Vesipoliittinen linjapaperi

Hyväksytty puoluevaltuuskunnan kokouksessa 19.4.2009.

HUOM: Ohjelma on osin vanhentunut eivätkä kaikki siinä esitetyt linjaukset tai faktat enää vastaa nykyistä tilannetta.

Itämeri ja sisävedet täytyy saada parempaan kuntoon. Suomalaiset voivat tehdä paljon. Toimenpide-ehdotuksiamme ovat muun muassa:

  • Euroopan unionin valmisteilla olevassa Itämeri-strategiassa pitää asettaa sitovat enimmäismäärärajat kunkin valuma-alueen valtion typen ja fosforin päästöille.
  • EU:n maatalouden ympäristötukijärjestelmä on uudistettava. Tukitoimet tulee sitoa käytäntöihin, jotka todistetusti vähentävät ravinnekuormitusta. Tukea tulee myöntää ympäristön kannalta vaikuttavimmille toimille.
  • Käymäläjätevesien laskeminen matkustaja-aluksista Itämereen tulee kieltää. Laivaliikenteen ja veneilyn päästöjä varten tulee luoda kattava septitankkien tyhjennysjärjestelmä ja valvonta.
  • Tulokaslajien torjumiseen Itämerellä liittyvien kansainvälisten sopimusten toimeenpanoa on tehostettava. Painolastivesienkäsittelyn teknologian kehitykseen tulee panostaa.
  • Fosfaattipesuaineiden käyttö on kiellettävä EU:ssa.
  • Energiantuotannon ja teollisuuden hukkalämmön rehevöittävää vaikutusta on tutkittava ja vähennettävä.
  • Rikkipitoisten polttoöljyjen käyttö meriliikenteessä tulee lopettaa mahdollisimman pian.
  • Laivaliikenteen ja moottoriveneilyn hiilidioksidipäästöjen vähentämiselle on laadittava taloudellinen ohjauskeino.
  • Rannikko- ja avomeriöljyntorjuntaan on taattava riittävät määrärahat. Laivanvarustamoille on asetettava nykyistä tiukemmat vaatimukset laivojen kunnossapidosta ja öljyjen käsittelystä.
  • Fosforilannoitteelle on asetettava vero.
  • Lannan hyödyntämistä biokaasuna on tuettava nykyistä enemmän.
  • Suorakylvöä ja luomuviljelyä on tuettava nykyistä enemmän julkisin varoin.
  • Eroosioherkät, vesistöön viettävät ja usein tulvan alle jäävät alueet pitää jättää viljelemättä. Viljelemättä jätettävästä maa-alasta suoritetaan korvaus tai vaihdetaan maa vesiensuojelullisesti kestävämpään.
  • Kalankasvatus tulee sallia vain sellaisissa paikoissa, joissa veden vaihtuvuus on niin suuri, ettei siitä aiheudu merkittävää rehevöitymishaittaa. Haittoja tulee vähentää hoitokalastuksen avulla ja ruokintamäärien tehokkaammalla valvonnalla.
  • Soiden ennallistamiselle tulisi laatia oma valtakunnallinen ohjelma (vastaava kuin Etelä-Suomen, Oulun läänin länsiosan ja Lounais-Lapin metsien suojeluohjelma Metso).
  • Saimaannorpan pelastamiseksi tulee pikaisesti kieltää haitalliset pyyntivälineet norpan esiintymisalueella. Ammattikalastajille korvataan muutoksesta aiheutuvat kustannukset, ja virkistyskalastajille turvataan nykyisenkaltaiset kalastusmahdollisuudet turvallisilla pyyntivälineillä.

Sisällysluettelo

1. Kansainvälinen yhteistyö

Toimenpide-ehdotus: Euroopan unionin valmisteilla olevassa Itämeri-strategiassa pitää asettaa sitovat enimmäismäärärajat kunkin valuma-alueen valtion typen ja fosforin päästöille. Unionin Itämeri-strategiassa tulee painottaa ympäristökysymyksiä.

