Oikeudenmukaiset palvelut avoimella priorisoinnilla

Vihreiden tavoitteena on yhdenvertainen palveluiden saatavuus. Hyvinvointialueiden tulee laatia lupaus palveluiden saatavuuden periaatteista. Palvelulupauksessa hyvinvointialueet voivat asettaa tavoitteeksi esimerkiksi tavanomaisten palvelujen vastaanottoaikojen saatavuuden myös arki-iltaisin tai hoitoon pääsyn laissa säädettyä enimmäisaikaa lyhyemmässä ajassa. Palvelulupauksessa määritellään saavutettavuuden periaatteet: missä ja milloin palvelua tarjotaan (mm. välimatkat keskitettyihin palveluihin) ja kuinka helposti ja esteettömästi asiakas saavuttaa palvelun.

Priorisoinnin tarkoituksena on kohdentaa palvelut oikeudenmukaisesti ja parantaa palvelujärjestelmän kustannusvaikuttavuutta. Tällä hetkellä priorisoinnille ei ole luotu kansallisia rakenteita, eikä systemaattisia, avoimia toimintatapoja. Priorisointia joudutaan kuitenkin tekemään koko ajan etenkin peruspalveluissa. Erityisen kalliit hoidot ja lääkkeet ovat kysymys, johon tulisi löytää yhdenvertaisia ja eettisesti kestäviä ratkaisuja.

Terveydenhuollosta jopa 20 prosenttia arvioidaan olevan vähähyötyistä eli sellaista, joka ei lisää kansalaisten terveyttä tai pärjäämistä, mutta muodostaa merkittävän osan valtakunnallisista noin 25 miljardin euron kustannuksista. Vähähyötyisellä hoidolla tarkoitetaan hoitokäytäntöjä, jotka tuottavat vähän tai ei lainkaan hyötyä potilaalle, ovat potilaalle haitallisia, johtavat turhiin kustannuksiin potilaalle tai tuhlaavat rajallisia terveydenhuollon resursseja.

Tavoitteena tulee olla vähähyötyisten hoitojen ja tutkimusten karsiminen julkisesta palveluvalikoimasta. Näin kukaan ei jää vaille tarvitsemaansa hyödyllistä hoitoa ja rahat riittävät paremmin turvaamaan vaikuttavat hoidot yhdenvertaisesti kaikille. Samalla on kuitenkin tärkeää varmistaa, ettei priorisointi heikennä muiden tärkeiden periaatteiden, kuten sukupuolten tasa-arvon tai ihmisryhmien välisen yhdenvertaisuuden toteutumista. Myös sosiaalipalveluissa on tarpeellista arvioida järjestelmätasolla toiminnan kustannusvaikuttavuutta.

Uudet teknologiat ovat todistetusti lisänneet ylidiagnostiikkaa. Ylidiagnostiikka tarkoittaa, että ihmisellä todetaan sairaus tai muu tutkimuslöydös, joka ei aiheuta oireita tai lyhennä elinikää, ja kyseisen sairauden hoito saattaa aiheuttaa komplikaatioita. Ylidiagnostiikka aiheuttaa myös huolta ja johtaa lisätutkimuksiin ja hoitamiseen, mikä sitoo resursseja jo valmiiksi kuormittuneelta terveydenhuollolta ja pahimmillaan viivästyttää kipeimmin tarvitsevien hoitoja. Niin taloudellinen, ekologinen kuin sosiaalinen kestävyys heikkenevät.

• Tarkistetaan hoitotakuuseen kuuluvat palvelut perustuen vaikuttavuuteen.

• Karsitaan julkisin varoin tuotetuista palveluista terveyden eriarvoisuutta lisäävät palvelut ja kirjataan lakiin selkeästi, mikä kuuluu hoitotakuuseen ja mikä ei.

• Otetaan käyttöön kansallisia hoitopolkuja ja -käytäntöjä varmistamaan vaikuttavimpien ja yhdenvertaisten hoitomenetelmien käyttö koko maassa.

• Luodaan kansallinen palveluvalikoiman kuvaus sekä selkeä ja ymmärrettävä palvelulupaus siitä, mitä hoitoja sisältyy keskeisiin sotepalveluihin.

• Arvioidaan ja seurataan ihmisten yhdenvertaista pääsyä palveluihin läpinäkyvästi ja avoimesti.

• Käynnistetään lainsäädäntötyö, jolla varmistetaan, että priorisointi on läpinäkyvää, syrjimätöntä ja tarvittavat hoidot turvaavaa.

• Käydään avointa yhteiskunnallista keskustelua ihmisten odotuksista sote- ja pelastustoimen palveluita kohtaan ja resurssien rajallisuudesta vastaamaan odotuksia.

Tutkimustiedolla laadukasta hoitoa, turvaa ja tukea

Vihreät luottaa siihen, että sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palvelut voidaan järjestää parhaalla mahdollisella tavalla, kun nojataan tutkittuun tietoon. Hyvä ja laadukas hoito perustuu hoitosuosituksiin (esimerkiksi Käypä hoito) ja tutkittuun erikoisalakohtaiseen tietoon.

Valtion tulee edelleen pitää huolta siitä, että hyvinvointialueilla on tutkimustyöhön riittävä rahoitus. Tutkimustiedon hyödyntämistä tarvitaan myös hyvinvointialueiden kehittämistyössä erityisesti vaikuttavuuden ja tiedolla johtamisen osalta, kun resurssit ovat niukat. Lääketieteellisen tutkimuksen tekeminen korostuu, mutta on yhtä oleellista mahdollistaa esimerkiksi sosiaalitieteiden, hoitotieteen ja pelastustoimen tutkimustyötä. Tutkimusrahoituksesta tulee huolehtia koko sektorilla.

• Nostetaan Suomen tutkimus- ja kehitysrahoitus 4 % tasolle BKT:sta. Osoitetaan korvamerkitty osuus sosiaali-, terveys- ja pelastusalan tutkimustyöhön.

• Lisätään resursseja sosiaalityön ja sosiaalitieteiden tutkimukseen, jotta saadaan vaikuttavuustietoa monialaisen sosiaalityön tueksi. Lisätään sosiaalihuollon tutkimuksen rahoitusta.

• Panostetaan vertailtavan tiedon saamiseen sosiaalihuollon asiakasjärjestelmistä. Hyödynnetään tietoa palveluiden kehittämisessä sekä toimivien ja kustannustehokkaiden toimintamallien levittämisessä.

• Hyödynnetään yliopistoja tutkitun tiedon keräämisessä hyvinvointialueiden kumppaneina.

• Uudistetaan tutkimusta ohjaavan lainsäädännön kokonaisuus siten, että kustannukset ja hallinnollinen kuorma tutkijoille keventyvät huolehtien samanaikaisesti tiedon läpinäkyvyydestä.

• Kohdennetaan lääketieteen tutkimusrahoitusta myös naistyypilliseen kehoon perustuvaan tutkimukseen, joka on merkittävästi vähäisempää kuin miestyypilliseen kehoon perustuva tutkimus.

• Käyttöönotetaan ja kehitetään tutkimustietoon perustuvia, terveydentilaa kuvaavia mittareita, jotka huomioivat ihmiskehojen moninaisuuden nykyistä paremmin.

• Varmistetaan, että hoito perustuu tutkittuun tietoon. Rajoitetaan uskomushoitojen markkinointia ja perusteettomia terveysväittämiä. Lisätään terveydenhuollon toimijoiden osaamista uskomushoitojen tunnistamiseen ja niistä keskustelemiseen.

2.2 Hoidon ja tuen jatkuvuus

Jatkuvuuden on todettu parantavan hoidon laatua ja kokonaisvaltaisuutta, lisäävän toimijoiden välistä yhteistyötä ja tiedonkulkua ja terveydenhuollon tehokkuutta sekä parantavan potilaan kokemusta, koettua terveyshyötyä ja kotona pärjäämistä.

Pysyvillä asiakassuhteilla on myönteinen vaikutus myös sosiaalipalveluissa. Sosiaalihuoltolaki ohjaa nimeämään oman työntekijän, mikäli tuen tarve jatkuu. Niin sosiaali- kuin terveyspalveluissa on kuitenkin ongelmia hoidon ja tuen jatkuvuudessa, mitä hyvinvointialueiden henkilöstöpula ja vaihtuvuus vaikeuttavat. Tämä vaatii selkeitä tavoitteita ja johtamista.

Vihreä omatiimimalli

Vihreiden omatiimimallissa hoidon jatkuvuus turvataan ammattilaisten välisellä hyvällä yhteistyöllä ja riittävällä määrällä osaavaa henkilökuntaa. Moniammatillisessa tiimissä työskentelee laaja-alaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia. Jatkuvuuteen perustuva hoito ja tuki on vaikuttavampaa sekä vähentää tarvetta päivystyksen ja korjaavien palveluiden käyttöön.

Omatiimiin kuuluu tavallisesti lääkäri, hoitotyön edustus, sosiaaliohjaaja ja muita ammattiryhmiä tarpeen mukaan. Tiimillä on hoidettavanaan tietty väestöpohja. Sairaanhoitaja pystyy hoitamaan monia tilanteita tukenaan lääkärin konsultaatiomahdollisuus. Tästä on todettu hyötyjä ja tyytyväisyyttä sekä potilaiden että ammattilaisten näkökulmasta. Potilas ja ammattilaiset tuntevat toisensa, ja monet asiat voidaan hoitaa perusterveydenhuollossa. Myös erikoissairaanhoidossa on tarpeellista lisätä omatiimikäytäntöä ja nimetä hoidossa olevalle potilaalle oma vastuuhoitaja ja/tai tiimi.

Palvelujen sujuva integraatio

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tulisi toimia sujuvasti ja nopeasti erityisesti niiden ihmisten kohdalla, jotka käyttävät monialaisesti eri palveluita. Sote-uudistuksen yksi keskeisistä tavoitteista oli parantaa sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteensovitusta. Tämä ei ole toteutunut ja vaatii vahvaa toimeenpanoa kansallisesti ja alueellisesti.

Hoito- ja palveluketjujen toimivuutta on parannettava yhdessä kehittämällä ja palveluiden käyttäjiä osallistamalla. Integraatio tehostaa toimintaa ja tuo tutkimusnäytön perusteella myös suurimpia säästöpotentiaaleja sote-järjestelmään.

Oikea-aikaisella tuella ja hoidolla pystyttäisiin usein välttämään raskaan ja pitkäaikaisen palvelun tarve ja lisäämään ihmisten luottamusta palveluihin. Palvelukokonaisuuksien hyvällä johtamisella, työskentelytapoja uudistamalla ja alojen välistä yhteistyötä lisäämällä saataisiin Suomeen yhtenäisempi, ihmisiä paremmin huomioiva palvelujärjestelmä. Henkilöstön mukaan ottaminen uudistuksiin on olennaisen tärkeää. Uudistuva palvelujärjestelmä innostaisi myös ammattilaisia työtehtävissään ja niiden kehittämisessä.

Sosiaaliturvan on myös toimittava sote-palvelujen kanssa yhteen paremmin. Perusturvan puutteellinen taso ja se, että Kela on käytännössä poistanut yksilöllisen harkinnan perustoimeentulotuesta, on tarkoittanut perusturvan varassa oleville ihmisille entistä vaikeampaa hakuprosessia hyvinvointialueiden ehkäisevästä ja täydentävästä toimeentulotuesta. Sosiaaliturvaa ja sote-palveluja on kehitettävä yhdessä.

• Laitetaan paljon palveluita tarvitsevien palvelukokonaisuudet ja palveluohjaus kuntoon priorisoimalla sitä hyvinvointialueiden johtamisessa ja valtion ohjauksessa.

• Edetään kohti yhden luukun periaatetta ja vähennetään ihmisen pompottelua palvelusta toiseen.

• Nopeutetaan tuen tarpeen tunnistamista, asiakassegmentointia sekä hyvien toimintamallien levittämistä ja arvioidaan jatkuvasti toimien vaikuttavuutta.

• Hyödynnetään entistä tehokkaammin potilaan tuottamaa tietoa hoitopäätöksiä tehtäessä.

• Vahvistetaan terveydenhuollon ammattilaisten osaamista sosiaalityön tarpeen tunnistamisessa.

• Jatketaan perustason palvelujen integraation lisäksi erityistason yhteensovitusta perustasolle, kuten erikoissairaanhoidon konsultaatioiden lisäämistä ja erikoislääkärien toimimista perustason palveluissa.

• Uudistetaan sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntöä siten, että palveluiden integraation esteitä puretaan ja tiedonkulku mahdollistuu nykyistä paremmin.

Järjestöt ja kansalaisyhteiskunta tärkeässä asemassa

Järjestöillä on tärkeä rooli terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä, ennaltaehkäisyssä, kuntoutuksessa sekä palveluja tarvitsevien ryhmien tunnistamisessa ja tavoittamisessa. Ihmisten osallisuuden vahvistamisessa järjestöt ovat tärkeä kumppani. Sote-järjestöjen kautta suomalaiset osallistuvat muiden ihmisten auttamiseen ja tukemiseen muun muassa vapaaehtoisina, vertaistoiminnan järjestäjinä ja kansalaisvaikuttajina lähiyhteisönsä asioissa.

Kansalaisjärjestöjen rooli tulee ymmärtää oikein. Vapaaehtoistyötä ei voi kilpailuttaa tai siirtää ostopalveluksi eikä hyvinvointivaltion vastuita siirtää tarkoituksella tai epähuomiossa kolmannelle sektorille.

Matalan kynnyksen toiminta ja palveluvajeiden paikantaminen nojaa usein järjestöjen kohtaavaan työhön ja asiantuntemukseen. Järjestöt toimivat turvaverkkona monille, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet vaille tarvitsemaansa palvelua tai etuutta. Julkisen sektorin palveluheikennysten seurauksena turvaverkkoa tarvittaisiin entistäkin enemmän, mutta se heikkenee tai jopa poistuu kokonaan joltain osin.

