Tänään uudet perhevapaat – huomenna isovanhemmanvapaa
Kauan odotettu perhevapaauudistus astui voimaan tänään. Seuraavaksi vihreät haluaa isovanhemmille ansiosidonnaisen vanhempainvapaan.
Kauan odotettu ja toivottu perhevapaauudistus astui vihdoin tänään voimaan. Olen valtavan onnellinen siitä, että uudistuksessa perhevapaat jaetaan tasan kahden vanhemman kesken ja yhä useampi lapsi saa omaa aikaa tutustua molempiin vanhempiinsa. Uudistusta tehtäessä on myös otettu huomioon monimuotoiset perheet.
Perheet, joihin syntyy vauva 4.9.2022 tai sen jälkeen ovat oikeutettuja seuraaviin ansiosidonnaisiin etuuksiin:
- 40 päivän raskausrahaan
- 97 päivää kestävään isyysrahaan
- 97 päivää kestävään äitiysrahaan
- 63 + 63 päivää vanhempainrahaan molemmille vanhemmille, joista puolet voi siirtää toiselle vanhemmalle.
Yhtäjaksoisesti nostettuna se riittää suurin piirtein siihen asti, kun lapsi täyttää 13 kuukautta, mutta etuutta voi nostaa myös pätkissä ja osittaisena. Vanhempainrahaa voi käyttää joustavasti siihen saakka, kunnes lapsi täyttää kaksi vuotta.
Uudistuksen avulla perheet voivat jakaa hoivavastuuta tasaisemmin, helpottaa työn ja perheen yhteensovittamista erilaisissa pätkissä ja keskittyä halutessaan kotona olemiseen hieman pidempään. Tiedämme, että lapsiperheet ovat kuormittuneita ja on hienoa, että mahdollistamme näin hyvin monenlaiset elämäntilanteet.
Isovanhemmanvapaalla tukea perheiden ja isovanhempien jaksamiseen
Vihreät esittää, että vanhemmilla tulisi olla mahdollisuus siirtää viimeiset 63 + 63 päivää isovanhemmille näin halutessaan. Isovanhemmanvapaa mahdollistaisi esimerkiksi sen, että yrittäjä-äiti siirtäisi 63 päivää ansiosidonnaisia vanhempainvapaapäiviä ukille, tai yksinhuoltajaisä siirtäisi puolet päivistään, eli 63, mummolle. Ehkä kolmivuorotyötä tekevä isä tekisi lyhennettyä viikkoa ja nostaisi vanhempainrahaa osittaisena ja pappa hoitaisi lasta puolipäiväisesti ja toinen isä käyttäisi oman osuutensa kokonaan – perheiden tilanteet ovat moninaisia.
Kun mummi tai isoisä olisi tuttu ihminen vauvan tai taaperon arjessa, voisi kynnys perheen auttamiseen madaltua myöhemminkin. Isovanhemmalle perhevapaajakso olisi mahdollisuus vahvistaa sidettä lapsenlapseen ja parantaa omaa jaksamistaan pitämällä enimmillään noin neljä kuukautta taukoa työelämästä tai lyhentämällä työpäivää kahdeksan kuukauden ajan.
Eduskunnan tietopalvelun uusien laskelmien mukaan uudistus maksaisi 15 miljoonaa euroa. Laskelma on tehty oletuksella, että vanhempainrahan siirrettävissä olevista päivistä siirrettäisiin isovanhemmille noin 10 %.
Rahan ja pätkien määrään ja pituuteen sovelleittaisiin samoja sääntöjä kuin vanhempainrahaan muutenkin, eli pätkä voisi olla yhdenkin päivän ja etuutta voisi nostaa osittaisena. Isovanhemmenrahaa saisi siihen asti, kun lapsi täyttää kaksi vuotta. Myös muiden läheisten mahdollisuutta käyttää vanhempainvapaata voisi selvittää uudistuksen yhteydessä.
Tällä hetkellä lapsesta voidaan nostaa kotihoidontukea, jos isovanhempi hoitaa häntä. Kotihoidontuki on kuitenkin tasoltaan merkittävästi pienempi, kuin ansiosidonnainen isovanhemmanraha.
Isovanhemmanvapaa olisi kustannustehokas tapa tukea lapsiperheiden jaksamista ja tuoda paitsi apua arkeen, myös vahvistaa lapsen ja isovanhemman suhdetta.