Tausta: Euroopan vesipolitiikan tulee perustua saastuttaja maksaa -periaatteelle. Jos saastuttaja ei joudu vastuuseen synnyttämästään ympäristöongelmasta, ei hänellä ole taloudellista kannustinta vähentää päästöjään. Itämeren suojelemiseksi on solmittu useita kansainvälisiä monenkeskisiä sopimuksia – Helsingin sopimus 1980 ja uudistettu sopimus 2000, Itämeren suojelukomission eli Helcomin Itämeren suojelun toimintaohjelma 2007 – heikoin tuloksin. Rantavaltiot eivät kunnioita niille määrättyjä typen ja fosforin päästöjen enimmäisrajoja, ja Itämeren tila huononee entisestään. Siksi nimenomaan EU:n tulisi asettaa valuma-alueen valtioille sitovat päästökiintiöt. Itämeri on melkein unionin sisämeri, ja EU:n määräykset sitovat jäsenvaltioita. Erityisesti Puolan ja Baltian maiden maatalouden kova kasvu on uhka Itämerelle, ellei tuotantotapoja muuteta ekologisesti kestävämmiksi.

Toimenpide-ehdotus: EU:n maatalouden ympäristötukijärjestelmä on uudistettava. Tukitoimet tulee sitoa käytäntöihin, jotka todistetusti vähentävät ravinnekuormitusta. Tukea tulee myöntää ympäristön kannalta vaikuttavimmille toimille. Tähän voidaan päästä esimerkiksi tarjouskilpailun avulla. Kuormituksen vähentämisestä syntyneet kustannukset tulee korvata viljelijälle. Itämeri-strategiassa tulee perustaa maatalouden päästöille seurantajärjestelmä, jossa reaaliaikaisesti pystyttäisiin mittaamaan ja näkemään millaisia maatalouden päästöt ovat.

Tausta: Nykyinen pinta-alapohjainen tukijärjestelmä pitää yllä laaja-alaista maataloustuotantoa. Sen vaatimat ympäristönsuojelutoimet eivät kohdistu ympäristön kannalta ongelmallisimmille alueille.

Toimenpide-ehdotus: Käymäläjätevesien laskeminen matkustaja-aluksista Itämereen tulee kieltää. Laivaliikenteen ja veneilyn päästöjä varten tulee luoda kattava septitankkien tyhjennysjärjestelmä ja valvonta.

Toimenpide-ehdotus: Tulokaslajien torjumiseen Itämerellä liittyvien kansainvälisten sopimusten toimeenpanoa on tehostettava. Painolastivesienkäsittelyn teknologian kehitykseen tulee panostaa.

Tausta: Lajit kulkeutuvat uusille alueille laivaliikenteen, erityisesti laivojen painolastivesien ja runkorakenteiden mukana. Tulokaslajit uhkaavat Itämeren monimuotoisuutta. Sekä Suomessa että EU:ssa on parhaillaan meneillään vieraslajistrategian laadinta. Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO on vuonna 2004 hyväksynyt sopimuksen, jolla pyritään ehkäisemään alusten painolastivesien mukana leviävien haitallisten tulokaslajien kulkeutumista uusiin elinympäristöihin.

Sopimuksen ratifiointitilanne on kuitenkin heikko. Myös Helcomissa on sovittu tulokaslajien torjumisesta Itämeren alueella. Nämä sopimukset olisi pantava täytäntöön ja esimerkiksi valvottava, että aluksilla on sopimusten mukaiset painolastivesien käsittelylaitteistot.

Toimenpide-ehdotus: Fosfaattipesuaineiden käyttö on kiellettävä EU:ssa.

Tausta: Fosfaattien kieltäminen astian- ja pyykinpesuaineissa olisi tarpeellista. Saksa ja Ruotsi ovat ajaneet fosfaattipesuaineiden kieltämistä Helcomissa. Ruotsi kielsi vuonna 2008 kansallisesti fosfaatit pesuaineissa. Saksassa vastaava kansallinen kielto on toteutettu jo aiemmin.

Pyykinpesuaineissa fosfaatit tehostavat pesuaineen puhdistusominaisuuksia ja toimivat mm. veden pehmentäjänä. Fosfaatit on mahdollista korvata muilla aineilla, kuten esimerkiksi zeoliitilla. On tosin viitteitä siitä, että zeoliitit eivät olisi pesuteholtaan fosfaattien veroisia; lisäksi ne saattavat lyhentää pesukoneiden käyttöikää eivätkä sovi kestovaippojen pesuun.

Fosfaatittomien pesuaineiden käytöllä olisi myönteisiä vaikutuksia erityisesti jäteveden puhdistuksen ulottumattomissa olevilla alueilla. Euroopan komission mukaan fosfaatittomiin pesuaineisiin siirtymisestä olisi Itämeren piirissä hyötyä erityisesti Puolassa, Latviassa, Liettuassa, Virossa ja Venäjällä. Helcomin teettämän selvityksen mukaan pyykinpesuaineiden fosfaatittomuudella saavutettaisiin fosforikuormituksen vähennystavoitteista noin 25 % ja toimenpiteen kustannustehokkuus olisi melko hyvä. Toimenpiteen etuna on myös sen nopea vaikutus kuormitukseen. Fosfaatittomien pesuaineiden markkinaosuuden on arvioitu olleen 90 % Suomessa vuonna 2006.

