Vihreät rikkoivat uudestaan kuntavaalien ehdokasennätyksen

04.05.2021

Vihreillä tulee olemaan kuntavaaleissa enemmän ehdokkaita kuin koskaan aikaisemmin. Vihreät tekivät jo maaliskuun listojen jätössä ehdokasennätyksen, ja tämä tulos parani entisestään lopullisen ehdokasasettelun yhteydessä. Vihreillä tulee olemaan ehdokkaita yli 200 kunnassa ja siten myös suuremmassa osassa Suomea kuin koskaan ennen. Tiistaina vaalilistojen sulkeutuessa Vihreillä oli viimeisimpien tietojen mukaan ainakin 2806 ehdokasta. Viime kuntavaaleissa 2017 ehdokkaita oli 2600.

Luku perustuu vihreiden vaaliasiahenkilöiltä saatuihin tietoihin kuntien keskusvaalilautakunnille 4.5. klo 16 mennessä toimitetuista ehdokaslistoista.

– Kunnissa voimme kääntää suunnan kohti kestävää tulevaisuutta: torjua ilmastonmuutosta, panostaa koulutukseen, suojella arvokasta luontoamme, tukea heikoimpia ja vahvistaa hyvinvointia, mielenterveyttä ja tasa-arvoa. Näiden asioiden puolesta entistä useampi haluaa kampanjoida olemalla ehdolla Vihreiden listalla, iloitsee Vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo.

Täyden ehdokaslistan Vihreät asettavat Suomen seitsemässä suurimmassa kaupungissa – Helsingissä, Espoossa, Tampereella, Vantaalla, Oulussa, Turussa ja Jyväskylässä. Myös Lohjalla Vihreät asettivat täyden listan. Yhdessätoista kunnassa asetetaan myös vihreitä ehdolle ensimmäistä kertaa ikinä, kuten eteläpohjalaisella Evijärvellä, Pirkanmaalla Virroilla, Pohjois-Pohjanmaalla Vaalassa, Kainuun Hyrynsalmella ja Lapissa Posiolla. Vihreillä on ehdokkaita yli 200 kunnassa. Jo yli 90 prosenttia suomalaisista asuu kunnissa, joissa voi äänestää vihreitä.

– Raskaan koronavuoden jälkeen on entistäkin tärkeämpää rakentaa yhdessä parempaa huomista. On aivan keskeistä pitää heikoimpien, pienten ja luonnon puolta. Tämä on asia, jota suomalaiset nyt kuntapäättäjiltä odottavat, Ohisalo toteaa.

Vihreät tekivät myös vuonna 2017 kuntavaalien ehdokasennätyksen. Silloin Vihreät oli myös vaalipäivänä suurin voittaja.

– Tavoitteenamme on kaikkien aikojen paras kuntavaalitulos. Nyt kun koronakriisin jälkeinen Suomen jälleenrakennus on noussut ajankohtaiseksi ovat myös vihreät ratkaisut julkisen keskustelun ytimessä. Uskon, että tämäkin tulee näkymään vaalituloksessa ja huomenna Suomi tulee todellakin olemaan vihreä, Vihreiden puoluesihteeri Veli Liikanen toteaa.

Sukupuolensa ilmoittaneista Vihreiden ehdokkaista on 59,6 prosenttia on naisia, 39,8 prosenttia miehiä ja 0,6 prosenttia muita. Ehdokkaiden keski-ikä on 45 vuotta ja suurin ikäryhmä on 36–45-vuotiaat (31,5 % ehdokkaista).

– Alkuperäinen tavoitteemme jättää historian suurimmat listat toteutui jo alkuperäiseen takarajaan mennessä maaliskuussa. Saimme kuitenkin vielä ehdokashankinnan lisäajalla hyvän lisäyksen ehdokasmääriin, Liikanen iloitsee.