Alviina Alametsä: ”Mikään ei rentouta niin hyvin kuin oman mummon halaaminen”

Alviina Alametsä ei edes yritä olla kaikkien asioiden asiantuntija, mutta konfliktien ratkaisusta ja mielenterveysalalta hänellä on kokemusta. Omakohtaiset kokemukset ja niistä syntyneet oivallukset toimivat eräänlaisina ohjenuorina – niin elämässä kuin myös uudessa työssä europarlamentaarikkona.

Ohjenuora 1:

”Muita kannattaa kuunnella, mutta itseään ei pidä unohtaa.”

Murrosikäisenä Alviina Alametsä muutti äitinsä kanssa tämän uuden aviomiehen luokse Järvenpään Jokelaan.

”Äiti sanoi, että pieni paikkakunta on turvallinen kasvuympäristö. Hän taisi myöhemmin kokea syyllisyyttä, kun niin ei sittenollutkaan.”

Alviina joutui 15-vuotiaana yhdeksäsluokkalaisena keskelle Suomen tunnetuinta kouluampumista. Aseistettu lukiolainen piti koulua tunteja otteessaan. Ammuskelun alkaessa Alametsä oli yhteiskuntaopin luokassa. Oppilaat piiloutuivat pulpettien taakse, kun oveen ja käytävän seiniin ammuttiin.

”Ei kenenkään nuoren pitäisi joutua kokemaan sellaista.”

Yhdeksän surmansa saaneen joukossa oli myös Alviinan ystävä. Kouluampuminen oli Alametsälle nuoruuden käännekohta, josta toipuminen vei vuosia. Jotkut koulukaverit eivät toipuneet vaan valitsivat itsemurhan.

”Tulin hyvin tietoiseksi meidän kaikkien hauraudesta. Muistan ajatelleeni, että jos me emme pysty puhumaan tapahtuneesta, kamalia asioita tapahtuu lisää.”

Alametsän selviytymisstrategiaksi tuli empatia ja kuunteleminen. Hänestä tuli taitava tulkitsemaan muiden tunnetiloja.

”Piti tunnistaa herkästi, miksi joku vitsaili tietyllä tavalla tai miksi toinen tänään itkee. Ihmisten käytös vaihteli, jokainen päivä oli erilainen.”

Jokelan koulun oppilaat saivat kriisiapua. Alametsä kävi kerran psykologilla.

”Ajattelin, että en minä kehtaa tällaista apua käyttää, en ole ansainnut sitä. Minusta oli vain luonnollista, että olen ystäväni kuoleman jälkeen surullinen.”

Kaverit avautuivat Alviinalle, mutta hänen oli välillä vaikea puhua omista tunteistaan. Kun tilanne Jokelassa alkoi palautua normaaliksi, Alviinan pahoinvointi lisääntyi. Hän alkoi lääkitä sitä alkoholilla. Pikkuhiljaa hän ajautui masennukseen.

”Mielialani oli sellainen, etten enää nähnyt tulevaisuutta. Myös käsitys itsestäni ja kyvyistäni oli heikko.”

Vasta vuosia myöhemmin Alviina Alametsä ymmärsi, että avuntarpeen kieltäminen on varsin yleistä, etenkin herkille ja muista huolehtiville ihmisille.

”Nykyään tiedän, että jos ihminen edes miettii, mahtaako hän tarvita terapiaa, siitä todennäköisesti on hänelle hyötyä.”

Mielenterveyspalvelujen saatavuuden parantamisesta tuli Alviina Alametsän tärkeimpiä tavoitteita. Aloittaessaan Helsingin kaupunginvaltuutettuna vuonna 2017 hän teki aloitteen matalan kynnyksen mielenterveysklinikasta, jonne kuka tahansa voisi kävellä ilman ajanvarausta.