Toimenpide-ehdotus: Energiantuotannon ja teollisuuden hukkalämmön rehevöittävää vaikutusta on tutkittava ja vähennettävä.

2. Laivaliikenteen päästöt ja öljyonnettomuuden riskit

Toimenpide-ehdotus: Rikkipitoisten polttoöljyjen käyttö meriliikenteessä tulee lopettaa mahdollisimman pian.

Tausta: Meriliikenteessä käytetään edelleen paljon rikkipitoisia polttoöljyjä. Niiden polttamisesta syntyvä rikkidioksidi happamoittaa merta. Nykyinen rikkipitoisuuden enimmäisraja Itämerellä on 1,5 %.

On arvioitu, että meriliikenteestä johtuvat typpi- ja rikkipäästöt ohittavat maista tulevat päästöt vuoteen 2020 mennessä.

Toimenpide-ehdotus: Typenoksidipäästöjä on vähennettävä siirtymällä vähäpäästöisempään kalustoon.

Tausta: Itämerta rehevöittävästä typestä lähes kolmannes saapuu mereen ilmakehästä. Mereen laskeutuvalla ravinteella saattaa olla maalta tulevia päästöjä suurempi vaikutus, sillä maalta tulevat päästöt muuntuvat ja osin häviävätkin kulkeutumisensa aikana. Laivaliikenteen ilmakehäpäästöt Suomenlahdella vastaavat ilmeisesti jopa puolta Suomen kokonaistyppikuormituksesta ilmakehään.

Toimenpide-ehdotus: Laivaliikenteen ja moottoriveneilyn hiilidioksidipäästöjen vähentämiselle on laadittava taloudellinen ohjauskeino.

Tausta: Laivaliikenne on kaikkein energiatehokkaimpia kuljetusmuotoja, mutta sen päästöt ilmakehään ovat liikenteen 3–5 %:n kasvun vuoksi selvässä nousussa ja laivaliikenteen päästöt tunnetaan huonoiten eri liikennemuotojen päästöistä.

Merenkulun osuus CO2-päästöistä on nykyisin alle 3 %, mutta merenkulun arvioidun pitkän aikavälin voimakkaan kasvun vuoksi sen osuus nousee lähes 17 %:iin vuoteen 2050 mennessä.

Toimenpide-ehdotus: Rannikko- ja avomeriöljyntorjuntaan on taattava riittävät määrärahat. Laivanvarustamoille on asetettava nykyistä tiukemmat vaatimukset laivojen kunnossapidosta ja öljyjen käsittelystä.

Tausta: Jääpeite tai kova merenkäynti hankaloittavat ajoittain öljyntorjuntaa Itämerellä. Tehokkaisiin mekaanisiin öljynkeräysvälineisiin jäissä tapahtuvaa öljyntorjuntaa varten tulee investoida. Laivaliikenteen ohjausta ja laivojen turvallisuutta parannetaan jatkuvasti, mutta toisaalta laivaliikenne lisääntyy koko ajan.

Info: Itämeri on herkkä öljysaasteille

Öljy hajoaa sitä hitaammin, mitä alhaisempi lämpötila on. Itämeren vesi on kylmää ja talvisin osin jään peitossa, eikä Itämeressä ole öljyä syöviä bakteereja. Itämereen päässeestä öljystä noin 80 prosenttia on peräisin pienistä jatkuvista vuodoista ja päästöistä maalta, joista ja ilmasta. Pienet, mutta jatkuvat päästöt rasittavat koko Itämeren ekosysteemiä ja erityisesti sedimenttiä myrkyllisillä hiilivety-yhdisteillään.Itämerellä ekosysteemi on haavoittuvaisempi kuin Atlantilla. Itämeren luonto on karua ja eliöstö omalaatuista, meri on vähäsuolainen ja matala. Erityisen herkkiä alueita ovat Suomenlahti ja Saaristomeri, joiden poukamat ja saaret antavat öljylle enemmän tilaa rantautua kuin suorat rannikot.

Öljy sisältää myös muun muassa raskaita pitkäketjuisia hiilivetyjä, jotka muodostavat öljylauttoja. Niiden hajoaminen pienemmiksi osiksi voi kestää kuukausia, jonka jälkeen ne vajoavat pohjaan. Suomenlahden merenpohjat ovat vähälajisia yhteisöjä. Onnettomuuden sattuessa aktiivisesti liikkuvat pohjaeläimet siirtyvät pois saastuneilta alueilta, mutta herkät pohjaeläimet kuolevat.

