Kaivostoiminta on saatava vastuulliseksi – näillä keinoilla se olisi mahdollista

Suomi on kaivostoiminnalle houkutteleva maa: arvokkaita mineraaleja ja salliva lainsäädäntö. Tämä on synnyttänyt ”villin lännen”, jossa valtauksia voi tehdä jopa luonnonsuojelualueille. Luonnon ja paikallisen elämäntavan häiriintymisestä huolestuneet kansalaiset ja kunnat ovat nousseet taisteluun. Kaivoslakia ollaankin nyt uudistamassa.

Saimaa on tavalla tai toisella tuttu meille kaikille. Suomen suurin ja Euroopan neljänneksi suurin järvi, joka sulkeutui omaksi vesistökseen noin 8 000 vuotta sitten. Kaunis, rakas, onneksi myös suojeltu – vai onko?

”Olin jotenkin kuvitellut, että juuri Saimaan kansallismaisema, jos jokin, olisi turvassa luontoa uhkaavilta toimenpiteiltä”, sanoo Juvalta kotoisin oleva, kesänsä Saimaalla viettävä Miisa Mink.

”Sitten tuli viime toukokuussa kuin pommi taivaalta tieto, että alueelle on tehty malminetsintävaraus. Tänne halutaan perustaa kaivos, kaivoksia, jopa tuonne veden ääreen ja sen alle.”

Kävi ilmi, että Mink ei ollut ainoa kauhistunut. Hän perusti ripeästi Saimaa ilman kaivoksia -liikkeen. Lyhyessä ajassa yli 20 000 ihmistä ilmoittautui vastustamaan arvokkaiden vesistöjen, puhtaan pohjaveden ja luonnonsuojelualueiden äärelle suunniteltua kaivostoimintaa.

Kaivokset uhkaavat matkailua elinkeinona

Malminetsintälupa antaa oikeuden tehdä etsintätutkimuksia omalla ja toisen maalla ja myös etuoikeuden mahdollisen esiintymän hyödyntämiseen. Lupaan tarvittavan varausoikeuden myöntää Turvallisuus- ja kemikaalivirasto TUKES.

”Vaikka malminetsintävaraus on vasta kaivosprosessin ensimmäinen vaihe, jo se jättää alueen maanomistajat ja elinkeinonharjoittajat roikkumaan löysään hirteen vuosikausiksi”, Mink toteaa.

”Malminetsintä ja kaivosuhka vaikuttavat kiinteistökauppaan ja alueen elinkeinoihin, kuten matkailuun, jonka asiakkaat etsivät puhdasta luontoa ja elämyksiä suojelualueilta.”

Saimaa ilman kaivoksia -liike haluaa Minkin mukaan kiinnittää huomiota nykyisen kaivoslain epäkohdista erityisesti varauskäytäntöön, joka asettaa kaivosteollisuuden etulyöntiasemaan muihin elinkeinoihin nähden.

”Me emme luota siihen, että malminetsintä on haitatonta, puhumattakaan kaivostoiminnasta.”

Valitusoikeutta asukkailla ei kuitenkaan ole. Kun Mink ja muut alueen maanomistajat tekivät valituksen malminetsintävarauksista, heille ilmoitettiin, että valittaa ei voi, koska varauksella ei ole oikeusvaikutuksia.

”Meistä TUKES on kykenemätön tekemään ison lupaprosessin alkuvaiheessa kokonaisvaltaista vaikutusten arviointia. Mikäli se myöntää malminetsintäluvan Saimaan alueelle, on edessä valitustie hallinto-oikeuteen ja EU:n ihmisoikeustuomioistuimeen, sillä ihmisoikeuskysymyshän tämä on. Jokaisella on oikeus puhtaaseen elinympäristöön.”

Saimaalle ja sen lähialueille on annettu jo viisi malminetsintävarausta, osa Natura 2000 -alueille, osa keskelle Suur-Saimaan vesistöä, suojeltujen alueiden viereen.

Sodankylän Viiankiaapa on suojeltu, Natura 2000 -verkostoon kuuluva suo, joka tunnetaan muun muassa rikkaasta lintulajistostaan. Sen alta löydetty kupari- ja nikkeliesiintymä kiinnostaa kaivosyhtiötä.

Kansanliikkeet puolustavat kotiseutujaan

Saimaa ilman kaivoksia -liike on vain jäävuoren huippu. Monet tahot ovat huomanneet jo aiemmin, että nykyistä lainsäädäntöä ei ole laadittu estämään kaivosten tuloa suojelluiksi ajatelluille alueille.

