Puoluekokous 2024: esityslista
1 Kokouksen avaus
Kokouksen aluksi kuullaan Espoon kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mervi Kataisen ja Espoon Vihreiden pj. Sofia Suomalaisen sekä valtuustoryhmän pj. Mikki Kausteen tervehdykset.
Esitys:
Puolueen puheenjohtaja Sofia Virta avaa kokouksen 28.9.2024 klo 10.15.
2 Järjestäytyminen
Esitykset:
Valitaan kokouksen puheenjohtajiksi Henna Partanen ja Tuomas Viskari.
Valitaan kokouksen sihteeriksi Risto Kankaanpää.
Valitaan kokouksen pöytäkirjantarkastajiksi Merja Kaakinen ja Tiina Lavikka.
Valitaan ääntenlaskijoiden puheenjohtajaksi Jakke Mäkelä.
3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Sääntöjen 24 § mukaan ”Sääntömääräinen puoluekokous pidetään vuosittain puoluehallituksen määräämänä ajankohtana. Puoluehallituksen on toimitettava kirjallinen kokouskutsu kaikille puolueen jäsenyhdistyksille ja kannatusjäsenille postittamalla se viimeistään kolme viikkoa ennen puoluekokousta. Puoluekokous on päätösvaltainen, kun se on laillisesti koolle kutsuttu.”
Virallinen kokouskutsu ja esityslista on lähetetty sähköpostilla jäsenyhdistyksille 2. syyskuuta 2024.
Äänivaltaiset edustajat
Puoluekokouksessa on 402 äänivaltaista kokousedustajaa. Jäsenyhdistyksen saama äänivaltaisten edustajien lukumäärä pohjautuu edellisenä kalenterivuonna maksettuihin jäsenmaksuihin ja jakautuu yhdistysten kesken sääntöjen 24 §:n mukaisesti. On syytä huomata, että henkilö voi toimia vain yhden jäsenyhdistyksen äänivaltaisena edustajana.
Puoluehallitus on vahvistanut jäsenyhdistysten jäsenmaksumäärät vuodelta 2023 kokouksessaan 16.2.2024. Jäsenyhdistyksen saama äänivaltaisten edustajien lukumäärä on ilmoitettu yhdistyksille 20.2.2024 sähköpostitse. Lukumäärät löytyvät puoluekokouksen nettisivulta www.vihreat.fi/puoluekokous/.
Esitys:
Todetaan kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
4 Esityslistan hyväksyminen
Hallitus on kokouksessaan 31.8.2024 päättänyt esittää esityslistan ja oheisen menettelytapajärjestyksen hyväksymistä.
Menettelytapajärjestys
1. Ääni- ja esitysoikeus. Jäsenyhdistysten valtuuttamien äänivaltaisten kokousedustajien on ilmoittauduttava saapuessaan ja poistuessaan kokouspaikalta. Äänioikeuden käyttäminen (kokousedustajan ja varaedustajan välillä) määräytyy näiden ilmoitusten mukaisesti.
Kokouksessa esitysoikeus on äänivaltaisilla kokousedustajilla ja puoluehallituksella. Puheoikeus on muillakin läsnäolijoilla, mutta puheenjohtaja voi rajoittaa sitä aikataulu- tai muista syistä.
2. Puheenvuorot. Puheenvuorot pyydetään paperisilla lomakkeilla, joita on jaossa kokoussalissa. Puheenvuoron voi pyytää vain käsittelyssä olevaan asiakohtaan, paitsi poliittisessa yleiskeskustelussa, jossa puheenvuoron voi pyytää ennen kokousta nettilomakkeella rajoitetun ajan. Kokousedustajien puheenvuorojen pituus on enintään kaksi minuuttia.
3. Esitykset. Esitykset on jätettävä kirjallisena kokouksen sihteeristölle. Esitysten tekoon käytetään nettilomaketta ellei erikseen toisin ohjeisteta. Esityksissä on oltava esittäjän ja kannattajan nimi. Jos esitystä ei ole jätetty kirjallisena, sitä ei käsitellä, ellei puheenjohtaja toisin ilmoita.
Esitykset on tehtävä asian käsittelyn aikana. Puoluekokouksen asettamalla työryhmällä on oikeus muokata esityksiä, mutta työryhmässä ei voida tehdä uusia esityksiä. Työryhmän esitys on jatkokäsittelyn pohjaesitys. Jatkokäsittelyssä voidaan esittää alkuperäistä pohjaesitystä, mikäli työryhmä on tehnyt korvaavan esityksen. Kokouksen puheenjohtaja voi sallia alkuperäisen esityksen ja työryhmän esityksen yhdistävän muotoilun ottamisen käsittelyyn.
4. Työryhmät. Kokous asettaa tarvittaessa seuraavat työryhmät, nimeää kullekin puheenjohtajan ja sihteerin sekä päättää työryhmän toimialasta:
A. Poliittinen aloitetyöryhmä, joka käsittelee poliittiset puoluekokousaloitteet.
B. Järjestöaloitteiden työryhmä, joka käsittelee järjestölliset puoluekokousaloitteet sekä muut mahdolliset järjestölliset asiat.