Taantuneet lajit runsastuvat vähitellen uudelleen, mutta aina on olemassa riski, että lajit eivät palaudukaan, varsinkin mittavien tuhojen jäljiltä. Öljyn vaikutus voi näkyä pitkään ekosysteemissä ja yhdenkin lajin vähenemisellä voi olla huomattavia seurauksia vähälajisessa Itämeressä.

3. Maa-, metsä- ja kalatalouden aiheuttama rehevöityminen

Info: Suomen on vähennettävä maatalouden päästöjä merkittävästi.

Rannikkovesiemme huono kunto johtuu Suomen omasta ravinnekuormituksesta, käytännössä maatalouden hajakuormituksesta. Liian usein puhe käännetään Pietarin jätevesiin, kun omat vesiensuojelutoimenpiteet ovat liian vähäiset. Suomalaisten vesistöpäästöt asukasta kohden ovat EU:n korkeimmat.

Ravinnekuormituksen aiheuttama noidankehä voidaan katkaista vain vähentämällä rankasti typen ja fosforin haja- ja pistekuormitusta. Pistekuormitus tulee yhdestä lähteestä, hajakuormituksen lähdettä ei voida tarkasti osoittaa (esim. maatalous).

Kun vedessä on liikaa fosforia, levät alkavat kasvaa hallitsemattomasti ja muodostaa suuria levämassoja. Kun tämä massa kuolee, se vajoaa pohjalle hajotettavaksi. Hajotus vaatii happea niin paljon, että happi saattaa loppua sedimentistä ja pohjanläheisestä vedestä. Sekä hajotetusta levämassasta että hapettomasta sedimentistä irtoaa fosforia takaisin veteen edelleen levien käytettäväksi. Tätä sanotaan sisäiseksi kuormitukseksi. Hapellinen pohja sen sijaan on terve: se poistaa ravinteita kierrosta ja pohjalla viihtyy monenlaisia eliöitä. Sisäistä kuormitusta ei voi vähentää, ellei ulkoista kuormitusta ensin vähennetä.

Peltojen lannoittamisessa pitäisi ottaa huomioon maassa jo olevan fosforin ja typen määrä. Kasvi ei kärsi ravinteiden puutteesta, kun lannoitetarve lasketaan realistisen satotavoitteen mukaan. Luomutuotannon hyvä puoli on, ettei väkilannoitteita käytetä lainkaan.

Toimenpide-ehdotus: Fosforilannoitteelle on asetettava vero.

Tausta: Fosforikuormitus rehevöittää vesistöjä sekä vähentää niiden käyttöarvoa. Maataloudessa käytetään liikaa fosforia: maa- ja elintarviketalouden tutkimuslaitoksen tutkimuksen mukaan 5-20 kertaa yli peltojen tarpeen. Fosforin hinnan tulee kannustaa säästeliääseen käyttöön. Nykyhinnoin kannattavasti louhittavat fosforivarat loppuvat aikanaan. Väkilannoitefosforin verottaminen kannustaisi myös hyödyntämään lannan ravinteita tehokkaammin.

Toimenpide-ehdotus: Valuma-alueiden eläintiheys on otettava kriteeriksi kotieläintalouden investointitukien myöntämiselle.

Tausta: Eläin- ja kasvituotannon eriytyminen maantieteellisesti hankaloittaa lannan hyötykäyttöä. Valtion maksamien investointitukien ansiosta on voitu rakentaa yhä suurempia tuotantoyksiköitä, joiden keskittyminen samalla alueelle lisää ravinnekuormituksen riskiä. Valtion tuella ei ole tarkoitus synnyttää ympäristöongelmia, vaan myös investointitukien edellytyksenä tulee olla ympäristön säästäminen.

Toimenpide-ehdotus: Lannan hyödyntämistä biokaasuna on tuettava nykyistä enemmän.

Tausta: Kun eläin- ja kasvintuotanto ovat eriytyneet, lannasta on tullut eräänlainen ongelmajäte. Nyt lantaa levitetään pellolle ravinnetaseista riippumatta. Kun lannan hyödyntämistä kaasuna lisätään, on jäljelle jäävä lanta käsiteltävä ympäristön kannalta korkeatasoisesti.

Toimenpide-ehdotus: Suorakylvöä ja luomuviljelyä on tuettava nykyistä enemmän julkisin varoin.

