Talous planeetan rajoihin – Vihreiden talouspoliittisia linjauksia

Hyväksytty puoluevaltuuston kokouksessa 1.12.2024

Tämä talouspoliittinen linjapaperi kuvaa Vihreän talouspolitiikan päämääriä, finanssipoliittista linjaa sekä suhtautumista valtion ja markkinoiden rooliin. Talouspoliittisen linjapaperin lopussa esitellään keskustelunavauksia, jotka vastaavat joihinkin ajankohtaisiin talouspolitiikan kysymyksiin ja toimivat esimerkkeinä siitä, miten vihreää talouspolitiikkaa toteutettaisiin lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä.

Linjapaperi käsittelee kotimaan talouspolitiikkaa, johon vaaleilla valitut kansalliset päättäjät voivat vaikuttaa. Linjapaperissa ei käsitellä esimerkiksi rahapolitiikkaan, globaaliin kauppaan tai kansainväliseen talousjärjestelmään liittyviä kysymyksiä. Vihreän talouspolitiikan eri näkökulmia on kuvattu myös mm. elinkeinopolitiikkaan, työmarkkinoihin, asuntopolitiikkaan, sosiaaliturvaan, sosiaali- ja terveyspolitiikkaan, työhön johtavaan maahanmuuttoon, reiluun muutokseen sekä veropolitiikkaan liittyvissä ohjelmissa. Vihreän talouspolitiikan lähtökohdista keskeisimmät ja pisimmälle kurottavat linjaukset löytyvät poliittisesta ohjelmasta sekä periaateohjelmasta.

Sisällys
  1. Vihreän talouspolitiikan päämäärä
  2. Talouspolitiikan periaatteet
  3. Suhtautuminen valtioon ja markkinoihin
  4. Finanssipolitiikan linja
  5. Ratkaisuja ajankohtaisiin haasteisiin
    1. Kiertotalouden edistäminen suitsii luonnonvarojen ylikulutusta ja rakentaa kestävää taloutta.
    2. Luonnonsuojelun kehittämisrahasto turvaa luonnonsuojelun rahoituksen vaikeinakin taloudellisina aikoina..
    3. Ympäristöä arvostava arvonlisäverotus konkretisoi kulutuksen haittoja
    4. Tienkäyttömaksut tulppaavat liikenteen verotulojen hupenemista ja vauhdittavat kestävää liikkumista
    5. Reilu ja kannustava osinkoverotus tilkitsee verotuksen porsaanreikiä
    6. Suuriin eläkkeisiin puuttuminen mahdollistaa panostukset lapsiin ja nuoriin
    7. Ihmislähtöinen maahanmuuttopolitiikka vastaa työvoimapulaan
    8. Uudet talouspolitiikan mittarit ja työkalut tukevat ympäristöä, tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta

Vihreän talouspolitiikan päämäärä

Vihreän talouspolitiikan päämäärä on samanaikaisesti kohentaa ihmisten hyvinvointia ja ympäristön tilaa. Se asettaa taloudelliselle toiminnalle planetaariset rajat. Vihreät on vastavoima ja vaihtoehto luontoa kurjistavalle ja ihmisiä kurittavalle talouspolitiikalle.

Menneiden aikojen fossiilikapitalistisen teollisuuspolitiikan sivutuotteena luonto on köyhtynyt vuosikymmeniä. Olemassa olevien yritysten etuihin keskittynyt talouspolitiikka taas on ummistanut silmänsä yritysten aiheuttamilta ympäristöongelmilta. Nyt ilmastohätätilaan vastaamisella, fossiiliriippuvuudesta irtautumisella ja luontokadon pysäyttämisellä on tulipalokiire. Se voidaan tehdä tavalla, joka uudistaa Suomen taloutta ja vahvistaa hyvinvointiamme.

Hyvinvointivaltio on päästetty rispaantumaan, kun tarvittavia uudistuksia sen tulevaisuuden turvaamiseksi on laiminlyöty. Tästä kärsivät erityisesti lapset, nuoret, ikäihmiset ja kaikki, jotka syystä tai toisesta tarvitsevat yhteiskunnan palveluita ja turvaverkkoja. Ei ole kenenkään etu, että luottamus hyvinvointivaltioon kärsii.

Hyvinvointivaltion pelastaminen vaatii vahvaa julkista taloutta, jonka moottoreita ovat luonnon ja ihmisten kantokykyä parantavat liiketoimintamallit, ekologiset innovaatiot ja osaava työvoima.

Vihreässä taloudessa ilmastokriisi ja luontokato pysäytetään julkisen vallan määrätietoisella ohjauksella ja fiksulla sääntelyllä, markkinataloutta hyödyntävillä ratkaisuilla sekä kestävyyttä edistävillä välttämättömillä investoinneilla. Tämä on kansalaisten, yritysten ja valtion yhteinen tehtävä, jossa onnistuminen mahdollistaa paremman tulevaisuuden. Ympäristön tärvelemistä ehkäistään ja edelläkävijyyteen kannustetaan sääntelyllä ja haittojen hinnoittelulla. Yritykset ja kuluttajat ohjataan kannustimilla pois luonnonvarojen ylikulutuksesta.

Vihreässä taloudessa kannetaan huolta osaamisesta, ihmisistä ja hyvän elämän edellytyksistä. Koulutukseen panostetaan, tasa-arvoa vahvistetaan ja ihmisoikeuksia puolustetaan. Koulutus ja hyvinvointivaltio antavat jokaiselle mahdollisuuksia elää oman näköistään hyvää elämää, tavoitella merkityksellistä elämää ja vaihtaa elämän suuntaa tietäen, että yhteiskunnan turvaverkko kannattelee. Tiukassakaan taloudellisessa tilanteessa emme tingi hyvinvointivaltion perustasta emmekä turvallisen lapsuuden ja ehjän nuoruuden puolustamisesta.

Vihreässä taloudessa köyhyyttä vähennetään, tulo- ja varallisuuseroja kavennetaan ja kannustinloukkuja puretaan. Byrokraattisesta sosiaaliturvasta siirrytään kannustavaan ja muutoksissa tukevaan sosiaaliturvaan sekä perustuloon.

Vihreässä taloudessa koulutustasoa nostetaan ja työvoimapulaan vastataan jämäkästi. Myös muualla syntyneillä on mahdollisuus muuttaa Suomeen, tehdä töitä, yrittää ja rakentaa hyvää elämää. Yrityksillä on mahdollisuuksia kukoistaa, kasvaa ja kansainvälistyä. Markkinoilla on tervettä kilpailua, jossa kaiken kokoiset, vastuullisesti toimivat yritykset menestyvät.

Vihreässä taloudessa kaikki taloudellinen toiminta ja talouden kasvu tapahtuu ekologisten reunaehtojen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden asettamissa rajoissa. Taloutta uudistetaan reilusti ja rohkeasti roikkumatta vanhentuneissa rakenteissa. Vahva ja iskunkestävä julkinen talous auttaa Suomea kukoistamaan ja selviytymään kriiseistä.

Talouspolitiikan periaatteet

Vihreille talous ei ole itseisarvo vaan väline. Vihreä talouspolitiikka on tavoitelähtöistä ja nojaa avoimen, demokraattisen ja vapaan yhteiskunnan vahvuuksiin. Taloudellista toimintaa kehitetään kestävään ja nykyistä tuottavampaan suuntaan tiedettä ja teknologiaa hyödyntäen. Ylikulutuksen sijasta vihreä talous tavoittelee kohtuutta, jolla luonnon ja ihmisten hyvinvointi voidaan turvata.

Tavoitelähtöisyys. Vihreän talouspolitiikan päämääränä on hyvän elämän edellytysten luominen ja turvaaminen – elinkelpoinen maapallo sekä tasa-arvoinen ja yhdenvertainen yhteiskunta, jossa jokaisella on mahdollisuus parhaimpaansa. Vihreällä talouspolitiikalla turvataan hyvinvointivaltion tulevaisuus.