Pro Heinävesi perustettiin vuonna 2018 vastustamaan kaivosyhtiö Beowulf Miningin hanketta perustaa grafiittikaivos luostareista, luonnon kauneudesta, puhtaista vesistä ja luonnonsuojelualueista tunnetulle Heinävedelle. Liikkeen lakialoite Kaivoslaki Nyt keräsi vuonna 2019 määräajassa lähes 60 000 allekirjoitusta ja antoi kaivoslainsäädännön uusimiselle uudet suuntaviivat.

Ei kaivoksia Käsivarteen -liike syntyi tänä kesänä puolustamaan Enontekiön Hietakeroa, jossa TUKES antoi varauspäätöksen saamelaisten perinteiselle poronhoitoalueelle. Osittain Tarvantovaaran erämaassa sijaitseva alue kuuluu soidensuojeluohjelmaan ja Natura 2000 -verkostoon. Adressi keräsi muutamassa kuukaudessa 40 000 allekirjoitusta.

Malminetsintä suojelualueilla jatkuu myös muualla, esimerkiksi Ylitornion Natura-alueilla, Savukoskella ja Kuusamossa.

Vihreiden varapuheenjohtajasta Riikka Karppisesta tuli jo koululaisena suojelualueiden puolustaja, kun Anglo American Ltd sai elokuussa 2004 valtausoikeudet suojeltuun, Natura 2000 -verkostoon kuuluvaan Viiankiaapaan Sodankylässä. Suon alta oli löydetty rikas kupari- ja nikkeliesiintymä. Kaivosluvan myöntäminen edellyttäisi ainakin osittaista Viiankiaavan suojelun purkamista.

”Toivoisin todella, että viranomaisilla olisi enemmän selkärankaa toiminnassaan. Että voitaisiin heti sanoa, että alue on suojeltu ja että on hankkeita, joita ei voida ympäristön kannalta myöntää”, Karppinen sanoo.

Suojelualueella on jo malminetsinnän seurauksena tapahtunut kymmenkunta polttoainevuotoa. Lupaprosessi on edelleen kesken. Parastaikaa suon alle suunnitellaan uudenlaista kaivoskäytävää. jonka pelätään kuivattavan arvokkaan kosteikon.

”Pelottavinta on, kun kaivosyhtiö lupaa käyttää jotain aivan uudenlaista teknologiaa. Enemmän tuhoja tulee, kun ei tiedetä, mitä tulee tapahtumaan.”

Kaivosvero toisi korvauksia valtiolle

Kaivoslaki Nyt -esityksen lähtökohta on, että Suomen maaperän kaivosmineraalit kuuluvat valtiolle ja maanomistajille. Vahinkovakuudet halutaan riittäviksi, ja kaivostuotannosta kuuluu yhteiskunnalle kohtuullinen korvaus, eli kaivosyritykset joutuisivat maksamaan louhintamääriin ja kaivosmineraalien arvoon perustuvia veroja.

”Kaivosvero vastaisi siis eri asiaan kuin ympäristövastuiden kantamiseen. Ympäristövastuita on kannettava koko kaivostoiminnan elinkaaren ajan. Kehitettävää löytyy esimerkiksi suljettujen ja hylättyjen kaivosten kohdalla. Jotkut kaivosjätealueet saattavat päästää haitallisia aineita ympäristöön vuosikymmeniä”, toteaa Suomen Ympäristökeskuksen erikoistutkija Sari Kauppi, jonka alaan kuuluvat muun muassa kestävää kaivostoimintaa edistävät tutkimus- ja kehittämistehtävät.

Geologian tutkimuskeskuksen ja SYKE:n tutkijoiden Suljettujen ja hylättyjen kaivannaisjätealueiden kartoitus ja jatkohankkeet (KAJAK I, II, III) kertovat, että Suomessa on useita kymmeniä nykyisiin sulkemistapoihin verrattuna puutteellisesti suljettuja kaivoksia, joista päätyy ympäristöön happamia vesiä. Jos toiminnanharjoittajaa ei enää ole, kunta tai valtio maksaa riskiarvioinnin ja lopputoimenpiteet.

”Kaivokset käyttävät aina paljon vettä. Metallimalmikaivoksille ominaisia riskejä, kuten happamien ja haitta-aineita sisältävien valumavesien muodostumista sekä niiden vaikutuksia ekosysteemeihin, ei vielä ymmärretä täysin.”