Tausta: Suorakylvö tarkoittaa viljan ja lannoitteen kylvämistä muokkaamattomaan maahan. Suorakylvöllä maanpintaa voidaan suojata eroosiolta. Haittapuolena suorakylvössä on usein tarve rikkaruohon torjunta-aineille. Luomuviljely kuormittaa ympäristöä tehomaataloutta vähemmän.

Toimenpide-ehdotus: Eroosioherkät, vesistöön viettävät ja usein tulvan alle jäävät alueet pitää jättää viljelemättä. Viljelemättä jätettävästä maa-alasta suoritetaan korvaus tai vaihdetaan maa vesiensuojelullisesti kestävämpään.

Tausta: Valtaosa vesistöihin joutuvista ravinteista on peräisin vesistöön viettäviltä, pinta-alaltaan suhteellisen pieniltä alueilta (ns. 80:20-sääntö). Vesistöihin siirtyvästä fosforista suuri osa on sitoutunut maapartikkeleihin, ja siksi maan lähtemistä liikkeelle on vältettävä. Pellon ja vesistön väliin jätettävät suojavyöhykkeet pidättävät kiintoainesta.

Toimenpide-ehdotus: Uomiin, kuten ojiin, pitää rakentaa enemmän laskeutusaltaita, kosteikkoja ja pohjapatoja. Näitä varten viljelijöiden tulisi voida hakea maatalouden ympäristötuen lisäksi muitakin tukia. Suojavyöhykkeisiin, kosteikkoihin ja laskeutusaltaisiin liittyvää neuvontaa ja suunnitteluapua pitää lisätä.

Tausta: Veteen päässyt kiintoaines on saatava pysähtymään ennen sen joutumista vesistöön. Kosteikkojen suunnittelu vaatii erityisosaamista sekä melko laajoja maa-alueita.

Toimenpide-ehdotus: Viljelijöiden tulisi saada tilakohtaista neuvontaa ja apua ravinnetaselaskentaan.

Toimenpide-ehdotus: Metsänhoitotoimenpiteiden suunnittelussa tulee huomioida vesiensuojelu nykyistä paremmin. Lannoitusta on järkevöitettävä samoin toimenpitein kuin aiemmin on esitetty maatalouden osalta.

Tausta: Keinoja metsätalouden päästöjen vähentämiseksi ovat esimerkiksi laskeutusaltaat ja hakkuiden suunnittelu vaihtoehtoisia metsänhoitomenetelmiä suosien ja avohakkuita välttäen.

Toimenpide-ehdotus: Kalankasvatus tulee sallia vain sellaisissa paikoissa, joissa veden vaihtuvuus on niin suuri, ettei siitä aiheudu merkittävää rehevöitymishaittaa. Haittoja tulee vähentää hoitokalastuksen avulla ja ruokintamäärien tehokkaammalla valvonnalla.

Toimenpide-ehdotus: Soiden ennallistamiselle tulisi laatia oma valtakunnallinen ohjelma (vastaava kuin Etelä-Suomen, Oulun läänin länsiosan ja Lounais-Lapin metsien suojeluohjelma Metso). Suojelualueille rahoitus ohjattaisiin ympäristöministeriön ja yksityismaille maa- ja metsätalousministeriön kautta.

Tausta: Valtaosa soistamme on metsätaloudellisten ojitusten piirissä, minkä vuoksi ravinteet ja kiintoaineet valuvat suoraan vesistöihin. Kun ojitetut suot palautetaan luonnontilaiseksi, ravinteita ja kiintoaineita valuu vesistöihin vähemmän ja vesistöjen tulvariski pienenee.

Pelkästään suojelualueilla ennallistamista odottaa yli 10 000 hehtaaria suota. Suojelualueiden ulkopuolella on satojatuhansia hehtaareja soita, joiden ojitus on metsätaloudellisessa mielessä epäonnistunut ja jotka olisi parasta palauttaa toimivaksi suoekosysteemiksi.

Valtakunnallinen ohjelma auttaisi ennallistamaan täysiä valuma-aluekokonaisuuksia. Tällä hetkellä ennallistetaan monesti vain muutama prosentti valuma-alueesta; ennallistetun alueen ylä- ja alajuoksulla sekä sivupuolella ojat vetävät entiseen malliin.

