Vuonna 2035 talous on tasapainossa ja Suomi hiilineutraali
Valtiontalouden tasapaino on merkittävä kysymys tulevissa vaaleissa. Kun seuraavien vuosien talouspolitiikkaa rakennetaan, ei voida tuijottaa vain menoja, kuten liian usein on tapana ollut. Olennaiseksi kysymykseksi nousee myös valtion tulopuoli ja se, miten vauhditamme vihreää siirtymää ja irtautumista fossiilitaloudesta.
On selvää, että julkisten varojen käytön on oltava kestävää pitkällä aikavälillä katsottuna. Myös velan määrällä on merkitystä. Julkisen talouden ohjauksessa tulisi painottaa sekä meno- että tulopuolta, sillä se kirkastaisi sitä, mikä on eri asioiden hinta. Samalla meillä täytyy säilyä kyky vastata suhdanteisiin.
Nykyinen talouspolitiikan johtamismalli ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Se johtaa liian usein huonon osumatarkkuuden verotukiin, osaoptimointiin ja tehottomiin ratkaisuihin. Tämä on nähty esimerkiksi syksyn sähkön hintaan liittyvässä tukipaketissa. Tuet ovat monelle kotitaloudelle tuiki tarpeellisia, mutta voisivat olla osumatarkkuudeltaan parempia.
Laajat arvonlisäveroalet ja tuloveroalet eivät kaikilta osin kohdistu juuri niille, joilla tarve on suurin. Niiden hyvä puoli on toimeenpanon nopeus ja juuri siksi hallitus näihin ratkaisuihin päätyi.
Tulevaisuudessa tarvitsemme kuitenkin parempia työkaluja: esimerkiksi Vihreiden esittämää ja valtiovarainministeriössä valmistelussa olevaa energiarahaa, jota voitaisiin maksaa pienituloisillle, joita energian hinta erityisen kovaa kurittaa. Tällaisen tuen luominen ei kuitenkaan nykyisessä valtiontalouden ohjauksessa olisi välttämättä ollenkaan mahdollista sen takia, että menoja tarkastellaan kriittisemmin kuin veronalennuksia. Järjestelmässä on valuvika, jos valtion tulojen vähentäminen on “edullisempaa” kuin suorat tuet, vaikka euromääräinen vaikutus olisi todellisuudessa täsmälleen sama.
Mikä ratkaisuksi?
Menokehysten sijaan syntyy houkutus katsoa vain alijäämää: valtion tulojen ja menojen erotusta. Pelkkä alijäämän katsominen johtaisi kuitenkin helposti hyvin myötäsykliseen talouspolitiikkaan. Kun talous sakkaa, alijäämä kasvaa. Silloin oikea ratkaisu ei ole vetää liinoja kiinni.
Menokehystä on kuitenkin jo nyt hieman kehitetty. Nykyisessä hallitusohjelmassa on ollut suhdannevaraus, joka on mahdollistanut taloudellisten syklien kannalta järkevän talouspolitiikan. Toisaalta nyt kohdalle on osunut niin poikkeuksellisia kriisejä, ettei tämäkään varaus riittänyt riittävään vastaukseen koronakrisiin, ja sovitussa raamissa pysyminen olisi hyvinkin voinut johtaa terveydellisen ja sosiaalisen kriisin lisäksi taloudelliseen kriisiin. Koronapandemian aikana hallitus joutui turvautumaan mittavaan lisävelkaan, kun ihmisiä ja elinkeinoja tuettiin kriisin keskellä. Tämä oli perusteltua ja välttämätöntä.
Elvytysmielessä lisävelan tarvetta ei todennäköisesti enää ole, mutta investointitarpeet esimerkiksi ilmastokriisiin vastaamiseksi ja fossiilitaloudesta irtautumiseksi ovat vain kasvaneet.
Jos ja kun velka käy kalliimmaksi, on tärkeää katsoa vielä tarkemmin, mitä velkarahalla saadaan. Tässä ajassa erityisesti vihreän siirtymän investointien merkitys on suuri. Niihin pitää jossain määrin suhtautua eri tavalla kuin juokseviin kuluihin. Vihreän siirtymän investoinnit ovat hieman samalla tavalla akuutteja ja välttämättömiä kuin vaikkapa hävittäjähankinnat. Jos emme tee vihreän siirtymän investointeja, ilmastokriisin aiheuttamat taloudelliset ja inhimilliset kustannukset ovat valtavat myöhemmin. Meillä ei ole vaihtoehtoa, jossa jättäisimme tekemättä investoinnit kestävämmän yhteiskunnan rakentamiseksi. Tämä pitää huomioida myös valtiontaloutta katsottaessa.
Taloutta ja ympäristöä asetetaan usein julkisessa keskustelussa vastakkain, mutta onneksi vihreän siirtymän investoinnit ovat aidosti tuottavia, eli ne myös maksavat itsensä takaisin ja kannattavat pitkällä aikavälillä. Vihreiden valinta on aina asettaa ilmasto ja ympäristö talouden edelle, mutta yhä useammin tällaista ristiriitaa ei edes ole. Tässä emme ole enää millään tavalla yksin ajattelumme kanssa. Ilahduin miten vihreä siirtymä näkyi vahvasti myös valtiovarainministeriön valmistelemassa virkamiespuheenvuorossa talouden tulevaisuudesta.
Esimerkiksi tuulivoima ja aurinkovoima ovat jo tänä päivänä markkinaehtoisesti kannattavimpia energiamuotoja. Sitä ne eivät vielä olleet jokunen vuosikymmen sitten, jolloin julkista rahoitusta tarvittiin. Sen sijaan biokaasun tuotantoon ja vetytalouteen siirtyminen vaativat edelleen investointeja, joiden avulla uutta, myöhemmin kannattavaa toimintaa voidaan käynnistää.
Emme halua jättää jälkipolville ekologista, taloudellista tai hyvinvointivelkaa. Sen vuoksi julkisen talouden kestävyyden ja hiilineutraaliuden tavoitevuoden on luontevaa olla sama: vuonna 2035 talous on tasapainossa ja Suomi hiilineutraali.
Tavoitevuosi ei kuitenkaan tarkoita, että talouden kestävyyden toimia voisi lykätä kauas tulevaisuuteen, vaan jo seuraavalla hallituskaudella on tehtävä tarkkaa menojen priorisointia, jotta voimme panostaa myös tulevaisuuteen ja kestävään kasvuun. Tarvitsemme uudelleenajattelua siinä, miten saamme yhä useammalle koulutus- ja työllistymismahdollisuuksia, miten sosiaaliturvan varastakin pääsee kiinni työhön, miten saamme Suomeen enemmän kansainvälisiä osaajia ja miten huolehdimme jo töissä olevien jaksamisesta paremmin.
Kokonaisuus on vaikea. Ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen kestävyysvaje eivät poistu yhdessä vaalikaudessa. Tarvitaan aitoa kykyä katsoa pidemmälle tulevaisuuteen ja tehdä kasvutoimia johdonmukaisesti ja pitkäjänteisesti.
Täältä löytyy talousblogisarjani aiemmat osat:
Vihreät - De Gröna