Sote-järjestöjen valtionrahoitusta ollaan leikkaamassa noin kolmasosaan nykyisestä tasosta. Valtionavustusten samanaikaiset leikkaukset monilla muilla sektoreilla heikentävät ihmisten saamaa arjen tukea ja pärjäämistä. Juuri nyt tarvittaisiin päinvastaista: järjestöjen ja hyvinvointialueiden yhteistyötä ennaltaehkäisyn vahvistamiseksi.

• Turvataan sote-järjestöjen valtionrahoitus.

• Tuetaan sote-järjestöjen toimintaa riittävillä hyvinvointialueiden ja kuntien hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen järjestöavustuksilla.

• Tuetaan sopimuspalokuntien toimintaa avustuksilla, koska niiden toiminta on korvaamatonta pelastustoimen palveluissa.

• Turvataan lahjoitusvähennysoikeus kaikille sote-järjestöille.

• Tiivistetään hyvinvointialueiden ja järjestöjen yhteistyötä esimerkiksi kehitetään yhteisiä asukkaiden palvelupolkuja järjestöjen ja julkisten palvelujen kumppanuudella.

• Huolehditaan palveluohjauksesta molempiin suuntiin järjestöjen ja hyvinvointialueiden välillä sekä tilannekuvan jakamisesta.

• Hyödynnetään kolmannen sektorin toimijoiden osaamista ja tietopohjaa matalan kynnyksen työstä.

Paljon palveluja käyttävien tilannetta parannettava

Suomessa on noin 400 000 paljon palveluita käyttävää henkilöä. Heidän käyntinsä kattavat vuosittain noin 40 prosenttia kaikista ensisijaisen terveydenhuollon käynneistä. On laskettu, että paljon eli moninaisesti palveluita käyttävien osuus kustannuksien osalta jakautuu siten, että 10 % käyttää 80 % sote-kustannuksista. On erittäin tärkeää saada moninaisesti palveluita käyttävien hoito-ja palveluketjut toimimaan hyvin ja sujuvasti. Näin saadaan myös säästöjä.

Hyvin usein kyse on tilanteesta, jossa ihminen tarvitsee sekä terveys- että sosiaalipalveluja. Taustalla on esimerkiksi monisairastavuutta, ikääntymiseen liittyviä ongelmia, lasten vaikeita sairauksia tai päihde- ja mielenterveysongelmia. Esimerkiksi yksinäisyys, turvattomuus, asunnottomuus tai työttömyys voivat realisoitua ongelmiksi, joiden takia hakeudutaan toistuvasti akuuttipäivystykseen, vaikka oikea tuen paikka olisi sosiaalipalveluissa tai terveysaseman ajanvarausvastaanotolla.

Kaikille näille asiakasryhmille yhteistä on, että palvelujärjestelmä ei ole pystynyt vastaamaan heidän tarpeisiinsa kokonaisvaltaisesti. Kukaan ammattilainen ei myöskään onnistu auttamaan heitä yksin, vaan siihen tarvitaan yhteistyötä yli ammatti- ja organisaatiorajojen.

• Parannetaan palveluohjausta sosiaalihuollossa, jotta jokaisella moninaisesti palveluita käyttävällä on mahdollisimman pysyvä ammattilainen huolehtimassa palvelujen saatavuudesta ja kohdentumisesta oikein sekä ohjaamassa ihmistä palvelujen välillä.

• Huomioidaan sosiaalityön merkitys erityisesti paljon palveluita käyttävien kokonaistilanteen kartoittamisessa ja palveluiden koordinoinnissa.

• Laaditaan yhdessä ammattilaisen kanssa yksilöllinen asiakassuunnitelma, jota päivitetään tilanteiden muuttuessa.

• Kehitetään lainsäädäntöä ja tietojärjestelmiä tukemaan moniammatillista yhteistyötä nykyistä paremmin niin soten sisällä kuin muidenkin sektoreiden toimijoiden kesken.

2.3 Julkisen terveydenhuollon vahvistaminen

Vihreiden periaate on, että palveluiden järjestämisen pääpaino sekä keskeinen järjestämisvastuu tulee olla julkisella sektorilla. Julkisen tuotannon tueksi ja täydentämiseksi voidaan käyttää yksityisen sektorin ja järjestöjen palveluita. Järjestöillä ja koko kansalaisyhteiskunnalla on merkittävä rooli ennaltaehkäisyssä ja terveyttä edistävässä työssä.

Painopiste perustason palveluihin

Kun ihmisellä on terveyteen liittyvä huoli, hän ottaa yhteyttä ensisijaiseen terveydenhuoltoon eli omalle terveysasemalle. Yhteys palveluihin tulee saada sujuvasti ja nopeasti eri yhteydenottokanavien kautta.

• Toteutetaan kansalaisen ensisijainen terveydenhuolto perusterveydenhuollossa sekä asetetaan perusterveydenhuollon kiireettömän hoidon hoitotakuu 14 vuorokauteen.

• Täydennetään perustason palveluita siten, että erikoissairaanhoidon henkilöstöä toimii terveysasemilla.

• Suunnitellaan hoitoketjut yhdessä aina ennaltaehkäisystä ja omahoidosta vaativaan erikoissairaanhoitoon saakka.

• Uudistetaan toimintamalleja digi-, etä- ja liikkuvien palveluiden avulla ja parannetaan henkilöstön ja lähijohdon osaamista digitaalisen muutoksen toteutuksessa.

Ensisijaista terveydenhuoltoa, ennaltaehkäisevää työtä ja omahoitoa vahvistamalla terveyspalveluiden painopiste siirtyy erikoissairaanhoidosta perustason palveluihin. Ensisijainen terveydenhuolto tekee tiivistä yhteistyötä myös työterveyshuollon, yksityissektorin sekä järjestöjen kanssa potilaan hoidon kokonaisuuden niin vaatiessa. Painopisteen muutos ennaltaehkäiseviin palveluihin on sekä vaikuttava että kustannustehokas toimi.

• Selvitetään lakisääteisen velvoittavuuden lisäämistä myös ennaltaehkäisevien palvelujen järjestämisessä.

• Otetaan tavoitteeksi vähentää yksityisiä sairausvakuutuksia. Esimerkiksi palvelulupauksella ‘hoidamme sairaat lapset aina ensin’ palautetaan luottamusta ensisijaiseen terveydenhuoltoon sen sijaan, että perheet ottavat laajoja terveysvakuutuksia lapsilleen.

• Laajennetaan hyviä käytäntöjä, kuten terveysasemien lasten korvakipupoli, kaikkialle julkiseen terveydenhuoltoon.

• Otetaan koulu- ja oppilasterveydenhuolto vahvasti mukaan ennaltaehkäisevään työhön. Toteutetaan ensisijaista terveydenhuoltoa kouluissa ja oppilaitoksissa esimerkiksi rokotusohjelmilla.

• Hyödynnetään apteekkeja matalan kynnyksen terveyspalveluna erityisesti siellä, missä matka lähimmälle terveysasemalle on pitkä.

• Turvataan naisten ja muiden kohdullisten oikeus gynekologiseen hoitoon perusterveydenhuollossa sen sijaan, että potilaita ohjattaisiin yksityisen gynekologin vastaanotolle. Parannetaan samalla gynekologista osaamista perusterveydenhuollossa.

Suun terveydellä kokonaisvaltaista hyvinvointia

Suun terveys ja yleinen terveydentila ovat kytköksissä toisiinsa. Tästä syystä suun terveydestä tulee huolehtia koko elämän ajan. Palvelusetelien tulisi kattaa hammastoimenpiteet niin, että hoito tehdään hinnasta huolimatta suun terveyden kannalta parhaalla tavalla. Esimerkiksi hammasta ei taloudellisista syistä poisteta sen takia, että potilaalla ei ole varaa itse maksaa juurihoidosta aiheutuvia kustannuksia, kun hoitositoumus ei kata kaikkia kustannuksia.

• Toteutetaan suun terveydenhuoltopalvelut hyvinvointialueen palveluna, palvelusetelillä tai ostamalla palveluja yksityiseltä palveluntuottajalta.

• Kiireelliseen hammashoitoon on päästävä heti potilaan asuinpaikasta riippumatta. Kiireetön hoito tulee järjestää 3–6 kuukauden kuluessa.

• Varataan ennaltaehkäisevään toimintaan riittävästi resursseja. Ohjaus ja neuvonta lapsuus- ja nuoruusvaiheessa on sekä hyvinvointia lisäävää että kansantaloudellisesti kannattavaa.

• Tutkitaan työikäisten suun terveyttä säännöllisten tarkastusten avulla. Tarkastukset tulisi erityisesti kohdentaa ryhmiin, jotka ovat suun terveyden riskiryhmiä, kuten pitkäaikaissairaat, iäkkäät, asunnottomat sekä päihde- ja mielenterveyskuntoutujat.

• Huolehditaan hoitotyötä tekevien suun hoidon osaamisesta esim. koulutuksilla ja näytöillä.

Työterveyshuolto alkuperäiseen rooliin

Vihreät esittää työterveyshuollon keskittymistä alkuperäiseen ennaltaehkäisevään tehtäväänsä sekä työntekijöiden työkyvyn arviointiin ja ylläpitoon. Työntekijöiden pitkäaikaisten sairauksien hoitaminen kuuluu ensisijaiseen julkiseen terveydenhuoltoon.

Työterveyshuollon sairaanhoidosta on muodostunut osittain päällekkäinen järjestelmä ensisijaisen terveydenhuollon kanssa. Tämä johtaa rajallisten terveydenhuollon resurssien epätarkoituksenmukaiseen kohdentumiseen. Käytännössä tällä hetkellä työelämässä olevien terveydenhoidon saatavuus on huomattavasti paremmalla tasolla kuin työelämän ulkopuolella olevilla, kuten eläkeläisillä ja työttömillä, joilla on myös enemmän hoidon tarvetta. Suomen järjestelmä on hyvin eriarvoistava, sillä eniten sairastavilla on heikompi pääsy palveluihin ja heidän on maksettava terveydenhuollon asiakasmaksuja. Samalla laaja työterveyshuolto on käyttäjälleen maksuton.

Työterveyshuollon yleislääkäritasoista sairaanhoitoa on usein lisätty ja henkilökunnan määrä on kasvanut samassa suhteessa, jolloin työterveyshuollossa toimivien lääkäreiden koulutusvaatimuksista on tingitty. Nykyisessä sääntelyssä määritellään, että palvelua tilaavan tai ostavan tulisi olla selvillä työterveyshuollon henkilökunnan pätevyydestä toimia työterveyshuollossa. Siirtämällä henkilökunnan pätevyyden valvontavastuu oikealle taholle, eli Valviralle ja aluehallintovirastoille, vain pätevät työterveyshuollon lääkärit eli erikoislääkärit ja ns. pitkän kurssin suorittaneet lääkärit voisivat toimia työterveyshuollossa. Lisäksi työterveyshuoltoon erikoistumiseen tulee säätää enimmäisaika.

Työterveyshuollon vähitellen lisääntynyt vinouma, eli kasvava painotus sairaanhoitoon, on johtanut osittain työterveydessä asioivien ylihoitoon ja epätasa-arvoon hoidon saatavuudessa sekä eri työntekijöiden välillä että kattavan työterveyden piirissä olevien ja sen ulkopuolelle jäävien välillä. Työterveyshuollossa ammattipätevyyksistä lipsuminen on vähentänyt työntekijöitä, etenkin lääkäreitä, julkiselta puolelta.

Työkyvyn ylläpito ja sairauspoissaolojen vähentäminen on tärkeä kustannuskysymys sekä yksityisille että julkisille toimijoille. Työterveyshuolto arvioi työkykyä ja on työnolosuhteiden asiantuntija. Ns. työotemallissa sairausloman pituuden esimerkiksi leikkauksen jälkeen määrittää työterveyshuollon ammattipätevyyden omaava lääkäri. Korvaavan työn ehdottaminen työpaikalta vaihtoehdoksi sairauslomalle on myös työpaikan olosuhteet ja työnkuvat tuntevan työterveyslääkärin tehtävä. Näistä malleista on saatu hyviä kokemuksia.

• Palautetaan työterveyshuollon painopistettä alkuperäiseen tehtäväänsä eli työkykyä edistävään ennaltaehkäisyyn, työkyvyn arviointiin ja ylläpitoon.

• Siirretään työterveyshuollon ammattipätevyyksien valvonta Valviralle ja aluehallintovirastoille.

• Kehitetään työterveyshuollon toimintaa ja yhteistyötä työnantajien kanssa sairauspoissaolojen vähentämiseksi ja työssä jaksamisen parantamiseksi.

Laadukasta erikoissairaanhoitoa

Kun palvelujen painopiste saadaan käännettyä perustasolle, voi erikoissairaanhoito keskittyä täysipainoisesti omaan lakisääteiseen tehtäväänsä eli lääketieteen ja hammaslääketieteen erikoisalojen mukaisista terveydenhuoltopalveluista huolehtimiseen. Hoitoon tulee päästä erikoissairaanhoidon hoitotakuun puitteissa.

Erikoissairaanhoidon haasteena on erityisesti yhteispäivystysten kuormittuminen, mikä johtuu pitkälti siitä, ettei ensisijaiseen terveydenhuoltoon pääse ja kiireettömiäkin asioita tullaan hoitamaan päivystykseen.

Myös yksityinen sektori tarjoaa erikoissairaanhoidon palveluja, mutta yksityisellä ei kuitenkaan ole lain mukaan samoja velvoitteita esimerkiksi alan opiskelijoiden kouluttamisessa. Yksityinen voi myös harjoittaa kirurgiaa ilman, että yksityistä toimijaa velvoitetaan järjestämään päivystystoimintaa, kun taas julkinen ei voi harjoittaa kirurgiaa ilman päivystysvelvoitetta. Julkinen erikoissairaanhoito hoitaa myös vaikeat komplikaatiot. Yksityiset toimijat ovat kuitenkin hyödyllisiä erikoissairaanhoidon ostopalveluiden tuottajia elektiivisessä toiminnassa.