C. Muut mahdolliset työryhmät, joiden toimiala on tarkemmin määriteltävä.
Työryhmien tehtävänä on tuoda kokoukselle päätösesitykset.
Esitykset:
Hyväksytään kokouksen esityslista ja menettelytapajärjestys.
5 Ilmoitusasiat
5.1 Häirintäyhdyshenkilöt.
Esitys:
Merkitään ilmoitusasiat tiedoksi.
6 Avauspuheenvuorot ja poliittinen keskustelu
Avauspuheenvuorot käyttävät:
– puolueen puheenjohtaja Sofia Virta
– vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen
– Euroopan parlamentin jäsen Maria Ohisalo.
Avataan muu poliittinen keskustelu. Puheenvuorojen maksimipituus on kaksi minuuttia.
13.00 Kokous keskeytetään.
Lounastauon aikana oheistilaisuuksia:
www.vihreat.fi/puoluekokous-2024-oheistilaisuudet/
14.30 Kokous jatkuu
7 Strategia: esittely, käsittely
Puolueen sääntöjen mukaan puoluekokouksen tehtävä on hyväksyä puolueen strategia. Vuoden 2009 puoluekokous päätti, että strategia uusitaan 8 vuoden välein. Puolueen voimassa oleva strategia-asiakirja on hyväksytty puoluekokouksessa vuonna 2016.
Strategian valmistelua varten puoluehallitus perusti strategiatyöryhmän ja nimesi siihen jäsenet kokouksissaan: puheenjohtajat Silja Keränen ja Matti Lehto, jäsenet Sanna Konola, Tekla Kosonen, Topias Lahdensuo, Arto Lampila, Maria Lehikoinen, Santeri Leinonen, Venla Monter, Rauli Mickelsson, Selinä Nera, Valtteri Pulkkinen, Allu Pyhälammi, Susanna Sulkunen, Jenni Spännäri, Mikko Vesterinen, Terhi Vesterinen.
Strategiaa pohjustavia työpajoja on pidetty syksystä lähtien vihreissä yhdistyksissä, puoluevaltuustossa, puoluehallituksessa, eduskuntaryhmässä. Myös puoluetoimiston työntekijöitä on osallistunut strategiatyöhön. Lisäksi kaikille jäsenille osoitettu jäsenkysely sekä suppea kohderyhmäkysely ovat tuottaneet tausta-aineistoa valmisteluun. Myös paljon erilaista tutkimustietoa on käytetty hyödyksi taustamateriaalina.
Puoluehallitus on päättänyt 31.8.2024 esittää strategiaa puoluekokouksen hyväksyttäväksi. Strategiaesitys on sähköisessä muodossa saatavana sivulta www.vihreat.fi/puoluekokous (suora linkki tiedostoon).
Työryhmän puheenjohtajat Silja Keränen ja Matti Lehto esittelevät strategian.
Strategiaan voi tehdä muutosesityksiä lomakkeella www.vihreat.fi/strategiamuutos.
Ohjelmaan tehtyjä muutosesityksiä käsittelemään asetetaan menettelytapajärjestyksen 4C-kohdan mukaisesti erillinen työryhmä. Strategiaa käsittelevä työryhmä nimetään samalla vakiintuneella periaatteella kuin poliittista ohjelmaa ja periaateohjelmaa käsittelevät työryhmät. Paikkojen laskentakaava on seuraava:
Puoluekokouksessa ohjelmaan/strategiaan tehtäviä muutosesityksiä käsittelevään työryhmään nimetään 40 jäsentä. Esitys jäsenistä pyydetään piirijärjestöiltä ja valtakunnallisilta liittomuotoisilta järjestöiltä sekä valtakunnallisilta henkilöjäsenyhdistyksiltä. Paikat jaetaan järjestökokonaisuuksille niiden kokousedustajamäärien suhteessa. Jako toimitetaan jakamalla kunkin järjestön ja sen jäsenjärjestöjen edustajien lukumäärä yhteenlasketulla edustajamäärällä ja kertomalla saatu luku luvulla 40. Kullekin järjestölle tulee laskutoimituksen osoittamaa kokonaislukua vastaava paikkamäärä. Jos kaikki paikat eivät tule näin jaetuiksi, loput paikat jaetaan järjestöjen kesken laskutoimituksen osoittamien lukujen desimaaliosien suuruuden mukaisessa järjestyksessä. Viimeisen paikan tasatilanteessa paikallisyhdistysten jäsenmäärä ratkaisee.