Avoin, demokraattinen ja vapaa yhteiskunta. Ihmisten välisellä luottamuksella on valtava vaikutus talouden toimivuuteen. Perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen, demokratia ja luottamus julkiseen hallintoon luovat puitteet, joissa talous kehittyy. Yhteiskunnan instituutioiden on oltava sellaisia, että ne kannustavat taloudelliseen toimeliaisuuteen ja antavat riittävät edellytykset kestävälle talouspolitiikalle. Siellä missä kansalaisten perusoikeuksia poljetaan, julkisen hallinnon rakenteet ovat heikkoja tai toimivaa oikeusjärjestelmää ei ole, talous yskii ja korruptio kukoistaa.

Tiede ja teknologia. Talouden asettaminen ympäristön kantokyvyn rajoihin ja aikamme muiden suurten ongelmien ratkaiseminen edellyttää uusia ajatuksia, kokeiluja ja tuottavuuden parantamista. Vastuullisesti hyödynnetty teknologia sekä erilaisten ratkaisujen kriittinen tarkastelu tieteen tarjoamilla menetelmillä ovat tarpeen, kun taloutta uudistetaan.

Vihreä talouspolitiikka pohjautuu seuraaviin periaatteisiin, jotka ohjaavat kaikkea päätöksentekoa:

Talouspolitiikan tulee kokonaisuutena
  • mahtua planetaarisiin rajoihin, ratkaista ilmastokriisiä ja suojella luontoa
  • edistää ihmisten ja eläinten hyvinvointia
  • lisätä sukupolvien ja sukupuolten välistä oikeudenmukaisuutta
  • vähentää köyhyyttä ja varallisuuseroja sekä edistää sosiaalista oikeudenmukaisuutta
  • lisätä sivistystä ja osaamista
  • edistää jokaisen mahdollisuutta vaikuttaa omaan talouteensa ja luoda edellytyksiä taloudelliselle toimeliaisuudelle
  • turvata yhteiskunnan vakautta ja julkisen talouden iskunkestävyyttä
  • nojata tutkittuun tietoon
  • tukea avointa, demokraattista ja vapaata yhteiskuntaa.

Suhtautuminen valtioon ja markkinoihin

Julkinen valta voi myötävaikuttaa yhteiskunnan ja talouden kehitykseen monella tapaa mutta ei rajattomasti. Poliitikkojen tehtävänä on luoda edellytykset kestävälle taloudelle sekä valvonta- ja ohjausmekanismit sen kriittiseen seurantaan. Vähäinen korruptio, yksilönvapaudet, korkea koulutustaso, avoimuus ympäröivään maailmaan sekä vakaat talouden pelisäännöt yhdistävät valtaosaa maailman menestyneistä talouksista.

Työnjako ja julkisen sektorin koko. Vihreässä talouspolitiikassa olennaista on yhteiskunnallisten tavoitteiden toteutuminen – ei se, kuka tai mikä taho tavoitteen täyttää. Julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin työnjako sekä julkisen sektorin koko ovat vihreille ennen kaikkea käytännöllisiä kysymyksiä. Keinot on aina valittava tavoitteiden mukaan, ja monesti yhteistyö eri sektoreiden kesken on tavoitteiden saavuttamisen kannalta hyödyllistä. Julkisen sektorin on oltava sen kokoinen, mitä yhteiskunnallisten tavoitteiden täyttäminen tehokkaasti edellyttää. Esimerkiksi laadukas koulutus ja toimivat sosiaali- ja terveyspalvelut ovat kriittisen tärkeitä niin ihmisten hyvinvoinnin kuin talouden kehityksenkin kannalta.

Kansantalouden kokonaiskuva. Julkinen talous ei ole talouden koko kuva. Kansantaloutta pyörittävät kotitalouksien ja yritysten päätökset kulutuksesta, tuotannosta ja investoinneista, jotka pitkällä aikavälillä luovat perustan vahvalle kestävälle taloudelle. Myös esimerkiksi kodeissa tehtävä hoiva ja muu näkymätön työ luovat kansantaloudellista arvoa. Näin ollen jokin julkisen vallan toimi voi olla julkista taloutta vahvistava mutta heikentää kansantalouden toimintakykyä ja toisinpäin. Jos julkista valtaa käytetään harkitsemattomasti, voi valtio aiheuttaa suurta vahinkoa, murentaa talouden toimintaedellytyksiä ja heikentää yhteiskunnallisten tavoitteiden saavuttamista. Valtion tehtävänä on asettaa raamit markkinoiden toiminnalle mutta myös pidättäytyä puuttumasta silloin, kun se ei ole hyödyllistä. Julkinen talous on yhteisistä taloudellisista, inhimillisistä ja ekologisista resursseista huolehtimista.

Talouskasvu. Valtio ei voi päättää talouskasvusta, mutta poliittisilla päätöksillä voidaan luoda puitteita talouskasvulle ja uudistaa talouden rakenteita kestävää hyvinvointia tukevalla tavalla. Talouden tulee kasvaa aloilla, jotka vähentävät resurssien kulutusta ja päästöjä tai pohjautuvat hyvinvointia lisäävään aineettomaan arvonluontiin. Talouden tulee kutistua aloilla, jotka tuhoavat luontoa, lisäävät päästöjä ja haaskaavat voimavaroja. On kuitenkin epäselvää, missä määrin talouskasvua on mahdollista ylläpitää planetaarisissa rajoissa. Talouspolitiikassa tätä kysymystä tulee tutkia kiireellisesti, jotta hyvinvointivaltion tulevaisuus turvataan kasvusta riippumatta.

Tuottavuus. Heikko tuottavuuskehitys jarruttaa Suomen talouden kehitystä. Erotumme verrokkimaistamme selkeästi niin luonnonvarojen kuin työn tuottavuuden osalta. Suomessa käytetään muihin EU-maihin verrattuna huomattavan paljon raaka-aineita henkeä kohden. Työn tuottavuuden osalta emme ole onnistuneet kirimään kiinni vuoden 2008 negatiivisen tuottavuusshokin aiheuttamaa takamatkaa. Erityisen kehnossa jamassa on yksityisten palveluiden tuottavuus. Suomessa on satsattava työn tuottavuuteen sekä luonnonvarojen arvokkaampaan ja kestävämpään hyödyntämiseen. Julkisen vallan tulee luoda järkevät kannustimet tuottavuuden kasvattamiselle, kiertotaloudelle, uuden teknologian käyttöönotolle ja riittävän työvoiman houkuttelemiselle.

Kannustimet ja kilpailu. Talouden kehittyminen edellyttää toimivia kannustimia sekä tehokasta ja reilua kilpailua. Julkisen vallan tulee luoda yksilöille ja yrityksille selkeät säännöt ja reilut kannustimet taloudelliseen toimeliaisuuteen, uudistumiseen ja kestäviin valintoihin. Julkisen vallan tulee estää uusien monopolien syntyminen, liiallinen markkinoiden keskittäminen ja luonnollisten monopolien siirtyminen yksityiseen omistukseen.

Teollisuuspolitiikka. Vihreä siirtymä vaatii teollisen murroksen, jossa voivat voittaa niin ympäristö, ihmisten hyvinvointin kuin Suomen talouskin. Ihannetilanteessa murros tapahtuisi julkisen sääntelyn vauhdittamana markkinaehtoisesti ja ilman yritystukia. Koska ilmaston kuumeneminen ja luontokato ovat nopeasti eteneviä ja elämää uhkaavia kriisejä, on käytettävä kaikkia mahdollisia työkaluja niiden ratkaisemiseksi. Lisäksi, tällä hetkellä valtiot kilpailevat vihreistä investoinneista tarjoamalla avokätisiä valtiontukia. Suomella ja Euroopalla ei ole varaa jäädä tämän kehityksen jalkoihin. Vihreä teollisuuspolitiikka lähtee pro market -periaatteesta, eli toimet hyödyttävät uusien arvoketjujen ja teollisuudenalojen syntyä eivätkä yksittäisiä yrityksiä. Valtio voi kuitenkin harkitusti lähteä mukaan strategisiin vihreän siirtymän hankkeisiin jakamaan riskejä – ja toisaalta voittoja hankkeiden onnistuessa. Vihreiden tavoitteena on, että EU toteuttaa kunnianhimoista, läpinäkyvää ja laadulla kilpailuun perustuvaa teollisuuspolitiikkaa, joka tähtää talouden uudistumiseen eikä vanhojen toimijoiden aseman sementointiin.

