Ympäristöhallinnon heikentämisen pitkä oppimäärä

Sivistyneissä oikeusvaltioissa on ympäristöministeriö. Esimerkiksi Putinin Venäjällä sen sijaan ei ole vaan luonnonvaraministeriö määrää ympäristöasioista.

Nyt Sipilän hallitus ajaa sote-maakuntauudistuksen varjossa ympäristöhallinnon kampittamista. Jos esitys menee läpi, valtion viranomaisten mahdollisuudet puuttua ympäristölakien rikkomiseen heikkenevät olennaisesti. Vastuu sälytetään kansalaisille ja kansalaisjärjestöille.

Tavoite ympäristönsuojelun heikentämiseksi ei kuitenkaan ole uusi, päin vastoin.

Keskusta vastusti ympäristöministeriön perustamista

Suomen ministeriöistä ympäristöministeriö on nuorin. Aikoinaan SDP ajoi sen perustamista, pääministeri Sorsan (sd) hallitus esitti asiaa vuonna 1973. Ehdotus herätti kiivasta vastustusta: ajatusta ympäristöministeriöstä verrattiin jopa ruttoon ja koleraan. Vastustajiin kuului myös Keskustapuolue. Kymmenen vuoden poliittisen väännön jälkeen SDP viimein ajoi asian läpi vaalien 1983 jälkeisissä hallitusneuvotteluissa, joissa muodostettiin Sorsan neljäs hallitus (sdp, keskusta, rkp, smp). Ensimmäiseksi ympäristöministeriksi tuli Matti Ahde (sd).

1990-luvulla MTK teki ympäristön- ja luonnonsuojelusta varsinaisen mörön. MTK:n johdon ja Keskustapuolueen välillä oli pyöröovi: MTK:n johtaja Heikki Haavisto siirtyi keskustalaisen pääministeri Ahon hallitukseen ulkoministeriksi ja MTK:n johtoon siirtyi Esa Härmälä, joka oli ollut virkamies EU-jäsenyysneuvotteluryhmässä.

Suomen liityttyä EU:hun vuoden 1995 alusta MTK järjesti massiivisen kampanjan EU:n Natura 2000-luonnonsuojeluverkoston toteuttamista vastaan. Maanviljelijöille ja metsänomistajille uskoteltiin, että Natura merkitsee maiden pakkolunastusta ilman korvausta ja kaiken, jopa marjastuksen ja sienestyksen, kieltämistä. Kun valtioneuvosto hyväksyi Natura-verkoston, maanomistajat tekivät siitä yli 1600 valitusta ja siitä tuli laajin korkeimman hallinto-oikeuden koskaan käsittelemä asia.

2000-luvulla lakkautettiin Keskustan johdolla alueelliset ympäristökeskukset

Vuosien varrella Keskustan poliitikot ovat useasti esittäneet ympäristöministeriön lakkauttamista ja yhdistämistä maa- ja metsätalousministeriöön luonnonvaraministeriöksi, venäläiseen malliin. Tätä väläytteli muun muassa Sirkka-Liisa Anttila ollessaan Vanhasen-Kiviniemen hallituksen (2007-11) maa- ja metsätalousministeri.

Ympäristöministeriötä ei lakkautettu, mutta sen sijaan keskustajohtoinen Vanhasen-Kiviniemen hallitus lakkautti alueellisen ympäristöhallinnon. Se yhdistettiin elinkeino- ja liikenneasioiden kanssa ely-keskuksiin.

Aika ajoin korviini on kantautunut viestejä, joiden mukaan ely-keskusten ympäristövirkamiehiä on painostettu ”yleisen edun” nimissä hyväksymään kaivos- ja muiden yhtiöiden mieleisiä ratkaisuja.

Yhden Suomen tunnetuimmista ympäristötuhoista on aiheuttanut Talvivaara-Terrafamen kaivos Kainuussa. Tämän vuoden maaliskuussa kaivoksen perustaja ja alkuvuosien johtaja Pekka Perä sai ehdollisen vankeusrangaistuksen törkeästä ympäristön turmelemisesta.

Kuinka ollakaan, kaivoksen aloittaessa Kainuussa sama ihminen toimi koko ely-keskuksen ja sen ympäristövastuualueen johtajana. Voi vain kysyä, olisiko Talvivaarasta päässyt lähiseudun järviin ja jokiin yhtä paljon rikkiä ja raskasmetalleja, jos itsenäiset alueelliset ympäristökeskukset olisivat vielä olleet olemassa.

Luulisi jokaisen vetävän Talvivaaran kokemuksesta johtopäätöksen, että ympäristöhallintoa ja sen itsenäisyyttä pitää vahvistaa. Sipilän hallitus on kuitenkin tekemässä juuri päinvastoin.

Sipilän hallitus vie ympäristöhallinnolta hampaat

Tiettävästi jo Sipilän hallitusta muodostettaessa ympäristöministeriön lakkauttaminen oli vakavasti esillä. Ministeriötä ei lakkautettu, mutta sen sijaan hallitus purkaa ympäristöhallintoa ja sen toimivaltaa pala palalta, ”byrokratian purkamisen” varjolla.

Hallituskausi alkoi luonnonsuojelurahojen jättileikkauksilla. Samaan aikaan metsähakkuita on kuitenkin haluttu lisätä tuntuvasti ja metsäpohjaisen biopolttoaineen tuottamiselle on asetettu korkeat tavoitteet, metsä- ja ilmastotutkijoiden varoituksista huolimatta. Metsähallituksessa, joka hallinnoi valtion omistamia maa- ja vesialueita – kolmasosaa Suomen pinta-alasta – ympäristöpuolen asemaa heikennettiin.

Kunnille on annettu aiempaa vapaammat kädet rantarakentamisessa ja poikkeuslupien myöntämisessä rakennussuojelusta. Ympäristöministeriö ei enää vahvista maakuntakaavoja – siis tarkista, että niiden sisältö vastaa lakia. Ely-keskusten oikeutta valittaa kuntien kaavoista on rajoitettu.

Ovatko ely-keskukset sitten tehtailleet kasapäin turhia valituksia kuntien kaavoista? No eivät. Ne ovat tehneet kaavavalituksista vain 4 %. Näistä valituksista 80 % on mennyt hallinto-oikeudessa läpi eli toisin sanoen valitus on estänyt lainvastaisen luvan voimaantulon.

Hyvän esimerkin muutaman vuoden takaa tarjoaa Espoon Turvesuon alueen kaavoitus. Siellä kaupunki yritti laajentaa kauppakeskusta viher- ja virkistysalueelle. Ely-keskus valitti asiasta. Hallinto-oikeus hyväksyi valituksen ja totesi Espoon päätöksen laittomaksi.

Kun tuntee ympäristöhallinnosta käytyjen vääntöjen historiaa, ei sinänsä yllätä, että Keskusta haluaa käyttää maakuntauudistuksen tarjoamaa tilaisuutta tehdä valtion ympäristöhallinto hampaattomaksi – tavalla jota ovat vaatineet MTK ja Elinkeinoelämän keskusliitto.

Jos hallituksen esitys hyväksytään, ei enää ole itsenäistä valtion viranomaista, joka valvoisi, että lakeihin kirjattuja ympäristö- ja luonnonsuojeluvaatimuksia noudatetaan lupia myönnettäessä ja kaavoja hyväksyttäessä. Ympäristölakien noudattamisen valvonta uhkaa jäädä paljolti kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen aktiivisuuden ja asiantuntemuksen varaan.

Mitä seuraavaksi?