Esitys:
Nimetään strategian puoluekokoustyöryhmä. Työryhmän tehtävänä on käsitellä strategiaan tehdyt muutosesitykset ja tehdä niistä esitys puoluekokoukselle. Nimetään työryhmän puheenjohtajaksi Silja Keränen ja Matti Lehto, sihteeriksi Santeri Leinonen sekä jäseniksi piiri- ja liittojärjestöjen esittämät henkilöt (suluissa mahdolliset varaedustajat):
Helsinki (6) nimetään myöhemmin
Häme (1) Terhi Vesterinen
Kaakkois-Suomi (2) Leena Kontinen, Antti Van Wonterghem
Keski-Suomi (1) Janita Tiussa (Arto Lampila)
Lappi (1) Jaakko Lukkarila (Susanna Chazalmartin)
Oulun piiri (1) Miia Immonen (Olavi Kuikka)
Pirkanmaa (3) Jani Hilliaho, Maria Lehikoinen, Kalle Matsinen
Satakunta (1) Sakari Aalto
Savo-Karjala (1) nimetään myöhemmin (Ville Elonheimo)
Uusimaa (5) Timo Huhta, Sakari Kouti, Lennart Nybergh + 2 muuta
Vaasan piiri (1) nimetään myöhemmin
Varsinais-Suomi (3) nimetään myöhemmin
Vihreät nuoret (3) Tuomo Kondie, Selinä Nera, Artturi Sarvela
Vihreät Naiset (4) Heidi Aaltonen, Taru Anttonen, Oona Foster, Susanna Sulkunen (Inka Hopsu)
Viite (4) Emilia Lakka, Mika Rämet, Petteri Räty, Jänni Spännäri (Antti ’Jogi’ Poikola, Marja Lähde)
valtakunnalliset (3) Ville Aarnio, Ville Aarnio, Anni Teerikangas (1. Suvi Syrjä 2. Birgit Backlund-Palander 3. Pekka Elonheimo)
Strategian puoluekokoustyöryhmä kokoontuu klo 18 alkaen Dipolin Takka-kokoustilassa, 1. krs.
8 Aloitteiden käsittely
Vihreän liiton sääntöjen 27 § mukaan:
Aloitteita puoluekokoukselle voivat tehdä puolueen jäsenyhdistyksen henkilöjäsen, yksittäinen jäsenyhdistys, puoluehallitus, puoluehallituksen asettama työryhmä, puoluevaltuusto, Vihreän liiton eduskuntaryhmä ja Vihreän liiton valtuuskunta Euroopan parlamentissa. Kukin jäsenyhdistyksen henkilöjäsen voi tehdä vain yhden aloitteen.
Puoluekokoukselle tarkoitetut aloitteet on toimitettava puoluehallitukselle 54 vuorokautta ennen puoluekokousta. Määräaikana saapuneista, puoluekokouksen esityslistalle otettavista aloitteista on puoluehallituksen annettava lausuntonsa, joihin tulee sisältyä esitykset aloitteiden johdosta tehtäviksi puoluekokouksen päätöksiksi. Puoluekokousaloitteet ja puoluehallituksen niistä antamat lausunnot lähetetään puoluekokoukseen ilmoitetuille äänivaltaisille edustajille ja puolueen jäsenyhdistyksille viimeistään kolme viikkoa ennen puoluekokouksen alkamista.
Puoluekokouksen käsittelyyn haluttavia viime hetkellä ajankohtaisiksi tulleita aloitteita voi toimittaa tämän aikamäärän jälkeen vielä puoluehallitukselle, joka voi harkintansa mukaan tuoda esityksiä ja aloitteita suoraan kokoukseen. Puoluevaltuustolla on oikeus myös antaa aloite-ehdotuksia puoluehallituksen käsiteltäväksi puoluekokousta edeltävässä kokouksessaan määräajasta riippumatta.
Määräaikana, 54 päivää ennen puoluekokousta aloitteita tuli yhteensä 15. Aloitteet sekä puoluehallituksen niihin antamat lausunnot ja päätösesitykset ovat kokouksen tiedostokansiossa, joka löytyy sivulta www.vihreat.fi/puoluekokous.
Aloitteet käsitellään järjestyksessä yksi kerrallaan. Muutosesitykset päätösesityksiin on tehtävä kirjallisena tämän pykälän käsittelyn aikana. Puheenvuoropyyntöihin on merkittävä sen aloitteen numero, jota puheenvuoro koskee. Puheenvuoroja kaikkia aloitteita koskien voi pyytää heti pykälän käsittelyn alusta alkaen.
Kaikki aloitteita koskevat päätökset tehdään § 12 kohdalla. Puoluehallituksen päätösesitystä ei siis hyväksytä tässä kohden, vaikka siihen ei tehtäisikään muutosesitystä.