Riskit. Taloudelliseen toimintaan liittyy aina epävarmuuksia. Niin valtio, markkinat kuin yksittäiset toimijatkin voivat epäonnistua. Lähtökohtaisesti kukin kantaa itse seuraukset omista valinnoistaan. Julkinen valta voi tietyissä tilanteissa pehmentää iskuja. Ensisijaista on kuitenkin asettaa raamit ja kannustimet, joiden avulla eri toimijat voivat tehdä kestäviä ratkaisuja. Talouspolitiikan tulee kannustaa toimeliaisuuteen, mutta myös vaatia vastuuta haitoista.

Se joka sotkee, maksaa. Yhteisen hyvän edistämisestä ja vastuullisesta toiminnasta palkitaan. Apua kaipaavaa kannatellaan.

Finanssipolitiikan linja

Finanssipolitiikka on yksi kansallisen talouspolitiikan keskeisimmistä kysymyksistä. Finanssipolitiikkaa toteutetaan muuttamalla julkisten menojen määrää ja verotuksen tasoa. Tuloja ja menoja koskevat ratkaisut toimivat yhdessä muun valtion toteuttaman talouspolitiikan kanssa.

Vihreässä talouspolitiikassa verojen korottaminen tai menojen leikkaaminen eivät ole itsetarkoituksellisia lähtökohtia. Jos veroja päädytään korottamaan tai menoja lisäämään, tulee se tehdä yhteiskunnallisten tavoitteiden täyttämiseksi, oikea-aikaisesti ja parasta mahdollista tietoa seuraten.

Vihreä finanssipolitiikka on vastasyklistä eli suhdanteita tasaavaa.

Finanssipolitiikassa politiikkatoimien ajoituksella on erityinen merkitys. Vastasyklisellä finanssipolitiikalla tarkoitetaan sitä, että nousu- ja korkeasuhdanteessa finanssipolitiikan tulisi olla kiristävää ja lasku- tai matalasuhdanteessa vastaavasti elvyttävää. Toisin sanoen talouden kasvaessa julkisia menoja vähennetään ja veroja korotetaan talouden ylikuumenemisen ehkäisemiseksi, kun taas taantumassa menoja lisätään ja veroja lasketaan talouden elvyttämiseksi sekä talouden toimeliaisuuden tukemiseksi.

Jatkuvaan kiristämiseen taipuvainen tai jatkuvaan elvytykseen taipuvainen finanssipolitiikka eivät kumpikaan ratkaise Suomen ongelmia.

Vihreille julkisen talouden vahvistamisessa on kyse sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta.

Suomi on itse itseään ruokkivien alijäämien kierteessä, mikä vaarantaa hyvinvointivaltion keskeisten tehtävien toteuttamisen, ilmasto- ja luontopolitiikan sekä yhteiskunnan uudistumisen.

Kroonisesti alijäämäinen budjettipolitiikka on riskialtista, koska se siirtää ongelmat tuleville sukupolville ja pakottaa lopulta kiristämään finanssipolitiikkaa epätarkoituksenmukaisella tavalla, jotta kasvavat korkomenot voidaan rahoittaa ja rahoitusmarkkinoiden luottamus palauttaa. Huonosti ajoitettu talouden kiristys voi tulla kalliiksi. Helposti päädytään päätöksiin, jotka pienentävät alijäämää vain väliaikaisesti ja kääntyvät tarkoitustaan vastaan pitkällä aikavälillä.

Suomeen tarvitaan selkeä ohjelma julkisen talouden vakauttamiseksi, mutta samalla ymmärrys siitä, että heikon taloudellisen suhdanteen aikana toteutetut laajamittaiset leikkaukset ovat virhe. Niiden budjettivajetta pienentävä vaikutus jää vähäiseksi, koska kiristävät toimet vähentävät kotimaista kysyntää ja sitä kautta myös verokertymiä. Epäonnistuneet leikkaukset voivat myös hidastaa vihreää siirtymää ja heikentää hyvinvointia. Kiristäviä toimenpiteitä tulisi lykätä, kunnes talous on kääntynyt kasvuun.

Krooninen alijäämä ei myöskään taitu ilman rakenteellisia uudistuksia, jotka lisäävät talouden tehokkuutta ja iskunkestävyyttä. Suomea johtaneet puolueet eivät ole kyenneet sellaisia tarjoamaan ja toteuttamaan.

Heikko julkinen talous rajoittaa talouspolitiikan mahdollisuuksia. Vahva julkinen talous sen sijaan tarjoaa suojaa talouden häiriöitä vastaan ja mahdollistaa vastasyklisen finanssipolitiikan. Siksi Vihreät tavoittelee julkisen talouden vahvistamista.

Vihreän talouspolitiikan finanssipoliittinen tavoite: Julkisen talouden kestävyyden tulee olla jatkuvasti siinä määrin vahva, ettei finanssipolitiikkaa jouduta kiristämään kriiseihin vastatessa.

Vihreät tähtää siihen, että Suomella on mahdollisuus toteuttaa tavoitteiden mukaista talouspolitiikkaa kaikkina aikoina. Aikamme suurimpiin yhteiskunnallisiin haasteisiin vastaaminen sekä vakaa ennustettava yhteiskunnallinen kehitys edellyttävät finanssipoliittista liikkumavaraa. Esimerkiksi ilmaston kuumeneminen ja luontokato ovat kyettävä pysäyttämään ennen kuin on liian myöhäistä. Se vaatii mittavia investointeja, jotka on toteutettava suhdanteesta riippumatta.

Talouden liikkumavaran avulla kriiseistä voidaan selviytyä niin, että kukaan ei putoa kelkasta ja kansantalouden vakaus säilyy. Kansainvälisessä katsannossa Suomi on pieni ja avoin talous, jonka riippuvuus kansainvälisessä taloudessa tapahtuvista muutoksista on erityisen suuri. Suomen viennin pohja on kapea ja siksi haavoittuvainen kansainvälisessä taloudessa tapahtuville muutoksille. Talouteen liittyviin kriiseihin ja häiriöihin liittyy aina riski siitä, että häiriö kroonistuu ja jää pysyväksi.

Finanssipolitiikan riittävä liikkumatila on tärkeää myös, jotta niin sanotut automaattiset vakauttajat (esim. työttömyysturva) voivat tasoittaa suhdannevaihteluita tehokkaasti luottokelpoisuuden tai rahoitusmarkkinoiden luottamuksen vaarantumatta. Vaikuttavaan elvyttävään finanssipolitiikkaan ei ole mahdollisuuksia, jos rahoitusmarkkinoilla vallitsee luottamuspula julkisen talouden pitkän aikavälin kehitykseen.

Finanssipoliittista liikkumavaraa ei siis rajoita niinkään julkisen talouden velka ja alijäämä yhtenä vuotena, vaan pitkän aikavälin kestävyysvaje ja poliittinen kyvyttömyys rakenteiden uudistamiseksi.

Julkisen talouden vahvistaminen edellyttää rakenteellisia uudistuksia ja kestävää veropolitiikkaa.

Markkinoiden luottamusta voidaan vahvistaa ja finanssipolitiikan liikkumatilaa kasvattaa toteuttamalla sellaisia yhteiskuntaa uudistavia rakenteellisia toimia, joilla on uskottava potentiaali vaikuttaa positiivisesti julkisen talouden pitkän aikavälin näkymään.

Riittävä finanssipoliittinen tila on mahdollista saavuttaa lisäämällä työvoiman määrää, uudistamalla verotusta, lisäämällä kannusteita innovaatioihin, parantamalla tuottavuutta, kasvattamalla koulutetun väestön määrää ja tekemällä muita julkista taloutta vahvistavia toimia, kuten priorisoimalla menokohteita. Samanaikaisesti on huolehdittava, että suomalaisen yhteiskunnan perusrakenteet pysyvät vakaina, eikä huonoinakaan aikoina murenneta ihmisten välistä luottamusta ja hyvän elämän edellytyksiä.