• Säädetään lakiin, että yksityisessä erikoissairaanhoidossa on oltava samat velvoitteet kuin julkisessa terveydenhuollossa.

• Huolehditaan siitä, että erikoissairaanhoito on laadukasta ja kaikille saavutettavaa esimerkiksi varallisuudesta tai asuinpaikasta riippumatta.

• Keskitetään harvinaissairauksien hoitaminen erikoissairaanhoitoon.

• Turvataan viiden yliopistosairaalan toiminta, ja kehitetään edelleen keskitettyä erikoissairaanhoitoa.

• Taataan riittävät keskussairaalatasoiset palvelut koko maassa huomioiden erityispiirteiset hyvinvointialueet, joissa on pitkät välimatkat.

Kuntoutuksella toimijuutta

Kuntoutuksen tavoitteena on palauttaa menetettyä toimintakykyä ja edistää yksilön itsenäistä selviytymistä, osallistumismahdollisuuksia, työ- ja opiskelukykyä, työllistymistä ja työssä jatkamista. Kuntoutuminen lähtee kuntoutujan tarpeista ja tavoitteista. Kuntoutus on suunnitelmallinen prosessi, jossa kuntoutuja ylläpitää ja edistää toiminta- ja työkykyään ammattilaisten tuella. On tärkeää, että kuntoutus on oikea-aikaista ja pitkäjänteistä. Kuntoutukseen pääsyn pitää olla yhdenvertaista koko Suomessa. Kuntoutus tulee järjestää laadukkaasti esimerkiksi painottaen Kelan palveluntuottajien kilpailutuksessa laatukriteerejä. Keskeistä on kuntoutujan oman aktiivisuuden ja osallisuuden tukeminen sekä hänen toimintaympäristönsä muokkaaminen kuntoutumista tukevaksi. Kuntoutus on osa monialaista palvelujärjestelmää, jossa tuetaan myös kuntoutujan lähipiiriä.

• Aloitetaan kuntoutus jo hoitojen aikana, ja integroidaan kuntoutus osaksi hoitopolkua.

• Lisätään osaamista kuntoutustarpeen tunnistamisessa eri ikäisillä asiakkailla.

• Tunnistetaan osatyökykyisten työttömien tuen tarve moniammatillisesti. Edistetään kansallisella tasolla yhtenäisiä kuntoutuksen käytäntöjä ja vastuunjakoa.

• Parannetaan työkykyarviointien saatavuutta ja käsittelyä.

Inhimillistä saattohoitoa

Hyvään elämään ja elämän loppuvaiheeseen kuuluu myös hyvä kuolema, iästä riippumatta. Kuolema on elämän normaali päätepiste. Saattohoidon tavoitteena ei ole pidentää eikä lyhentää elämää, vaan auttaa elämään kuolemaan saakka niin hyvää elämää kuin mahdollista. Hyvä saattohoito suunnitellaan yksilöllisesti huomioiden potilaan ja läheisten tarpeet ja toiveet, niin että potilas voi säilyttää arvokkuutensa ja itsenäisyytensä loppuun asti.

• Säädetään saattohoitolaki, jossa vahvistetaan ihmisten itsemääräämisoikeutta elämänsä loppuvaiheen hoidosta.

• Laaditaan kansalliset saattohoidon kriteerit ja huolehditaan, että laadukasta saattohoitoa saa yhdenvertaisesti koko maassa.

• Lisätään henkilöstön osaamista saattohoidosta ja kuolemasta. Parannetaan kivunhoitoa saattohoidossa sekä ammattilaisten koulutusta kivun hallitsemisessa.

• Lisätään kansalaisten tietämystä ja ymmärrystä hyvästä kuolemasta. Opastetaan kansalaisia oman tahdon ilmaisemiseen ja laatimaan hoitotahto.

• Pidetään läheiset aktiivisesti mukana kuoleman hetkellä ja mahdollistetaan taloudellisesti tuettu saattohoitovapaa

• Varmistetaan, että kuoleva ihminen ja hänen läheisensä saavat haluamaansa tunnustuksellista tai tunnustuksetonta henkistä tai hengellistä tukea. Mahdollistetaan ja lisätään kuolindoulan eli arvokkaan kuoleman kohtaamisessa auttavan henkilön käyttöä.

• Säädetään tarvittavat lait, jotka mahdollistavat eutanasian suorittamisen parantumattomasti sairaan ihmisen vapaaehtoisesta, toistuvasta ja oikeustoimikelpoisesta pyynnöstä.

2.4 Planetaarinen terveys

Vihreiden maailmankuvassa ihmisen terveys ja hyvinvointi ovat sidoksissa luonnon, eläinten ja ympäristön terveyteen ja hyvinvointiin. Olemme vuosisatojen ajan lisänneet ihmisen hyvinvointia luonnon kustannuksella ja samalla järkyttäneet elämän edellytyksiä maapallolla. Siitä on aiheutunut uudenlaisia terveys- ja hyvinvointihaasteita, joita kohtaamme myös sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen alalla.

Maailman terveysjärjestö WHO on nimennyt ilmastokriisin aikamme suurimmaksi terveysuhaksi ja arvioinut sen aiheuttavan 5 miljoonaa kuolemaa vuosien 2030 ja 2050 välisenä aikana.

Ilmansaasteet liittyvät monen pitkäaikaissairauden, kuten sepelvaltimotaudin tai astman, pahenemiseen, ja on arvioitu, että parempi ilmanlaatu säästäisi 1 600-2 000 suomalaista ennenaikaiselta kuolemalta vuosittain. Hellejaksot voivat olla kohtalokkaita hauraille ihmisryhmille ja liukkaammat talvet lisäävät tapaturmien määrää. Lämpenevän ilmaston myötä Suomeenkin voi levitä uusia taudinaiheuheuttajia ja taudinaiheuttajien lisääntyvä vastustuskyky käytetyille lääkkeille (antibioottiresistenssi) on kasvava ongelma.

Jos maailman terveydenhuoltosektori olisi maa, se olisi planeetan viidenneksi suurin kasvihuonepäästöjen aiheuttaja. Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon päästöt ovat yli globaalin keskiarvon. Sotessa kuluu suuria määriä energiaa ja materiaaleja, ja toiminta synnyttää suoria ja epäsuoria päästöjä. Päästöjen lisäksi sote tuottaa suuren määrän jätettä.

Sosiaali- ja terveyssektorin ympäristövaikutusten pienentäminen vaatii kansallisesti koordinoitua ja kohdennettua ohjausta. Tätä ei ole tiukoista kansallisista ilmastotavoitteista huolimatta toteutettu.

Soten osuudeksi on laskettu 6,5 prosenttia Suomen hiilijalanjäljestä. Suurimpia päästölähteitä olivat rakennusten käyttämä kaukolämpö, polttoaineet ja sähkö, kuljetuspalvelut, asiantuntijapalvelut, sekä ruoka ja majoitus. Terveydenhuollossa erottuvat lisäksi lääkkeet, ja suuri osa soten hiilijalanjäljestä aiheutuu erilaisista tavara- ja palveluhankinnoista. Ekologisesti kestävät valinnat sosiaali- ja terveydenhuollossa voivat olla myös taloudellisesti kestäviä joko välittömästi tai pidemmällä ajanjaksolla tarkasteltuna.

• Otetaan planetaarinen terveys osaksi sosiaali, -terveys ja pelastusalojen koulutusta, aluksi myös täydennyskoulutuksena.

• Huomioidaan planetaarinen terveys etenkin lapsiperheiden palveluissa.

• Laajennetaan ilmastolaki velvoittamaan myös hyvinvointialueita toimimaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti ja velvoitetaan hyvinvointialueet laatimaan ympäristö- ja ilmasto-ohjelmat.

• Luodaan kansallinen ohjausmekanismi sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen päästöjen ja jätteen vähentämiseksi.

• Asetetaan kansalliseksi tavoitteeksi hiilineutraali sote- ja pelastussektori vuoteen 2035 mennessä.

• Toteutetaan rakenteellisia uudistuksia, jotka tukevat sekä ihmisen että ympäristön hyvinvointia esimerkiksi ravitsemus-, liikenne- ja päihdepolitiikassa.

Kriisit ja pandemiat vaativat varautumista

Nykyisessä maailmantilanteessa on monia päällekkäisiä kriisejä, jotka kuormittavat ihmisten toimintakykyä. Osa poikkeustilanteista on lyhyitä ja paikallisia, osa pitkäkestoisia ja koko yhteiskuntaa muuttavia, kuten koronapandemia tai ilmastokrisiin seuraukset. Vaikutukset eri väestöryhmiin tulee tunnistaa ja sopia toimenpiteistä yhteistyössä eri toimijoiden kesken. Hyvin toteutettu varautuminen ja kriisin aikainen toiminta vahvistaa ihmisten toipumista, osallisuutta ja luottamusta yhteiskuntaan.

• Investoidaan sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen varautumiseen tärkeänä osana kokonaisturvallisuutta.

• Tunnistetaan erityisen haavoittuvia väestöryhmiä ja tuetaan kriiseistä toipumista etenkin monitahoisissa ja pitkäkestoisissa kriiseissä.

• Tunnistetaan kansalaisyhteiskunnan merkitys kokonaisturvallisuudessa. Otetaan kolmas sektori selkeällä roolituksella mukaan varautumisen suunnitteluun ja harjoitteluun.

• Varaudutaan sosiaali-, terveys- ja pelastustoimessa ilmastonmuutoksen, luontokadon ja muiden ympäristökriisien vuoksi muuttuvaan toimintaympäristöön.

2.5 Ihmisarvoista elämää ja sosiaalista hyvinvointia

Ihmisten tarpeisiin vastaavat sosiaalipalvelut lisäävät osallisuutta ja hyvinvointia sekä vähentävät syrjäytymistä ja eriarvoisuuden kasvua. Kuka tahansa voi elämänsä aikana tarvita sosiaalipalveluja kuten sosiaalityötä, kriisiapua tai asumispalveluita.

Yhteiskunnallisessa keskustelussa tulee kuitenkin usein ilmi, että sosiaalipalvelujen sisältöä ja merkitystä ei tunneta yhtä hyvin kuin terveydenhuoltoa. Riittävä resursointi esimerkiksi aikuisten mielenterveys- ja päihdepalveluihin tai parisuhdeneuvontaan on edellytys, että perheitä voidaan tukea kokonaisvaltaisesti ja vähentää lastensuojelun tarvetta.

Haasteena on myös sosiaalipalveluiden alikäyttö. Liian usein ne, jotka kipeimmin palveluita tarvitsisivat, eivät niitä löydä tai osaa käyttää. Onkin tärkeää varmistaa, että palvelut vastaavat ihmisten tarpeisiin ja ovat helposti niitä tarvitsevien löydettävissä.

Lähisuhdeväkivalta on Suomessa hälyttävän yleistä, mutta jää liian usein havaitsematta. Väkivallan ehkäisy kuuluu kaikille: väkivallan tunnistamista ja puheeksi ottamista on parannettava. Jo äitiys- ja lastenneuvolassa on säännönmukaisesti kysyttävä vanhemmilta mahdollisesta lähisuhdeväkivallasta. Lähisuhdeväkivallan vastainen työ tarvitsee toimiakseen vahvat ja poikkihallinnolliset rakenteet, jotta kaikkialla Suomessa pääsee avun piiriin ajoissa. Väkivallan vastainen työ tulee sitoa hyvinvointialueiden rakenteisiin, kuten hyvinvointistrategiaan ja turvallisuussuunnitelmiin.

• Helpotetaan sosiaalipalveluiden piiriin pääsyä, jotta ongelmiin voidaan puuttua varhaisessa vaiheessa.

• Vahvistetaan perustason palveluita, jotta tukea tarvitsevat saavat apua helposti ja läheltä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi neuvolapalveluita, kasvatus- ja perheneuvontaa, asumisneuvontaa ja monia vammaispalveluita.

• Lisätään jalkautuvaa työtä, jotta useampi tukea tarvitseva löytää sosiaalipalveluiden piiriin.

• Vahvistetaan yhteisösosiaalityötä, kansalaisyhteiskuntaa ja yhteisöjä sekä varmistetaan järjestöjen toimintaedellytykset ihmisten arjen tukena. Kehitetään sosiaalista kuntoutusta.

• Kehitetään sosiaalihuoltolain mukaista rakenteellista sosiaalityötä ja sosiaalista raportointia. Näiden avulla sosiaalityön kentältä nousevat ilmiöt ja uudet sosiaaliset haasteet tunnistetaan paremmin ja tarpeeksi ajoissa.

• Poistetaan asunnottomuus kehittämällä asunnottomien sekä asunnottomuusuhan alla elävien palveluita ja sosiaaliturvaa. Huomioidaan erilaiset asunnottomat, kuten perheet, naiset, nuoret ja ikäihmiset.

• Perutaan leikkaukset sosiaaliseen asuntotuotantoon. Huolehditaan riittävästä asuntokannasta eri ryhmille muun muassa ikääntyville, vammaisille, opiskelijoille ja mielenterveys- ja päihdekuntoutujille.

• Puretaan laitosasumisen yksiköt YK:n vammaisten ihmisten oikeuksien sopimuksen velvoitteiden mukaisesti. Turvataan asiakkaan itsemääräämisoikeus ja osallisuus asumispalveluita suunniteltaessa.

• Ehkäistään lähisuhdeväkivaltaa monialaisesti hyvinvointialueiden pysyvillä väkivallan vastaisen työn rakenteilla ja koordinaatiolla.

• Koulutetaan lähisuhdeväkivallan havaitsemiseen ja puheeksiottoon sote- ja pelastustoimen palveluissa.

• Huolehditaan turvakotien rahoituksesta ja vaikuttavista palveluista väkivallan erilaisille osapuolille.

Yhteisöllisyys uuteen arvoon

Suomi on muuttunut nopeasti arvoiltaan varsin yksilökeskeiseksi. Ihmiset voivat asua kaukana perheenjäsenistään eivätkä sosiaaliset siteet lähiyhteisöissä ja naapurustoissa ole kovin vahvoja. Tämä näkyy myös sote-palveluissa esimerkiksi yksinäisyytenä ja avun tarpeena, joka ei välttämättä vaadi ammattilaisen tukea.