Info: Myös ilmastonmuutos rehevöittää Itämerta

Ilmastonmuutos vaikuttaa vesistöihimme monella tavalla. Ilma ja vedet lämpenevät, sadanta lisääntyy, ja vedenkorkeus nousee. Sademäärien lisääntymisen lisää ravinteiden huuhtoumaa. Pintaveden lämpeneminen pahentaa todennäköisesti pohjan happikatoa. Mitä jyrkemmin vesi on kerrostunut lämpötilan tai suolaisuuden suhteen, sitä vähemmän vesi vaihtuu pohjassa ja saa happea.

Suomenlahdella tosin on eri tilanne kuin muualla Itämerellä, kun veden makeutuminen voi lisätä hapen vaihtoa. Suomenlahdella veden suolapitoisuus on nyt noin seitsemän promillea, ja sen on ennustettu laimenevan sadassa vuodessa jopa kolmeen promilleen. Tämä johtuu siitä, että sademäärän kasvu lisää makean veden valumaa ja toisaalta Itämereltä tulevat suolapulssit vähenevät.

Kun Suomenlahden vesi makeutuu, kasvi- ja eläinplanktonin sekä kalojen lajistorakenne muuttuu. Suolapitoisuuden vähenemisen vuoksi silakan ikäpaino on jo nyt laskenut ja lohisaaliit ovat pienentyneet. Lohenpoikasten mahdollisuudet selviytyä hengissä ovat heikentyneet muun muassa siksi, että eläinplanktonin koostumus on muuttunut.

Kun Itämeri lämpenee, laivojen mukana saapuneet tulokaslajit pärjäävät entistä paremmin. Itämerellä on joka hetki noin 2 000 laivaa. Lämpötilan nousu myös kiihdyttää eliöiden elintoimintoja ja pahentaa näin haitallisten aineiden vaikutuksia.

Ilmastonmuutos lisää Itämeren hiilidioksidipitoisuutta ja happamoitumista. Tämä heikentää kalkkikuoristen eliöiden kuorenmuodostusta ja huonontaa pohjaeläinten elinoloja.

4. Lajien suojelu

Toimenpide-ehdotus: Saimaannorpan pelastamiseksi tulee pikaisesti kieltää haitalliset pyyntivälineet norpan esiintymisalueella. Ammattikalastajille korvataan muutoksesta aiheutuvat kustannukset, ja virkistyskalastajille turvataan nykyisenkaltaiset kalastusmahdollisuudet turvallisilla pyyntivälineillä.

Tausta: Saimaannorppa uhkaa kuolla sukupuuttoon. Norppien määrä on kääntynyt laskuun viime vuosien heikkojen pesimäolojen ja korkean kuolleisuuden vuoksi. Kun talvet leudontuvat ja lunta ja jäätä on vähemmän, norpan pesiminen vaikeutuu entisestään. Talvien leudontumiseen ei voi lyhyellä aikavälillä vaikuttaa, mutta ihmisen aiheuttamaan kuolleisuuteen voidaan. Nyt käytössä oleva keino – osaksi vuotta pesimisen kannalta tärkeimmille alueille kohdistetut vapaaehtoiset kalastusoikeuksien ostot osakaskunnilta –  ei ole ollut riittävän tehokas.

Tehokkain keino norppakannan hoitamiseksi on ehkäistä nuorten norppien kevätaikaiset hukkumiset kalaverkkoihin. Norppia jää harvakseltaan verkkoihin myös muina vuodenaikoina, joten kiellon tulisi olla norpan esiintymisalueella kokovuotinen. Muita kalastusvälineitä voidaan käyttää jatkossakin, sillä mm. katiskat tehdään nykyään norppaturvallisiksi.

Toimenpide-ehdotus: Kalojen luontainen lisääntyminen on mahdollistettava poistamalla nousuesteitä joista ja entisöimällä kutualueita. Myös veden virtaaman ja pinnan korkeuden säännöstely tulee järjestää niin, ettei tästä ole häiriötä kalojen kudulle tai poikasille.

Tausta: Monissa nousuesteissä ei ole merkitty pakollista kalaporrasta tai sen toteuttamisaikataulua ei ole määritelty vesiluvassa, josta määrätään vesilaissa. Riittävän luonnonlisääntymismahdollisuuden takaaminen lohi- ja taimenkannoille sekä muille vaelluskaloille on edellytys kantojen elinvoimaisina pysymiselle. Mikäli lohi- ja taimenkannat ovat vaellusesteiden vuoksi ainoastaan kalanviljelyn varassa, kantojen geneettinen perimä heikkenee nopeasti. Yleistä on myös se, että kalaporras ei toimi. Vesivoimaloiden taloudellinen tuotto on erityisesti pienissä vesistöissä huomattavasti pienempi kuin kalataloudellinen hyöty olisi ilman nousuestettä.