Talouden sopeuttaminen ympäristön rajoihin, työmarkkinoiden muutokset, hyvinvointivaltion turvaaminen ja Suomen väestön ikääntyminen edellyttävät verotuksen uudistamista. Vihreän verouudistuksen tavoite on kannustaa kuluttajia ja yrityksiä vähäpäästöisiin ja ylikulutuksen pysäyttäviin ratkaisuihin sekä varmistaa hyvinvointivaltion rahoitus oikeudenmukaisella tavalla. Käytännössä se tarkoittaa verotuksen painopisteen siirtämistä työn verotuksesta haittojen ja kulutuksen verottamiseen. Lähtökohtana on sosiaalisesti oikeudenmukainen tulonjako, joka poistaa köyhyyttä ja vähentää tulo- ja varallisuuseroja. Ansio- ja pääomatuloverotuksen tasoa tuodaan lähemmäs toisiaan. Verotusta koskevat uudistukset on toteutettava siten, että veroaste on hyvinvointivaltion rahoituksen turvaamisen kannalta riittävällä tasolla.

Valtiontalouden kehysmenettelyä tulee uudistaa niin, että se ottaa huomioon myös päätösten aiheuttamat muutokset valtion tuloissa. Tällä hetkellä esimerkiksi verotuet eivät näy kehyksessä.

Puolueiden on sitouduttava asettamaan ekologiset reunaehdot talouden kehitykselle.

Vihreiden tavoitteena on tehdä Suomesta ilmasto- ja luontopositiivinen hyvinvointivaltio, jossa ihmiset ja eläimet voivat hyvin ja talous on tasapainossa. Sen saavuttamiseksi Suomeen tarvitaan parlamentaarinen ylivaalikautinen sitoumus ekologisten reunaehtojen asettamisesta talouden kehitykselle sekä talouden kestävyysvajeen taittamisesta. Talouden kestävyydestä ei voida uskottavasti sopia ilman parlamentaarista näkemystä Suomen ilmasto- ja luontopolitiikan kestävästä linjasta.

Ratkaisuja ajankohtaisiin haasteisiin

Talouspoliittista keskustelua leimaa Suomessa lähes yksinomaan huoli valtion velkaantumisesta. Se jättää varjoonsa nopeasti etenevät ja elämää uhkaavat ympäristökriisit, jotka vaativat akuutisti talouspoliittisia ratkaisuja. Ehdotamme tässä osiossa ratkaisuja luonnonsuojelun rahoituksen turvaamiseen vaikeinakin taloudellisina aikoina ja luonnonvarojen ylikulutuksen suitsimiseen kiertotalouden keinoin. Lisäksi esitämme arvonlisäverotukseen ja liikenteen verotukseen uudistuksia, jotka ohjaisivat kulutusta ja liikennettä kestävämpään suuntaan.

Vihreät tavoittelee julkisen talouden tasapainoa ennen kaikkea sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden tähden. Suomessa nyt harjoitettava talouspolitiikka uhkaa jättää nimenomaan lapset ja nuoret jalkoihin. Lapset, nuoret ja tulevat sukupolvet eivät ole mukana päätöksenteossa, vaikka juuri heitä päätökset eniten ja pisimpään koskevat. On epäreilua, että lapset laitetaan ilmasto-, luonto-, hoiva- ja talousvelan maksajiksi.

Talouden kestävyyden kannalta kriittisiin kysymyksiin, kuten liikenteen verotuottojen romahtamiseen, työvoimapulaan, eläkejärjestelmän epäkohtiin tai osinkoverotuksen porsaanreikiin ei ole Suomessa tartuttu riittävän pontevasti. Ehdotamme seuraavassa osiossa ratkaisuja näihin kysymyksiin.

Vihreässä talouspolitiikassa asetetaan nuoret ja tulevat sukupolvet etusijalle, sillä se on Suomen pitkän aikavälin etu. Tämä tarkoittaa, että tarjoamme ratkaisuja ympäristökriiseihin ja kehitämme hyvinvointivaltiota vastaamaan niin tämän päivän kuin tulevaisuuden haasteisiin. Jotta nämä tavoitteet voidaan saavuttaa, talouspolitiikan tulee olla pitkäjänteistä ja kestävää. Tässä paperissa käsiteltyjen, tänä päivänä käyttökelpoisten keinojen lisäksi niin Suomessa, EU:ssa kuin globaalistikin on välttämätöntä varautua myös suurempiin yhteiskunnallisiin murroksiin, joita talouden ja elämän sovittaminen planetaarisiin rajoihin edellyttää. Ensi askeleena sitä kohti talouden mittarit on viritettävä huomioimaan nykyistä paremmin ympäristöön, tasa-arvoon ja hyvinvointiin liittyviä ulottuvuuksia.

Seuraavat keskustelunavaukset ovat esimerkkejä siitä, mihin suuntaan Suomi muuttuu, kun vihreää talouspolitiikkaa toimeenpannaan.

  1. Kiertotalouden edistäminen suitsii luonnonvarojen ylikulutusta ja rakentaa kestävää kasvua
  2. Luonnonsuojelun kehittämisrahasto turvaa luonnonsuojelun rahoituksen vaikeinakin taloudellisina aikoina
  3. Ympäristöä arvostava arvonlisäverotus konkretisoi kulutuksen haittoja
  4. Tienkäyttömaksut tulppaavat liikenteen verotulojen hupenemista ja vauhdittavat kestävää liikkumista
  5. Reilu ja kannustava osinkoverotus tilkitsee verotuksen porsaanreikiä
  6. Suuriin eläkkeisiin puuttuminen mahdollistaa panostukset lapsiin ja nuoriin
  7. Ihmislähtöinen maahanmuuttopolitiikka vastaa työvoimapulaan
  8. Uudet talouspolitiikan mittarit ja työkalut tukevat ympäristöä, tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta.

1. Kiertotalouden edistäminen suitsii luonnonvarojen ylikulutusta ja rakentaa kestävää taloutta

Sata vuotta sitten Suomen talouden muutosvoimana oli kyky jalostamiseen. Vaurastumisen idea oli yksinkertainen: hiotaan puu paperiksi ja jalostetaan malmit metalleiksi. Jalostusarvon nousun myötä työn tuottavuus, palkat ja elintaso kasvoivat.

Tähänastinen talouskasvu on ollut luonnon ja ilmaston näkökulmasta turmiollista. Peräpeiliin ei kannata tuijottaa, koska kestävälle teknologialle ja jalostamiselle on markkinat, jotka antavat liiketoiminnalle kestävän pohjan luonnonvarojen häpeilemättömän ylikäytön sijaan.

Suomen ongelma on se, että emme ole kyenneet uudistumaan. Luonnonvarojemme käyttö on Euroopan suurinta ja jalostusarvomme Euroopan matalimpia. Kestävään kasvuun tähtäävät pääomat eivät virtaa Suomeen. Taloutta uudistamalla tilanne voisi olla toinen. Ympäristöongelmia ratkotaan ja uutta kestävää kasvua luodaan antamalla tilaa talouden uudistumiselle. Kun saamme kerran käyttöön otetusta luonnonvarasta enemmän irti, tuottavuutemme ja taloutemme vahvistuvat. Markkinoilla syntyy jatkuvasti uusia innovaatioita, jotka auttavat ympäristöongelmien ratkaisussa.

Siirtymä kiertotalouteen on välttämätön, jotta saamme luonnonvarojen kulutuksen yhden maapallon rajoihin. Se tarkoittaa neitseellisten luonnonvarojen käytön vähentämistä, kerran käyttöön otettujen luonnonvarojen uudelleenkäyttöä ja kierrättämistä sekä taloudellisen lisäarvon kasvattamista. Vähemmästä on mahdollista tehdä enemmän.

