Vihreä työmarkkinapolitiikka tähtää reiluihin uudistuksiin ja tasapainoisiin työmarkkinoihin

Työmarkkinoille tarvitaan lisää joustoja, mutta uudistaessa on huolehdittava neuvotteluvallan tasapainosta työnantajien ja työntekijöiden välillä. Naisvaltaisia matalapalkka-aloja ei saa kahlita palkkakuoppaan.

Oikeistokonservatiiviselta hallitukselta sopi odottaa ronskeja otteita työmarkkinoiden sääntelyyn, mutta hallitusohjelman valmistuttua linja osoittautui vielä arvioitua synkemmäksi. Hallituksen työmarkkinapolitiikka on käytännössä työnantajapuolen – Elinkeinoelämän keskusliiton ja Suomen Yrittäjien – toivelista, johon on koottu rakenteellisia reformeja, yksittäisiä merkittäviä muutoksia ja symbolisia selkävoittoja. Ohjelman askellus on suunniteltu niin, että ensin hallitus heikentää työntekijöiden keskeistä vipuvoimaa eli lakko-oikeutta. Näiden muutosten jälkeen hallitus aikoo puuttua työsopimusten sisältökysymyksiin. 

Hallitusohjelman kirjaukset ja strategia ymmärrettävästi tyrmistyttivät työntekijäjärjestöt. Lainsäädännön valmistelun osana työmarkkinajärjestöt on teoriassa osallistettu työryhmätyöllä, mutta epäsymmetrinen asetelma syö käytännössä eväät edetä neuvotellen. Edessä onkin liki varmasti laajoja työtaisteluita.

Hallitus aikoo siis runnoa työmarkkinauudistuksensa läpi, vaikka ryskyy. Arkkitehtina tässä on tietysti pääministeripuolue kokoomus. RKP:lle sama linja maistuu oikein hyvin. Perussuomalaisten tuelle on monta syytä. Puolueen siirtyminen selkeämmin talousoikeistoon, vastenmielisyys ammattiyhdistysliikkeen kanssa perinteisesti tiiviissä yhteydessä toimivaa poliittista vasemmistoa kohtaan sekä puolueen ja palkansaajajärjestöjen väliset jännitteet selittävät kaikki osaltaan perussuomalaisten asentoa. Tässä tavallisen duunarin asia unohtuu. Asetelma naulattiin vaalikeväällä, kun liitot hiostivat ja kritisoivat perussuomalaisia poukkoilevista työmarkkinalausunnoista.

Hallituksen vyöryttäessä työmarkkinalainsäädäntöä eduskuntaan kääntyy katse myös oppositiopuolueiden linjauksiin. Vasemmistopuolueiden linja lienee helposti ennakoitava kaiken uudistamisen vastustaminen. Keskustasta hallitus saa suhteellisen vankan tukijan. 

Mutta entäs me vihreät?

Vihreän työmarkkinapolitiikan lähtökohdat

Vihreät eivät perinteisesti asemoidu työmarkkinapolitiikassa mihinkään tiettyyn leiriin. Tämä näkyy myös puolueen linjauksissa, joissa korostuvat sekä valmius lisätä joustoja että huoli neuvotteluvallan tasapainosta ja halu olla heikompien puolella. 

Kaiken tutkimustiedon valossa me luotamme siihen, että ihmiset haluavat lähtökohtaisesti tehdä töitä ja osallistua hyvinvointivaltion rahoittamiseen. Emme ajattele, että työttömät ovat laiskoja ja saamattomia, vaan että erilaiset rakenteelliset syyt estävät ihmisiä työllistymästä ja toisaalta pahimmillaan kannustavat pysymään pitkittyneesti sosiaaliturvan piirissä. 

Tämän vuoksi me kannatamme sellaista työllisyyspolitiikkaa, jossa työttömyys ei merkitse koko talouden romahtamista vaan sellaista, jossa on aito mahdollisuus etsiä uutta työtä ja uudelleen kouluttautua. Samalla me tunnustamme, että monen pitkäaikaistyöttömän työllistyminen on vaikeaa. Heidän asemaansa ei paranneta kepittämällä vaan on inhimillistä ohjata heidät oikean tuen ja palveluiden piiriin. Lyötyjen lyöminen ei ole vihreää politiikkaa. 

Sekin on oikein, että ahkeruudesta ja koko yhteiskuntaa hyödyttävästä riskinotosta yrittäjänä voi hyötyä taloudellisesti. Ihmisiä on oikein kannustaa työntekoon, yrittäjyyteen ja rohkeaan uuden luomiseen. 

Kun teknologinen kehitys myllertää taloutta ja työnkuvaa, tarvitaan tasapainoinen sopimusjärjestelmä varmistamaan, että tuottavuusloikista hyötyvät sekä yritykset että palkansaajat.