Toimenpide-ehdotus: Vieraskalalajien istutuksia tulee rajoittaa niin, että vieraslajit eivät pääse leviämään.

Tausta: Esimerkiksi istutettu pohjoisamerikkalainen nieriä on alkanut levitä Kemijoen latvoilla ja tulokaslajina se on syrjäyttänyt kotoperäisiä lajeja.

Toimenpide-ehdotus: Uhanalaisten ja vaarantuneiden lajien kalastusta on rajoitettava nykyistä laajemmin.

Tausta: Merialueillamme on erittäin voimakas paine ylikalastaa vaeltavia lohikaloja. Myös suistoalue ja mereen laskevat joet ovat usein täynnä pyydyksiä. Tämän vuoksi lisääntymään pääsevien yksilöiden osuus on erittäin pieni. Luontaiselle lisääntymiselle aiheutetaan suurta haittaa ja kantojen elinvoimaisuus heikkenee.

Toimenpide-ehdotus: Kalastusta ja kalakantojen hoitoa tulee määrätietoisesti kehittää särkikalakantoja paremmin arvostavaan ja hyödyntävään suuntaan.

Tausta: Isokokoiset särkikalat ovat kalastusmatkailullisesti kiinnostavia, mikäli niiden kantoja kehitetään määrätietoisesti. Moniarvoisen kalastusharrastuksen kehittäminen tukisi myös peto- ja lohikalakantojen elpymistä, kun kaikki kalastuspaine ei kohdistuisi näihin lajeihin.

Toimenpide-ehdotus: Kalojen alamittoja on nostettava, esimerkiksi kuhan 50 cm:iin ja taimenen 60 cm:iin. Kalastuslainsäädäntöä on muutettava niin, että alamittoja ja määrällisiä pyyntirajoituksia voidaan asettaa maakunnittain tai vesistöaluekohtaisesti kalastusbiologisin perustein helpommin kuin nyt. Joidenkin lajien kohdalla tulisi selvittää tarve myös ylämitan asettamiselle.

Tausta: Suuret vanhat naarasluokat ovat tehokkaita lisääntyjiä. Kalat pyydetään usein ennen niiden ensimmäistä tehokasta kutukertaa. Liian pienenä pyytäminen aiheuttaa heikon lisääntymisen lisäksi geneettistä kääpiöitymistä. Tällä tarkoitetaan sitä, että kalat alkavat lisääntyä pienikokoisina eivätkä ne kasva niin isoiksi. Petokalojen merkitys vesistöjen hyvinvoinnin kannalta on usein aliarvioitu. Vesistöjä hoidetaan kalliilla hoitokalastuksella, kun saman kalamäärän poiston tekisivät petokalat, jos niiden annettaisiin kasvaa ja syödä.

5. Kunnallinen vesienkäsittely

Juomavesi ja jätevedet

Toimenpide-ehdotus: Myös vaihtoehtoisille jätevesijärjestelmille, kuten biologisille imeytysjärjestelmille ja kompostoiville käymälöille, tulee myöntää valtion vesihuoltoavustuksia.

Taustaa: Kiinteistökohtaisen jätevesihuollon vaatimukset ovat kiristyneet, ja myös harvaan asutuille alueille vedetään nyt pitkiä viemärilinjoja. Valtion vesihuoltoavustuksia saavat ainoastaan huuhtelukäymälät ja viemäriverkostot. Nämä eivät kuitenkaan aina ole paikallisesti tehokkaimpia ja taloudellisimpia ratkaisuja.

Toimenpide-ehdotus: Puhdistamolietteen hyödyntämistä biokaasun ja bioetanolin tuotannossa on lisättävä.

Taustaa: Bioperäinen aines on arvokas biopolttoaineen raaka-aine.

Toimenpide-ehdotus: Jätevedenpuhdistamojen typen ja fosforin puhdistuskykyä tulee parantaa nykyisestä.

Taustaa: Pienten vedenpuhdistusyksiköiden haaste on edelleen fosforin talteenotto. Vesistöihin joutuva fosfori pahentaa rehevöitymistä. Lisäksi asiantuntija-arvioiden mukaan nykykäytöllä fosfori loppuu noin 50–100 vuodessa. Fosforia ei ole varaa hukata purkuvesien mukana vesistöihin tai lietteiden mukana kaatopaikoille. On kehitettävä järjestelmiä, joilla fosfori saadaan erotettua ja puhdistettua takaisin kiertokulkuun.