Keskeistä on saada luotua vahvat kiertotalousmarkkinat, jotta kestävyyteen tähtäävät toimet eivät ole pelkästään julkisen sektorin varassa. Tavoitteena on materiaalien vähäisempi ja tehokkaampi käyttö, tuotteiden uudelleen käyttäminen, kierrätysmateriaalien tarjonnan kasvu sekä jalostusarvon nosto teollisuudessa ja uusien innovaatioiden syntyminen palvelusektorilla. Tuotantoa ja kulutusta tulee ohjata laadukkaisiin ja korjattaviin tuotteisiin sekä tavaroiden sijasta palveluihin, kuten korjauspalveluihin ja jakamistalouden ratkaisuihin.

Jotta kiertotalouden ratkaisut olisivat kannattavia ja edelläkävijäyritykset saisivat ansaitsemansa hyödyn, on varmistettava, että neitseellisten luonnonvarojen käytöllä on hinta, joka kuvastaa sen ympäristövaikutuksia.

Luonnonvarojen hinnoittelemiseksi on otettava käyttöön kiertotalouden veropaketti: neitseellisiä maamassoja, kaivosten kaikkea louhintaa sekä jätteen ja puun teollisen mittakaavan polttamista on alettava hinnoitella. Samoin kertakäyttöpakkauksille on asetettava pakkausvero. Jäteveroa on laajennettava koskemaan kaikkea jätettä, ja sen tasoa on korotettava. Näin kierrätettyjen, uudelleen käytettyjen ja korkeamman jalostusasteen vaihtoehtojen kilpailukyky paranee. Samaan aikaan on tuettava kiertotalouden kannalta parempia ratkaisuja ja laskettava esimerkiksi korjauspalveluiden arvonlisäveroa.

Kierrätettyjen materiaalien markkinoita tulee jouduttaa myös sekoite- ja jakeluvelvoitteilla. Julkisen sektorin rakennushankkeissa on otettava käyttöön uusiomaa-ainesten sekoitevelvoite. Maamassat muodostavat suurimman osan Suomen neitseellisten luonnonvarojen käytöstä, ja sekoitevelvoitteen avulla luotaisiin markkinat sille, että kerran kaivettuja maa-aineksia käytettäisiin neitseellisten sijaan. Kierrätyslannoitteiden jakeluvelvoite taas ohjaisi lannoitteiden valmistajia ja myyjiä panostamaan ravinteiden kierrättämiseen. Tämä vahvistaisi myös monissa tapauksissa huoltovarmuutta, sillä iso osa lannoitevalmistuksesta nojaa yhä fossiilisiin polttoaineisiin ja Venäjältä tuotaviin raaka-aineisiin.

2. Luonnonsuojelun kehittämisrahasto turvaa luonnonsuojelun rahoituksen vaikeinakin taloudellisina aikoina

Suomi on sitoutunut pysäyttämään luontokadon vuoteen 2030 mennessä sekä olemaan hiilineutraali vuonna 2035 ja hiilinegatiivinen pian sen jälkeen. Työsarkaa riittää: luonnon ja sen tuottamien ekosysteemipalveluiden kato on nyt nopeampaa kuin koskaan, ja Suomen lajien uhanalaisuusarvioinnin perusteella luonto köyhtyy edelleen myös meillä. Suomen tunnetuista lajeista noin 12 prosenttia ja luontotyypeistä liki puolet on arvioitu uhanalaisiksi.

Suomeen tulee perustaa luonnonsuojelun kehittämisrahasto. Sen tarkoituksena olisi vahvistaa luonnonsuojelun vaikuttavuutta, suojeluun liittyvien elinkeinojen edistämistä, luonnonsuojelun rahoituksen monipuolistamista sekä suojelualueiden hankkimista ja luontoalueiden ennallistamista.

Luonnonsuojelun kehittämisrahaston 500 miljoonan euron alkupääoma rahoitetaan valtion saastuttavan omaisuuden myynnillä. Valtion omistamilta yhtiöiltä tulee odottaa yritysvastuussa kunnianhimoa. Yhtiöiden liiketoiminnan kestävyyden, pitkän aikavälin arvonkehityksen ja kilpailukyvyn varmistamiseksi omistajan tulee edellyttää, että yhtiöt selvittävät ilmastokriisin ja luontokadon vaikutukset liiketoimintaansa ja huomioivat nämä strategiatyössään.

Yhtiöiden on tunnistettava oman toimintansa vaikutukset ilmastoon, ympäristöön ja luonnon monimuotoisuuteen sekä asetettava verrokkiyhtiöihin nähden kunnianhimoiset, mitattavat tavoitteet, jotka ovat linjassa ilmasto- ja luontokriisien pysäyttämisen kanssa. Luonnonsuojelurahaston alkupääoman kartuttamiseksi myydään 500 miljoonan euron edestä sellaista valtion omaisuutta, joka täyttää heikoimmin yllä olevat kriteerit.

Rahastoa kartutetaan saastuttaja maksaa -periaatetta seuraten ottamalla käyttöön maankäytön muutosmaksu rakentamiselle, pellonraivaukselle ja muille luontoarvoja heikentäville maankäytön muutoksille. Varoja luonnonsuojelurahastoon kerätään myös ekologisena kompensaationa kaikilta toimijoilta, jotka aiheuttavat haittaa luonnolle – esimerkiksi metsäyhtiöiltä mutta myös rakentamiselta.

Maksut määrittyvät esimerkiksi menetettyjen luontoarvojen, hakkuukuutioiden tai pinta-alan perusteella. Maankäytön muutosmaksun ja kompensaatioiden tavoitteena on yhteensä 50-100 miljoonan euron kertymä vuosittain.

Lisäksi valtion tulee sitoutua tuplaamaan yksityiset lahjoitukset, jotka rahastoon kohdistetaan. Luonnonsuojelun kehittämisrahastoon tehtävät yksityiset lahjoitukset ovat verovapaita. Rahaston keräystavoite yksityiselle rahoitukselle on 100 miljoonaa euroa vuoteen 2030 mennessä. Valtion vastinrahoitus kaksinkertaistaa summan.

Luonnonsuojelun kehittämisrahasto sijoitetaan ympäristöministeriön alaisuuteen, jolloin toimet pystytään suuntaamaan tehokkaasti eniten monimuotoisuushyötyjä tuottaviksi suojelu- ja ennallistamistoimiksi. Yksityisten haitan aiheuttajien vastuulle ei näin ollen jää esimerkiksi sopivien kompensaatiokohteiden etsintä tai toteutus.

Luonnonsuojelun kehittämisrahaston pääomasta osa rahastoidaan. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikkea pääomaa ei jaeta eteenpäin, vaan rahaston jakamat avustukset rahoitetaan suurelta osin sijoitetun pääoman tuotolla sekä maksuilla kerätyillä varoilla.

3. Ympäristöä arvostava arvonlisäverotus konkretisoi kulutuksen haittoja

Arvonlisäverotuksella kerätään merkittävä määrä verotuloja valtiolle. Nykyisin arvonlisäveroa kerätään neljällä eri portaalla, joista yksi on ns. nollaverokanta, minkä lisäksi on arvonlisäverottoman toiminnan luokka. Eri tuote- ja palveluryhmien sijoittuminen eri verokantoihin ei perustu taloudellisia vaikutuksia tai talouden ulkoisvaikutuksia koskeviin arvioihin.

Tutkimusten mukaan arvonlisäveron ohjausvaikutus hintoihin ja kulutuskäyttäytymiseen on verrattain heikko. Ihannetilanteessa tehokkaampaa olisi siirtyä arvonlisäverotuksessa yksinkertaiseen yhden verokannan malliin, huolehtia pienituloisten ja tiettyjen toimialojen tukemisesta tulonsiirtojen ja yritystukien avulla sekä hinnoitella haittoja täsmällisemmillä haittaveroilla. Käytännössä arvonlisäverotuksen muutoksia ei kuitenkaan ole kompensoitu pienituloisille eikä yrityksille. Uusien haittaverojen luominen on osoittautunut poliittisesti ja teknisesti tahmeaksi. Lisäksi olemme viime vuosina nähneet kuinka herkästi leikkauspolitiikkaa kohdistetaan ensisijaisesti nimenomaan sosiaaliturvaan ja erilaisiin valtion jakamiin tukiin ja avustuksiin. Arvonlisäverotuksen uudistaminen voisi toimia siltana kohti ihanteellisempia ratkaisuja.