Esittelimme syyskuussa alla olevat teesit puoluevaltuustollemme. Nämä kahdeksan teesiä kuvaavat kattavasti vihreiden yleistä asentoa työmarkkinasääntelyyn ja sen uudistamiseen:

1. Kunnioitamme jokaisen ihmisen perus- ja ihmisoikeuksia, joihin myös yhdistysmisvapaus ja kollektiivinen neuvotteluoikeus kuuluvat. Tavoittelemme lainsäädäntöä, joka turvaa nämä oikeudet tasapuolisesti eri alojen työntekijöille niiden erityispiirteet huomioiden.
2. Tavoittelemme työelämältä ja neuvottelujärjestelmältä samapalkkaisuuden ja palkkatasa-arvon edistämistä sekä raskaus- ja perhevapaasyrjinnän kitkemistä. Naisvaltaisten sote- ja sivistysalojen veto- ja pitovoima on kriittisen tärkeää koko hyvinvointiyhteiskunnan toiminnalle eikä sitä saa vaarantaa.
3. Haluamme vahvistaa erityisesti täsmätyökykyisten ja vähemmistöjen mahdollisuuksia osallistua työmarkkinoilla sekä parantaa kaikkien työntekijöiden suojaa syrjinnältä ja epäasialliselta kohtelulta.
4. Vaadimme, että lainsäädännössä huomioidaan erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien, kuten ulkomaalaisten ja nuorten työntekijöiden suojaaminen hyväksikäytöltä.
5. Tavoittelemme, että työntekijöitä suojataan nykyistä paremmin psykososiaaliselta kuormitukselta työssä.
6. Haluamme madaltaa työllistämisen kynnystä pieniin yrityksiin sekä vahvistaa pienten ja järjestäytymättömien yritysten asemaa neuvottelujärjestelmässä. Samalla haluamme vahvistaa työntekijöiden neuvotteluasemaa työpaikoilla paikallisessa sopimisessa.
7. Haluamme tuoda työmarkkinoille nykyistä enemmän joustoa. Jouston vastapainoksi edellytämme aina työntekijälle parempaa turvaa ja oikeuksien vahvistamista.
8. Työmarkkinasääntelyn on mahdollistettava teknologisen kehityksen täysimittainen hyödyntäminen ja varmistettava osaltaan sen hedelmien tasapuolinen jakautuminen.

 Hallituksen epätasapainoisesta linjasta puuttuvat tasapainottavat muutokset

Edelläolevat teesit ja yleinen asento eivät vielä sinänsä kerro vihreiden kantaa yksittäisiin hallituksen lakiesityksiin, joita on tulossa paljon. Tässä olennaista on, että hallituksen esitykset muodostavat nimenomaan kokonaisuuden sekä rakenteeltaan, menettelyltään että esittelyaikataulultaan. Oppositiossa emme ole neuvottelemassa kokonaisuutta tai oikeastaan pääse esittelemään omaa vaihtoehtoamme kokonaisuudeksi, vaan teemme vastaesityksiä yksittäisiin hallituksen esityksiin.

Vihreä eduskuntaryhmä ei todellakaan kannata hallituksen työmarkkinapolitiikan kokonaisuutta, joka on epätasapainoinen ja rikkova. Puhe pohjoismaisesta työmarkkinamallista on tietoista sumutusta, kun tosiasiassa poimitaan vain rusinoita pullasta.

Osa linjauksista on yksittäisinäkin vastustettavia – kuten ensimmäisen sairauslomapäivän palkattomuus, jolla ei ole työllisyysvaikutuksia, mutta joka kurjistaa erityisesti suorittavien alojen työntekijöiden elämää. Ajatus naisvaltaisten alojen matalien palkkojen naulaamisesta pysyväksi tilaksi sitomalla valtakunnansovittelijan kädet on täydellisen epäreilu. Lakkosakkojen kohdentaminen yksilöihin näyttää yritykseltä pelotella työntekijöitä. Nämä on syytä torpata.

Osassa hallitusohjelman linjauksia on enemmän ideaa. Esimerkiksi paikallista sopimista on perusteltua lisätä, mutta sitä tulee tasapainottaa vahvistamalla luottamusvaltuutetun roolia ja säätämällä työntekijöiden tulkintaetuoikeus paikallisiin työehtosopimuksiin, kuten asia Ruotsissa on. Myös ansiosidonnaista on syytä uudistaa, sillä nykyisellään se on liiaksi keski- ja hyvätuloisille ohjautuva tulonsiirto ja voisi kannustaa tehokkaammin työllistymiseen. Yhdenvertaisuuden kannalta on ongelmallista, etteivät kassoihin kuulumattomat ole sen piirissä. Onkin hyvä, että hallitus aikoo selvittää universaalin mallin edellytykset.

Yhteiskuntarauha ja keskinäinen luottamus uhattuna

Hallituksen ote työmarkkinapolitiikkaan uhkaa murentaa luottamusta ja luo epävarmuutta Suomen talouden näkymiin. Olisi parempi edetä sopimisen kautta – ja siis aidosti, ei sanelemalla lopputulosta etukäteen. Tämä toki edellyttää myös työmarkkinajärjestöiltä valmiutta tulla vastaan ja hyväksyä muutoksia.

Niin Suomen talouden, yritysten kuin työntekijöidenkin yleinen etu on työmarkkinapolitiikan ennakoitavuus ja luotettavuus. Rikkova ja rytisevä tapa edetä saattaa johtaa heiluriliikkeeseen, jossa hallitukset vuoron perään veivaavat politiikkaa päädystä toiseen. Työmarkkinakonfliktit luovat väistämättä varjoja myös talouden lähitulevaisuuden näkymiin.

Työmarkkinoita tulisi uudistaa ajan tarpeisiin reilusti ja tasapainoisesti, ei luottamuksen ja yhteiskuntarauhan kustannuksella.