Aloitteet:
1. Tavoitteeksi eläinasioiden siirto itsenäiseksi hallinnonalaksi ja/tai tai ympäristöministeriöön
2. Luonnonvaraisten eläinten auttaminen
3. Laajennetaan tuotantoeläimiä koskevat tavoitteet koskemaan myös kaloja tuotantoeläiminä
4. Henkilöstöpolitiikan toimivuus osaksi hyvinvointialueiden rahoitusmallia
5. Puututaan henkiseen väkivaltaan kriminalisoimalla pakottava kontrolli
6. Vihreistä Suomen johtava mielenterveyspuolue
7. Ukrainan puolesta taistelleiden suomalaisten kuntoutus- ja kotiutuspalvelut
8. Moniavioisuus on tunnistettava
9. Muutos puoluekokousedustajien määrän laskemistapaan
10. Valtakunnallisille henkilöjäsenyhdistyksille taattava paikka puoluehallituksessa
11. Vihreiden kielipoliittisen linjauksen päivittäminen / Uppdatering av Gröna förbundets språkpolitiska linje
12. Kaksikielinen logo pääasialliseksi logoksi / Tvåspråkig logga som huvudsaklig logga
13. Periaatepäätös kaiken viestinnän kaksikielisyydestä
14. Enhancing Multilingual Communication in the Green Party
15. Vihreä ansiomerkki
Muutosesitykset päätösesityksiin pyydetään tekemään ensisijaisesti lomakkeella: www.vihreat.fi/puoluekokous-muutosesitys.
Esitykset:
Käydään keskustelu ja tarvittaessa tehdään muutosesitykset aloitteiden päätösesityksiin.
Perustetaan poliittinen aloitetyöryhmä käsittelemään aloitteisiin tehtyjä muutosesityksiä ja valitaan sen puheenjohtajaksi Oras Tynkkynen ja sihteeriksi Sarianna Mankki.
Perustetaan järjestöaloitteiden työryhmä käsittelemään aloitteisiin tehtyjä muutosesityksiä ja valitaan sen puheenjohtajaksi Bella Forsgrén ja sihteeriksi Katja Hintikainen.
Kokousedustajat voivat osallistua työryhmiin ilman erillistä ilmoittautumista.
Aloitetyöryhmät kokoontuvat Dipolissa klo 18.00 alkaen:
– poliittinen aloitetyöryhmä: Metso (ravintolan vieressä), 2. krs.
– järjestöaloitteiden työryhmä: Poli, 1. krs
Kahvitauko klo 16.00.
9 Sääntömuutosten käsittely
Puoluehallitus on kokouksessaan 15.6.2024 päättänyt esittää alla olevia sääntömuutosesityksiä 14.1–14.3.
Taustaa
Viime vuoden puoluekokouksessa oli käsittelyssä aloite, jossa esitettiin puoluesihteerin valinnan siirtämistä puoluekokoukselta puoluevaltuustolle. Aloitteessa esitettiin, että puoluehallitus nimittäisi puoluesihteerin rekrytointiryhmän ja puoluevaltuusto päättäisi puoluesihteerin valinnasta. Aloite on kokouksen tiedostokansiossa kokouksen nettisivulla.
Puoluekokouksen 2023 päätös aloitteen osalta oli: ”Puoluekokous velvoittaa puoluehallitusta nimeämään sääntöuudistustyöryhmän, jonka tehtävänä on kartoittaa kannatus aloitteen mukaiselle sääntöuudistukselle sekä tarvittaessa tekemään sääntömuutosesitys seuraavalle puoluekokoukselle.”
Tältä pohjalta puoluehallitus nimesi kokouksessaan 22.9.2023 sääntöuudistustyöryhmän valmistelemaan asiaa. Puheenjohtajana on toiminut Silja Keränen, jäseninä Emilia Lakka, Veli Liikanen, Marika Paavilainen, Hillevi Savikko ja Risto Kankaanpää (siht.). Työryhmän toimeksiantona oli laatia taustoitus puoluesihteerin valintatavasta sekä luonnostella mahdolliset sääntömuutokset ja toteuttaa jäsenyhdistyksille kysely, jolla kartoitetaan esitysten kannatus.
Jäsenyhdistyksille osoitettu kysely oli vastattavana 5.4.–31.5. Kyselyyn vastasi 36 yhdistystä, joilla on 103 puoluekokousedustajaa. Työryhmän valmistelun ja kyselyn vastausten pohjalta puoluehallitus on päätynyt esittämään seuraavia sääntömuutoksia. Puoluehallitus esittää saadun palautteen perusteella kokouksen hyväksyttäväksi myös pontta, jonka mukaan kehitetään puoluesihteerin rekrytointiprosessia, jota noudattamalla jatkossa voidaan kattavammin arvioida puoluesihteeriehdokkaiden henkilöstöjohtamistaitoja ja poliittis-strategista johtamiskykyä.
Sääntötyöryhmän puheenjohtaja Silja Keränen esittelee asian.
Esitykset käsitellään järjestyksessä. Puheenvuoropyyntöihin on merkittävä alakohdan numero, esim. 9.2.
Puolueen voimassa olevat säännöt: www.vihreat.fi/puolueen-saannot
Sääntöjen muuttamisesta voidaan päättää puoluekokouksessa vähintään 3/4 enemmistöllä annetuista äänistä.
Mahdolliset muutosesitykset pyydetään tekemään ensisijaisesti lomakkeella: www.vihreat.fi/puoluekokous-muutosesitys.
9.1 Puoluesihteerin toimenkuvan kirjaaminen. Toisin kuin useimpien muiden puolueiden säännöissä, ei vihreillä ole sääntötasolla kuvattu puoluesihteerin toimenkuvaa. Puoluehallitus esittää, että sääntöihin kirjataan nyt puoluesihteerin työsopimuksen mukaisen kirjaus.