Vuonna 2017 kaikesta maassamme syntyvästä jätteestä kaivannaisjätettä oli noin 76 prosenttia. Suurin osa siitä sijoitetaan erilaisiin läjityksiin, kasoihin ja altaisiin kaivospiirin sisällä.

Vesien ja maan pilaantumisen ehkäisemiseksi pitäisi Kaupin mukaan tehdä kaikki mahdollinen.

Hänen mielestään erityisesti tarvittaisiin uudistusta lain kohtaan, että kaivoksen lopetustoimenpiteet olisi tehtävä oikein ja siitä velvoitettaisiin kertomaan maanomistajille. He eivät välttämättä tiedä esimerkiksi kaivoksen jälkihoitoasioita, kuten mikä merkitys on vesien johtamisella niitä neutraloivan maan läpi. Tämä tieto on tärkeä metsänhoidossa.

”Vedet kulkevat maaperässä joka puolella, ja kaivos voi muuttaa pohjaveden suuntaa. Konsulttien selvitykset pohjavedestä voivat olla aika kapea-alaisia, eivätkä ne sovi kaivoksen koko vaikutuksen selvittämiseen. SYKE onkin laatinut pohjavesitutkimuksia koskevan tarkistusluettelon.”

Kaivosten vaikutukset ympäristöön voivat olla pitkäaikaisia. Kotalahden nikkeli- ja kuparikaivos toimi vuosina 1959–1987. Alueelta virtaavien vesien metallipitoisuus on korkea, minkä vuoksi kaivosyhtiö on rakentanut puhdistamon ja kosteikkoja.

Lakiesitys herätti vastustusta

Suomen eduskunta hyväksyi Kanadan ja EU:n välisen vapaakauppasopimuksen CETA:n vuonna 2018. Sopimuksen niin sanottu investointisuoja antaa kanadalaisille kaivosyhtiöille huomattavan paljon valtaa Suomessa. Eduskunta edellyttikin, että hallitus käynnistää kaivoslain uudistamisen arvioinnin.

Työ- ja elinkeinoministeriö sekä ympäristöministeriö aloittivat selvitystyön, jonka raportti julkaistiin kesällä 2019. Pian sen jälkeen eduskuntaan jätettiin Kaivoslaki Nyt -kansalaisaloite, jossa lakiehdotukseen esitettiin runsaasti muutoksia.

Arviointityötä jatkettiin hallituksen päätöksellä. Kevään 2020 aikana kokoontuneessa kaivoslakityöryhmässä oli viranomaistahojen ja teollisuuden intressiryhmien lisäksi muun muassa Saamelais-käräjät, Paliskuntain yhdistys ja matkailualan edunvalvojat. Suomen luonnonsuojeluliitto oli työryhmän ainoa ympäristöjärjestö. Myös kansalaisia kuultiin.

Lopputulos oli, että ensimmäinen esitysluonnos ei vastannut kansalaisten ja Kaivoslaki Nyt -aloitteen tavoitteita. Työryhmän kokoonpano ja lakiehdotus nähtiin monien mielestä puolueellisina, vahvasti kaivosteollisuuden näkökulmaa edustavina. Työryhmän työ jatkuu vuoden 2021 loppuun asti.

Jopa oikeuskansleri totesi, että ”virkamiesten menettely oli ollut omiaan synnyttämään epäilyksiä virkatoiminnan puolueettomuutta kohtaan”, kun kaivoksia auttaneelta asianajotoimistolta oli pyydetty selvitys CETA-sopimuksen vaikutuksista lakiin.

Tyrmäävä vastaanotto aiheutti sen, että lakiehdotusta työstetään vielä.  Elinkeinoministeri Mika Lintilä arvioi lain menevän eduskunnan käsittelyyn aikaisintaan vuoden 2021 lopulla.

”Saimaan aluetta ei enää lakiuudistus auta, sillä malminetsintävaraukset ehtivät muuttua malminetsintäluviksi ennen sen voimaan tuloa. Emme aio jäädä pohtimaan, miten kestävää kaivostoimintaa tänne voisi saada. Meidän on lähdettävä sitä, että tänne ei tule kaivoksia ollenkaan. Saimaan voi pilata vain kerran”, Miisa Mink sanoo.

teksti: Eeva Pitkälä
kuvat: Saimaa, Pasi Parkkinen, Vastavalo /
Viiankiaapa, Heikki Ketola, Vastavalo /
Kotalahden kaivos, Seppo Hinkula, Vastavalo /
kaivos & ajoneuvot: iStock