Myös sote-palveluissa näkyy turhaa yksilökeskeisyyttä. Esimerkiksi läheisiä ja lähiyhteisöjä ei aina oteta riittävästi mukaan. Viranomaisten ja asukkaiden välisellä vuorovaikutuksella lisätään keskinäistä luottamusta, joka on haperoitumassa.

• Vahvistetaan yhteisöllisyyttä ja yhteisvastuuta suomalaisen kulttuurin osana.

• Tuetaan ihmisten aloitteellisuutta lähiyhteisönsä hyväksi sekä erilaista vapaaehtoistoimintaa. Kokeillaan rohkeasti uusia tapoja kannustaa ja palkita yhteisöllisyyteen.

• Puututaan ongelmiin varhaisessa vaiheessa päiväkodeissa, naapurustossa, harrastuksissa, eikä odoteta tilanteiden pahenemista.

• Lisätään vuoropuhelua eri väestöryhmien välillä sekä viranomaisten ja ihmisten kesken.

• Muokataan palvelujärjestelmää yhteisöllisemmäksi: otetaan erilaiset ja monimuotoiset väestöryhmät mukaan muuttamaan palveluita sosiaalisesti kestävimmiksi, lisätään ryhmämuotoista toimintaa esimerkiksi yksilötapaamisten rinnalle ja huomioidaan läheiset kuntoutumisen ja toipumisen resurssina.

2.6 Hyvinvoiva henkilöstö

Työhyvinvoinnista veto- ja pitovoimaa

Hyvinvoiva henkilöstö on kaikkien sosiaali, -terveys ja -pelastustoimen palvelujen kivijalka. Arvostusta ja työn imua sekä veto- ja pitovoimaa luodaan sillä, että luotetaan ammattilaisten asiantuntijuuteen. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ammattilaiset tulee ottaa mukaan muutoksiin ja kehittämistyöhön. Työntekijöiden näkemykset ovat avainasemassa uusien toimintamallien toteuttamisessa.

Erityisesti sosiaali- ja hoitotyön palkkakehitys ei vastaa Suomessa muiden pohjoismaiden tasoa. Palkkaus on yksi merkittävä alan pito- ja vetovoimatekijä, jota tulee parantaa. Ammattilaiset ansaitsevat tärkeästä työstä oikeudenmukaisen korvauksen.

• Osallistetaan henkilöstö suunnittelemaan ja kehittämään omaa työtään koskevia muutoksia.

• Vaaditaan organisaatioita nostamaan työhyvinvointi tärkeimpiin strategisiin tavoitteisiin lisäämään veto- ja pitovoimaa.

• Mitataan työhyvinvointia säännöllisesti ja reagoidaan mittaustuloksiin konkreettisilla teoilla.

• Mahdollistetaan työn joustavuus erilaisiin elämäntilanteisiin sopivaksi

• Laaditaan suunnitelmat perheystävällisyydestä työyhteisöissä, kuten imetysmyönteisyydestä.

Koulutus ja uralla eteneminen sujuvaksi

Henkilöstön riittävyyden ja saatavuuden turvaaminen edellyttää henkilöstöresurssin kohdentamista siten, että voidaan vastata asiakkaiden ja potilaiden tarpeisiin kaikkien työntekijäryhmien ammatillista osaamista hyödyntäen. Julkisen terveydenhuollon vahvistamiseksi on yhtenäistettävä lääkärien mahdollisuutta toimia yleislääkärinä yksityisellä terveyspalveluissa vastaamaan muiden EU-maiden käytäntöjä.

On tärkeää, että maahan tulevat koulutetut ammattilaiset pääsevät nopeasti oman alansa koulutusta vastaaviin tehtäviin. Esimerkiksi sairaanhoitajien tulee päästä tekemään sairaanhoitajan töitä mahdollisimman pian maahan saapumisen jälkeen. Koulutettaville tulee luoda realistinen kuva esimerkiksi lukukausimaksuista ja rekrytointiprosesseista. Pätevöitymis- ja kielikoulutusta tarvitaan sekä maassa jo oleville että rekrytoinnin kautta maahan tuleville. Lisäksi on huomioitava eettisen rekrytoinnin periaatteet, joihin kuuluu esimerkiksi lähtömaan oma tarve koulutetuille ammattilaisille.

• Lisätään riittävästi koulutuspaikkoja kysynnän mukaisesti. Palautetaan aikuiskoulutustuki tai vastaava tukimalli mahdollistamaan erityisesti sote- ja pelastusalan ammattihenkilöiden urapolkuja ja lisäkouluttautumista.

• Lisätään oppisopimuspaikkoja ja parannetaan työpaikkojen kannustimia työssä oppimiseen ja harjoitteluun.

• Säilytetään sote-alojen koulutusvaatimukset ja opintojen kesto riittävällä tasolla. Ei alenneta esimerkiksi hoitotyön tai sosiaalityön osaamisvaatimuksia.

• Luodaan selkeät urapolkumallit ja palkkakehitys kaikille ammattiryhmille pohjoismaiden tason mukaisesti.

• Huolehditaan, että vuorotyöstä maksetaan asianmukaiset erilliskorvaukset.

• Tarkastellaan säännöllisesti työnjakoa eri ammattiryhmien kesken sekä rakennetaan täydennyskoulutusta ja kannusteita oman ammatillisen osaamisen täydentämiseen.

• Huolehditaan siitä, että lähiesihenkilöllä on riittävä työn sisällön tuntemus.

• Säädetään, että yksityisessä terveydenhuollossa yleislääkärinä voi toimia vain yleislääketieteen erikoislääkäri kuten muissa Euroopan maissa.

• Parannetaan maahanmuuttavien ammattilaisten kielikoulutusta ja luodaan perehdytysmalleja sote- ja pelastusalan työhön pääsemiseksi.

• Huolehditaan, että eri sukupuolet ovat monipuolisesti edustettuna henkilöstössä.

Hyvällä johtamisella parempia tuloksia

Tulevaisuuden sote-palvelut edellyttävät osaavaa johtamista. Hyvällä johtamisella voidaan lisätä työhyvinvointia ja työn imua sekä parantaa hoidon laatua ja potilastyytyväisyyttä. Terveydenhuoltolaissa edellytetään, että jokaisessa terveydenhuollon toimintayksikössä on toiminnasta vastaava lääkäri. Johtamisessa on kuitenkin huomioitava lääketieteen ohella myös sosiaali- ja terveystieteellinen osaaminen.

Suomesta puuttuu kokonaisvaltainen ja yhdenmukainen hoitotyön ja sosiaalityön laadun, johtamisen ja vaikuttavuuden ohjaus ja kehittäminen. Parhaiten puute voidaan korjata perustamalla sosiaali- ja terveysministeriöön hoito- ja sosiaalityön ylimmän viranhaltijan tehtävä. Ylin viranhaltija voisi seurata valtakunnallisella tasolla johtamisen tilannekuvaa sekä tarvittaessa ohjata kliinistä työtä, työvoimaa, koulutustarpeita ja johtamisrakenteiden uudistamista.

Kirjataan lakiin edellytys vastaavasta hoito- ja sosiaalityön johtajasta jokaisessa sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksikössä hyvin pieniä yksiköitä lukuun ottamatta.

Perustetaan sosiaali- ja terveysministeriöön ylimmän hoito- ja sosiaalityön viranhaltijan tehtävä.

2.7 Mielenterveys- ja päihdepalvelujen parantaminen

Hoitoon ajoissa ja helposti

Mielenterveyden ongelmat ovat suurin työelämästä syrjäyttävä tekijä Suomessa. Investoinnit mielenterveyden edistämiseen, ongelmien ennaltaehkäisyyn ja hoidon oikea-aikaisuuteen peruspalveluissa tuovat myös säästöjä ja vähentävät pahoinvointia. Mielenterveyttä tulee vahvistaa, sillä ihmisten psyykkinen kuormittuneisuus on lisääntynyt merkittävästi, mielen hyvinvointi on heikentynyt ja mielenterveyspalvelut eivät pysty tukemaan ajoissa.

• Toteutetaan terapiatakuu laajamittaisena, ei vain lapsille, nuorille ja opiskelijoille suunnattuna palveluna. Luodaan koko Suomeen perustason matalan kynnyksen mielenterveyspalvelut.

• Varmistetaan psykiatrisen moniammatillisen hoidon ja tuen riittävä resursointi ja palvelutarjonnan monipuolisuus yhdenvertaisesti Suomessa

• Ehkäistään itsemurhia ja psyykkistä kuormitusta varmistamalla, että hyvinvointialueilla on mahdollisuus torjua itsemurhia ja auttaa itsemurhaa yrittäneitä ja heidän läheisiään Käypä hoito -suosituksen mukaisesti. Perustetaan itsemurhien ehkäisytyöryhmä jokaiselle hyvinvointialueelle.

• Lisätään mielenterveys- ja päihdeosaamista kaikilla sektoreilla työskenteleville sote-ammattilaisille esimerkiksi huomioimaan asiakkaiden traumahistoria paremmin.

• Tehdään psykoterapeuttikoulutuksesta maksutonta ja varmistetaan ammattilaisten riittävyys.

• Otetaan valtakunnallisesti käyttöön liikkuvat mielenterveys- ja päihdehoitotyöhön erikoistuneet ensihoitoyksiköt.

Parempia päihdepalveluita

Mielenterveys- ja päihdepalveluihin hakeutumiseen liittyy edelleen häpeää ja stigmaa, ja avun hakemisen kynnys voi olla korkea. Palveluihin pääsyä on helpotettava, ja on pyrittävä asennemuutokseen: päihteiden käyttäjät tarvitsevat ensisijaisesti apua ja tukea päihteistä irtautumiseen, eivät rangaistuksia.

• Lisätään palveluita päihdeongelmista kärsivien hoitoon ja tehdään hoitoon hakeutumisesta mahdollisimman helppoa.

• Varmistetaan, että päihteiden käyttö ei estä saamasta apua mielenterveyden ongelmiin.

• Kehitetään mielenterveys- ja päihdekuntoutuksessa toipumisen näkökulmaa, vertaistoimintaa ja läheisten saamaa tukea.

• Vahvistetaan avopalveluna tarjottavaa päihdekuntoutusta ja tarjotaan riittävästi tuettua asumista. Turvataan laitoskuntoutus kuitenkin sitä tarvitseville.

• Mahdollistetaan lainsäädännöllä turvalliset, valvotut huumeiden käyttöhuoneet, jotka vähentävät yliannostustapauksia sekä päihteiden käyttöä julkisissa tiloissa ja joissa voidaan tarjota apua päihdeongelmiin.

• Lisätään tupakka- ja nikotiinituotteiden vieroituksen tukea ja puheeksiottoa terveyspalveluissa.

• Lisätään selviämisasemia.

• Panostetaan naiserityiseen päihdehoitoon, joka huomioi naisten erityistarpeet sekä esimerkiksi naisille kasautuvan hoivavastuun.

2.8 Lasten, nuorten ja perheiden palvelut

Perheiden tukea vahvistettava

Lapsiperheiden palveluissa ennaltaehkäisevän ja varhaisen tuen vahvistamista on edelleen jatkettava. Neuvolat sekä oppilas- ja opiskelijaterveydenhuolto ovat suomalaisen hyvinvointivaltion ydintä, ja niissä kohdataan kaikki lapset, nuoret ja perheet. Näitä universaaleja palveluja tulee kehittää vastaamaan uusiin kasvaviin tarpeisiin, kuten psykososiaaliseen ja vanhemmuuden tukeen.

Lapsiperheiden kotipalvelua ja tukea vanhemmuuteen on saatava nopeasti ja ennaltaehkäisevästi. Tähän tarvitaan perheiltä ja ammattilaisilta läpinäkyvää vertailutietoa tuen odotusajoista ja oikea-aikaisuudesta.

Koko lapsiperheiden palveluketjun toimivuudesta ja resursseista on huolehdittava: perheiden tulee saada riittävää tukea nykyistä varhaisemmin, jotta raskaampien tukitoimien, kuten perhesosiaalityön ja lastensuojelun tarve vähenee kestävästi, ei esimerkiksi siirtämällä asiakkaita keinotekoisesti lastensuojelusta perhesosiaalityöhön.

• Vahvistetaan psykososiaalista tukea vanhemmille esimerkiksi kohdentamalla neuvolakäyntejä enemmän tukea tarvitseville asiakasryhmille ja lisäämällä tukea vanhemmuuteen ja jaksamiseen terveystarkastusten sijaan. Vahvistetaan neuvolan perheohjausta ja sisällytetään perheohjaajan tapaaminen tarvittaessa osaksi neuvolan säännllisiä käyntejä.

• Parannetaan synnyttäjän hoitopolkua neuvolan ja synnytyssairaalan tiiviillä yhteistyöllä. Taataan kaikilla alueilla kätilön ja terveydenhoitajan yhteiset synnytysvalmennukset sekä kokonaisvaltainen tuki synnyttäneelle kotiutumisen jälkeen.

• Huomioidaan sektiolla synnyttäneet omana erityisryhmänään ja lisätään synnytyssairaaloiden henkilöstön osaamista näiden äitien ohjaamisessa heti synnytyksen jälkeen.

• Kehitetään kaikissa synnytysairaaloissa kätilövetoisia toimintamalleja lisäämään synnyttäjien toimijuutta, hoidon laatua ja kohtaamista sekä vähentämään synnytyspelkoa ja sektioita.

• Laajennetaan raskausfysioterapeutin ja terveydenhoitajan yhteisvastaanoton käyttöä synnytyksen jälkitarkastuksissa lääkärikäynnin sijaan. Tarjotaan kaikille synnyttäneille tarpeen mukaista fysioterapiaa palautumiseen.

• Otetaan kaikilla hyvinvointialueilla käyttöön lapsiperheiden kotipalvelu (lakisääteinen) riittävästi ja kattavasti. Luodaan sujuva polku tarvittaessa muihin perhepalveluihin.