Sääntökirjaukset:
Lisätään sääntöihin:
”Puoluesihteeri johtaa puoluetoimistoa ja toimii esihenkilönä puoluetoimiston työntekijöille erikseen määriteltävän organisaatiorakenteen mukaisesti. Puoluesihteeri on puoluejohtoon kuuluva johtava toimihenkilö, joka toimii puheenjohtajan ja muun puoluejohdon tukena, sekä koordinoi puolueen toimintaa suhteessa sen jäsenjärjestöihin.”
Mikäli puoluesihteerin valinta säilyy puoluekokouksella, kirjaus tulee sääntöjen 20 §:ään (Puoluekokouksen tehtävät), toiseksi momentiksi.
Mikäli valinta päätetään siirtää puoluevaltuustolle, kirjaus tulee sääntöjen 18 §:ään (Puoluevaltuuston tehtävät), toiseksi momentiksi.
9.2 Puoluesihteerin erottaminen. Puoluehallituksen ja -valtuuston osalta säännöt määräävät, että puoluekokous voi erottaa jäsenen toimestaan, vaikka se aika, joksi hänet on valittu, ei ole kulunut loppuun. Vastaavaa määräystä ei kuitenkaan ole puoluesihteerin osalta, mutta se esitetään lisättäväksi sääntöihin. Erottamisesta päättävä toimielin on sama, joka valitsee puoluesihteerin.
Sääntökirjaukset:
Jos valinta säilyy puoluekokouksella, lisätään 21 § 5 momenttiin: ”Puoluesihteeri voidaan valita enintään neljäksi täydeksi kahden vuoden toimikaudeksi peräkkäin. Puoluekokous voi erottaa puoluesihteerin toimestaan, vaikka se aika, joksi hänet on valittu, ei ole kulunut loppuun.”
Jos valinta siirtyy puoluevaltuustolle, noudatetaan kohdassa 9.3 mainittua kirjausta.
9.3 Puoluesihteerin valinta puoluevaltuustolle. Esitys puoluesihteerin valinnan siirtämisestä puoluevaltuustolle sai yhdistyksille tehdyssä kyselyssä kannatusta, joten puoluehallitus tuo asian kokouksen äänestettäväksi.
Sääntökirjaukset:
Lisätään 18 § 1 momenttiin, jossa on lueteltu puoluevaltuuston tehtävät, uusi 6. kohta:
[valtuuston tehtävänä on …]
6. valita ensimmäisessä puoluevaltuuston valinnan jälkeisessä kokouksessaan puoluesihteeri
Lisätään 18 §:ään uusi 2 momentti puoluesihteerin toimenkuvasta, mikäli edellä kohdassa 9.1 on näin päätetty.
Lisätään 18 §:ään uusi 3 momentti: ”Puoluesihteeri voidaan valita enintään neljäksi täydeksi kahden vuoden toimikaudeksi peräkkäin. Puoluesihteerin toimikausi alkaa heti, kun hänet on valittu. (Sama määräys on nykysääntöjen 21 §:ssä.) Puoluevaltuusto voi erottaa puoluesihteerin toimestaan, vaikka se aika, joksi hänet on valittu, ei ole kulunut loppuun.”
Poistetaan 20 § 1 momentin (puoluekokouksen tehtävien listaus) 3. kohdasta maininta puoluesihteerin valinnasta.
Poistetaan 21 §:stä (”Puoluekokouksen henkilövalinnat”) maininnat puoluesihteeristä.
Muutetaan 14 §:n (”Liittoäänestys puolueen puheenjohtajasta”) 3 momentti: ”Liittoäänestyksen tulos julkistetaan puoluekokouksessa ennen puoluesihteerin puoluevaltuuston puheenjohtajan valintaa. Liittoäänestyksen äänestysaktiivisuuden on oltava vähintään 50 %, jotta tulos laskettaisiin. Muussa tapauksessa ääniä ei lasketa, vaan puoluekokousedustajat suorittavat puheenjohtajan vaalin ennen puoluesihteerin puoluevaltuuston puheenjohtajan vaalia.”.
Esitys:
Käydään keskustelu sääntömuutoksista. Mahdolliset muutosesitykset puoluehallituksen esityksiin käsitellään järjestöaloitteiden työryhmässä, joka nimettiin § 8 käsittelyn päätteeksi.
Sääntömuutokset hyväksyessään puoluekokous samalla edellyttää, että puoluehallitus kehittää puoluesihteerin rekrytointiprosessia, jota noudattamalla jatkossa voidaan kattavammin arvioida puoluesihteeriehdokkaiden henkilöstöjohtamistaitoja ja poliittis-strategista johtamiskykyä.
