Vähemmän krääsää Kiinasta?

15 miljoonaa pakettia vuodessa. Suunnilleen sen verran me suomalaiset olemme tilanneet muun muassa vaatteita, kosmetiikkaa ja elektroniikkaa Kiinasta viime vuosina. Onko tuo kaikki tarpeen, on oma kysymyksensä.

Nyt minua askarruttaa lähinnä se, että säännöt ovat eri toimijoille erit. Kotimaisen kaupan on erittäin vaikea pärjätä kansainväliselle verkkokaupalle, joka saa kilpailuetua niin monelta suunnalta. 

Kiinalaiset verkkokaupat ovat nousseet todella suuriksi tekijöiksi. Kansainvälisen talouden ydinajatuksena on ollut, että tehokkaimmat pärjäävät parhaiten. Tehokkuus ei kuitenkaan saisi syntyä siitä, että jotkin toimijat pääsevät luistelemaan ohi esimerkiksi sääntelystä ja veroista.  

Suora kansainvälinen verkkokauppa sivuuttaa perinteiset tavaroiden toimittajat eli maahantuojat ja hyötyy siitä sekä yleisestä sääntelyn jälkeenjääneisyydestä monella tavalla: 

• Kun kuluttaja ostaa alle 22 euroa maksavan tuotteensa suoraan EU:n tullialueen ulkopuolisesta verkkokaupasta, siitä ei tarvitse maksaa arvonlisäveroa. Tavaran myyminen ilman 24 prosentin arvonlisäveroa on verkkokaupalle iso etu. Ei liene yllätys, että monet tuotteet on hinnoiteltu juuri tuon 22 euron rajan alle. 
• EU:n tullimaksut suosivat verkkokauppaa, sillä vähäarvoisista tuotteista (alle 150 euroa) ei tarvitse maksaa tullia. Summa alittuu helpommin yksittäisellä kuluttajalla kuin esimerkiksi suomalaisella yrityksellä, joka tuo kerralla enemmän tavaraa maahan. 
• Verkkokauppa ei osallistu pakkausjätteen kierrätykseen tai sen kustannuksiin, vaikka näistä yksittäispakkauksista syntyy valtavat määrät jätettä. Kotimainen tuottajayhteisö kantaa vastuun ja kustannukset jätteistä. 
• Kansainväliset postimaksut suosivat nekin pakettien lähettämistä kehitysmaista, joihin Kiinakin luetaan mukaan. Kotimainen verkkokauppa saattaa hävitä kiinalaiselle siksi jopa toimituskuluissa. 
• EU:n ulkopuolinen verkkokauppa ei joudu vastuuseen, jos tuotteet eivät täytä turvallisuusvaatimuksia tai muita laatuvaatimuksia. Se tekee tuotteista tietysti myös edullisempia. Maahantuoja joutuu ostamaan kalliimpia tuotteita, koska sen tuotteiden on läpäistävä muun muassa EU:n asettamat laatukriteerit. Yleensä kuluttajansuojasta vastaa maahantuoja, mutta nyt sellaista ei ole, joten vastuuta ei kanna kukaan.

EU on heräämässä sääntelemättömän verkkokaupan ongelmiin ja vuonna 2021 kaikki tuontitavarat pitää panna verolle. Ruotsi ehätti jo hoitaa tämän ongelman ja myös Suomi voisi toimia ennen määräaikaa. Seuraavaksi EU:n tulisi poistaa myös 150 euron tulliraja.  

Nämä helpottavat tilannetta vähän, mutta iso kysymys siitä, millaisia tuotteita meille saa myydä ja kuka kantaa vastuun virheitä, on edelleen vailla vastausta. Kilpailu on epäreilua eikä kuluttajansuoja toteudu niin kuin sen pitäisi. 

Ympäristön näkökulmasta on myös kysyttävä, onko tämä ylipäänsä viisas kaupan rakenne.  Miten voimme kulkea kohti kestäviä ja korjattavia kuluttajatuotteita, jos emme saa myyjää mitenkään vastuuseen tuotteen ominaisuuksista? Miten voimme vähentää pakkausjätettä, jos siihen ei ole mitään kannustimia?

Tilanne on kestämätön. Muutetaan sitä. Peritään kaikista verkkokaupan tuotteista arvonlisävero. Poistetaan tulliedut ja alennetut postimaksut. Laitetaan kaikki vastaamaan samalla tavalla pakkausjätteen kustannuksista. Ja tehdään kattavampi kuluttajansuoja. Näin myös kotimaiset toimijat pysyvät kilpailukykyisinä.