• Vahvistetaan moninaisten perheiden tukea ja kaikenlaisen vanhemmuuden tukea ennaltaehkäisevämmin.

• Varmistetaan, että sosiaalihuoltolain mukaista lapsiperheiden varhaista tukea saa lain tarkoittamalla tavalla nopeasti ja myös ennaltaehkäisevästi.

• Velvoitetaan hyvinvointialueita laatimaan neuromoninaisuuden toimenpideohjelma.

• Parannetaan neuromoninaisuuden osaamista ja perheiden saaman tuen vaikuttavuutta esimerkiksi arvioimalla Kelan ja hyvinvointialueiden työnjakoa.

• Varmistetaan, että lasten, nuorten ja opiskelijoiden elinympäristöt on suunniteltu neuromoninaisuus huomioiden.

• Lisätään tietoa hedelmällisyydestä ja perheellistymisestä nuorille ja nuorille aikuisille sekä vahvistetaan lapsettomuuden ennaltaehkäisyä, hoitoa ja tukea.

• Tarjotaan lapsettomuushoidot laajasti kaikille varallisuudesta riippumatta.

Lasten, nuorten ja opiskelijoiden mielenterveyspalvelut korjattava

Lasten, nuorten ja opiskelijoiden mielenterveyden vahvistaminen vaatii suuria panostuksia niin sosiaali- ja terveyspalveluissa kuin laajemminkin yhteiskunnassa ja lasten arkiympäristöissä.

Koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa lasten, nuorten ja opiskelijoiden terveystarkastuksia, erityisesti lääkärintarkastuksia, tulisi kohdentaa enemmän tukea tarvitseville. Ammattilaisten työpanosta on lisättävä mielenterveyden tukeen, jotta lapset ja nuoret saisivat hoitoa lievissä mielenterveyden häiriöissä heidän päivittäisessä arkiympäristössään kouluissa ja oppilaitoksissa ilman monimutkaisia lähetekäytäntöjä. Oppilashuollon henkilökunnalle on oltava mahdollista työskennellä sujuvasti koulun, terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen yhteistyössä.

• Turvataan kouluterveydenhuollon, koulupsykologien ja kuraattorien riittävä määrä ja luodaan heille mahdollisuudet tehdä työtään kattavasti.

• Parannetaan lasten, nuorten ja opiskelijoiden perustason mielenterveyspalveluja vastaamaan nykyistä palvelutarvetta huomioiden esimerkiksi syömishäiriöt ja itsetuhoisuus.

• Huolehditaan riittävästä määrästä psykiatrisia sairaanhoitajia kouluympäristöissä.

• Taataan psyykkisesti oireilevien sekä neuromoninaisten lasten, nuorten ja opiskelijoiden hoidon sujuva jatkuvuus lastenpsykiatrialta nuorisopsykiatriaan siirryttäessä.

Lastensuojelun haasteet ratkaistava

Lastensuojelun toimintakyky on vakavasti vaarantunut: vain kahdella hyvinvointialueella pystytään toimimaan lastensuojelulain määräajoissa ja henkilöstömitoituksen mukaisesti. Osa lapsista tulee lastensuojelun asiakkaiksi liian myöhään ja vasta siinä vaiheessa, kun ongelmat ovat jo huomattavan vakavia.

Muun muassa mielenterveys- ja päihdepalveluiden toimimattomuuden vuoksi perheiden tilanteet kriisiytyvät. Puutteet vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja neuromoninaisten lasten, nuorten ja opiskelijoiden palveluissa näkyvät lastensuojelussa ja sijoituksen tarpeessa. Lapsia, nuoria ja perheitä on tuettava kokonaisvaltaisemmin varhaisemmassa vaiheessa ja samanaikaisesti parannettava lastensuojelun toimintaedellytyksiä, jotta raskaampien lastensuojelun palveluiden, kuten kodin ulkopuolelle sijoittamisen tarve saadaan laskuun.

• Palautetaan lastensuojelun toimintakyky kokonaisvaltaisella lasten ja perheiden hyvinvoinnin ohjelmalla ja lainsäädännön uudistamisella.

• Säädetään ehkäisevästä lastensuojelusta muissa säädöksissä kuin lastensuojelulaissa ja panostetaan riittävästi perhesosiaalityöhön.

• Panostetaan lastensuojelussa palveluihin, jotka auttavat päihteiden, rikollisuuden ja väkivaltaisen käyttäytymisen kanssa kamppailevia lapsia ja nuoria sekä näiden palveluiden oikea-aikaiseen saamiseen. Lisätään alaikäisten päihdevieroituksen paikkoja.

• Palautetaan lastensuojelun ja yksin maahan tulleiden nuorten jälkihuollon ikäraja 25 ikävuoteen.

2.9 Ikääntyneille hyvä ja turvallinen elämä

Monipuolisia asumisratkaisuja

Ikääntyneet ovat monimuotoinen joukko ihmisiä. Monet ikäihmiset elävät omannäköistä elämää itsenäisesti tai tuetusti pääasiallisesti omassa kodissaan. Osa ikääntyvistä tarvitsee palveluita runsaasti, osa jatkaa työntekoa tai aktiivista vapaaehtoistoimintaa eläkeiän saavuttamisen jälkeen. Saavutettavat palvelut ja esteettömyys asumisessa pidentävät kotona asumista.

Valtaosa ikääntyneistä voi hyvin, mutta pienituloisuus, esteelliset asumisympäristöt, yksinäisyys ja vaikeudet saada tarvitsemaansa tukea aiheuttavat vakavaa haittaa sadoille tuhansille ikääntyneille Suomessa. Asumispalveluissa on yhä parannettavaa yksilöllisyydessä ja kodinomaisuudessa.

Moni ikääntynyt haluaa asua kotonaan viimeiset vuotensa hyvän kotihoidon turvin, mutta nykyisin myös liian moni huonokuntoinen tai turvattomuutta kokeva joutuu olemaan kotona liian pitkään. Erilaisten etämittausten ja etäseurantaratkaisujen avulla voidaan parantaa turvallisuutta. Henkilöstön työaikaa voidaan näin vapauttaa ihmisten kohtaamiseen.

Myös asukkaiden omaa yhteisöasumista, perhehoitoa ja erilaisia muistikylä -ajattelun mukaisia ja eri ikäryhmiä yhdistäviä asumisratkaisuja tulee tukea kotihoidon ja palveluasumisen rinnalla. Uutena asumismuotona lanseeratulle yhteisölliselle asumiselle on luotava yhtenäiset valtakunnalliset kriteerit. Yhteisöllinen asuminen luo oivallisen vaihtoehdon heille, joiden toimintakyky on vain vähän alentunut ja jotka hyötyvät yhteisöllisyydestä yksinäisyyden torjunnassa. Yhteisöllisellä asumisella ei kuitenkaan voida korvata ympärivuorokautista palvelujen tarvetta.

• Turvataan riittävät kotihoidon resurssit sekä moniammatillinen tuki (esim. ruoka, siivous, fysioterapia, kuljetuspalvelut), jotta kotona asuminen kotona onnistuu turvallisesti mahdollisimman pitkään.

• Järjestetään ihmisen kokonaistilanteen huomioiva palveluneuvonta sekä ohjaus ikäihmisille ja heidän läheisilleen eri kanavissa kasvokkain, verkossa tai puhelimitse.

• Taataan jokaiselle palveluita tarvitsevalle ikääntyvälle omatyöntekijä tai omatiimi, joka koordinoi palveluita ja ottaa kokonaisvastuun ikääntyvän hoidosta.

• Arvioidaan ympärivuorokautisen hoidon riittävyyttä valtakunnallisesti ja mitoitetaan se realistiselle tasolle ikäluokkien kasvaessa.

• Huomioidaan ympärivuorokautiseen hoitoon pääsyn kriteereissä paremmin myös psyykkiset oireet.

• Edistetään kotiin vietävän teknologian hyödyntämistä kuten turvarannekkeita, älylattioita ja lääkeautomaatteja.

• Varmistetaan kotihoitoon sujuva lääketieteellinen ja geriatrinen konsultaatiomahdollisuus.

• Lisätään lyhyt- ja pitkäaikaista perhehoitoa yhtenä ikääntyneiden hoitomuotona.

Sairaan ikääntyneen palveluita kehitettävä

Täydennetään akuuttihoidon palveluita kotiin vietävillä liikkuvilla palveluilla. Kotihoidossa ja asumispalveluissa liikkuva hoitoyksikkö on ensisijainen palvelu ikääntyville, jolloin päivystyskäynti voidaan mahdollisesti välttää ja hoito järjestää kotiin kotisairaalaa hyödyntämällä.

Gerontologista sosiaalityötä on vahvistettava auttamaan moniongelmaisten ja erityisen tuen tarpeessa olevien ikääntyneiden ihmisten tilannetta. Palveluissa on varmistettava itsemääräämisoikeuden toteutuminen ja oman toimijuuden tukeminen. Mikäli ihminen ei itse kykene tahtoaan ilmaisemaan, on hänen läheistään tai nimeämäänsä henkilöä kuultava ja parannettava ikääntyvän asioiden hoitoa lisäämällä tietoisuutta edunvalvontavaltuutuksen tekemiseen hyvissä ajoin.

• Kehitetään hyvinvointialueiden ympärivuorokautisia liikkuvia palveluja vastaamaan esimerkiksi kotona tapahtuviin kaatumisiin, jotta ei turhaan kuormiteta näillä tehtävillä ensihoitoa.

• Kehitetään ikääntyvien mielenterveyteen ja päihdepalveluihin tukea mm. järjestöjen ja omaisten kanssa. Poistetaan lainsäädännöstä kuntoutuspsykiatrian 67 ikävuoden raja.

• Laajennetaan mahdollisuuksia toisen puolesta asiointiin, kuten tällä hetkellä voi tehdä Kelalla ja verottajalla.

2.10 Vammaisten yhdenvertaisia palveluita ja osallisuutta parannettava

Suomi on ratifioinut YK:n yleissopimuksen vammaisten henkilöiden oikeuksista, mutta toimeenpanossa on merkittäviä ongelmia. Maailman terveysjärjestö WHO:n arvion mukaan maailman väestöstä noin 15 % on eri tavoin vammaisia, mukaan lukien toimintarajoitteiset tai pitkäaikaissairaat ihmisiä. Suomessa on laskennallisesti 830 000 vammaista henkilöä.

Suomen suurin vähemmistö ei siis ole pieni. Vammaispalveluiden tulisi turvata vammaisille ihmisille tarpeelliset palvelut ja tukitoimet, jotka mahdollistavat yhdenvertaisuuden, itsemääräämisoikeuden toteutumisen, osallisuuden ja syrjimättömyyden. Henkilökohtainen apu tukee monen vammaisen henkilön itsemääräämisoikeutta ja itsenäistä elämää. Kuljetuspalvelut ovat vammaisille ihmisille välttämätön palvelu. Apuvälineillä tuetaan itsenäistä elämää.

Hyvinvointialueiden vammaispalveluissa on kuitenkin otettu käyttöön byrokraattisia käytäntöjä ilmeisimmin kustannusten karsimiseksi.

• Säädetään YK:n vammaissopimusta kunnioittava vammaispalvelu-ja itsemääräämisoikeuslaki.

• Varmistetaan vammaisten ihmisten osallisuus kaikissa sote- ja pelastustoimen palveluissa ja päätöksenteon tasoilla.

• Selkeytetään ja kehitetään vammaispalveluiden palveluprosesseja käyttäjien kanssa, jotta palvelut ovat paremmin saavutettavissa niin liikunta-, aisti- kuin kognitiovammaisille

• Vähennetään turvaa byrokratiaa ja ihmisten pompottelua: siirrytään pidempiaikaisten vammojen kohdalla määräaikaisista tuki- ja palvelupäätöksistä pitkäaikaisiin.

• Varmistetaan, että kaikki vammaiset saavat palvelut, joihin he ovat oikeutettuja ja kehitetään etsivää vammaistyötä ja palveluneuvontaa.

• Tarjotaan monipuolisesti erilaisia vaihtoehtoja henkilökohtaiseen avun järjestämiseen. Heille, jotka toimivat itse avustajiensa työnantajina, on saatavilla työnantajuuteensa koulutusta ja tukea.

• Luodaan sijaispoolit kaikille hyvinvointialueille ja henkilökohtaisen avun käyttäjille.

• Varmistetaan, että yksilöllisesti räätälöityjä apuvälineitä on saatavilla nopeasti ja huollot toteutetaan sujuvasti ja viiveettä.

• Parannetaan kuljetuspalvelujen toimivuutta. Kuljetusten kustannusten on oltava käyttäjille kohtuullisia. Varmistetaan kuljettajien ammattitaito ja osaaminen toimia erilaisten vammaisten ihmisten kanssa.

• Parannetaan esteettömyyttä kunnissa ja kaupunkirakenteessa.

2.11 Omaishoitajille riittävää tukea

Eniten omaishoidon tukea saavat ikääntyneitä muistisairaita hoitavat, itsekin ikääntyneet puolisot, jotka tarvitsevat myös itse tukea ja palveluja. Moni omainen huolehtii läheisestään myös ilman omaishoidon tukea, ja heidän hyvinvoinnistaan ja jaksamisestaan on niin ikään huolehdittava. Omaishoito on tärkeä tukimuoto myös vammaisten lasten perheissä, joissa huolenpito jatkuu usein aikuisikään.

Erityisesti työikäisillä omaishoitajilla ongelmana on, ettei tuki riitä kattamaan omaishoitajan työstä poisjäännistä aiheutuvaa ansionmenetystä. Omaishoidon ja työssäkäynnin yhdistäminen on usein hyvin vaikeaa.

