Toimenpidealoite kurinpitomatkoihin puuttumiseksi sekä vastuuviranomaisen nimeämiseksi

17.10.2024

Eduskunnalle

Suomesta viedään joka vuosi lapsia ulkomaille niin sanotuille kurinpito- eli rangaistusmatkoille.
Ilmiö on ollut tuttu jo vuosia Suomen suurissa kaupungeissa ja kouluissa. On vaikea arvioida
katoavien lasten tarkkaa määrää, sillä niitä ei tilastoida. Karkeasti arvioituna määrä on 51 lasta
vuosien 2010–2024 aikana.

Rangaistusmatkojen taustalla ovat yleensä maahanmuuttajataustaiset vanhemmat, jotka haluavat
puuttua lasten ongelmallisena tai liian länsimaisena pidettyyn käytökseen. He lähettävät tai vievät
lapsensa viikoiksi, kuukausiksi tai jopa vuosiksi ulkomaille. Kohdemaassa nuoret majoittuvat
sukulaisten tai sisäoppilaitosten luona

Useimmat rangaistusmatkat järjestetään perheen toimesta, eikä nuorille usein kerrota matkan
todellista tarkoitusta. Varsinkin tyttöjen kohdalla matkat monesti linkittyvät osaksi kunniaan liittyvää
väkivaltaa. Matkoilla monet nuoret kohtaavat fyysistä ja henkistä väkivaltaa. He voivat joutua esim.
pakkoavioliittoon tai altistua muille perinteille, kuten sukuelinten silpomiselle. Sisäoppilaitoksissa
olosuhteet ovat vankilamaiset, ja nuoria kontrolloidaan fyysisesti, eristetään ja saatetaan kiduttaa.

Vanhemmilla on oikeus päättää lasten asioista, mukana lukien ulkomaanmatkat. On selvää, että
pelkkä matka ei ole mikään rikos. Kuitenkin tilanteessa, jossa lapsen terveys tai kehitys on vaarassa,
on kyseessä myös lastensuojelulle tai poliisille kuuluva asia – ja näiden tilanteiden tunnustamisessa
Suomi epäonnistuu. Vanhemmilla on myös rikosoikeudellinen vastuu, jos lapsi joutuu rikoksen
uhriksi ulkomailla. Oikea-aikainen puuttuminen jo ennen matkan toteutumista on tärkeää, sillä
suomalaisten viranomaisten mahdollisuudet toimia ovat huomattavasti rajallisemmat siinä
tilanteessa, jossa matka on jo alkanut tai lapsi on jo viety ulkomaille.

Monet katoavat kouluista ilman, että kukaan puuttuu asiaan ennakolta tai jälkikäteen. Asian äärellä on
perustettu työryhmiä ja tehty selvityksiä, mutta lukuisista kehotuksista huolimatta ei ohjeistusta
kouluille ja oppilaitoksille ole tehty. Viranomaiset peräänkuuluttavat selkeitä ohjeita ja
toimintamalleja, jotta tapauksiin voisi puuttua ajoissa ennen matkojen toteutumista. Epäilyksen tai
uhan tullessa ilmi tulisi kouluissa henkilökunnan pystyä puuttumaan asiaan ja tehdä toimia lasten
suojelemiseksi.

Ongelmaan puuttumisen tiellä on monia lainsäädännöllisiä ongelmia. Esimerkiksi viranomaisten
välisen tiedonvaihdon puutteellisuus, erityisesti lastensuojelun ja muiden viranomaisten välillä.
Lastensuojelulla ei ole lainsäädännön mukaisia keinoja tuoda lasta ulkomailta takaisin Suomeen, jos
vanhempi kieltäytyy yhteistyöstä. Suomessa ei myöskään ole nimetty yhtä selkeää
vastuuviranomaista, joka hoitaisi ulkomaille lähetettyjen nuorten kotiuttamista.

Myös ulkoministeriön vastuita ja velvollisuuksia tapauksissa olisi tärkeä selvittää, jotta virkakunnalla
olisi yhtenäinen kuva roolistaan avunpyyntöihin vastaamisessa. Viranomaisten tulkintaongelmia
siitä, kelle asia kuuluu ja onko rikoksen tunnusmerkistö täyttynyt, tulee selkeyttää. Esimerkiksi
muissa Pohjoismaissa on kyetty hakemaan lapsia pois rangaistusmatkoilta, mutta Suomessa tässä ei
ole onnistuttu.

Edellä olevan perusteella ehdotan,
että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin ohjeistuksen laatimisesta kouluille, oppilaitoksille ja
lastensuojelulle kurinpitomatkoihin puuttumiseksi sekä vastuuviranomaisen nimeämiseksi
hoitamaan ulkomaille lähetettyjen lasten ja nuorten kotiuttamista.

Helsingissä 17.10.2024
_______________________________
Sofia Virta, vihr.