Olli-Poika Parviaisen ryhmäpuhe Tulevaisuusselonteon 2. osasta

Vaikka työn rakennemuutokset ovat todellisuutta ja teknologiamurros on voimakas, työ itsessään ei ole katoamassa. Robotitkaan eivät lähtökohtaisesti vie työtä, ne muuttavat sitä. Työn rakenne ja luonne elävät ajassa.

Vaikka merkittävä osa suomalaisista työskentelee edelleen perinteisissä kokopäivätöissä, on työelämän ja toimeentulon epävarmuus monille, etenkin nuoremmille sukupolville, uusi normaali.

Työelämä ei ole enää yksi raide jota pitkin edetään koulutuksesta työelämään ja eläkkeelle, vaan yhä useammille työura näyttäytyy risteävien polkujen verkostona, jossa mahdollisuudet ja olosuhteet elävät ja muuttuvat ajassa.

Säännöllisen ansiotyön rinnalle on tullut ja tulee monenlaisia työnteon ja toimeentulon hankkimisen malleja.

Siksi ihmisten jaottelu esimerkiksi työttömiin, yrittäjiin ja palkansaajiin ei ole enää tätä päivää, puhumattakaan tulevaisuudesta.

Siirtymät tilanteesta toiseen on huomioitava paremmin.

Esimerkiksi tulevaisuusselonteossa keskeiseen asemaan nostetut alustapalvelut voivat tarjota paljon mahdollisuuksia työhön, osallisuuteen ja toimeentuloon.

Toisaalta riittämättömällä sääntelyllä ne voivat myös lisätä eriarvoisuutta ei vain täällä Suomessa, vaan globaalisti. Lainsäädännön on oltava uutta mahdollistavaa ja yksilöitä tukevaa.

Tulevaisuusvaliokunta edellytti, että selonteossa huomioidaan paremmin YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030 -tavoitteita esimerkiksi ekologisesti kestävästä kehityksestä, tasa-arvon edistämisestä ja osallisuudesta. Näin on tehtykin, kiitos.

Tulevaisuusselonteossa lukee myös varsin suorasanaisesti, että ekologisesti kestämättömiä töitä ei pitäisi tukea. Tämä on hyvä suunta joka pitäisi ottaa myös yritystukipolitiikan lähtökohdaksi.

Selonteossa muistutetaan myös työn murroksen inhimillisen ja sosiaalisen kestävyyden vaatimuksista. Tarpeesta mahdollistaa jokaisen osallisuus ja turvata kaikille toimeentulo. Kuitenkin esimerkiksi työttömyydestä on hallituksen toimesta lähinnä rangaistu.

Selonteossa esitetyt ratkaisut jäävät pääosin tuleville hallituksille. Muutokset edellyttävät ylivaalikautista, pitkäjänteistä päätöksentekoa. Miksi emme aloittaisi jo nyt?

Suomi tarvitsee johdonmukaisen, asteittain toteutettavan sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen.

Tarvitsemme työlainsäädännön, toimeentuloturvan ja vero -ja kilpailulainsäädännön uudistuksen koko toimeentulokaaren osalta.

Esimerkiksi alustatalouteen liittyy monia sosiaalipoliittisia ongelmia jotka on ratkaistava, jotta emme lisää esimerkiksi eläkeläisköyhyyttä entisestään tulevaisuudessa. Alustoilla työskenteleville on turvattava vahvempi oikeudellinen asema, eläke ja työttömyysturva.

Eräs tärkeä osaratkaisu on perustulo. Perustulo antaa paremman suojan muutosten keskellä ja edistää myös uuden työn syntymistä.

Myös koulutus ja osaaminen ovat avainasemassa työn murrokseen vastaamisessa.

Elinikäisen oppimisen ja koulutuksen rooli kasvaa. Oppimaan Oppiminen korostuu.

Työn ohessa opiskelua ja uudelleenkouluttautumista on edelleen helpotettava. Yksilöjä ei myöskään saa rangaista siitä jos heidän valintansa eivät kannakaan pitkälle tulevaisuuteen.

Tällä kaudella koulutuksesta on kuitenkin leikattu lähes miljardi euroa. Ja se tuntuu.

Esimerkiksi yliopistoille on nyt annettu uudeksi tehtäväksi elinikäisen oppimisen edistäminen, ilman riittävää rahoitusta.

Yhä useampi saa leipänsä tuottamalla luovia sisältöjä. Myös lisääntyvä osa investoinneista kohdistuu aineettomaan pääomaan.

Luovien alojen osuus Suomen BKT:stä onkin jo suurempi kuin esimerkiksi elektroniikkateollisuuden, paperiteollisuuden tai ravintola- ja majoitustoiminnan.

Maailman suurimpien ja nopeimmin kasvavien yritysten liiketoimintaa ei ole vain teknologia tai rauta vaan sisällöt.

Luovien alojen suotuisan toimintaympäristön edistäminen on otettava EU-puheenjohtajuuskautemme tavoitteeksi.

Selonteko suhtautuu teknologiaan paikoitellen yltiöoptimistisesti ja digitalisaatioon sinisilmäisesti.

Selonteossa esimerkiksi ideoidaan, kuinka terveysongelmia voidaan estää ennalta

“yhdistämällä koneellisesti sosiaalisen median tuottamaa tietoa yksilön sosiaalisten suhteiden määrästä, lääkärin dataa painoindeksistä ja suvun terveyshistoriasta, tulorekisterin tietoa toimeentulosta ja kaupan dataa ruokaostoksista”

Kriittinen pohdinta loistaa poissaolollaan. Nimittäin jos tälle teknologiauskovaisuuden tielle lähdetään niin lisätään mukaan vielä geenitieto, paikkatieto, asioiden internet ja sosiaalisen median verkostojen sisällöllinen arviointi, niin meillä on käsissämme dystopia joille Orwellin tai Huxleyn painajaisetkin kalpenevat.

Esimerkiksi Kiinassa kansalaisia pisteytetään jo nyt yhteiskuntakelpoisuuden perusteella. Tuskin haluamme sellaista?

Se, että meistä on kasvava määrä dataa, jota yhdistelemällä meitä voidaan profiloida loputtoman yksityiskohtaisesti, ei tarkoita että niin olisi syytä toimia.

Päinvastoin meidän on pidettävä yksilöllisen tietosuojan taso korkeana, säädeltävä alustapalveluja ylikansallisesti ja myös eettisesti, ja varmistettava etteivät esimerkiksi algoritmit ala hallita meitä.

Jokaista teknologista mahdollisuutta ei siis kannata syleillä suoriltaan vaan asioita on punnittava painottaen esimerkiksi yksilön suojaa sekä ihmisoikeuksia.

Teknologiamurros voi tarjota ratkaisuja myös aikamme eksistentiaalisiin ongelmiin kuten ilmastonmuutoksen torjuntaan, mutta toistaiseksi globaali kulutuksemme on vain kasvanut ja aika suunnan muuttamiseen on käymässä vähiin.

Politiikkaa ei kannatakaan tehdä pelkkä teknologia edellä, vaan ihminen ja luonto edellä. Tässä meillä riittää haastetta.