Ukrainan lapsille, kaikille maailman lapsille 

Kirjoitan tätä blogitekstiä Ukrainasta. En tiedä miten pukisin sanoiksi sitä, mitä tällä hetkellä tunnen näiden lapsien puolesta, joiden lapsuuden Venäjä on järkyttävällä hyökkäyssodalla rikkonut. Lasten, jotka ovat tämänkin sodan kaikkein viattomimpia uhreja.

Sydän särkyi, kun saavuimme Ukrainaan. Matkalla poliisisaattuessa hotellille pysähdyimme leikkikentän laidalle. Leikkikentän, jonka vieressä sijaitsi opetusministeriö, kulttuurikohteita, kirjasto. Tähän risteykseen Venäjä pommitti vieden kahdeksan hengen ja vammauttaen lukuisia. Mietin niitä lapsia, jotka juoksivat tällä kentällä leikkien ehkä kissoja, ehkä superninjoja tai keinuen varpaillaan taivaan pilviä kurkotellen. Lapsia, joilla oli tulevaisuus ja jotka nyt menettävät henkensä, terveytensä, läheisensä tai turvallisuuden tunteensa tämän sodan vuoksi.

Lapsia, jotka eivät saa olla lapsia ja lapsia, joita Ukrainan ulkopuolinen maailma ei saa unohtaa. Emme saa turtua siihen, että Euroopassa kuolee lapsia sotatoimien keskellä. Että Euroopassa lapsia on sotarikosten kohteina. Sitä ei saa tapahtua Euroopassa – eikä missään päin maailmaa. Mutta jos me Suomessa turrumme siihen, että lasten oikeuksia murskataan vain 1400 kilometrin päästä Suomessa, on vielä suurempi riski, että suljemme silmämme myös siltä, mitä tapahtuu muissa osissa maapalloa.

Vaikka olin varautunut henkisesti siihen, mitä tulisimme näkemään, tulvivat kyyneleet silmiin kuunnellessa sitä painajaista, jota tässä maassa on Venäjän sotarikosten myötä koettu. 

Ohjelmassa olivat myös Butcha, Irpin, Hostomel. Jo nimet riittänevät kertomaan paljon.

Tavatessamme Ukrainan presidentin kansliaa, puolustusministeriä, järjestöjä, paikallispoliitikoita ja sotilaita, oli viesti vahvasti sama kuin Zelenskyin puhuessa Suomen eduskunnalle videoyhteydellä viime keväänä. Ukraina tarvitsee apua nyt, mutta tulee tarvitsemaan sitä pitkään sodan jälkeenkin. Auttakaa, auttakaa meitä suojelemaan lapsiamme, teidän lapsianne. 

Minun piti alunperin kirjoittaa toisenlainen blogiteksti, mutta tänä lasten oikeuksien päivänä  en voi olla painottamatta sitä, että lapsi on aina lapsi riippumatta hänen henkilökohtaisista ominaisuuksistaan tai ympäröivistä olosuhteista. Lapsuus on ainutlaatuista aikaa ja sitä meidän on suojeltava kaikin keinoin – yli maan rajojen.

Venäjä terrorisoi lapsuutta. Vie pieniä henkiä sotansa uhreina. Rikkoo tulevaisuudenkuvia ja katkoo perhesiteitä. Mummini puhuu yhä sodasta – hän oli neljävuotias kun eli sitä. Sota jättää jäljet kauas tulevaisuuteen. Ja sitä Venäjä ei saa saada anteeksi.

Maailman on tiivistettävä rivejään kaikkien maailman lasten puolesta. Lapsen oikeudet eivät saisi riippua siitä, minkä valtion tai maanosan sisälle sattuu syntymään. Aikuisten on seistävä yhteisessä rintamassa kaikkien lasten puolesta.

***

Sofia Virta edusti Suomen vihreitä Euroopan vihreiden delegaatiossa.