Kaivoslain kokonaisuudistus – 10 askelta
Maaperämme malmivarat ovat yhteistä omaisuuttamme. Ne eivät maassa mene pilalle. Hyödynnetään arvokkaita uusiutumattomia luonnonvarojamme kestävästi ja koko yhteiskunnan kannalta viisaasti.
Julkaistu 3.4.2018
Yhteiskunta tarvitsee kaivannaisista saatavia metalleja. Tämä koskee myös monia puhtaan teknologian ratkaisuja kuten tuulivoimaloiden turbiineja ja sähköautojen akkuja. Metallien ja muiden raaka-aineiden kierrätystä tulee parantaa huomattavasti, mutta myös neitseellisiä raaka-aineita tarvitaan maailmanlaajuisen energiamurroksen toteuttamisessa.
Kaivostoiminta maailmassa laajenee, ja Suomi on kaivosteollisuudelle houkutteleva kohde. Näin on toisaalta siksi, että maaperästämme löytyy arvokkaita mineraaleja mutta myös siksi, että kaivoslainsäädäntömme on hyvin salliva.
Vihreät vaativat kaivoslain kokonaisuudistusta selkeiden reunaehtojen määrittämiseksi kaivostoiminnalle. Uudistuksen pohjaksi tulee tehdä nykyisen kaivoslain kokonaisarviointi. Kaivosten perustaminen Suomeen on jatkossakin mahdollista, kunhan ne toimivat ympäristön, ihmisten ja talouden kannalta kestävällä tavalla.
Uuden kaivoslain on irtauduttava nykyistä kaivostoimintaa ohjaavasta “löytäjä saa pitää” -periaatteesta, jonka mukaan mineraalivarat kuuluvat sille, joka varaa alueen ensimmäisenä itselleen. Mineraalivarojen tulisi olla yhteistä omaisuuttamme, jonka hyödyntämisestä yhteiskunta saa hyvän korvauksen esimerkiksi kaivosveron muodossa. Nyt käy usein jopa niin, että monikansalliset yritykset välttelevät normaalienkin yritysverojen maksuja samalla kun yhteiskunta joutuu maksamaan epäonnistuneiden kaivoshankkeiden jälkipyykin. *
Uudessa kaivoslaissa tulee turvata arvokkaat luontokohteet, vahvistaa paikallisten ihmisten ja yhteisöjen itsemääräämisoikeutta ja jättää enemmän elintilaa muille elinkeinoille. Lain tulee nykyistä selvemmin kannustaa yrityksiä kestävään kaivosteollisuuteen; parempaan vesien- ja ympäristönsuojeluun.
Kallioperämme mineraalivarat ovat arvokas uusiutumaton luonnonvara, ja ne voidaan hyödyntää vain kerran. Uusiin kaivoshankkeisiin tulee ryhtyä tarkkaa harkintaa käyttäen, ja niiden kokonaiskestävyys huomioiden.
Kaivoslain uudistamisen rinnalla on vahvistettava kiertotaloutta. Se tarkoittaa niin kaivannaisten kierrätystä kuin kestävämpiä ja korjattavampia tuotteita. Vähemmästä on tehtävä enemmän, jotta uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöä voidaan hillitä.
Vihreä eduskuntaryhmä esittää, että työ nykyisen kaivoslain päivittämiseksi on aloitettava mahdollisimman pian.
*) Finnwatch on vuonna 2016 arvioinut, että Suomi menetti kaivosyhtiöiden verosuunnittelun vuoksi vähintään 49 miljoonan euron verotulot vuosina 2011–2014.
Keinot kestävämmän kaivostoiminnan edistämiseksi
1. Uusiutumattomat luonnonvarat kuuluvat yhteiskunnalle
2. Otetaan käyttöön louhintavero
3. Yhteiskunnan kokonaisetu osaksi lupaharkintaa
4. Kaivokset takaisin korkeampaan sähköveroluokkaan
5. Kunnille ja alkuperäiskansoille päätösvaltaa oman alueen kaivostoiminnasta
6. Lopetetaan malmien etsintä luonnonsuojelualueilla
7. Yrityksille vastuuta ympäristöstä ja ihmisestä
8. Ei uraanikaivoksia takaoven kautta
9. Toimitaan varovasti ja parasta tekniikkaa käyttäen
10. Yritysten vastattava kaivosten sulkemisesta
1. Uusiutumattomat luonnonvarat kuuluvat yhteiskunnalle
Kaivoslain lähtökohdaksi otetaan se, että uusiutumattomat luonnonvarat kuuluvat yhteiskunnalle – kuten monissa muissa kaivosteollisuutta harjoittavissa maissa. Yhteiskunta voi sallia kaivosyhtiöille mineraalivarantojen käyttämisen riittävää korvausta vastaan, kun lupaehdot täyttyvät. Yritykset maksavat mineraalivarantojen hyödyntämisestä yhteiskunnalle riittävän korvauksen, esimerkiksi louhintaveron muodossa.
