Työllisyyttä ei nosteta kepillä, vaan karttakepillä, perustulolla ja uusilla osaajilla

Suomella on edessään 2020-luvulla kaksi toisiinsa liittyvää ongelmaa: hyvinvointivaltion rahoitukseen liittyvä kestävyysvaje ja entistä useampaa alaa koskettava työvoimapula. Vihreiden tavoitteena on työllisyysasteen korottaminen 80 prosenttiin. Ratkaisu on kolmiosainen: koulutukseen satsaaminen, sosiaaliturvajärjstelmän uudistaminen ja kansainvälisen rekrytoinnin vauhdittaminen.

Tämä on talousblogisarjani toinen julkaisu, jolla avaan omaani ja puolueemme talous-, työllisyys- ja elinkeinopolitiikkaa juuri tässä maailman ajassa, kun yritämme uudistaa koko suomalaista yhteiskuntaa kestävämmäksi ja asettaa ihmistoiminta ympäristön sallimiin rajoihin.

On talouspolitiikan suunnasta mitä mieltä hyvänsä, on yksi tosiasia tärkeää tunnistaa: Suomen väestö ikääntyy, ja yhteiskunnan palveluita ja tukiverkkoa ylläpitävien veronmaksajien määrä on vaarassa huveta, jos jotain ei tehdä toisin.

Tässä työssä tärkeimmät keinot ovat Suomen vahvuuteen, koulutukseen ja osaamiseen panostaminen, jäykän, byrokraattinen ja ulossulkevan sosiaaliturvajärjestelmän uudistaminen kohti perustuloa, mielenterveyden vahvistaminen ja ihmisten tukeminen työssä jaksamisessa. Tarvitsemme myös työperäistä maahanmuuttoa, sillä vanheneva väestö ei yksinkertaisesti riitä vastaamaan tulevaisuuden työvoimantarpeeseen. Monilla aloilla näemme työvoimapulaa jo nyt tekniikan ja ICT:n puolelta sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisiin ja varhaiskasvatukseen.

Kuluneen hallituskauden aikana olemme saavuttaneet hallitusohjelmaan kirjatun tavoitteen 75 prosentin työllisyysasteesta koronakriisistä huolimatta, yrityksiä ei ole päästetty kaatumaan ja olemme tehneet liudan erilaisia työllisyystoimia. Työllisyysvaikutuksiltaan merkittävimmät päätökset ovat olleet ansiosidonnaisen työttömyysturvan lisäpäiväoikeuden poisto, pohjoismainen työvoimapalveluiden malli ja työllisyyspalveluiden siirto kuntiin. 

Jotta tulevan vuosikymmenen kehitys pysyy suotuisana, on tulevalla hallituskaudella oltava rohkeutta jatkaa tätä työtä ja tehdä rakenteellisia uudistuksia. Vihreiden tavoitteena on nostaa työllisyysaste 80 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. 

Työllisyysasteen nostamisessa kolme asiaa on ylitse muiden: koulutus, koulutus  ja koulutus.

Viime vuosina koulutustasoa on yritetty nostaa vaikka minkälaisella puliveivauksella, mutta yksikään opiskelijavalintauudistus ei asiaa ratkaise. Koulutustason nostamiseen on olemassa yksi oikea ratkaisu: korkeakoulujen aloituspaikkamäärien lisääminen. Tavoite jaetaan puolueiden kesken laajasti, mutta harvoin sanotaan mitä ollaan valmiita tekemään sen eteen. Aloituspaikkoja tulisi lisätä 5 400 aloituspaikalla vuosittain vuoteen 2032 asti, jotta onnistutaan korkeakoulutettujen määrän nostamisessa 50 prosenttiin ikäluokasta. Tämä maksaisi 100–200 miljoonaa euroa vuosittain riippuen siitä, kuinka paikat jakautuisivat koulutusaloittain ja yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välillä. Tähän satsaukseen Vihreät on valmis.

Tämä ei tietenkään yksinään riitä. Rakenteellinen työttömyys on edelleen aivan liian korkealla tasolla. Avoimia työpaikkoja on ennätyksellinen määrä ja samaan aikaan työttömiä työnhakijoita lähes neljännesmiljoona. Myös osaamisen päivittämiseen läpi elämän on oltava nykyistä parempia mahdollisuuksia.

