Vihreää siirtymää ei voi tehdä luonnon kustannuksella

Euroopan parlamentissa käsiteltiin toissa viikolla kriittisten raaka-aineiden saatavuutta, eli niin sanottua kaivosasetusta. Euroopan parlamentti hyväksyi neuvottelukantansa selvin lukemin, kun 515 äänesti asetuksen puolesta, ja ainoastaan 34 sitä vastaan. Seuraavaksi lopullisesta asetuksesta neuvotellaan jäsenmaiden ministerineuvoston kanssa.

Asetuksen tavoitteet ovat hyvät: EU:n omavaraisuuden turvaaminen, kriittisten raaka-aineiden saatavuuden takaaminen, sekä vihreän siirtymän vauhdittaminen. Asetuksella pyritään varmistamaan, että harvinaisia maametalleja riittää esimerkiksi sähköautojen akkujen valmistamiseen. Asetuksessa on kuitenkin useita haasteita, erityisesti Suomen luonnon kannalta. Europarlamentin vihreät saivat merkittäviä parannuksia parlamentin kantaan, mutta silti ongelmia jäi ja tämän takia vihreiden suomalaiset mepit äänestivät lopputulosta vastaan.

Suuri haaste liittyy lupaprosessien vauhdittamiseen. Vaikka lupaprosesseissa on myös Suomessa kehittämisen varaa, liian nopeat lupaprosessit aiheuttavat pahimmillaan uhkan luonnon monimuotoisuudelle ja vesistöjemme puhtaudelle, kun uusien kaivoshankkeiden ympäristövaikutuksia ei ehditä arvioida riittävällä tarkkuudella.

On oikeudellisesti kyseenalaista asettaa ehdottomia aikarajoja viranomaisille lupien käsittelyyn, ja vaikka kaivoksia 24 kuukauden sitova käsittelyaika europarlamentin kannassa ei koske, on niidenkin osalta erikoista velvoittaa kuukauden aikana määrittelemään lupahakemuksen riittävyys.

Kaivoshankkeet ovat hyvin monimutkaisia, esimerkiksi vesistövaikutukset mittavia ja teknologiaratkaisut usein kiistanalaisia, joten hyvä suunnittelu ja viranomaisten ja hakijan välinen riittävä vuoropuhelu on keinotekoisia aikarajoja parempi tapa ratkaista ongelmia. Huonosti suunnitellut kaivoshankkeet uhkaavat luonnon ja puhtaiden vesien lisäksi myös saamelaisten itsemääräämisoikeutta ja vaikeuttavat saamelaisten perinteisten elinkeinojen harjoittamista.

Kaivosasetus myös kaventaa kansallista harkintaa. Se uhkaa asettua jäsenvaltioiden toimivallan alueelle kaavoituksessa, ja helpottaa Natura-suojelusta ja vesiensuojelusta poikkeamista.

Uudet kaivoshankkeet eivät ole kuitenkaan ainut keino turvata kriittisten materiaalien saatavuutta. Kaivosten lisäämisen sijaan tulisikin panostaa kiertotalouden vauhdittamiseen. Kiertotalouden ratkaisujen avulla raaka-aineet pysyvät käytössä pidempään, ja paine uusille kaivoksille vähenee. Kiertotaloutta voi edistää useilla keinoilla, kuten luonnonvaraveroilla ja julkisilla investoinneilla kiertotaloushankkeisin. Tämä on vihreiden tavoite asetuksen jatkovalmistelussa ja Suomen eduskunnassa: kiertotalous, paremmat materiaalit ja resurssitehokkuus ovat oikea tie ratkaista aikamme ympäristökriisejä ja silti turvata talouden ja teknologian hyvä kehitys.

Myös tuottavuutta ja jalostusastetta tulee nostaa. On tärkeää, että luonnonvaroista saadaan enemmän arvonlisää, jotta luonnonvarojen kulutusta voidaan vähentää. Suomen talous tarvitseekin vihreän tuottavuuden ohjelman, jonka tavoitteena tulisi olla työn tuottavuuden ja resurssitehokkuuden parantaminen.

Myös kaivosveroa tulisi nostaa ja vihreät tuleekin esittämään tätä vaihtoehtobudjetissaan. Uusi kaivosvero astuu voimaan vuoden 2024 alussa, mutta sen veroprosentti jää useisiin muihin maihin verrattuna alhaiseksi. Riittävän kunnianhimoinen kaivosvero varmistaa, että luonnolle aiheutettu haitta hinnoitellaan oikein. Tämän lisäksi kaivosalan ja vesiensuojelun osaamista tulee myös vahvistaa. Suomesta ei voi tehdä uuskolonialistista raaka-aineiden siirtomaata kansainvälisille kaivosjäteille.

Kaivosasetusta ja pikalupamenettelyä on puolusteltu sillä, että tällä hetkellä ulkoistamme vihreän siirtymän vaatimien mineraalien tuotannon maihin, joissa on heikko lainsäädäntö, huonot työolot ja puutteelliset keinot suojella ympäristöä.

Nämä ongelmat ovat todellisia, ja niiden poistamiseksi on tehtävä pitkäjänteistä kehitysyhteistyötä yhteistyössä maiden hallitusten ja kansainvälisten järjestöjen kanssa. On väärin asettua keskustelussa eräänlaista uuskolonialismia edustavien globaalien kaivosjättien puolelle, jotka mielellään puhuvat yhteiskuntavastuusta mutta vievät voitot ulkomaille ja jättävät ympäristöongelmat kaivosmaahan.

Suomen on tehtävä töitä paremman globaalien ympäristö- ja verosääntelyn puolesta. Se vaatii panostuksia myös kehitysyhteistyön rahoitukseen, jonka suhteen Suomessa liikutaan tällä hetkellä väärään suuntaan. Myös maiden verotusjärjestelmien kehittäminen on hyvä tapa vahvistaa kehittyvien maiden edellytyksiä reilumpaan asetelmaan globaalien yritysten kanssa toimiessa.

Vihreä siirtymä ja yhteiskunnan sähköistyminen on tärkeää ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta. Ilmastonmuutos ei ole kuitenkaan ympäristökriiseistä ainoa. Monimuotoinen luonto tarjoaa meille ruokaa ja vettä, ja sen heikentyminen uhkaa elämän perusedellytyksiä. Luonto on myös kaiken taloudellisen toiminnan perusta.

Jos ilmastonmuutosta torjutaan luontoarvojen kustannuksella, ajaudumme vain ojasta allikkoon.