Suurilla puhdistamoilla fosfori saadaan jo lähes kokonaan talteen. Näiden laitosten typenpoistotehokkuudessa on kuitenkin edelleen parantamisen varaa. Jätevedenpuhdistamoiden nykyistä tehokkaampia prosesseja vastustetaan kustannussyistä ja energiankulutuksen kasvuun vedoten. Kuitenkaan kaikkia kustannushyötysuhteeltaan järkeviä toimia ei ole vielä tehty. Jätevedenpuhdistamojen energiatehokkuutta voidaan merkittävästi lisätä muun muassa ottamalla purkuvesistä lämpöä talteen ja käyttöön nykyistä pienempiä mädätyslaitoksia biokaasuntuotantoon.

Toimenpide-ehdotus: Jätevesi- ja juomavesiverkostojen korjaaminen on otettava paikallisesti  (kuntien ja vesiosuuskuntien verkostoissa) yhdeksi elvytyksen painopisteeksi. Harmaavesijärjestelmien kehitystyötä ja toteuttamista on edistettävä. Esimerkiksi peseytymisessä käytettyä talousvettä tulisi hyödyntää wc:n huuhteluvetenä.

Taustaa: Sekä vesi- että jätevesipuolella verkostojen saneerausvelka on kasvanut jo kestämättömän suureksi. Tämä on iso valtakunnallinen ongelma. Vuodot rikkinäisistä jäteputkista aiheuttavat päästöjä vesistöön.

Vesihuoltolaitosten kokonaisinvestointitaso on nykyisin noin 250 miljoonaa euroa vuodessa. Verkostojen vuotovesien hallintaan ottaminen eli korjausvelan tasaaminen tulee vaatimaan nopeutunutta saneeraustahtia. Lisäyksen tulee olla luokkaa 50–100 miljoonaa euroa vuodessa vuoteen 2020 asti. Saneeraaminen vaatii arviolta 30 miljoonaa euroa vuodessa. (Rakennetun omaisuuden tila -selvitys 2007)

Hulevesien käsittely

Toimenpide-ehdotus: Hulevesien ekologinen käsittely on otettava yhdeksi maankäytön suunnitteluperiaatteeksi

Tausta: Hulevesi on maan pinnalta, rakennuksen katolta tai muilta vastaavilta pinnoilta pois johdettavaa sade- ja sulamisvettä. Luonnontilaisia alueita rakennettaessa veden normaali kiertokulku muuttuu: pintavalunta lisääntyy ja imeytyminen maaperään vähenee. Kaupungistumisella on vaikutuksia myös pohjaveteen ja sen vedenpinnan tasoon. Kaupunkialueilla hulevesien mukana huuhtoutuu paljon saastetta esimerkiksi liikenteestä ja rakennustyömailta.

Hulevesien käsittelyyn on kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota. Ensisijaisesti hulevedet käsitellään ja hyödynnetään syntypaikallaan (esim. imeyttäminen, kosteikkokäsittely jne). Kaupunkialueilla on kerättävä hulevedet erillisiin viemäreihin. Erottamalla hulevedet jätevesistä saadaan varsinainen jätevesi puhdistettua vuodenajasta ja sateista riippumatta ja ylivuotoja voidaan vähentää (jäteveden juoksuttamista puhdistamon ohi vesistöön, kun puhdistuskapasiteetti ei riitä). Hulevedet voivat sisältää teollisuudesta peräisin olevia haitallisia aineita, joiden joutuminen luontoon on haitallista.

Tekopohjavedet

Toimenpide-ehdotus: Tekopohjavesihankkeiden ympäristövaikutukset on minimoitava.

Taustaa: Kunnallisen juomavesituotannon haasteet liittyvät laadun parantamiseen ja poikkeustilanteisiin varautumiseen. Yhtenä keinona laadun ja huoltovarmuuden parantamiseksi esiin on nostettu tekopohjavesilaitosten rakentaminen. Tekopohjavedellä tarkoitetaan laitosta, jossa pohjavesiesiintymän veden määrää on lisätty imeyttämällä pintavettä maaperään. Suomen tekopohjavesilaitoksilla käytetään sekä allas- että sadetusimeytystä. Allasimeytyksessä vesi imeytetään altaiden kautta maaperään. Sadetusimeytyksessä vesi johdetaan putkistojen kautta muokkaamattomaan maastoon pohjakasvillisuuden päälle. Asiantuntija-arvioiden mukaan allasimeytyksen ympäristövaikutukset ovat sadetusmenetelmää vähäisempiä.