Toivoa tulevaan – Vihreiden vaihtoehtobudjetti
Vihreät haluaa rakentaa menestyvää Suomea, joka kantaa vastuuta ympäristöstä, ihmisistä ja taloudesta. Se edellyttää, että valtion velkaantuminen on saatava taittumaan ja Suomi saatava kestävän kasvun uralle. Ihmisten on tultava toimeen työllään ja haavoittuvassa asemassa olevista, kuten lapsista, vanhuksista ja luonnosta, on pidettävä huolta kaikissa tilanteissa.
Saavutukset
– Vihreät hallituksessa
Olemme olleet hallituksessa tekemässä reilua muutosta. Olemme torjuneet ilmastonmuutosta ja luontokatoa, panostaneet koulutukseen ja vähentäneet eriarvoisuutta, jotta Suomesta tulee ympäristölle ja ihmisille kestävä.
Vihreiden energiavisio 2035
Vihreät tavoittelee energiavisiossaan hiilineutraalia Suomea vuoteen 2035 mennessä. Sen jälkeen Suomen on oltava hiilinegatiivinen, eli meidän on sidottava ilmakehästä enemmän kasvihuonekaasuja kuin sinne päästämme. Tämä vaatii nopeaa irtautumista fossiilisista polttoaineista ja turpeesta lämmön ja sähkön tuotannossa sekä siirtymistä polttoon perustumattomiin teknologioihin, kuten tuulivoimaan, aurinkoenergiaan ja lämpöpumppuihin.
10 keinoa vauhdittaa kiertotaloutta
Kiertotalous on yksi merkittävimmistä maailmaa muokkaavista talouden trendeistä. Kiertotaloutta tulee vauhdittaa määrätietoisesti, jotta taloudellinen toiminta saadaan asettumaan planeetan rajojen sisälle.