Vihreät hyödyntäisi arvonlisäverotusta karkeana kannustimena kestävämpään kulutukseen. Ympäristöä arvostava arvonlisäverotus konkretisoi erilaisten tavaroiden ja palveluiden ulkoisvaikutuksia niiden tuottajille ja kuluttajille sekä luo kannustimen luonnon ja ilmaston kannalta kestävämpiin valintoihin.

Nykyisen neliportaisen mallin sijaan ympäristöä arvostava arvonlisävero koostuu kolmesta portaasta: nollakanta, palveluiden ja kestävän kulutuksen kanta sekä yleinen kanta. Uudistuksen reunaehtona on, että arvonlisäverotuksen tuotto ei ainakaan laske, vaan ennemmin nousee.

Ympäristöä arvostava arvonlisäverotus muuttaisi nykytilaa seuraavasti:

Nollakantaan siirretään joukkoliikenne sekä kirjallisuus, kuvataide ja muut taidealat.

Kestävän kulutuksen alennettuun alv-kantaan kuuluvat kuluttajille suunnatut palvelut (kuten korjauspalvelut, kulttuuri- ja liikuntapalvelut sekä kampaamot), kierrätetyt tavarat, kestävää liikkumista ja energiatuotantoa edistävät tavarat (kuten polkupyörät, sähköpyörät ja aurinkopaneelit) sekä ruoka, pois lukien eläinperäiset ja merkittävän määrän lisättyä sokeria sisältävät tuotteet. Alennetun kannan piirissä ovat myös välttämättömät terveystuotteet (kuten lääkkeet, kuukautis- ja inkontinenssituotteet sekä vaipat) sekä sanoma- ja aikakauslehdet.

Yleiseen alv-kantaan kuuluvat muut tavarat, eläinperäiset ja merkittävän määrän lisättyä sokeria sisältävät tuotteet sekä lentoliikenne.

Vihreät kannattaa myös laaja-alaista terveysveroa, jossa elintarvikkeiden verotus määräytyisi terveysviranomaisten suositusten pohjalta portaittain esimerkiksi lisätyn sokerin, suolan tai kovien rasvojen pitoisuuden perusteella. Kun tällainen vero otetaan käyttöön, poistuu tarve hinnoitella elintarvikkeiden terveydelle ja ympäristölle haitallisia vaikutuksia arvonlisäverotuksen kautta, jolloin ruoka voidaan palauttaa yhden alv-kannan piiriin.

Arvonlisäveroa maksavat käytännössä kaikki kuluttajat. Siksi arvonlisäverotuksessa kannattaa suosia asioita, joita tahdomme jokaisen saavan halvalla, ja verottaa kovemmin muita asioita. Arvonlisäveron vahvuuksiin kuuluu myös, että se kohdistuu reilusti tuontitavaraan ja kotimaiseen tuotantoon.

4. Tienkäyttömaksut tulppaavat liikenteen verotulojen hupenemista ja vauhdittavat kestävää liikkumista

Liikenteen verokertymä sulaa vääjäämättä liikenteen sähköistyessä ja alemmalla verokannalla verotettujen uusiutuvien polttoaineiden yleistyessä. Tämä aiheuttaa tulevina vuosina merkittäviä haasteita julkiselle taloudelle. Samaan aikaan väylien korjausvelka kasvaa ja päätöksiä tiehankkeista ja perusväylänpidosta tehdään aluepoliittisen siltarumpupolitiikan siivittämänä läpinäkyvien perusteiden sijaan. Toisaalta liikenteen päästöt eivät ole viimeisten vuosien aikana merkittävästi laskeneet, vaikka Suomi on sitoutunut puolittamaan liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä.

Liikenteen verotusta ja rahoitusta kokonaisuutena tulee uudistaa siten, että se varmistaa päästövähennystavoitteen toteutumisen, vauhdittaa kestävää liikkumista, järkevöittää väylien ylläpitoa ja on fiskaalisesti kestävällä pohjalla.

Tehokkain ja tärkein päästöjä vähentävä ohjausmekanismi on polttoaineiden verotus. Se tulee sitoa indeksiin, jolla varmistetaan, ettei verotus reaalisesti laske, kuten viime vuosina on käynyt. EU:ssa pian voimaan astuva liikenteen päästökauppa tukee päästötavoitteiden saavuttamista kustannustehokkaasti ja sen toimeenpano ja toimivuus on varmistettava. Se ei silti yksin riitä hinnoittelemaan kaikkia henkilöautoliikenteen ulkoisvaikutuksia, vaan muitakin keinoja tarvitaan.

Suomi ei ole liikenteen rahoitusta koskevien haasteiden kanssa yksin. Esimerkiksi Norjassa ja Tanskassa on viime vuosina valmisteltu tiemaksua, joka uudistaisi tieliikenteen verorakenteen. Itse asiassa Suomea, Viroa ja Liettuaa lukuun ottamatta kaikkialla Euroopassa kerätään tiemaksuja.

Maksuja peritään usein moottoriteillä, moottoriliikenneteillä ja pääteillä. Moottoritiet ovat pääsääntöisesti maksullisia kaikille ajoneuvoille. Tiemaksut maksetaan usein käteisellä tai luottokortilla. Osassa maista on käytössä automaattiseen tunnistamiseen perustuva järjestelmä. Tiemaksuja peritään uusien teiden rakentamisen ja olemassa olevien teiden ylläpidon rahoittamiseksi sekä ruuhkahuippujen ja ympäristö- ja äänisaasteiden vähentämiseksi. Suomen olisi aika siirtyä eurooppalaiseen malliin.

Yksi vaihtoehto tiemaksujen keräämiseen ja liikenteen ohjaamisen tehokkaasti on siirtää valtatiet valtionyhtiön hallinnoitavaksi. Valtionyhtiön tehtävänä olisi ylläpitää ja kehittää Suomen tiestöä asukkaiden ja elinkeinoelämän liikkumistarpeet, huoltovarmuuden näkökulmat ja ilmastotavoitteet huomioiden. Valtionyhtiöllä olisi mahdollisuus periä maksua tienkäytöstä saastuttaja maksaa -periaatteen mukaisesti, huomioiden reilun siirtymän periaatteet.

Valtionyhtiön vastattavaksi tulisi kompensoida teillä aiheutetut tieliikennepäästöt, mikä loisi kannusteita käyttää erilaisia ohjauskeinoja, kuten pikakaistoja tai alempia maksuluokkia vähäpäästöisille autoille ja joukkoliikenteelle tai ruuhka-aikojen ulkopuoliselle liikenteelle. Luonnollisesti tällaiset ohjauskeinot toimisivat vain reiteillä, joilla on ruuhkia ja vaihtoehtoisia vähäpäästöisempiä liikkumismuotoja, kuten raideliikennettä, saavutettavissa.

Valtateiden lisäksi kaupungeille ja kunnille tulee avata mahdollisuus ruuhkamaksujen perimiseen alueensa tieverkkojen osalta. Se on kaupungeille keino tehostaa alueensa maankäyttöä ja tarvittaessa puuttua valtatiemaksujen kiertämiseen. Kaupungeilla ja kunnilla olisi mahdollisuus käyttää keräämäänsä rahoitusta esimerkiksi tiestön ylläpitokuluihin, julkisen liikenteen investointeihin tai kuntaveron alentamiseen.

Samalla valtion budjettimenoista katettuja perusväylänpidon ja uusien tiehankkeiden menoja voidaan pienentää, mikä tuo helpotusta julkisen talouden kestävyysvajeeseen. Auto- ja ajoneuvoveroja tulee uudistaa siten, että niillä on ympäristön kannalta myönteinen ohjausvaikutus, esimerkiksi porrastamalla päästöjen ja ajoneuvon massan mukaan.