2. Otetaan käyttöön louhintavero
Louhintavero varmistaa sen, että yhteiskunnalle jää korvaus louhituista mineraaleista. Veroa peritään kaivosyhtiöltä korvauksena siitä, että kaivosyhtiö käyttää kallioperän mineraaleja. Veroa peritään louhitun kiviaineksen määrän perusteella. Näin veroa ei voi kansainvälisen verosuunnittelun keinoin kiertää.
Louhinnan verotus ohjaisi siihen, että louhinta aloitetaan vasta silloin, kun mineraaliesiintymä on malmimääriltään tutkitusti riittävän arvokas ja keinot sen hyödyntämiseksi ovat riittävän kehittyneet. Vero todennäköisesti lisäisi myös kaivosjätteen ja käytöstä poistuneiden kulutustavaroiden metallien hyödyntämistä. Arvokkaita metalleja voidaan ottaa talteen esimerkiksi elektroniikkajätteestä, louhinnan sivukivestä ja kaivosten jätevesistä.
Louhitun kiviaineksen määrään perustuva vero kannustaa vähentämään myös ympäristöä kuormittavan kiviaineksen louhintamääriä. Samalla pienenee kaivostoiminnalle tarvittava maa-ala. Näin louhinnan vaikutukset luontoon ja maisemaan jäävät vähäisemmiksi.
3. Yhteiskunnan kokonaisetu osaksi lupaharkintaa
Kaivosluvan tulee perustua laajaan kokonaisharkintaan: lupa myönnetään vain kun toiminnasta on enemmän hyötyä kuin haittaa koko yhteiskunnalle, mukaan lukien muut elinkeinot ja ympäristö. Kaivostoiminta saattaa kestää vain muutaman vuosikymmenen, mutta mahdollinen ympäristön pilaantuminen ja sen haitat esimerkiksi matkailulle ovat hyvin pitkäkestoisia, jopa pysyviä.
Hyödyn arvioimiseksi lakiin tulee kirjata esimerkiksi vesilaissa esiintyvän tyyppinen intressivertailu, jota suunniteltiin jo nykyistä lakia laadittaessa. Intressivertailussa luvan myöntämiseksi hankkeesta saatavan hyödyn tulee olla huomattava verrattuna siitä koituviin menetyksiin.
Intressivertailua varten kaivoslupaa hakiessa tulee vaatia arvio hankkeen ympäristö-, sosiaalisista- ja taloudellisista vaikutuksista sen koko elinkaaren ajalta suunnittelusta jälkikäyttöön. Näin hankkeen toteuttamiskelpoisuutta voidaan arvioida kokonaisuutena. Lähellä toisiaan sijaitsevien kaivoshankkeiden yhteisvaikutukset on myös huomioitava.
4. Kaivokset takaisin korkeampaan sähköveroluokkaan
Kaivostoiminta ja louhinta ovat hyvin energiaintensiivistä ja ympäristöä kuormittavaa teollisuutta. Kaivosten sähköveron alempi veroluokka pienentää kaivosteollisuuden sähkölaskua yhteiskunnan kustannuksella. Ilmaston lämmetessä ja talouden ollessa tiukoilla tämä yhtälö on kestämätön. Kaivokset tulee palauttaa takaisin korkeampaan sähköveroluokkaan, jossa ne aiemmin olivat. Menettely ohjaa samalla energiatehokkuuden parantamiseen.
5. Kunnille ja alkuperäiskansoille päätösvaltaa oman alueen kaivostoiminnasta
Tällä hetkellä kunnan oikeudet rajoittaa malminetsintää ovat epäselvät. Kunta voi lain mukaan kieltää malminetsinnän, mutta kielto-oikeus voidaan kuitenkin kumota erityiseen syyhyn vedoten. On epäselvää, mikä tällainen erityinen syy on. Kunnan itsemääräämisoikeus elinkeinojen kehittämiseen, ohjaamiseen ja yhteensovittamiseen on kirjattava kaivoslakiin selvästi. Myös saamelaisten kulttuuriin ja elinkeinoihin liittyvä itsehallinnollinen asema on laissa turvattava.
Kunnalla ja maakunnalla on oltava oikeus kieltää malminetsintä ja kaivostoiminta alueellaan perustellusta syystä, kuten yllä esitetyn intressivertailun nojalla. Myös maanomistajalla tulee olla mahdollisuus vaikuttaa malminetsintään ja kaivostoimintaan omistamallaan maa-alueella. Suunnitteilla olevassa kaivoshankkeessa on lisäksi kuultava naapurikuntia, joiden alueelle vaikutukset ulottuisivat.
6. Lopetetaan malmien etsintä luonnonsuojelualueilla
Kaivoslaissa tulee yksiselitteisesti estää malmien etsintä luonnonsuojelualueilla. Malminetsinnän, mutta ei kaivostoiminnan, salliminen luonnonsuojelualueella johtaa yhtiöitä tarpeettomasti harhaan ja on jo aiheuttanut eräissä tapauksissa haittaa kohteiden luontoarvoille. Kaivosta ei tule voida perustaa myöskään sellaiselle etäisyydelle luonnonsuojelualueesta tai kansallispuistosta, että toiminnasta on ympäristönsuojelulain mukaista haittaa.