Työskennellessään Mielenterveyspoolissa hän laittoi vireille kansalaisaloitteen terapiatakuusta. Se keräsi muutamassa kuukaudessa tarvittavat 50 000 allekirjoitusta ja eteni viime keväänä eduskunnan käsittelyyn. Terapiatakuu tarkoittaisi, että jokaisen apua tarvitsevan pitää päästä kuukauden kuluessa psykoterapiaan tai muuhun psykososiaaliseen hoitoon oman terveyskeskuksen kautta. Sosiaali- ja terveysministeriö on jo luvannut aloittaa palvelun kouluissa.

”On lohdullista, että mielenterveyden ongelmien purkaminen ammattilaisen kanssa oikeasti auttaa. Tutkimusten mukaan jo neljä käyntikertaa psykoterapiaa puolittaa masennusoireet.”

Ohjenuora 2:

”Yksi ihminen pystyy tekemään paljon. Se voi olla hyvää tai pahaa.”

Lukiossa Alviina Alametsä mietti usein, olisiko kouluampumiselta voitu välttyä, jos koulun huonoon ilmapiiriin olisi puututtu ajoissa ja ampuja olisi saanut apua. Yhden oivalluksen Alviina teki, kun toipuville oppilaille tuli puhumaan Auschwitzista selviytynyt juutalaismies.

”Keskitysleirillä mies ja hänen vaimonsa olivat unelmoineet keltaisesta kanarialinnusta ja perheestä, ja selvittyään he päättivät toteuttaa haaveensa. Se sai ajattelemaan, että kaikesta voi selvitä ja että pienikin toivon pilkahdus auttaa.”

Alviina opetteli puhumaan tunteistaan. Häntä auttoi tietty mielikuva.

”Ajattelin, että joka kerta, kun puhun pahasta olostani jollekin, taakkani kevenee kaksikymmentä prosenttia. Eli kannatti puhua useammallekin.”

Lukioaikaan Alametsä löysi taideharrastuksen, meditoinnin – ja sotahistorian, jonka myötä hän alkoi pohtia, mitä hyvää asevarusteluun syydetyillä rahoilla voisi saada aikaan muualla. Sitten hän huolestui ilmastonmuutoksesta. Hänestä tuli aktivisti, joka seisoi nuorisojärjestö Allianssin megafoni kädessä eduskuntatalon portailla ja vaati päättäjiä ottamaan ilmaston paremmin huomioon.

Se oli vuosia ennen IPCC:n ilmastoraporttia, Greta Thunbergia ja massojen ilmastomarsseja. Alviina kavereineen oli tyytyväinen, jos mielenosoitukseen tuli jopa sata ihmistä. Mutta ei työ täysin turhaa ollut: ilmastolaki tuli voimaan 2015. Ilmaston vuoksi Alviina Alametsä lähti politiikkaankin. Vihreät tarjosivat paikkaa Helsingin ympäristölautakunnassa vuonna 2012. Alametsä vaikuttui vihreiden asiaosaamisesta.

Viime vuonna nuori nainen tunnisti Alviina Alametsän kadulla Helsingissä ja tuli juttelemaan. Ihan aluksi hän kiitti Terapiatakuu-kansalaisaloitteesta. Hänestä sen toteutuminen olisi hienoa. Nainen kertoi lapsuutensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja myöhemmistä rahaongelmistaan.

”Hän ei ollut saanut apua. Hänelle oli kasautunut kaikkea sitä, mikä altistaa ihmisen siihen, ettei elämä mene hyvään suuntaan.”

Vuoden vaihteessa naiselta tuli viesti: hän kertoi käyneensä vastikään avatussa Myllypuron Mieppi-keskuksessa ja saaneensa apua. Mieppi on Helsingin ensimmäinen matalan kynnyksen mielenterveyspalvelu. Sen taustalla on juuri se Alametsän aikanaan tekemä valtuustoaloite.

”Tuntuuhan se tosi siistiltä, kun tajuaa pystyneensä oikeasti edistämään ihmisten tarvitsemia palveluita. Tuollaiset hetket ovat tässä työssä kaikkein parasta.”

