Oras Tynkkynen
Olen neljännen kauden kansanedustaja, mutta työskentelin välillä kahdeksan vuotta asiantuntijatehtävissä yrittäjänä ja Sitran vanhempana neuvonantajana. Vuosien varrella olen toiminut myös mm. valtioneuvoston ilmastopoliittisena asiantuntijana ja toimittajana. Aiemmin vaikutin kansanedustajana vuosina 2004-15, jolloin toimin myös eduskuntaryhmän puheenjohtajana ja kahden valiokunnan varapuheenjohtajana.
Työssäni ja elämässäni vihreänä lankana on kulkenut yli neljännesvuosisadan ajan ratkaisujen hakeminen kestävyyskriisiin. Yläasteikäisenä perustin oman ympäristöyhdistyksen, ja ensimmäisen kerran asetuin vaaleissa ehdolle 18-vuotiaana lukiolaisena. Ensimmäiseen ilmastokokoukseeni Kiotossa vuonna 1997 matkustin Suomesta junalla, laivalla ja polkupyörällä, ja sittemmin olen osallistunut useampaan YK:n ilmastokokoukseen kuin kukaan toinen suomalainen.
Olen vahvasti tamperelainen, mutta lähtöisin Jyväskylästä. Olen asunut myös Tukholmassa, Brysselissä ja New Delhissä. Koulutukseltani olen yhteiskuntatieteiden maisteri, ja olen kirjoittanut tai toimittanut neljä kirjaa. Harrastan mm. liikuntaa, lukemista ja levyjen soittamista.