5. Reilu ja kannustava osinkoverotus tilkitsee verotuksen porsaanreikiä

Suomalainen osinkoverotus on kummajainen, jolla ei voi ylpeillä. Listaamattomien yritysten maksamien osinkojen verotus on järjestetty tavalla, joka kohtelee yrittäjiä eriarvoisesti, kasvattaa varallisuuseroja ja kannustaa yrityksiä olemaan listautumatta pörssiin. Asiantuntijat valtionvarainministeriöstä Kansainväliseen valuuttarahastoon ja Talouspolitiikan arviointineuvostoon ovat yksimielisiä siitä, että osinkoverotus kaipaa uudistamista.

Vihreä osinkoveromalli kannustaa yrittämään ja sijoittamaan. Se tuo verotuksen lähemmäs Pohjoismaista tasoa. Hyvän verotuksen periaatteiden mukaisesti vihreä osinkoveromalli on tehokas ja yksinkertainen. Yrityksen ja sen omistajien verotusta on syytä tarkastella myös kokonaisuutena.

Nykyisestä mallista hyötyvät pääosin kaikkein varakkaimmat, sillä listaamattomien yritysten huojennettu osinkoverotus on sidottu yrityksen nettovarallisuuteen. Mitä enemmän varallisuutta, sitä enemmän kevyesti verotettuja osinkoja voi nostaa 150 000 euron rajaan asti.

Osinkotulot ovat keskittyneet pienelle porukalle. Vuonna 2020 joka sadas osingonsaaja sai yli 100 000 euron osinkotulot. Heidän osuutensa osingoista oli kuitenkin lähes puolet.

Moni kokee epäreiluksi, että suuria ansiotuloja verotetaan huomattavasti tiukemmin kuin pääomatuloja. Vihreä osinkoveromalli kuroo kiinni tätä eroa ja auttaa varmistamaan, että progressiivinen verotus toteutuu myös kaikkein ylimmissä tuloluokissa.

Listaamattomien yritysten huojennettu osinkoverotus on tärkeää pienyrittäjille, joiden leipä on usein kapea. Kaiken kaikkiaan enemmistö yksityishenkilöille maksetuista osingoista on pieniä. Vuonna 2020 osinkoa saaneista yksityishenkilöistä 86%:lla osinko jäi alle 5000 euroon. Maksetuista osingoista he kuitenkin saivat ainoastaan 10%.

Vihreä osinkoverotus keventää pienten osinkojen verotusta pörssiyhtiöistä ja monessa tapauksessa myös listaamattomista yhtiöistä. Listaamattomien yhtiöiden kohdalla vertailu ei ole yhtä suoraviivaista, sillä nykymallissa osaa osinkotuloista verotetaan ansiotulona ja pientenkin yritysten nettovarallisuus vaihtelee.

Pienten pörssiosinkojen verotuksen keventäminen kannustaa pieni- ja keskituloistakin sijoittamaan. Nykyisin pörssiosingoista 85% on veronalaista pääomatuloa. Vihreässä mallissa veronalaisen tulon osuus laskee alle 5 000 euron osingoissa.

Vihreässä mallissa osinkoja verotetaan samalla tavalla maksettiin niitä millaisesta yrityksestä tahansa. Kiinteistösijoittajan holding-yhtiö ei enää saisi etua, johon puhtaan teknologian start upilla ei ole mahdollisuutta. Pörssiyritysten ja listaamattomien yhtiöiden maksamia osinkoja verotettaisiin samalla tavoin, mikä kannustaa listautumaan ja sijoittamaan.

Vihreät ehdottaa euromääräisiin rajoihin perustuvaa mallia osinkoverotukseen. Pienistä osingoista maksettaisiin vähemmän veroa kuin suurista. Osinkoja verotettaisiin kokonaisuudessaan pääomatulona. Pienistä alle 5 000 euron osingoista veronalaista tuloa olisi enintään puolet, ja pienimmät osingot voisivat olla kokonaan verovapaita. Suurimmat yli 50 000 euron osingot olisivat kokonaisuudessaan veronalaista pääomatuloa.

Uudistuksen myötä verotulot voisivat kasvaa yli 300 miljoonalla eurolla. Verotulot pörssiosingoista laskisivat hieman, kun taas verotulot listaamattomien yhtiöiden osingoista kasvaisivat. Verotulojen nousu kohdistuisi suurituloisimpiin, kun taas muiden verot hieman laskisivat.

Osinkoverotuksen uudistaminen on askel kohti pääomatulojen progressiivisempaa verotusta. Vihreät keventäisi muidenkin pienten pääomatulojen verotusta ja vastaavasti korottaisi suurten pääomatulojen verokantaa jonkin verran nykyisestä 34 prosentista. Tämä toisi pääomatulojen verotusta lähemmäs ansiotuloverotusta.

6. Suuriin eläkkeisiin puuttuminen mahdollistaa panostukset lapsiin ja nuoriin

Vihreiden tavoitteena on rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella lapsella ja nuorella on unelmia, mahdollisuuksia ja uskoa tulevaisuuteen riippumatta siitä mihin perheeseen tai mille alueelle sattuu syntymään. Tiukassakaan taloudellisessa tilanteessa emme tingi turvallisen lapsuuden ja ehjän nuoruuden puolustamisesta. Lasten oikeuksiin, varhaiskasvatukseen, koulutukseen ja sivistykseen panostamalla Suomella on mahdollisuus olla myös tulevaisuudessa vahva ja kestävä yhteiskunta.

Tämä on lupaus, joka Suomessa on annettu lapsille ja nuorille, mutta jonka pitäminen on julkisen talouden nykytilanteen ja tulevaisuudennäkymien valossa vaikeaa.

Julkisen talouden suurimmat kokonaisuudet ovat eläkkeet ja terveydenhoitoon liittyvät menot. Joka neljäs (25,2 %) julkisen talouden euro on eläke-euro. Joka viides julkisen talouden euro on terveyteen liittyvä euro (Terveydenhuollon menot 13,9 % sekä sairauksiin ja toimintarajoitteisiin liittyvät etuusmenot 5,9 %). Talouspolitiikan pitää vastata huoltosuhteen heikentymiseen ja siihen nähden suureen eläkevelkaan uudistamalla eläkejärjestelmä ja työeläkkeiden verotusta.

Vielä 1960-luvulla työeläkemaksu oli 5 % palkkasummasta. 1980-luvulla osuus nousi 15 % palkkasummasta. Vuonna 2024 työeläkemaksu on keskimäärin 25 % työntekijän palkkasummasta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että monen työntekijän palkkasummasta suurempi osa veroluonteisista maksuista menee työeläkejärjestelmän kassaan kuin valtion ja kuntien kassaan. Valtion ja kuntien tuloverokertymää on käytännössä mahdotonta kasvattaa tilanteessa, jossa eläkemaksut uhkaavat nousta nykyisestä.

Nykynuoret maksavat eläkkeistään ”itse” huomattavasti suuremman osan kuin nykyiset eläkeläiset. Esimerkiksi vuonna 1950 syntyneet saavat laskennallisesti neljä euroa jokaista maksamaansa euroa kohti, kun taas 1990 syntyneet saavat vain kaksi euroa jokaista maksamaansa euroa kohti.

Sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta on huomioitava se, että Suomessa eniten varallisuutta on 65–74-vuotiailla. Monilla työeläkkeen saajilla on melko anteliaat eläkkeet sen lisäksi, että he ovat edeltäneitä sukupolvia varakkaampia. Eläkeläisten köyhyysaste on nykyisin pieni. Köyhimmät eläkeläiset eivät saa työeläkettä vaan kansaneläkettä.

Säästöehdotukset on syytä kohdistaa pelkästään hyvin ansaitseviin ja varakkaisiin työeläkeläisiin. Eläkkeiden korotuksia hillitsemällä on mahdollista luoda tilaa lasten ja nuorten tilanteen parantamiselle ja siten sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden vahvistamiselle. 

Moni eläkeläinen olisi valmis tinkimään omista eläkekorotuksistaan turvatakseen esimerkiksi lastenlastensa varhaiskasvatuksen pienet ryhmäkoot. Tätä valinnanvapautta ei kuitenkaan ole – eläkeläisen kädet ovat sidotut. Siksi Vihreät ehdottaa hyvätuloisten eläkeläisten eläkkeiden nettomenojen kasvun jarruttamista tulevien sukupolvien hyväksi. Käytännössä tämä toteutuisi kohdistamalla hyvätuloisten eläkeläisten eläkkeisiin maltillinen veronkiristys, jonka tuotot ohjataan lasten ja nuorten palveluihin, kuten varhaiskasvatukseen, peruskouluun, toisen asteen koulutukseen, nuorisotyöhön sekä nuorten itse priorisoimiin kohteisiin.