Työn vastaanottamisen on oltava kannattavaa

Yksi iso este on sosiaaliturva, joka aivan liian usein rankaisee työn vastaanottamisesta. Suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä on aikojen saatossa koottu tilkkutäkki, jota ei ole suunniteltu muuttuvan maailman tarpeisiin. Samaan aikaan osa puolueista jarruttaa sen uudistamista. Laastariratkaisujen aika on ohi, ja seuraavan hallituksen on aika tehdä kokonaisvaltainen sosiaaliturvauudistus.

Kannatan itse siirtymistä perustuloon, mutta en pidä toteutustapaa kiveen hakattuna. Vihreät päivittää oman sosiaaliturvamallinsa tulevina kuukausina, ja olen ilolla pannut merkille myös muiden tahojen esittämiä perustulomaisia ratkaisuja. Olennaista on se, että perusturva on helppo ennakoida, kannustava eikä sisällä tarpeetonta byrokratiaa.

Yksi askel tähän suuntaan olisi kansalaisille automaattisesti jaettava energiaraha, jonka rahoitus voitaisiin saada energiayhtiöiden voittoja verottamalla (esimerkiksi windfall-veron kautta). Tämän kaltaisia työkaluja olisimme tarvinneet sekä pandemian että energiakriisin aikana, sillä nyt liikkeelle laitettujen tukien osumatarkkuus ei ole ollut missään nimessä täydellinen.

Myös ansiosidonnainen työttömyysturva on jäänyt ajastaan jälkeen. Tänä päivänä ihmisen elämäntilanne voi vaihdella useinkin erilaisten roolien välillä pätkätyöläisestä yrittäjään, eikä työttömyysturva tue tätä. Työttömyysturvaa olisikin uudistettava niin, että kaikki veronalainen ansiotulo kerryttää turvaa riippumatta siitä, onko palkansaaja vai yrittäjä. Myös ansio- ja perusturvan välinen kytkös olisi poistettava, jotta eurot, joita laitamme perusturvan parantamiseen, aidosti menisivät sinne, siis kaikista pienituloisimmille, eivätkä valuisi osittain myös ansioturvan puolelle.

Väestön ikääntyminen on tosiasia

Vaikka kaikki edellä mainittu toteutettaisiin, on lisätyövoiman tarve edelleen ilmeinen. Vuoteen 2030 mennessä työikäisiä on noin 130 000 vähemmän, ja lapsia syntyy taas hetkellisen koronapiikin jälkeen vähemmän kuin koskaan aiemmin. Siksi tarvitaan myös työperäistä maahanmuuttoa. Ensimmäisenä pitää purkaa tarpeettomat ja ajastaan jääneet työperäisen maahanmuuton esteet, kuten saatavuusharkinta ja takkuiset lupaprosessit. Myös maassa jo olevien, tänne muualta muuttaneiden täytyy voida työllistyä nykyistä paremmin. Lisäksi on mietittävä, millä kaikilla tekijöillä osaajia saadaan houkuteltua juuri Suomeen. Suomi ei nimittäin ole ainoa maa, jolla on vastaava ongelma väestön vanhenemisen suhteen, ja kysyntää osaajille löytyy myös ilmastoltaan ja kieleltään helpommin lähestyttävissä maissa. 

Uskon, että jos pidämme kiinni Suomen vahvuuksista, rohkeasta uudistusmyönteisyydestä yhdistettynä hyvinvointivaltion parhaisiin puoliin, Suomi on houkutteleva paikka uusille tulijoille.

Kevään 2023 eduskuntavaaleissa päätetään, aikooko Suomi ratkoa tosissaan osaajapulaa ja työllisyyden ongelmia, vai päätetäänkö vain jatkaa kuten ennenkin ja katsoa sivusta, kun hyvinvointivaltiojuna ajaa kohti rotkoa. Jonkun on rahoitettava hyvinvointivaltiomme tulevaisuudessakin ja tarvitsemme kaikkia edellä mainittuja muutoksia osallisuuden vahvistamiseksi, jos aiomme taltuttaa kestävyysvajeen. 

Blogisarjani ensimmäisessä osassa avaan sitä, kuinka ihmistoiminta olisi sovitettava nykyistä paremmin ympäristön ja ilmaston sallimiin rajoihin. Vain sellaisella kestävällä taloudella on tulevaisuus.