Ohjenuora 3:

”Rauhan puolesta pitää tehdä sekä isoja että pieniä asioita.”

Viisi vuotta sitten Alviina Alametsä istui eritrealaisessa Sawan sotilasleirissä itäisessä Afrikassa. Aurinko laski hiekka-aavikolla, telttakasarmissa paloi nuotio.

Hän oli tullut maahan Kirkon Ulkomaanavun työryhmässä selvittämään, miten köyhän ja epädemokraattisen maan nuoria voisi tukea. Työpajojen ja virallisten puheiden sijaan Alametsän mieleen ovat painuneet keskustelut iltanuotiolla. Oli järkyttävää kuulla, että sotilaat, niin naiset kuin miehetkin, olivat armeijassa pakosta. Eritreassa palvelus voi kestää vuosikymmeniä.

”Muutama sotilas kysyi minulta, miten he voisivat paeta. Jotkut kysyivät, miten ulkomailta voisi saada tietoa. Heillä ei ollut pääsyä internetiin.”

Alametsä oli tuolloin 22-vuotias. Viiden ällän ylioppilas oli päässyt Helsingin yliopistoon opiskelemaan kirjallisuustiedettä, innostunut konfliktinratkaisun kursseista ja vaihtanut pääaineensa valtio-oppiin. Vapaa-aika täyttyi aktivismista, luottamustoimista ja projekteista erilaisissa rauhanvälitys- ja dialogihankkeissa.

”Siellä leirillä useimpien nuorten toiveet olivat samanlaisia kuin ne olivat olleet minullakin. Hekin olisivat halunneet päästä opiskelemaan tai tekemään jotakin hyvää.”

Delegaatio yritti edistää nuorten pääsyä internettiin ja kansainväliseen yhteistyöhön ja laati lopulta myös raportin nuorten toiveista järjestöjen ja ulkoministeriön käyttöön.

Matkan jälkeen Alviina Alametsä aloitti työt konfliktinratkaisujärjestö Crisis Management Initiativessa, ja myöhemmin Pekka Haavisto pyysi häntä avustajakseen. Haavisto oli tuolloin ulkoministeriön rauhanvälityksen erityisedustaja. Muutama vuosi myöhemmin Alametsän puhelimeen tuli viesti: Eritrea ja Etiopia olivat solmineet rauhan.

”Olin erityisen iloinen Pekan ponnisteluista rauhan eteen. Ja oli hienoa, että olin itsekin saanut työskennellä asian hyväksi. Olen onnekseni päässyt oppimaan rauhanvälitystä kahdelta parhaalta konkarilta, Martti Ahtisaarelta ja Haavistolta.”

”Monen mielikuvissa rauhanvälitys on sitä, että siellä vain käydään läpi jotakin sopimusta. Mutta työ koostuu lukemattomista detaljeista ja yleensä vuosien pohjatyöstä. Erityisen tärkeää on pitää yhteyttä erilaisiin ryhmiin kokonaiskuvan hahmottamiseksi. Konflikteihin liittyvät kiinteästi myös ilmastonmuutos, psykologia ja mielenterveys.”

Ohjenuora 4:

”Myös tietotyöläiset tarvitsevat kypärän.”

Brysseliin muutto viime helmikuussa tuli Alviina Alametsälle yllätyksenä.

”Tärkein syyni lähteä ehdolle oli paitsi nostaa esiin itselle tärkeitä teemoja, myös kerätä Vihreille ääniä. Pelotti, että saisimme läpi vain yhden ehdokkaan.”

Viikkoa ennen vaalipäivää Alviina Alametsän avopuoliso, Vihreiden varapuheenjohtaja Jaakko Mustakallio kertoi laskeskelleensa, että läpimenijöitä saattaisi olla jopa kolme, myös Alviina. Itse Alviina ei uskonut olevansa listalla.