7. Ihmislähtöinen maahanmuuttopolitiikka vastaa työvoimapulaan

Suomen viimeaikaisen talouskehityksen pääongelma on ollut tuottavuuden erittäin heikko kasvu, jota osaltaan selittää maamme epäedullinen väestörakenne ja jo krooniseksi muodostunut osaaja- ja työvoimapula. Investointeja ei synny eikä tuottavuus parane, ellei Suomessa ole nykyistä enemmän ihmisiä.

Maahanmuuton edistäminen ja väestökehityksen kääntäminen on kohtalonkysymys kaikkialla Euroopassa – ei vähiten ikääntyvässä Suomessa. Suomi tarvitsee uusia osaajia, perheitä ja lapsia, jotka haluavat rakentaa täällä tulevaisuutensa. Yhtä lailla olennaista on varmistaa, että täällä jo olevien maahanmuuttajien osaaminen tunnistetaan ja työllistymisen esteet puretaan.

Suomen tulee asettaa työvoimaa koskevaksi tavoitteeksi kolminkertaistaa nettomaahanmuutto suhteessa 2000-luvun keskiarvoon. Tavoitteena tulee olla vähintään 400 000 uutta työllistä vuoteen 2040 mennessä.

Houkutteleva maa ei kuitenkaan katso maahan muuttavia vain talouden lukuina, vaan kokonaisina ihmisinä tarpeineen ja toiveineen. Suomi ei tarvitse vain työperäistä maahanmuuttoa, vaan uusia asukkaita, jotka saapuvat Suomeen tekemään töitä, käymään kouluja ja rakentamaan tänne elämäänsä pitkäjänteisesti. Yksittäisiin työsuhteisiin perustuvista työluvista ja sitä kautta osaajien houkuttelusta Suomen pitäisi siirtyä uusien, pysyvien asukkaiden ”rekrytointiin” huomioiden toimialojen ja alueiden osaamistarpeet, väestökehitys ja kyvykkyydet tukea yhteiskuntaan kotoutumista.

Suomeen tulee rakentaa uusi työhön johtavan maahanmuuton väylä, jonka kautta myös EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevat ihmiset voisivat muuttaa perheidensä kanssa Suomen pysyviksi asukkaiksi ilman, että maassa olo on sidottu kenenkään työsuhteeseen. Tähän voitaisiin joissakin tapauksissa yhdistää koulutus ja suomen tai ruotsin kielen opetus lähtömaassa, mikä tukisi Suomeen integroitumista.

Pysyvän asukkaan statusta voisivat hakea paitsi ulkomailla vielä asuvat, myös yksilöt ja perheet, jotka jo asuvat Suomessa jonkin muun, määräaikaisen oleskeluluvan turvin. Suomen tulee vahvistaa muitakin turvallisia siirtolaisuuden reittejä, onnistua nykyistä paremmin tukemaan eri syistä Suomeen tulevien ihmisten kotoutumista, helpottaa perheenyhdistämistä ja kitkeä maahanmuuttajiin kohdistuvaa rasismia ja syrjintää.

Uuden maahanmuuton väylän voisi käynnistää esimerkiksi alueellisilla kokeiluilla, joissa TE-alueet toteuttavat pilotit yhdessä kuntien, kolmannen sektorin ja työnantajien kanssa. Kokeilut voitaisiin toteuttaa erityisesti paikkakunnilla, joissa lapsi- ja työikäinen väestö pienenee ja alueen yrityksissä ja palveluissa on pulaa tekijöistä.

8. Uudet talouspolitiikan mittarit ja työkalut tukevat ympäristöä, tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta

Talous voi toimia luonnon asettamissa raameissa vain, jos talouden ja luonnon yhteys tehdään näkyväksi ja niin kehysmenettely kuin lainsäädäntökin ohjaavat toimintaa tiedepohjaisesti kestävään suuntaan. Sosiaalisesti oikeudenmukaista yhteiskuntaa voidaan edistää vain, jos päätösten vaikutukset oikeudenmukaisuuden toteutumiseen ymmärretään, ja päätöksenteossa velvoitetaan huomioimaan tiedossa olevat välilliset ja välittömät seuraukset pitkällä ja lyhyellä aikaväliset. Tämä edellyttää talouden johtamisen työkalujen päivittämistä.

Hyvinvoinnin ja ekologisen kestävyyden saavuttamiseksi tarvitaan monipuolinen mittaristo, joka tekee näkyväksi päätösten vaikutukset ympäristöön, ihmisten terveyteen, tasa-arvoon ja yhteiskunnalliseen osallisuuteen sekä näiden vaikutukset talouteen. Päätösten pohjaksi on otettava tiedot tulo- ja varallisuuserojen nykytilasta ja kehityksestä, elinajanodotteesta ja terveiden elinvuosien määrästä, nuorten syrjäytymisasteesta, mielenterveysindikaattoreista sekä koetusta hyvinvoinnista, jota voidaan selvittää esimerkiksi onnellisuuskyselyillä.

Vihreät ehdottaa, että aloitetaan Suomessa hyvinvointitalouden ohjausmallin mukainen hyvinvointibudjetoinnin pilotti. Valtion talousarvioesityksen budjettikehys on rakennettava hyvinvointia eri tavoilla mittaavien indikaattorikokoelmien perusteella, ja eri ministeriöitä on edellytettävä seuraamaan ja arvioimaan toimintaansa sen perusteella. Parhaita käytäntöjä voidaan hyödyntää esimerkiksi Uuden-Seelannin ja Walesin kokeiluista.

Päätöksentekoa tukevat myös tasa-arvoa edistävät menetelmät, kuten sukupuolitietoinen budjetointi ja sitova vaikutusten arviointi eri ryhmien kannalta. Näin voidaan varmistaa, että talouspolitiikka palvelee tavoitteitamme hyvinvointivaltion rakentamisesta ennakoivasti ja pitkäjänteisesti.

Ekologisen kestävyyden mittaamisessa korostuvat päästöjen vähentämiseen ja luonnonvarojen kestävään käyttöön liittyvät indikaattorit, kuten kokonaispäästömäärää, hiilinielujen tila ja biodiversiteetin seuranta. Tehokkaat mittarit, kuten ekosysteemintilinpito, joka kuvaa luonnonvarojen käyttömääriä, käytöstä aiheutuvaa kuormitusta sekä ympäristönsuojelun taloutta ja liiketoimintaa, on otettava keskeiseksi lainsäädäntöä ohjaavaksi mittaristoksi BKT:n rinnalle. Näiden seurantaan on rakennettava sellaisia mekanismeja kaikilla politiikan tasoilla, jotka tehokkaasti estävät kaiken sellaisen päätöksenteon joka hidastaa ekologisten tavoitteiden saavuttamista.

Verovälttelyn vahtikoirat

Hyvää tarkoittavaan sääntelyyn jää toisinaan porsaanreikiä, jotka mahdollistavat aggressiivisen verosuunnittelun ja verovälttelyn. Se puolestaan nakertaa yhteiskunnan luottamusta ja veropohjaa sekä kasvattaa eriarvoisuutta — yleensä, kun nimenomaan hyväosaiset ottavat asiakseen näitä porsaanreikiä hyödyntää. Valtion tulee ehkäistä tämänkaltaisia tilanteita nykyistä tehokkaammin jo lakien valmisteluvaiheessa ja niiden toimivuutta arvioitaessa.

Valtiovarainministeriön tulee palkata tai muutoin hyödyntää verovälttelyn vahtikoiria, joiden tehtävänä on tunnistaa, ennakoida ja mallintaa uuden tai voimassaolevan lainsäädännön porsaanreikiä vastaavasti kuin keskusrikospoliisi hyödyntää hakkereita kyberrikollisuuden torjunnassa.