Vihreät: Eduskuntavaaleista on tehtävä ilmastovaalit
Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen esittelivät Vihreiden aikataulun Suomen irtautumiselle fossiilisista polttoaineista Vihreän eduskuntaryhmän kesäkokouksen yhteydessä Kouvolassa.
– Kulunut hellekesä metsäpaloineen ja sinilevälauttoineen on herättänyt ihmiset ilmastonmuutoksen todellisuuteen. Meillä on edessämme valinta: Joko muutamme tapamme tuottaa energiaa, liikkua, asua ja kuluttaa tai sitten romutamme perustan, jolle hyvinvointimme ja yhteiskuntamme on rakennettu. Seuraavilla sukupolvilla ei ole enää mahdollisuutta valita. Ilmastokriisi on torjuttava nyt, sanoo Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto.
– Eduskuntavaaleista on tehtävä ilmastovaalit. Suomalaiset ansaitsevat tietää, kuinka kunnianhimoisiin ilmastotoimiin puolueet sitoutuvat. Ihmisten huoli ilmastonmuutoksen etenemisestä kasvaa, ja samalla kasvavat vaatimukset konkreettisista poliittisista päätöksistä. Vihreät haastaa muut puolueet esittämään keinonsa, joilla ilmastonmuutosta hillitään heti seuraavalla hallituskaudella, Aalto sanoo.
Vihreät esittää aikataulun Suomen nopealle irtautumiselle fossiilisista polttoaineista.
– Fossiilisten polttoaineiden käytöstä on luovuttava askel kerrallaan sekä lämmön- että sähköntuotannossa. On tähdättävä siihen, että kivihiilen, polttoturpeen ja polttoöljyn käyttö loppuu 2020-luvun aikana ja maakaasun 2030-luvulla, Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen sanoo.
– Suomi nojaa edelleen voimakkaasti fossiilisiin polttoaineisiin energiantuotannossa, liikenteessä ja lämmityksessä. Seuraavan hallituksen tehtävänä on luoda uskottava suunnitelma sille, kuinka tämä riippuvuus katkaistaan. Tarvitsemme tiekartan, jolla tehdään hiilineutraali Suomi vuoteen 2040 mennessä, Mikkonen sanoo.
Ilmastonmuutosta kiihdyttävien fossiilisten polttoaineiden käyttöä tuetaan meillä joka vuosi noin miljardin euron verotuilla. Se on kolminkertaisesti sen, mitä osoitamme uusiutuvalle energialle.
– Ministeri Orpon budjettiesitys sisältää verotuet dieselille, työkoneiden kevyelle polttoöljylle ja turpeelle. Niiden asteittainen alasajo pitäisi käynnistää heti ensi viikon budjettiriihessä ja viedä loppuun kymmenessä vuodessa. Sinä aikana ehditään saada vauhtiin tarvittavat muutokset eli turpeenkäytöstä luopuminen, sähköisen henkilöliikenteen lisääminen ja biopolttoaineiden laajempi käyttö raskaassa liikenteessä ja työkoneissa, Mikkonen sanoo.
Vihreä eduskuntaryhmä kokoontuu kesäkokoukseen Kouvolaan 22.-23.8.2018.