Omaishoitajilla on lakisääteinen oikeus vapaapäiviin, mutta moni jättää ne käyttämättä, koska korvaava hoito ei vastaa hoidettavan tai omaishoitajan yksilöllisiin tarpeisiin. Tuen myöntämisen kriteerit eivät myöskään ota riittävästi huomioon hoidon psyykkistä sitovuutta, vaan keskittyy enemmän fyysisen hoivan tarpeeseen. Esimerkiksi neuropsykiatrisista oireista tai mielenterveyden häiriöistä kärsivät lapset ja nuoret sekä heidän omaishoitajansa jäävät tuen ulkopuolelle tai sen matalimmalle tasolle.

• Yhtenäistetään omaishoidon palkkioiden myöntämisperusteet koko maassa, ja korotetaan omaishoidon palkkiota.

• Huolehditaan omaishoitajien riittävistä ja yksilöllisistä tukipalveluista, vapaapäivien toteutumisesta ja omaishoitajien työssäkäymisen mahdollistamisesta.

• Kokeillaan malleja, joissa omaishoitaja voi käyttää lakisääteisiä vapaita pilkottuna lyhyempiin ajanjaksoihin tai valita palvelusetelin vapaavalintaiseen virkistäytymiseen tai vaikka siivouspalveluihin.

• Taataan kaikille ikääntyneille omaishoidettaville päivätoiminta tukemaan toimintakykyä ja omaishoitajan jaksamista.

• Turvataan omaishoidossa oleville laadukkaat palvelut lakisääteisten vapaiden ajaksi esimerkiksi lapsilla ja nuorilla tulee olla oikeus ikätasoiseensa vapaa-ajan viettoon.

2.12 Edistetään seksuaaliterveyttä ja kunnioitetaan sukupuolten moninaisuutta

Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisestä säädetään terveydenhuoltolaissa ja tartuntatautilaissa sekä valtioneuvoston asetuksessa. Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämiseen kuuluu seksuaalisuutta ja intiimisuhdetta koskeva neuvonta, hedelmällisyystietoisuus, seksuaalisuuden, seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuuden kunnioittaminen, ei-toivottujen raskauksien ehkäisy ja seksitautien torjunta sekä seksuaalisen väkivallan ehkäisy.

Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat kohtaavat edelleen paljon ennakkoluuloja ja syrjintää sosiaali- ja terveydenhuollossa. Siksi on tärkeää lisätä henkilökunnan tietoisuutta ja koulutusta sateenkaari-ihmisten kohtaamisessa.

Transnuorten oikeus saada asiantuntevaa apua ja vertaistukea sukupuoli-identiteettinsä ja kehoidentiteettinsä työstämiseen tulee varmistaa. Oikeus hyvään, asiantuntevaan ja oikea-aikaiseen hoitoon toteutuu muun muassa tarjoamalla sukupuoliristiriidasta kokevalle alaikäiselle puberteettia lykkäävää hoitoa. Hoidossa keskitytään sukupuoliristiriidan hoitamisen lisäksi lapsen ja perheen tukemiseen yksilöllisesti. Mielenterveysongelmat eivät myöskään saa estää hoitoon pääsyä. Sosiaalinen transitio tukee translasten ja -nuorten hyvinvointia.

• Laaditaan toimintaohjelma seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseksi.

• Laillistetaan ei-kaupallinen sijaissynnytys synnyttäjän oikeuksista huolehtien.

• Lisätään translakiin alle 18-vuotiaille oikeus juridiseen sukupuolenkorjaukseen.

• Säilytetään sukupuolenkorjausleikkaukset ja muut transhoitoihin liittyvät leikkaushoidot julkisessa terveydenhuollossa.

• Lisätään seksuaaliterveyden edistämistä vahvana osana kasvatusta ja koulutusta.

• Lisätään henkilökunnan koulutusta sukupuolen, perheiden ja suhdemuotojen moninaisuudesta sekä sosiaali- ja terveydenhuollossa että koulutuksen ja kasvatuksen piirissä.

• Taataan intersukupuolisille lapsille oikeus keholliseen koskemattomuuteen.

• Käytetään termiä seksitauti, sukupuolitauti-termin sijaan. Tautien tarttuminen ei ole kiinni sukupuolesta tai sukuelimistä.

• Vahvistetaan SERI-keskusten (seksuaalirikoksia kohdanneiden hoitoyksiköiden) toimintaa ja edistetään ammattilaisten osaamista seksuaaliväkivallan uhrien kohtaamisessa ja hoitamisessa kaikissa yksiköissä.

• Tunnistetaan ja hoidetaan nykyistä paremmin gynegologisia sairauksia ja oireyhtymiä, kuten endometrioosi, vulvodynia ja vaihdevuodet sekä kivuliaat kuukautiset ja ymmärretään näiden vaikutus myös kohdullisten työkykyyn ja elämänlaatuun laajemmin.

• Tarjotaan alle 25-vuotiaille maksuton ehkäisy ja selvitetään maksuttoman ehkäisyn tarjoamista alle 30-vuotiaille.

• Turvataan myös vamman tai sairauden kanssa eläville mahdollisuus huolehtia seksuaaliterveydestään takaamalla lainsäädännöllä avusteinen seksi.

• Tarjotaan maksuttomat kuukautissuojat osana kouluterveydenhuoltoa.

2.13 Antirasistinen sosiaali- ja terveydenhuolto

Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön osaamista antirasismista ja moninaisten ihmisten kohtaamisesta tulee vahvistaa, jotta yhdenvertaisuus ja oikeudenmukaisuus toteutuvat kaikkien sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden kohdalla etnisestä taustasta, ihonväristä, uskonnosta, kansalaisuudesta, kielestä tai kulttuurista riippumatta. Henkilökunnan osaamista eri kulttuureista ja uskontotaustoista tulevien asiakkaiden kohtaamiseen on vahvistettava. Kulttuurinen ja uskonnollinen tausta voi vaikuttaa merkittävästikin potilaiden ja asiakkaiden terveys- ja sairauskäsityksiin sekä käyttäytymiseen.

Eri kulttuureista tuleville tulee tarjota tasavertaisesti palveluita taustasta riippumatta. Riittävät tulkkipalvelut joko läsnä tai etäpalveluna ovat avain yhteisymmärrykseen palvelutapahtuman onnistumisessa. On huolehdittava siitä, että sosiaali- ja terveyspalveluissa työskentelee erikielisiä ja eri kulttuuritaustoista tulevia ammattilaisia. Tulkkien koulutuksessa on edistettävä tulkkien erikoistumisesta jonkin tietyn ammattialan sanastoon ja varmistettava, että palvelujärjestelmä on tulkeille tuttu.

Suomessa on arviolta noin 10 000 silvottua tyttöä ja naista. Terveydenhuollon henkilöstön tulee ottaa puheeksi tyttöjen sukuelinten silpominen ennaltaehkäisevästi niiden asiakkaiden kanssa, jotka ovat lähtöisin alueilta, joissa sukuelinten silpomista esiintyy. Äitiys- ja lastenneuvoloissa sekä kouluterveydenhuollossa kerrotaan silpomisen terveysvaikutuksista sekä rangaistavuudesta. Myös silpomisen uhrit, erityisesti naiset tulee osata kohdata asianmukaisesti.

Mielenterveyden häiriöihin liittyvät erilaiset uskomukset, tabut ja mielenterveyspalveluiden käyttöön liittyvä stigma saattavat estää joitakin maahan muuttaneita hakeutumasta avun piiriin. Sotaa ja vainoa paenneiden maahan muuttaneiden traumaperäisiin mielenterveydenhäiriöihin tulee osata kiinnittää riittävästi huomiota jo perusterveydenhuollossa. Ammattilaisen osaamista sairauden tai vaikean elämäntilanteen taustalla olevista syistä ja käsityksistä on vahvistettava. Toisaalta omaisten ja läheisten tuki voi olla vahvaa vähemmistöryhmissä. Mielenterveyden edistäminen ja tiedon lisääminen on tärkeää, jotta maahanmuuttaja-asiakkaat hakeutuvat mielenterveyspalveluiden piiriin, eivätkä vähättele tai piilottele ongelmiaan.

• Vaaditaan hyvinvointialueita laatimaan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat turvaamaan sekä asiakkaiden että työntekijöiden asianmukaiset palvelut ja työolot ja koulutetaan henkilöstöä aiheesta.

• Lisätään ammattilaisten osaamista ja sensitiivisyyttä eri kulttuureista sekä antirasismista.

• Kehitetään monikulttuuristen sosiaali- ja terveyspalveluiden eri kanavia, jotta eri kulttuureista tulevat asiakkaat saavat tietoa omalla kielellään sosiaali- ja terveyspalveluista, terveyden edistämisestä, ennaltaehkäisystä ja sairauksien hoidosta.

• Kielletään tyttöjen sukuelinten silpominen lailla. Kielletään myös poikien ympärileikkaukset muista kuin terveydellisistä syistä.

• Lisätään ammattilaisten osaamista tyttöjen silpomisen tunnistamiseksi ja ennaltaehkäisemiseksi sisällyttämällä asia terveydenhuollon ammattilaisten opintoihin.

• Mahdollistetaan silvottujen tyttöjen ja naisten pääsy sukuelinten korjausleikkauksiin ja ennaltaehkäistään näin silpomisesta koituvia muita vakavia terveysongelmia.

• Edistetään maahan muuttaneiden tietotaitoa terveyden edistämisessä ja sairauksien synnyssä ja hoidossa.

• Kehitetään kriisiapua ja osaamista traumaperäisten stressitilojen kohtaamisesta.

• Taataan paperittomille välttämättömät perustarpeet, kuten ravinto ja hätämajoitus sekä oikeus laajaan terveydenhuoltoon ja sosiaalipalveluihin.

• Järjestetään turvapaikanhakijoille ensisijainen terveydenhuolto julkisessa palvelujärjestelmässä.

2.14 Toimivat ensihoidon ja pelastustoimen palvelut

Ensihoidon ja pelastustoimen palvelujen säilyminen lähipalveluna on välttämätön lähtökohta. Pelastustoimen palvelut järjestäytyivät alueelliseksi toiminnaksi jo 20 vuotta sitten. Pelastustoiminnan kustannustehokkuutta on näiden 20 vuoden aikana lisätty, eikä kustannusten vähentämistä pelastustoimelta ei voi enää vaatia palvelutason siitä kärsimättä.

Ensihoidon ja pelastustoimen palvelutasopäätöksissä kohteen tavoittamisajan laskentaperustetta on tarpeen muuttaa. Nyt vasteaika lasketaan hätäkeskuksen annettua tehtävän vastuuviranomaisille, jolloin siitä puuttuu hätäpuhelun käsittelyaika. Kansalaisten ja potilaan kannalta merkittävämpää on laskea kokonaisaika puhelun hätäkeskukseen kytkeytymisen ja avun saamisen välillä.

Kun myös pelastustoimen tehtävät kuuluvat hyvinvointialueille, voidaan sosiaali- ja terveystoimen ja pelastustoimen välillä löytää vaikuttavia toimenpiteitä ja yhteistyömuotoja esimerkiksi kotihoidon asiakkaiden yllättävissä palvelutarpeissa. Uudet käytännöt lisäävät kotihoidon asiakkaiden turvallisuutta ja voivat vähentää sairaalapäivystyksen kuormitusta.

Pelastustoimen merkitys ensivastetoiminnan tuottamisessa ensihoitopalvelulle on jäänyt kovin vähäiselle huomiolle. Toimintaa ei ole arvioitu ja kehitetty samalla tavoin kuin esimerkiksi lääkärihelikopteritoimintaa. Tähän on kiinnitettävä huomio samalla, kun haetaan uusi synergiaetuja sosiaali- ja terveystoimen sekä pelastustoimen kesken.

Pelastustoimen tehtävämäärissä näkyy jo nyt ilmastokriisin vaikutus. Maastopalotehtävien ja sääilmiöihin liittyvien vahingontorjuntatehtävien määrät ovat kasvaneet. Valmiuden lisäämiseksi on lisättävä eurooppalaista yhteistyötä niiden maiden kanssa, joille on kertynyt kokemusta laajojen maastopalojen sammuttamisesta ja tulvien torjunnasta. Rakennuspalojen ja liikenneonnettomuuksien määrä on laskussa, mikä osoittaa ennaltaehkäisevän työn merkityksen. Pelastustoimella on tärkeä rooli onnettomuuksien ehkäisyssä ja arjen turvallisuuden rakentamisessa. Tätä roolia on vahvistettava esimerkiksi palveluneuvonnan kehittämisessä. Palvelujen tuottamisessa on välttämätöntä nykyiseen tapaan käyttää apuna sopimuspalokuntia sekä sopimuspalokuntalaisia hyvinvointialueiden pelastusasemilla.

• Huolehditaan palo- ja pelastustoimen riittävistä resursseista koko maassa, jotta kansalaisten turvallisuudesta voidaan huolehtia joka tilanteessa.

• Lisätään pelastajien koulutuspaikkojen määrää ja houkutellaan alalle laajemmin kaikkien sukupuolten edustajia.

• Huolehditaan pelastajien varusteiden sopivuudesta erilaisille ruumiinrakenteille, kuten naistyypilliselle keholle, yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti.

• Lisätään ensihoidon liikkuvia palveluita. Tuen on liikuttava potilaan luo eikä päinvastoin.

• Muutetaan ensihoidon ja pelastustoimen palvelutasopäätöksissä kohteen saavuttamisajan laskentaperustetta puhelun kytkeytymisestä hätäkeskukseen ja avun saapumiseen.

• Huomioidaan myös eläinpelastus ja ylläpidetään pelastustoimen osaamista näissä tehtävissä sekä erityisesti eläimiä koskevissa suuronnettomuuksissa.

• Lisätään psykososiaalisen tuen osaamista pelastusalan koulutuksissa ja käytännöissä. Esimerkiksi onnettomuuspaikoilla on kyettävä mahdollisuuksien mukaan huomioimaan kaikki tilanteeseen joutuneet ja esimerkiksi traumaattisen tapahtuman kokeneiden psykologinen hyvinvointi.

• Seurataan säännöllisesti ympäristövahinkojen torjuntavalmiudessa mm. kemikaali- ja öljyvahinkojen riskejä ja ylläpidetään valmiustasoa seurannan mukaisesti.