10 Jäsenmaksut 2025
Puolueen säännöt määräävät jäsenmaksuista:
– – – – – – –
10 § Jäsenmaksut ja muut maksut
Jäsenyhdistysten jäsenmaksut puolueelle
Jäsenyhdistyksiltä kannetaan jäsenmaksua kustakin yhdistyksen henkilöjäsenestä jäljempänä kuvatulla tavalla.
Niiltä puolueen jäsenyhdistyksiltä, joilla ei ole henkilöjäseniä, ei kanneta jäsenmaksua.
Henkilöjäsenten jäsenmaksut
Jäsenyhdistyksen henkilöjäsen maksaa vuosittain jäsenmaksun, joka sisältää sekä henkilöjäsenen jäsenmaksun jäsenyhdistykselle että jäsenyhdistyksen jäsenmaksun puolueelle kyseisestä henkilöjäsenestä.
Henkilöjäsenten maksamaa jäsenmaksua kutsutaan näissä säännöissä perusjäsenmaksuksi. Vähävaraisilta henkilöjäseniltä perittävää alennettua jäsenmaksua kutsutaan alennetuksi jäsenmaksuksi.
Puoluekokous päättää vuosittain:
– perusjäsenmaksun ja alennetun jäsenmaksun suuruuden
– perusjäsenmaksun ja alennetun jäsenmaksun jakautumisesta jäsenyhdistykselle ja puolueelle tuleviin jäsenmaksuosuuksiin.
Mikäli jäsenyhdistys ei ole säännöissään siirtänyt jäsenmaksuista päättämistä puoluekokouksen tehtäväksi, puoluekokous päättää vain yhdistykseltä puolueelle tulevan jäsenmaksuosuuden suuruuden.
– – – – – – –
Puoluehallitus päätti kokouksessaan 31.8.2024 esittää jäsenmaksujen säilyttämistä ennallaan. Jäsenmaksuja korotettiin viime vuoden puoluekokouksessa.
Esitykset:
1) Päätetään, että vuonna 2025 perusjäsenmaksu on 48 euroa ja alennettu jäsenmaksu 18 euroa.
2) Päätetään, että jäsenmaksut jakautuvat siten, että
a) kun jäsenmaksu maksetaan jonkin piirijärjestön jäsenenä olevalle perusyhdistykselle tai kunnallisjärjestölle, niin maksu jakautuu seuraavasti:
• jäsenyhdistys 40 %
• piirijärjestö 10 %
• puolue 50 %
b) Kun jäsenmaksu maksetaan jollekin muulle yhdistykselle (liittojärjestön paikallisyhdistykset, liittojärjestöt, valtakunnalliset henkilöjäsenyhdistykset), niin maksu jakautuu seuraavasti:
• yhdistys 50 %
• puolue 50 %
Kokous keskeytetään.
Työryhmät kokoontuvat klo 18.00 alkaen.
Illanvietto, ravintola TF: klo 18.30 ruokailun varanneet, klo 20.00 avataan muille
Kokous jatkuu sunnuntaina klo 10.00.
11 Strategian hyväksyminen
Puoluekokouksen strategiatyöryhmän puheenjohtajat Silja Keränen ja Matti Lehto esittelevät työryhmän esityksen tehtyjen muutosesitysten osalta.
Muutosesitykset jaetaan taulukkona, jossa tehdyt esitykset ovat rivijärjestyksessä. Kunkin esityksen kohdalle on merkitty työryhmän esitys tehdyn muutoksen suhteen:
– hyv: työryhmä esittää esitystä hyväksyttäväksi
– hyl: työryhmä esittää esitystä hylättäväksi
– muut: työryhmä esittää esitystä hyväksyttäväksi muutettuna
Mikäli työryhmässä vähintään 1/3 määrävähemmistö on kannattanut vaihtoehtoista esitystä, tuodaan kaksi esitystä suoraan äänestettäväksi siten, että työryhmän enemmistön kannattama on JAA ja määrävähemmistön kannattama EI.
Työryhmän esitys on uusi pohjaesitys. Äänestettäessä esityksistä pohjaesitys on JAA ja vastakkainen esitys EI.
Muutokset käydään läpi yksi kerrallaan. Jos äänivaltainen edustaja haluaa tehdä työryhmän esityksestä poikkeavan esityksen (alkuperäinen pohja muutoksen sijasta, tehty esitys työryhmän muokkaaman esityksen sijasta tms.), tulee edustajan ilmoittaa näin kyseisessä kohdassa, jolloin suoritetaan äänestys.
Kokouksen puheenjohtaja ohjeistaa esitysten tekemisessä ja äänestysten suorittamisessa.
Esitys: Hyväksytään uusi strategia.
12 Aloitepäätösten hyväksyminen
Tehdään kaikki aloitteita koskevat päätökset. Ellei päätösesitykseen ole tehty muutosesitystä, hyväksytään puoluehallituksen päätösesitys. Puoluehallituksen päätösesitykset selviävät aloiteliitteestä (kokouksen tiedostokansiossa ja kokouksen nettisivulla).
Työryhmien puheenjohtajat Oras Tynkkynen ja Bella Forsgrén esittelevät työryhmiensä esitykset. Työryhmän esitys on uusi pohjaesitys, jos se poikkeaa puoluehallituksen alkuperäisestä esityksestä.