Lisäksi malminetsinnän rajojen selkeyttämiseksi lakiin tulee yksiselitteisesti kirjata, mikä on sallittua, vähäistä näytteenottoa. Nykylain mukaan jokaisella on oikeus toisenkin alueella ottaa vähäisiä näytteitä malmien etsimiseksi. Se, mitä vähäinen näyte tarkoittaa tai millaisilla tekniikoilla suoritettu näytteenotto on vähäistä, jää kuitenkin epäselväksi. Tulkinnat ovat vaihdelleet eri alueilla. Kirjauksen epätarkkuudesta aiheutuu harmia kaikille osapuolille: niin maanomistajille, viranomaisille kuin kaivosyhtiöille.
7. Yrityksille vastuuta ympäristöstä ja ihmisestä
Kaivosyritysten vastuu ympäristöstä ja ihmisistä tulee taata sekä kaivoksen toimiessa että sen sulkemisen jälkeen. Ympäristövastuun ja sosiaalisen vastuun toteutumista tulee tarkkailla ja suunnitelmia päivittää koko kaivoksen toiminta-ajan ja myös kaivoksen sulkemiseen valmistauduttaessa.
Kaivosten jätevedet eivät saa saastuttaa vesistöjä. Vesistöjen, ympäristön ja terveydensuojelu tulee taata riittävän tiukoilla ympäristöluvilla. Valvonnan ja riittävien lupaehtojen takaamiseksi kaivosviranomaisen, ympäristöviranomaisen ja muiden viranomaisten vastuunjako on selkeytettävä. Suomessa kaivosviranomaisilla on käytössään kattava tutkimustieto kallioperästä. Viranomaiset tulee velvoittaa tarkastelemaan lupahakemuksia kaiken sen tiedon valossa, joka heillä kallioperästä ja sen sisältämistä mahdollisista haitta-aineista on, ei vain hakijan antaman tiedon. Yritysten ympäristöystävällisen toiminnan helpottamiseksi viranomaisten lupapäätösten tulisi myös sisältää ohjeita siitä, miten luonnonsuojelulakia ja ympäristönsuojelulakia tulee toiminnassa soveltaa.
Kaivosyrityksen tulee laatia sosiaalisen vastuun suunnitelma jo ennen kaivoksen avaamista. Suunnitelmassa määritellään esimerkiksi kuka on vastuussa alueelle tarvittavista asunnoista, koulutuksesta, työvoiman hankkimisesta ja yhteydenpidosta paikallisiin asukkaisiin.
Kaivosyritysten on omaksuttava kestävän kaivannaisteollisuuden periaatteet, esimerkiksi ottamalla käyttöön Kestävän kaivostoiminnan verkoston laatima kaivosvastuujärjestelmä.
8. Ei uraanikaivoksia takaoven kautta
Uraanikaivosten perustamista takaoven kautta ei pidä sallia. Näin on käymässä esimerkiksi Sotkamon Talvivaarassa Terrafamen kaivokselle, jonka alkuperäinen lupa on haettu muuhun kaivostoimintaan. Uraanin talteenotolle haetaan jälkikäteen lupaa, vaikka uraanipitoisuus on ollut alusta asti viranomaisten ja kaivosyhtiön tiedossa. Tällaisen estämiseksi mahdollinen uraanin talteenotto on käsiteltävä kaivosluvan yhteydessä aina, jos malmiesiintymä sisältää merkittävinä pitoisuuksina uraania tai muita radioaktiivisia aineita – vaikka lupaa ei alunperin haettaisikaan uraanin talteenotolle.
Mikäli uraanikaivoslupaa haetaan jo perustetulle kaivokselle jälkikäteen, tulee selvittää, onko alkuperäisen lupahakemuksen yhteydessä salattu tähän liittyviä tietoja, ja jos on, tietojen salaaminen tulee tutkia rikoksena.
9. Toimitaan varovasti ja parasta tekniikkaa käyttäen
Varovaisuusperiaate tulee huomioida aina kaivoslupia antaessa. Päätökset ja luvat tulee antaa ainoastaan siten, että niistä ei aiheudu haittaa esimerkiksi sään poiketessa keskiarvosta – kuten erityisen sateisen kesän sattuessa.
Parhaan käyttökelpoisen tekniikan periaatteen sisällyttäminen lakiin ohjaa yrityksiä käyttämään tekniikkaa, joka minimoi toiminnan ympäristövaikutukset ja kirittää yrityksiä uusiin keksintöihin.
10. Yritysten vastattava kaivosten sulkemisesta
Kaivosrahastolla voitaisiin estää se, ettei kaivosten asianmukainen sulkeminen, ympäristön puhdistaminen ja muu alueen ennallistaminen kaadu yhteiskunnan ja veronmaksajien maksettavaksi. Valtiolliseen kaivosrahaston voi toteuttaa esimerkiksi Norjan öljyrahaston tapaan, jolloin varoja kerätään kaivosteollisuuden liiketoiminnan voitoista. Rahasto on mitoitettava siten, että toiminnan loppuessa kaivos pystytään sulkemaan ilman yhteiskunnalta saatua ylimääräistä rahoitusta.
Vihreät - De Gröna