2.15 Digitalisaatio ja tekoäly hyötykäyttöön

Yhteiskunta digitalisoituu nopeasti, millä on heijastuksia myös sosiaali- ja terveydenhuoltoon sekä pelastustoimeen. Parhaimmillaan uusien teknologioiden avulla voidaan samanaikaisesti parantaa asiakkaiden palveluita, helpottaa henkilöstön työkuormaa ja tehdä palvelujärjestelmästä kustannusvaikuttavampi. Vihreät suhtautuvat uuteen teknologiaan myönteisesti ja haluavat kannustaa sen laajamittaiseen käyttöönottoon ja uudenlaisten toimintatapojen tuomiseen myös julkisiin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluihin.

Samaan aikaan on huomioitava, että digitaaliset palvelut eivät sovellu kaikille. Ne voivat jättää syrjään ikääntyneitä ja muita digitaidottomia ryhmiä, eikä niillä voida korvata monia asiakkaan ja ammattilaisen fyysistä vuorovaikutusta vaativia tilanteita. Potilailla ja asiakkailla on oltava mahdollisuus fyysiseen kohtaamiseen. Digipalveluiden tulee olla saavutettavia ja helppokäyttöisiä sekä tarkoituksenmukaisia. Digipalveluilla ei tule pyrkiä vähentämään kasvokkain tapahtuvia kontakteja etenkään paljon palveluita tarvitsevien ihmisten kohdalla.

Huonosti toimivat tietojärjestelmät ovat rasite henkilöstölle. Tietoja tulee käsitellä siten, ettei asiakkaiden luottamus sosiaali- ja terveyspalveluita kohtaan pääse heikentymään. Vihreiden mielestä sosiaali- ja terveystietoja voidaan hyödyntää laajasti yleisen edun vuoksi esimerkiksi tutkimuksessa, mutta tietojenkäsittelyn tulee olla nykyistä läpinäkyvämpää ja asiakkaalla tulee olla laaja oikeus kieltää tietojensa käyttö.

Digitaalinen murros on iso muutos, joka on vaativaa viedä läpi sosiaali- ja terveydenhuollossa. Entistä enemmän tulee kiinnittää huomioita muutosjohtamiseen, hankehallintaan, hankintoihin ja palvelumuotoiluun. Tässä ylimmän johdon vastuu on suuri.

• Lisätään digitaalisten palveluiden käyttöä julkisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa. Asiakkaan palvelukokemuksen tulee olla vähintään samalla tasolla kuin yksityisellä sektorilla.

• Turvataan henkilöstön ja johdon riittävä osaaminen digitalisaatiota, tiedonhallintaa ja tekoälyä koskevissa kysymyksissä.

• Vähennetään henkilöstölle aiheutuvaa kuormitusta parantamalla tietojärjestelmien käytettävyyttä ja poistamalla päällekkäistä kirjaamista.

• Edistetään digitalisaation edellyttämän muutoksen johtamista hyvinvointialueilla korostamalla toiminnallisen johdon vastuuta tietohallinnon sijaan.

• Osallistetaan nykyistä paremmin asiakkaita ja ammattilaisia digitaalisten palveluiden ja tietojärjestelmien suunnitteluun ja arviointiin.

• Luodaan uudet lakisääteiset digitaalisten palveluiden vaikuttamistoimielimet hyvinvointialueille vammais- ja vanhusneuvostojen rinnalle. Uusien elinten yhtenä tavoitteena on estää digisyrjäytymistä.

• Tarjotaan digikoulutusta ikääntyneille ja muille sitä tarvitseville ryhmille.

• Kokeillaan rohkeasti tekoälyä ja muita uusia teknologioita eettiset reunaehdot huomioiden.

• Hyödynnetään digitalisaatiota ja tekoälyä pelastustoimen tehtävissä esimerkiksi kriisiviestinnässä, huoltovarmuudessa ja paikkatietohaussa.

• Huolehditaan tietojärjestelmien käytettävyydestä ja tietojen integroitumisesta järjestelmien välillä käyttäjälle helpolla tavalla.

• Huolehditaan asiakkaiden yksityisyyden suojasta ja parannetaan tietojen käytön läpinäkyvyyttä luottamuksen ylläpitämiseksi.

• Edistetään tietojärjestelmien yhteentoimivuutta takaamalla riittävät resurssit kansallisen tason määrittely- ja standardointityölle.

• Tunnistetaan sellaiset ICT-ratkaisut, missä valtakunnallinen keskittäminen voi tuottaa merkittäviä hyötyjä, ja suunnitellaan niiden kehittäminen yhteistyössä alueiden ja valtion kanssa.

3 HYVINVOINTIALUEET PALVELUJEN JÄRJESTÄJINÄ

Vihreät kannattaa hyvinvointialueiden vahvaa itsehallintoa, jossa lähtökohtana on hyvinvointialueen edellytykset vastata palveluiden järjestämisestä. Tähän liittyy olennaisesti riittävä rahoituksen taso, monikanavarahoituksen vaiheittainen purkaminen sekä selkeä työnjako valtion kanssa.

Hyvinvointialueet ovat toimineet vasta 2023 alusta. Asiantuntijat suosittelevat pienempää alueellisten järjestäjien määrää. Hyvinvointialueiden yhdistämiseen ei pidä kuitenkaan tässä vaiheessa lähteä, kun alueet ovat vasta aloittaneet toimintansa. Arvioidaan rakenteellisten ratkaisujen tarvetta, kun tietoa ja kokemusta hyvinvointialueiden toiminnasta on ehtinyt kertyä.

Kehittämismyönteisyys, ongelmien avoin esillenostaminen, ratkaisujen hakeminen sekä hallinnon läpinäkyvyys ovat Vihreitä tavoitteita aluehallinnon johtamisessa. Tämä vaatii myös ihmisten (henkilöstön, asiakkaiden ja palvelujen käyttäjien) mukaanottamista, hyvää johtamista ja toimimattomista käytännöistä pois oppimista.

• Arvioidaan sote-rahoituslain siirtymäkaudella palveluiden järjestämisen toimivuutta hyvinvointialueilla ja tehdään johtopäätöksiä alueiden määrästä ennen 2030-luvulle siirtymistä.

• Lisätään kuntien ja alueiden yhteistyötä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä sekä arvioidaan työjaon toimivuutta.

• Arvioidaan siirtymäkaudella vastuiden porrasteisuutta, yhteistoiminta-alueiden (YTA) ja valtakunnallisten vastuiden työnjakoa, yhteistyörakennetta ja ohjausta.

• Sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen valtakunnallisena tavoitteena tulee yhtenäistää esimerkiksi tietojärjestelmiä tiedonkulun parantamiseksi kaikkien sektorien välillä.

• Vahvistetaan strategisen poliittisen johtamisen merkitystä ja aluevaltuustojen roolia sekä tarvittaessa vähennetään lautakuntien ja jaostojen määrää.

3.1 Hyvinvointialueiden rahoitusmallin korjaaminen ja verotusoikeus

Hyvinvointialueiden rahoitusmallin tulee taata palvelutarpeeseen nähden riittävä rahoituksen taso. Siinä tulee olla kannusteita järjestää palvelut tehokkaasti ja vaikuttavasti sekä itsehallinnollista liikkumavaraa. Pohjoismaat ovat oikea vertailukohta rahoituksen ja palveluiden tasolle. OECD:n vertailussa Suomi käyttää Pohjoismaista vähiten rahaa sosiaali- ja terveydenhuoltoon suhteessa BKT:een.

Sote-uudistuksen yhteydessä hyväksyttyä rahoitusmallia laadittaessa ei pystytty ennakoimaan riittävän hyvin toimintaympäristöön tulleita isoja muutoksia. Ukrainan sodasta seuranneesta inflaatiosta sekä sote-alan palkkaratkaisusta 2023 nousseet kustannukset eivät kompensoituneet hyvinvointialueille. Lisäksi kuntien alibudjetoinnin vuoksi hyvinvointialueille siirtyvä rahoitus oli liian alhainen.

Koska siirtymävaihetta ei ole ollut mahdollista viedä läpi aiemmin suunnitellulla tavalla, tulee hyvinvointialueiden rahoituksen kokonaistasoa korjata valtion budjetissa ja alijäämien kattamisaikaa pidentää vuodella tai kahdella. Rahoitusmallin valuvioista merkittävimmät liittyvät hyvinvointialueindeksiin, joka ei seuraa todellista hyvinvointialueelle tulevaa kustannusten muutosta. Indeksiä tulisi muuttaa siten, että rahoitus seuraisi uskottavalla tavalla todellisten kustannusten kasvua.

Hyvinvointialueille tulee pidemmällä aikavälillä antaa verotusoikeus. Verotusoikeus parantaa alueiden itsehallintoa sekä kannustaa kokonaisvastuuseen palvelujen järjestämisestä. Verotusoikeus ei automaattisesti tarkoita kokonaisveroasteen nousua, vaan sen ensisijainen tavoite on kannustaa siihen, että alueet sovittaisivat palveluiden tasoa ja siihen liittyvää rahoitusta paremmin yhteen.

Verotusoikeudella ei korvattaisi valtionrahoitusta kokonaan, vaan se olisi yksi rahoituksen keruutapa lisää. Hyvinvointialueiden hyvin erilaisen sosioekonomisen tilanteen vuoksi valtionrahoituksen ja verotusmallin tulee sisältää alueiden välinen tasausmalli. Nykyistä pitkälti diagnoosikirjauksiin perustuvaa tarveperusteista rahoituksenjakomallia tulisi kehittää paremmin sosiaaliset tekijät huomioivaan suuntaan.

• Korjataan rahoituksen kokonaistaso vastaamaan paremmin todellisia kustannuksia.

• Pidennetään hyvinvointialueiden alijäämien kattamisaikaa vähintään vuodella.

• Korjataan hyvinvointialueindeksin ongelmat ja lisätään hyvinvoinnin ja terveyden rahoituksen merkitystä.

• Annetaan hyvinvointialueille verotusoikeus ja luodaan sille alueiden välinen tasausjärjestelmä.

• Kehitetään rahoitusmallia huomioimaan paremmin väestön sosioekonomiset tekijät ja sosiaalipalveluiden tarve sekä ammattilaisia kouluttavien yliopistollisten sairaaloiden opetus- ja tutkimusrahoitus.

• Henkilöstön hyvinvointityö ja toimiva henkilöstöpolitiikka on integroitava osaksi hyvinvointialueiden rahoitusmallia.

3.2 Monikanavarahoituksen purkaminen

Suomalaisen terveydenhuollon erikoisuus on rahoituksen kanavointi palvelutuotantoon useita eri reittejä. Monikanavarahoitus tarkoittaa, että hoitopolkuun osallistuvia maksajia on useita: hyvinvointialueet, Kela, työnantajat, vakuutusyhtiöt ja palvelujen käyttäjät.

Julkiset palvelut rahoitetaan pääosin valtion budjetista hyvinvointialueille kohdistuvien tulonsiirtojen kautta. Kelan kautta rahoitetaan matkakustannuksia, lääkekorvauksia, kuntoutusta ja sairauspäivärahoja. Kela rahoittaa myös erillisiä yksityisen sairaanhoidon hoito- ja tutkimuskorvauksia. Työnantajien kustantama työterveyshuolto palvelee työssä olevia, ja monella on myös yksityisiä terveysvakuutuksia. Asiakasmaksujen kautta kansalaiset maksavat osuuden palveluista suoraan itse.

Kun kokonaisuus ei ole kenenkään hallussa, kustannuksia siirretään toisten vastuulle. Tämä näkyy esimerkiksi palveluverkkosuunnitelmissa, joissa hyvinvointialue ei vastaa kuljetuksista, vaan voi siirtää pitkätkin etäisyydet Kelan vastuulle. Lopputuloksena on tehottomuutta ja ennen kaikkea monimutkaisuutta, pompottelua ja huonoa tukea palveluiden käyttäjille.

Monikanavainen rahoitus on osaltaan hidastanut siirtymistä kohti vaikuttavuusperusteista järjestelmää. Järjestelmän ongelma on vaikea ohjattavuus sekä rahoituksen kohdistuminen epätarkoituksenmukaisesti. Rahoitus tulisi vaiheittain keskittää hyvinvointialueille, jotta ne voivat kohdentaa sen mahdollisimman tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti. Ensimmäisessä vaiheessa olisi hallinnollisesti yksinkertaisinta siirtää matkakorvausten ja kuntoutuksen rahoitus Kelalta hyvinvointialueille. Sairauspäivärahojen ja lääkekorvausten osalta tarvitaan lisää tutkimustietoa. Yksi tapa kerätä lisätietoa olisi alueellinen kokeilu.

• Luovutaan yksityisen sairaanhoidon Kela-korvauksista vaiheittain ja siirretään tähän varattu rahoitus hyvinvointialueille.(säilyy ennallaan)

• Siirretään matkakorvausten rahoitus ja kuljetuspalveluiden toteutus Kelalta hyvinvointialueille

• Siirretään kuntoutuksen rahoitus ja selvitetään kuntoutuspalveluiden siirtoa Kelalta hyvinvointialueille. Selvitetään siirtoa laaja-alaisesti palvelujen käyttäjien, järjestäjien ja tuottajien näkökulmista.

3.3 Hyvinvointialueiden ja valtion välinen yhteistyö ja ohjaus

Hyvinvointialueiden ohjaus on jaettu kolmen ministeriön kesken. Lisäksi hyvinvointialueita ohjaa ja valvoo useita eri valtion virastoja.

Ohjausta tulisi selkiyttää ja yksinkertaistaa sekä varmistaa sosiaali- ja terveysministeriön kyky ohjata hyvinvointivaltion keskeisten palveluiden järjestämistä sisällöllisesti. Ohjauksessa tulee kunnioittaa hyvinvointialueiden itsehallintoa ja välttää puuttumasta operatiivisiin yksityiskohtiin, mikäli se ei ole perusoikeuksien turvaamiseksi sekä asiakas- ja potilasturvallisuuden kannalta välttämätöntä.