Jos äänivaltainen edustaja haluaa tehdä työryhmän esityksestä poikkeavan esityksen (alkuperäinen pohja muutoksen sijasta, tehty esitys työryhmän muokkaaman esityksen sijasta tms.), tulee edustajan ilmoittaa näin kyseisessä kohdassa, jolloin suoritetaan äänestys.
Kokouksen puheenjohtaja ohjeistaa esitysten tekemisessä ja äänestysten suorittamisessa.
Esitys:
Tehdään aloitteita koskevat päätökset puoluehallituksen esitysten tai aloitetyöryhmien esitysten mukaisesti seuraaviin 15 aloitteeseen:
1. Tavoitteeksi eläinasioiden siirto itsenäiseksi hallinnonalaksi ja/tai tai ympäristöministeriöön
2. Luonnonvaraisten eläinten auttaminen
3. Laajennetaan tuotantoeläimiä koskevat tavoitteet koskemaan myös kaloja tuotantoeläiminä
4. Henkilöstöpolitiikan toimivuus osaksi hyvinvointialueiden rahoitusmallia
5. Puututaan henkiseen väkivaltaan kriminalisoimalla pakottava kontrolli
6. Vihreistä Suomen johtava mielenterveyspuolue
7. Ukrainan puolesta taistelleiden suomalaisten kuntoutus- ja kotiutuspalvelut
8. Moniavioisuus on tunnistettava
9. Muutos puoluekokousedustajien määrän laskemistapaan
10. Valtakunnallisille henkilöjäsenyhdistyksille taattava paikka puoluehallituksessa
11. Vihreiden kielipoliittisen linjauksen päivittäminen
12. Kaksikielinen logo pääasialliseksi logoksi
13. Periaatepäätös kaiken viestinnän kaksikielisyydestä
14. Enhancing Multilingual Communication in the Green Party
15. Vihreä ansiomerkki
13 Sääntömuutosten hyväksyminen
Käsitellään puoluehallituksen tai järjestöaloitteiden työryhmän esitykset sääntömuutoksista. Mikäli työryhmän esitys poikkeaa puoluehallituksen esityksestä, on työryhmän esitys uusi pohjaesitys.
Sääntömuutosesitykset on selostettu esityslistan § 9 kohdalla. Sääntöjen muuttamisesta voidaan päättää puoluekokouksessa vähintään 3/4 enemmistöllä annetuista äänistä.
Jos äänivaltainen edustaja haluaa tehdä työryhmän esityksestä poikkeavan esityksen (alkuperäinen pohja muutoksen sijasta, tehty esitys työryhmän muokkaaman esityksen sijasta tms.), tulee edustajan ilmoittaa näin kyseisessä kohdassa, jolloin suoritetaan äänestys.
Kokouksen puheenjohtaja ohjeistaa esitysten tekemisessä ja äänestysten suorittamisessa.
Esitys:
Hyväksytään seuraavia asioita koskevat sääntöjen muutokset sekä ponsi:
1 Puoluesihteerin toimenkuvan kirjaus
2 Puoluesihteerin erottamisperusteiden kirjaus
3 Puoluesihteerin valinnan siirtäminen puoluevaltuustolle
Ponsi: Sääntömuutokset hyväksyessään puoluekokous samalla edellyttää, että puoluehallitus kehittää puoluesihteerin rekrytointiprosessia, jota noudattamalla jatkossa voidaan kattavammin arvioida puoluesihteeriehdokkaiden henkilöstöjohtamistaitoja ja poliittis-strategista johtamiskykyä.
14 Puoluehallituksen ja puoluevaltuuston täydentäminen
Puoluehallituksen ja puoluevaltuuston jäsenyydestä on ensimmäisenä toimivuotena eronnut useampi henkilö. Puoluekokouksen tulee nimetä tilalle uudet luottamushenkilöt lopputoimikauden ajaksi.
Erot puoluehallituksesta
Puolueen sääntöjen 13 § mukaan ”Mikäli puoluehallituksen jäsen eroaa tai erotetaan ennen toimikauden päättymistä, valitsee puoluekokous hänen tilalleen uuden jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.”
Puoluehallituksen jäsen Niina Ratilainen on eronnut 10.8.2024.
Viime vuoden puoluekokouksen vaalivaliokunta esitti poikkeuksellisesti yhden puoluehallituksen pestin jakamista puoliksi Varsinais-Suomen (Ratilainen) sekä Pirkanmaan (Julia Sangervo) kesken: kumpikin istuu hallituksessa osan kaudesta siten, että jäsen vaihtuu vuoden 2024 puoluekokouksessa. Jatkuvuuden takaamiseksi molempien kokonaisuuksien puolikkaan kauden tekevä henkilö saa puhe- ja läsnäolo-oikeuden puoluehallitukseen koko kaudeksi. Koska puolueen säännöt eivät tunne toimikausien jakamista, valitsi puoluekokous muodollisesti Ratilaisen kaksivuotiskaudeksi. Sopimuksen mukaisesti Ratilainen on nyt eronnut ja edellisvuoden vaalivaliokunnassa sovitusti tilalle esitetään valittavaksi Julia Sangervoa. Ratilainen jatkaa Varsinais-Suomen piirin nimeämänä henkilönä, jolla on läsnäolo-oikeus puoluehallituksen kokouksissa.