”Jaakko on uskonut ja tukenut paljon. Myös kampanjapäällikköni Ada Saarinen ja Miran Hamidulla kertoivat tavanneessa jatkuvasti ihmisiä, jotka olivat antaneet äänensä kampanjallemme. Kaikki kampanjatiimiläiset tekivät valtavan työn.”

Helmikuussa Alametsä alkoi totutella parlamentin arkeen – kunnes EU käski kaikki parlamentaarikot koronapandemian takia kotimaahansa maaliskuussa. Silloin Alametsä suuntasi avopuolisonsa luo Tampereelle.

Keittiönpöydän ääressä EU:n ulkoasiainvaliokunnan ainoa suomalaisjäsen etäkokousti kevään ajan niin koronakriisin ratkaisemisesta, Euroopan uudesta Afrikka-strategiasta kuin EU:n ja Ison-Britannian turvallisuusyhteistyöstä.

Alviina Alametsä on suomalaismepeistä nuorin, mutta mikään ”nuorten ääni” hän ei halua olla.

”On monenlaisia ideologioita, eivätkä kaikki alle 30-vuotiaat suinkaan ajattele minun laillani vihreästi. Edistän niitä teemoja, joita äänestäjäni haluavat minun ratkovan: ilmastonmuutoksen torjuntaa, rauhaa, mielenterveyttä, raideliikenteen kehittämistä, perustuloa, ihmisoikeuksia. Ne ovat asioita, joista nuorillekin koituu paljon hyötyä.”

Alametsän seuraava mielenterveysaloite liittyy aivo- ja päätetyötä tekevien ihmisten jaksamiseen.

”Rakennustyömailla työntekijöillä on tiukat vaatimukset suojavarusteille, mutta minkään alan työntekijöillä ei oikein ole suojaa burn outin varalle. Ihmisiä vain kehotetaan pitämään itse itsestään huolta.”

Se on Alametsän mielestä kohtuutonta. Hänen mielestään myös tietotyöläiset ansaitsevat kypärän. Hän haluaa EU-valtioiden sitoutuvan lakiin, joka velvoittaa työnantajia tarjoamaan työntekijöille keinoja suojata itseään paremmin myös psyykkisesti. Se tarkoittaisi muun muassa työterveyshuollon kautta tarjottavaa psykoterapiaa, parempia työoloja ja työpaikkakiusaamisen kitkemistä.

”S-ryhmässä tätä on jo kokeiltu. Kustannuksiin verrattuna sairauspoissaolojen vähentyminen ja työtehon parantuminen toi kymmenkertaisen hyödyn.”

Omassa arjessaan Alametsä suojaa itseään priorisoimalla. Hän tarttuu ensin tärkeimpään asiaan ja karsii turhia tehtäviä. Kokouspäivät saattavat venyä 12-tuntisiksi, mutta silloin Alametsä ei vaadi itseltään kaikkein luovinta mielentilaa. Sitä varten tarvitaan vapautta ja lyhyempiä päiviä.

Lisäksi Alametsä ulkoilee päivittäin. Ulkoilu ei välttämättä ole suorittavaa, vaan kauniiden maisemien katselua, uimista ja patikoimista.

Meditointia Alviina on harrastanut pian kymmenen vuotta. Hän tykkää myös käydä kaveriporukalla tanssimassa teknobileiseissä ja festareilla – sitten kun niitä taas voi turvallisesti järjestää.

Mutta vain yksi rentoutumiskeino on maailman paras.

”Mikään ei rentouta yhtä hyvin kuin mummin halaaminen, rauhoittuminen lapsuuteni maisemissa Hyrynsalmella ja marjanpoiminta kainuulaisessa metsässä. Se vie stressin aina.”

Ohjenuorani-juttusarjassa vihreät poliitikot jakavat elämänsä ja työnsä tärkeimpiä periaatteita ja oivalluksia.

teksti: Kaisa Viitanen
kuvat: Kaisu Jouppi

Alviinaa voit seurata Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.