Ministeriöiden ja virastojen muodostamaa kokonaisuutta ja tehtäviä tulisi tarkastella ennakkoluulottomasti johtuen hyvinvointialueiden perustamisesta seuranneesta uudesta tilanteesta.

• Selvitetään uuden ohjausviranomaisen perustamista, johon yhdistettäisiin ministeriöiden ja virastojen ohjaustehtäviä.

• Arvioidaan Kelan tehtäväkokonaisuuden tarkoituksenmukaisuus ja päällekkäisyys muiden toimijoiden kanssa.

3.4 Asiakasmaksut

Asiakasmaksujen osuus sote-rahoituksesta on Suomessa korkea verrattuna muihin Pohjoismaihin. Pienituloisilla ja paljon palveluja tarvitsevilla asiakasmaksut vaikuttavat osaksi siihen, etteivät ihmiset saa tarvitsemiaan palveluja. Saadakseen huojennuksia asiakasmaksuista pienituloiset, vaikeassa elämäntilanteessa olevat ihmiset joutuvat raportoimaan tulojaan sekä hyvinvointialueelle että Kelaan, mikä on myös hallinnollisesti raskas järjestelmä.

• Yhdistetään palvelujen, lääkkeiden ja matkojen maksukatot sekä automatisoidaan niiden seuranta, ettei asiakkaan tarvitse itse tehdä sitä.

• Jaksotetaan maksukatto niin, ettei alkuvuoteen tule kohtuuttomia kustannuksia kuten nykyisin.

• Hyödynnetään tulorekisteriä nykyisten maksunhuojennusten sijaan kaikkein pienituloisimmilla. Tämä vähentää raskasta byrokratiaa ja poistaa osaoptimointia hyvinvointialueiden ja Kelan väliltä.

• Vähennetään pienituloisten maksukuormaa, mutta säilytetään kohtuulliset asiakasmaksut ja selvitetään mahdollisuutta lisätä erityisesti suurituloisempien asiakasmaksuja.

• Terveyserojen vähentämiseksi tehdään tietyissä valikoiduissa maksuissa kokeiluja maksuttomuudesta esimerkiksi poistamalla terveyskeskusmaksu.

• Siirretään asiakasmaksujen perintä pois yksityisiltä perintätoimistoilta kaikilla hyvinvointialueilla.

3.5 Kustannussäästöjen mahdollisuudet hyvinvointialueilla

Julkisen talouden tiukka tilanne edellyttää myös sosiaali- ja terveyspalveluiden resurssien käytön kriittistä tarkastelua. Rajalliset varat tulee käyttää mahdollisimman kustannusvaikuttavasti. Monilla tässä ohjelmassa esitetyillä toimilla voidaan saada kustannussäästöjä.

Taulukossa on esitetty toimia, joita asiantuntijakeskustelussa on ehdotettu keskeisiksi keinoiksi hillitä menojen kasvua ja toteuttaa palvelut kustannusvaikuttavammin.

Säästöpotentiaalia on kuvattu taulukossa kolmella eri tasolla sen mukaan, kuinka merkittäviä vaikutuksia toimilla olisi:

+++ Toimilla on todennäköisesti erittäin merkittäviä vaikutuksia hyvinvointialueiden talouteen

++ Toimilla on todennäköisesti merkittäviä vaikutuksia hyvinvointialueiden talouteen

+ Toimilla on todennäköisesti jonkin verran vaikutuksia hyvinvointialueiden talouteen

Toimi	Kuvaus	Säästö-potentiaali
Paljon palveluja käyttävien/tarvitsevien asiakkaiden tunnistaminen ja palvelukokonaisuuksien sujuvoittaminen	10 % SOTE-palvelujärjestelmän asiakkaista tuottaa 80 % sen kustannuksista. Siksi järjestelmän kustannustehokkuuden kannalta kriittistä on tämän asiakasjoukon palveluiden järjestäminen oikea-aikaisesti ja vaikuttavasti. Nykyistä parempi ennaltaehkäisy, ajoissa annettu tuki, ns. häiriökysynnän eli luukulta toiselle pompottamisen välttäminen, palveluohjaajat, monialaisten palveluiden sujuva yhteistoiminta, yhteinen asiakassuunnitelma ja tarvittavan tiedon liikkuminen luovat edellytykset paljon palveluita käyttävien palveluiden samanaikaiseen kustannusvaikuttavuuden ja asiakaskokemuksen parantamiseen.	+++
Hoidon jatkuvuuden kehittäminen ja perusterveydenhuollon aliresursoinnin korjaaminen	Perusterveydenhuollon toiminta on kriisiytynyt pitkälti hoidon jatkuvuuteen ja aliresursointiin liittyvien haasteiden vuoksi. Tämä on yhteydessä moniin keskeisiin terveysjärjestelmän haasteisiin. Tutkimusten mukaan pysyvä potilas-omalääkärisuhde vähentää terveydenhuollon kustannuksia, päivystyskäyntejä, sairaalajaksoja, kuolleisuutta sekä liitännäissairauksia ja komplikaatioita. Lisäksi sairauksien hoitotasapaino, potilasturvallisuus ja asiakastyytyväisyys paranee. Lähtökohtana tulee olla, että perusterveydenhuolto organisoidaan pysyvän omatiimimallin ympärille.	+++
Vaikuttavuusperusteinen priorisointi ja vähähyötyisistä hoidoista luopuminen terveydenhuollossa	Kustannusvaikuttavuuden parantamisen kannalta kriittinen kysymys on rajallisten resurssien kohdentaminen mahdollisimman tarkoituksenmukaisella ja vaikuttavalla tavalla. Tässä keskeistä on tunnistaa ne toimintatavat, jotka eivät tuota potilaille hyötyä ja luopua niistä. Vähähyötyisistä toimintamalleista luopuminen edellyttää toimintakäytäntöjen muutosta, joka taas vaatii ammattilaisille riittävää tietoa siitä, mitkä toimet ovat kustannusvaikuttavia. Tässä olennaista on hoitosuositusten kehittäminen ja niiden systemaattinen hyödyntäminen käytännön potilastyössä.	+++
Ennaltaehkäisevä hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen	Moniin sosiaalisiin haasteisiin ja terveysongelmiin voitaisiin vaikuttaa huomattavasti nykyistä paremmin ennaltaehkäisevin toimin. Väestötason toimet, kuten terveyttä ja hyvinvointia edistävien valintojen helpottaminen sekä perheiden ja yksilöiden tilanteisiin tuen antaminen varhaisessa vaiheessa ehkäisisi monien haasteiden ongelmien kärjistymistä myöhemmin.	++
Hukan poistaminen	Palvelujärjestelmään on syntynyt aikojen saatossa paljon erilaisia käytäntöjä, jotka eivät ole enää tarkoituksenmukaisia ja tuottavat henkilöstölle työkuormaa ilman merkittäviä hyötyjä. Esim. moninkertainen kirjaaminen, Kelan vaatimien lausuntojen ja todistusten kirjoittaminen tilanteessa, jossa tieto on jo muutenkin olemassa, reseptien uusinnat, ja ajokorttitarkastukset ovat toimia, joista voitaisiin luopua kehittämällä niihin liittyviä käytäntöjä uudenlaisiksi. Toimintakulttuurissa on myös hukkaa: esimerkiksi sosiaalipalveluissa voidaan lisätä asiakastapaamisten tavoitteellisuutta palvelutarpeen kartoituksen sijaan. Myös parityöskentelyssä tulisi aina arvioida, onko se perusteltua vai vain vakiintunut perinne.	++
Digitalisaatio ja uuden teknologian käyttöönotto	Digitalisaatio mahdollistaa palvelujen tuottamisen teknologian ansiosta kokonaan uudenlaisin tavoin. Esimerkiksi etäpalveluissa, oirearvioissa, digitaalisissa hoitopoluissa, etäseurannassa sekä kotiin vietävissä teknologiassa on paljon hyödyntämätöntä potentiaalia. Onnistunut teknologian käyttöönotto samanaikaisesti parantaa asiakaskokemusta, helpottaa työntekijöiden työtaakkaa sekä alentaa palveluiden kustannuksia.	++
Henkilöstön työnjaon kehittäminen ja pätevyysvaatimuksien muuttaminen	Sosiaali- ja terveyspalveluissa tarvitaan monenlaista osaamista. Vaativimmissa tilanteissa henkilöstöltä tarvitaan hyvin erikoistunutta huippuosaamista. Toisaalla taas riittää enemmän arjen askareissa tukeminen ja rinnalla kulkeminen. Koska alalla on merkittävä ja alati paheneva henkilöstöpula, on ensiarvoisen tärkeää, että osaaminen kohdentuu tarpeen mukaan. Henkilöstön työnjakoa ja pätevyysvaatimuksia tulee voida muuttaa siten, että esimerkiksi avustaviin hoivatehtäviin voi osalllistua nykyistä lyhyemmällä koulutuksella. Esimerkiksi sosiaalityössä ei ole avustavaa henkilöstöä ajanvaraukseen ja koordinaatioon, mutta tämä voisi vapauttaa korkeakoulutettujen työaikaa ihmisten kohtaamiseen. Myös koulutuspolitiikassa tulee pyrkiä purkamaan tarpeettomia esteitä hankkia lisäpätevyyksiä.	++
Sairaaloiden työnjaon kehittäminen ja verkon supistaminen	Erikoissairaanhoidossa voidaan saada merkittäviä tehokkuushyötyjä keskittämällä monia toimenpiteitä. Sairaaloiden työnjakoa tuleekin kehittää siten, että volyymihyötyjä tuottavia toimenpiteitä kootaan nykyistä voimakkaammin yhteen. Myös sairaalaverkon kokonaisuutta tulee tarkastella huolella ja tehdä siihen tarvittaessa supistuksia väestömuutoksia seuraten.	+

4 PALVELUJEN TUOTTAMINEN

Hyvinvointialueet ovat sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluiden järjestämisen lisäksi myös pääasiallisia palveluntuottajia. Lisäksi yksityiset toimijat ja yhdistykset täydentävät julkista tuotantoa. Lisäksi yksityiset toimijat, voittoa tavoittelemattomat yhteisöt ja yhdistykset täydentävät julkista tuotantoa. Olennaista on rakentaa hyvinvointialueista vahvoja järjestäjiä, jotka voivat ohjata tuotantoa ja vastata monipuolisesta palvelujen toimijakentästä.

4.1 Monituottajuus ja valinnanvapaus

Sote-palvelujen järjestäminen kannattaa keskittää vahvojen julkisten järjestäjien käsiin, mutta palvelujen tuottajina voi olla monipuolinen joukko yrityksiä, järjestöjä tai säätiöitä. On tavoiteltavaa, että palveluita tuottamassa on monipuolinen joukko toimijoita.

Hyvinvointialuiden on palvelujen järjestäjinä osattava hyödyntää ja myös ohjata markkinoita, jotka ovat Suomessa turhan keskittyneitä osassa palveluita. Esimerkiksi hyvinvointialueella voi olla lastensuojelussa ja ikäihmisten tehostetussa palveluasumisessa jäljellä vain yksi tai muutama suuri yritys, jolloin markkinat eivät toimi kilpailutuksissa. Esimerkiksi vakavasti oireilevien lastensuojeluyksiköt, osa kehitysvammaisten asumispalveluista, psyykkisesti pitkäaikaissairaiden asuminen ja muistisairaiden palveluasuminen vaativat koulutettuja ammattilaisia.

Hyvinvointialueiden tulisi järjestää kilpailutukset huolellisesti sekä taata riittävä oman tuotannon määrä ja tarvittaessa edistää uusien toimijoiden tuloa markkinoille laadun ja kustannustehokkuuden varmistamiseksi.

Vihreät ei kannata valinnanvapautta palveluihin tai asiakasryhmiin, jotka eivät pysty tekemään valintaa. Valinnanvapaus ei automaattisesti johda sote-sektorilla parempaan palveluun. Osassa sote-palveluja ja osalle käyttäjiä valinnanvapaus toimii ja voi laajentaa palveluvalikoimaa sekä kirittää julkisia palveluja.

Palveluseteli on toimiva työkalu, jos se on toteutettu käyttäjälle yksinkertaisesti eikä hallinnollisiin kustannuksiin mene liikaa rahaa. Jotta palvelusetelin käyttö ei lisäisi ihmisten välistä eriarvoisuutta, siihen ei tulisi voida yhdistää lisäpalveluja omalla rahalla.

Hyvinvointialueiden budjetteja rasittavat merkittävästi ostopalvelut, mikä johtuu vuokratyövoiman käytöstä. Työvoimapulan korjaamiseksi on ollut välttämätöntä hankkia työvoimaa ulkopuolelta, ja vuokratyövoiman hinnat ovat nousseet paikoin valtavan korkeiksi. Erityisesti vuokratyölääkäreiden palkat ovat karanneet käsistä.

• Edellytetään hyvinvointialueilta palvelustrategioissaan analyysia tuotantotavoista. Alueiden tulee harkita esimerkiksi missä palveluissa kannattaa edistää uusien toimijoiden tuloa markkinoille, missä puolestaan lisätä omaa tuotantoa.

• Pyritään hillitsemään vuokratyövoiman käyttöä sitouttamalla hyvinvointialueiden omia työntekijöitä sekä käyttämällä omia sijaispooleja. Laaditaan vuokratyövoimalle hintakatto.

• Varmistetaan pienten ja keskisuurten yritysten, järjestöjen ja säätiöiden mahdollisuus osallistua palveluiden järjestämiseen ostopalvelu- tai palvelusetelitoimijoina. Puututaan alueellisesti/kansallisesti, jos merkkejä epäterveestä markkinatilanteesta ilmenee.

• Laaditaan yhteiset pelisäännöt yksityisille ja julkisille palveluntuottajille. Esimerkiksi niin julkisten kuin yksityisten toimijoiden on täytettävä samat laatukriteerit.

• Integroidaan apteekkien palveluja osaksi hyvinvointialueiden palveluverkkoa ja hoitopolkuja.

• Tehdään valvontaa yhtä lailla omaan kuin ostopalvelutuotantoon.