Puoluehallituksen varajäsen Antti Räsänen on eronnut 12.8.2024 alkaen.
Lapin Vihreät ry:n piirihallitus on 27.8.2024 päättänyt esittää Räsäsen tilalle valittavaksi Miikka Kerästä.
Puoluehallituksen jäsen Rosa Pakkanen on eronnut 9.11.2023.
Kaakkois-Suomen piirikokous on 2.12.2023 päättänyt esittää puoluevaltuustolle puoluehallitukseen Riikka Kinnusta siten, että puoluevaltuusto nimeää Kinnusen hallituksen jäseneksi puoluekokoukseen 2024 saakka ja häntä esitetään myös puoluekokoukselle valittavaksi loppukauden ajaksi. Kinnunen on puoluevaltuuston päätöksellä toiminut puoluehallituksen jäsenenä. Kinnusen tilalle puoluevaltuuston (ks. alempana) varajäseneksi Kaakkois-Suomen piirijärjestö on 28.8.2024 päättänyt esittää Hanna-Kaisa Lähdettä.
Erot puoluevaltuustosta
Puolueen sääntöjen 17 § mukaan ”Mikäli puoluevaltuuskunnan jäsen eroaa tai erotetaan ennen toimikauden päättymistä, valitsee puoluekokous hänen tilalleen uuden jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.”
Puoluevaltuuston varajäsen Riikka Kinnunen on eronnut 23.1.2024 tultuaan valituksi puoluehallitukseen. Kinnunen on valittu valtuustoon Kaakkois-Suomen piirin esittämänä.
Puoluevaltuuston jäsen Minna-Liisa Salonsaari on eronnut 8.4.2024. Salonsaari on valittu valtuustoon Satakunnan piirin esittämänä.
Puoluevaltuuston jäsen Yuri Birjulin on eronnut 12.7.2024. Birjulin on valittu valtuustoon Helsingin piirin esittämänä.
Puoluevaltuuston jäsen Tuula Närvä on eronnut 28.7.2024. Närvä on valittu valtuustoon Finlands svenska gröna rf:n edustajaksi.
Puoluevaltuuston varajäsen Marika Paavilainen on eronnut 8.8.2024. Paavilainen on valittu valtuustoon Vihreät Naiset ry:n esittämänä.
Satakunnan Vihreät ry:n kevätkokous 9.4. on päättänyt esittää, että Salonsaaren tilalle valittaisiin Salonsaaren henkilökohtainen varajäsen Sakari Aalto ja Aallon tilalle uudeksi varajäseneksi Pyry Väre.
Helsingin Vihreät ry esittää, että Yuri Birjulinin tilalle puoluevaltuustoon nimitetään nykyinen varajäsen Mojibur Doftori varsinaiseksi jäseneksi sekä hänen varajäsenekseen Kirsi Vuorinen.
Finlands svenska gröna rf:nkokous on 28.7. päättänyt esittää Närvän tilalle loppukauden ajaksi valittavaksi Bicca Olinia.
Vihreät Naiset ry:n hallitus 20.8. on päättänyt yhdistyksen kevätkokouksen priorisointilistan mukaisesti esittää Paavilaisen tilalle Susa Vikeväkorvaa.
Esitykset:
Valitaan puoluehallitukseen loppukauden ajaksi
-
Julia Sangervo Niina Ratilaisen tilalle
-
varajäseneksi Miikka Keränen Antti Räsäsen tilalle
-
jatketaan Riikka Kinnusen toimikautta puoluehallituksen jäsenenä.
Valitaan puoluevaltuustoon loppukauden ajaksi
-
Jukka Saikkosen varajäseneksi Hanna-Kaisa Lähde Riikka Kinnusen tilalle
-
Sakari Aalto Minna-Liisa Salonsaaren tilalle sekä Aallon varajäseneksi Pyry Väre
-
Mojibur Doftori Yuri Birjulinin tilalle sekä Kirsi Vuorinen Doftorin varajäseneksi
-
Bicca Olin Tuula Närvän tilalle
-
Heidi Aaltosen varajäseneksi Susa Vikeväkorva Marika Paavilaisen tilalle.
6 Poliittinen keskustelu (jatkuu)
Jatketaan lauantaina keskeytynyttä poliittista yleiskeskustelua.
Klo 12.20 Vuoden järjestöaktiivien palkitseminen
Klo 12.30 lounastauko, oheistilaisuuksia
Esitys:
Merkitään keskustelu tiedoksi.
15 Muut esille tulevat asiat
Käsitellään muut esille tulevat asiat.
16 Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päättää kokouksen.
Palautathan nimikylttisi kokouksen päätteeksi!