Kunnilta vaaditaan nyt ekologista siirtymää – tätä se tarkoittaa

Suomen luonnon monimuotoisuus köyhtyy huolestuttavasti. Tilanteen pysäyttämiseksi vaaditaan sitä, että luonnon monimuotoisuus otetaan huomioon kaikessa päätöksenteossa. Nyt kunnissa on toteutettava ekologinen siirtymä. SYKEn tutkija Ari-Pekka Auvinen avaa, mitä tämä tarkoittaa käytännössä.

Vaikka Suomen ympäristökeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen arvio Suomen luonnon monimuotoisuuden tilasta on karua luettavaa, hyvä uutinen on se, että luonnon köyhtymisen suunta voidaan kääntää.

Se onnistuu, jos kasvatetaan tehokkaimmiksi havaittujen toimenpiteiden mittakaavaa ja otetaan monimuotoisuus huomioon kaikessa päätöksenteossa.

Arvioinnista vastannut tutkijaryhmä pitää välttämättömänä, että Suomessa toteutetaan 2020-luvulla ekologinen siirtymä luonnon monimuotoisuutta vaalivaan kestävän kehityksen yhteiskuntaan.

”Ekologinen siirtymä voidaan rinnastaa ilmastonmuutoksen torjuntaan. Sekään ei onnistu yhden sektorin toimiin puuttumalla, vaan muutoksen pitää koskea kaikkia mahdollisia alueita. Elonkirjon kannalta tätä ei ole vielä ymmärretty”, toteaa yksi raportin kokoajista, SYKEn tutkija Ari-Pekka Auvinen.

”Ekologisella siirtymällä tarkoitetaan koko yhteiskunnan uudelleen kalibrointia. Kaikessa päätöksenteossa on tarkistettava, miten toimet vaikuttavat luonnon monimuotoisuuteen. Kaikki ihmistoiminta pitää sovittaa ekologisen kestävyyden raameihin”, Auvinen sanoo.

”Esimerkiksi jos otetaan uusia luonnontilaisia alueita käyttöön, pitää tämä luontoarvojen menetys kompensoida ennallistamalla ja suojelemalla toisaalla. Tärkeää on myös kiertotalouden mukainen alueiden ja rakennusten uusiokäyttö, ettei tarvitse kaavoittaa neitseelliseen luontoon.”

Luonnossa tapahtuu enemmän muutoksia kuin huomaamme

Yksi ratkaistava asia ekologisessa siirtymässä on asenteet. Lähes kaikille suomalaisille luonto on tärkeä, mutta vain joka kolmas pitää luontokatoa akuuttina ongelmana. Enemmän huolettaa roskaantuminen.

”Hitaasti etenevät muutokset ovat vaikeita havaita. Mitään isompaa linjaa ei voi havaita alle kymmenen vuoden aikana. Yleensä trendien luotettavaan havaitsemiseen tarvitaan 20–30 vuotta”, Auvinen sanoo.

”Ilmastonmuutoksenkin tajuaa elonkirjon katoa helpommin, koska se tuntuu iholla ja näkyy sään ääri-ilmiöinä. Suomessa ei ole vielä koettu isoja ekosysteemitason romahtamisia, mutta silti luonnossa tapahtuu enemmän laadullisia muutoksia kuin huomataan”, sanoo Auvinen.

Esimerkiksi vielä 1900-luvun alussa maalaismaisemaa hallitsi yli miljoona hehtaaria niittyjä. Nyt hoidettuja niittyjä on vain noin 30 000 hehtaaria. Sisävesien tila on paikoin huono, rannikot rehevöityneet, virtavesien tila jo tukala. Lajistoltaan monimuotoisimmat ympäristöt, kuten lehdot, ovat isolta osin hävinneet.

Helmi-hankkeet ovat Auvisen mielestä erittäin välttämättömiä – mutta silti nykyisellään vielä riittämättömiä kääntääkseen luontokadon suuntaa. Hän panostaisi paitsi suojelualueiden laajuuteen myös kunnollisiin suojelualueverkostoihin, jotta lajit pystyvät siirtymään – jopa takaisin sinne, mistä ne ovat aikanaan kadonneet. Ns. ekologisia käytäviä – kuten metsäkaistaleita – tarvitaan, jotta pirstoutuneille suojelualueille ei jää jumiin liian pieniä populaatioita.

”Nyt kun myös ilmastonmuutoksen vuoksi lajit joutuvat siirtyilemään, niillä pitäisi olla reitit, joita pitkin kulkea.”

Luontokato voidaan estää – Suomessa jo onnistumisiakin

Auvisen mielestä Helmi-ohjelman mittakaavaa pitää vain suurentaa, ja suojelupanostusta kannattaisi kohdentaa sinne, missä sitä jo on, jotta tulisi riittävän isoja alueita.

”Toisaalta olisi hienoa, jos olisi myös kohteita, jotka eivät edusta koko maan mittakaavassa suurinta suojelun tarvetta, mutta ovat jollekin kunnalle tai kaupungille merkityksellisiä.”

”Nykyään myös käytetään termiä Other Effective (Area-based) Conservation Measures (OECM). Eli tarvitaan kategorioita tiukasti suojeltujen ja tiukasti käytettyjen alueiden väliin. Alueita, joilla voidaan ‘tuottaa’ luonnonvaroja mutta ekologinen kestävyys kunnolla huomioiden.”

”Suomessa on paljon onnistumisia. Esimerkiksi rikki, raskasmetallit ja PCB-tyyppiset saasteet on saatu kuriin. Meillä on mahdollisuus kääntää näitä kehityskulkuja. Paitsi tutkimus ja seuranta, myös monimuotoisuutta koskevan tiedon popularisointi on tärkeää, jotta se ymmärrettäisiin oikein”, Ari-Pekka Auvinen sanoo.

teksti: Eeva Pitkälä
kuva: Katariina Yli-Heikkilä

Lue lisää:

• Luonto on pulassa ja tarvitsee kuntien apua – näillä keinoilla ja päätöksillä luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen voidaan pysäyttää
• Lisätietoa Ympäristöministeriön Helmi-ohjelmasta https://ym.fi/helmi