohta liittyy ilmastonmuutokseen: metsä toimii hiilinieluna.”

Omissa metsissään Kujala on toiminut niin, että kaikki nämä kohdat toteutuvat.

”Eivätkä nämä kolme asiaa ole ristiriidassa keskenään,” hän painottaa.

Nykyiset metsänhoitosuositukset eivät tyydytä Kujalaa. Hänen mukaansa ne johtavat suoraan avohakkuuseen. Metsien hoidossa ja hyödyntämisessä metsänomistajia neuvoo Metsäkeskus.

”Miksi Metsäkeskus antaa metsänomistajille taloudellisesti, monimuotoisuuden ja hiilensidonnan kannalta kaikkein huonoimman vaihtoehdon? Minusta tämä on kyseenalaista toimintaa,” Kujala arvioi.

”Jos metsäni olisi hoidettu metsänhoitosuositusten mukaisesti, joutuisin tekemään ainoastaan avohakkuita varttuneissa metsissä. Mikään muu vaihtoehto ei enää olisi niissä taloudellisesti järkevää.”

Avohakkuiden kieltämisestä ei tarvitsisi edes keskustella, jos toimittaisiin järkevällä tavalla. Kujala sanoo, että metsänomistajalle on tarjolla riippumatonta tutkimustietoa yliopistoista. Suurin osa tutkimuksista osoittaa, että jatkuvapeitteinen metsänkasvatus on taloudellisesti kannattavampaa kuin tasaikäismetsätalous.

”Avohakkuu lähtee jo taimikon hoidosta. Mitä pidemmälle hoito etenee, sitä vaikeampi siitä on siirtyä jatkuvapeitteiseen metsänkasvatukseen.”

Kujala kritisoi myös hakkuiden tilastointia. Tilastot eivät enää metsälain uudistuksen jälkeen kerro, miten metsistä hakataan puustoa. Suurin osa jatkuvan kasvatuksen hakkuista menee tilastoissa tasaikäismetsätalouden hakkuisiin. Hakkuutapa ei ilmaise, onko kyseessä jatkuvan kasvatuksen metsän hakkuu vai tasaikäisen metsän päätehakkuu, sillä yläharvennushakkuu tehdään molemmissa.

”Tilastointi on valtava ongelma, se johtaa ihmisiä harhaan, ja sillä on suuri mielipidevalta. Järkevämpää olisi tilastoida metsien hakkuita hakkuutapojen mukaan.”

Metsälain uudistus vuonna 2014 toi monta hyvää asiaa tullessaan. Se mahdollistaa muun muassa jatkuvassa kasvatuksessa käytetyn yläharvennuksen.

”Ilmastonmuutos etenee vääjäämättä, ja Suomen tasaikäisille kuusikoille se tietää vaikeuksia. Kuusta viljellään meillä eniten, ja se on tuhoille herkkä. Puhtaissa tasaikäisissä kuusikoissa kirjanpainajien aiheuttamat metsätuhot ovat alkaneet lisääntyä, sillä kirjanpainajille ei ole niissä luonnollisia vihollisia. Varsinkin avohakkuiden reunametsiä on jo jouduttu päätehakkaamaan ennenaikaisesti.”

Kujalan empiiriset metsähavainnot kertovat, että jatkuvaan kasvatukseen tähtäävät yläharvennushakkuut ovat lisääntyneet huomattavasti, vaikka tilastot eivät sitä näytä. Hän toteaa, että metsänomistajan mieli usein muuttuu, kun hän näkee yläharvennushakkuun lopputuloksen käytännössä: kehityskelpoisen metsän, johon ei tarvitse investoida, sekä hakkuukoneen tulosteesta kaadetut puumäärät puutavaralajeittain, eli paljon tukkia ja vähän kuitupuuta.

”Metsänhoidossa ja -hakkuissa minusta olisi parempi pureutua syy-seuraussuhteisiin. Se veisi keskustelun pois kärjistämisestä, oikeaan suuntaan.”

Vihreitä tavoitteita metsien hoitoon

• Avohakkuut tulee lopettaa pikaisesti turvemailla, sillä erityisesti turvemailla maaperän hiilivarasto purkautuu avohakkuita tehdessä.
• Metsätalouden tuet on uudistettava tukemaan luonnon ja ilmaston kannalta kestävämpiä menetelmiä, kuten jatkuvaa kasvatusta, sekä luonnonhoitotoimenpiteitä, kuten avainbiotooppien suojelua.
• Ojitukset ja kaikki muu maata voimakkaasti muuttava toiminta tulee saattaa luvanvaraiseksi. Lisäksi muiden haitallisten toimenpiteiden, kuten arvokkaiden luontotyyppien vesitaloutta muuttavien maanmuokkauksen menetelmien, tulee olla luvanvaraisia.
• Nopealla aikataululla on suojeltava yli 140-vuotiaat valtion metsät, luonnontilaiseksi tai luonnontilaisen kaltaiseksi luokiteltavat valtion metsät ja METSO-ohjelman pysyvän suojelukohteen kriteerit täyttävät valtion omistamat alueet. Tämän lisäksi Metsähallituksen metsätalouden tuloutustavoitetta on edelleen laskettava.

Asiantuntijana eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Jenni Pitko

Hakkuusanasto haltuun

Avohakkuussa hakkuualueelta kaadetaan lähes kaikki puut. Jäljelle on jätettävä 5–10 säästöpuuta hehtaarille. Käytetään myös termiä päätehakkuu tai uudistushakkuu.

Jaksollisessa metsänkasvatuksessa metsä kasvatetaan ja hoidetaan samanikäisinä ja yhdessä latvuskerroksessa. Jaksollinen metsänkasvatus päättyy alueen päätehakkuuseen. Sen jälkeen ala muokataan ja siihen istutetaan taimet tai kylvetään puiden siemenet.

Jatkuvapeitteisessä kasvatuksessa metsiköissä on eri ikäisiä ja eri lajisia puita. Metsää hoidetaan tekemällä yläharvennushakkuita. Metsä säilyy aina peitteisenä, vaikka sitä harvennetaan. Avohakkuuta ei tehdä. Käytetään myös termiä jatkuva kasvatus tai erirakenteinen metsänkasvatus.

Poimintahakkuussa metsästä poistetaan vain suurimmat puut. Poimintahakkuut olivat pitkään kiellettyjä, mutta uusi metsälaki jälleen sallii ne. Voidaan puhua myös harsintahakkuista.

Yläharvennus on hakkuutapa, jossa jätetään kasvamaan pienemmät puut ja hakataan suuria puita. Sitä käytetään jatkuvan kasvatuksen metsissä. Voidaan puhua myös harsintahakkuusta tai poimintahakkuusta.

Hiilinielu on mekanismi, joka poistaa hiilidioksidia ja kasvihuonekaasuja ilmakehästä. Luonnollisia hiilinieluja ovat meret, suot ja metsät ja muut organismit, jotka käyttävät fotosynteesiä.

Teksti: Sirkku Saariaho
Kuvitus: Tuomas Ikonen