Suomen metsät pitää pelastaa, metsienkin hiilelle hinta

Suomalaiset mielellään kertovat olevansa ekologisesti kestävän metsäpolitiikan mallimaa. Jos muualta kuuluu poikkipuolisia näkemyksiä, kyse on vain siitä, ettei pohjoisia metsiämme ja metsänhoitoamme tunneta ja ymmärretä. Tämä kuva on suoraan sanottuna kaunisteltu.

Kestävyys ei synny hokemalla, se syntyy teoista ja mittana on todellisuus. Luonnonvarakeskuksen uudet ennakkotilastot ovat kylmä suihku kaikille, jotka ovat pitäneet suomalaista metsänhoitoa kestävänä. Suomen metsien hiilinielu on romahtanut, eli metsät eivät sido ilmastoa lämmittävää hiilidioksidia entiseen malliin. Kun mukaan lasketaan se hiili, jota pääsee ilmaan ojitettujen turvepeltojen ja suometsien maaperästä, Suomen metsät ja maankäyttö eli EU-slangilla LULUCF-sektori (Land Use, Land Use Change and Forestry) on muuttunut hiilinielusta noin 2 miljoonan hiilidioksiditonnin suuruiseksi päästölähteeksi.

Metsiä on hakattu liikaa ja puuston kasvu on hidastunut. Tämä on vakava ongelma luonnon monimuotoisuuden ja ilmaston kannalta yleisesti sekä samalla uhka Suomen omien ja EUn yhteisten ilmastotavoitteiden toteuttamiselle. Lisäksi se tulee veronmaksajille kalliiksi.

Ilmastokriisiä torjutaan vähentämällä päästöjä ja kasvattamalla hiilinielua, sillä kokonaisvaikutus ilmastoon on päästöjen ja nielujen summa. Jos nielu pienenee, ilmaston kannalta vaikutus on yhtä paha kuin samansuuruisella päästöjen kasvulla. Käytännössä hiilinielun pieneneminen mitätöi esimerkiksi sähkön ja kaukolämmön tuotannossa sekä liikenteessä tehdyt päästövähennykset.

Eduskunta on juuri hyväksynyt ilmastolain, joka asettaa Suomen tavoitteeksi olla hiilineutraali vuonna 2035. Tavoite perustuu tutkijoista kootun kansallisen ilmastopaneelin arvioon siitä, mikä on Suomen oikeudenmukainen osuus globaalissa savotassa ilmastonmuutoksen rajoittamiseksi 1,5 asteeseen verrattuna teollistumista edeltäneeseen aikaan. Kun arvioitiin, että Suomi voi olla hiilineutraali vuonna 2035 hiilinielujemme oletettiin pysyvän suunnilleen entisellään, eli että metsämme imuroisivat ilmasta hiilidioksidia vuosittain 21 miljoonaa tonnia. Jos nielu on pienempi, tarvitaan vastaavasti isommat päästövähennykset, mikä maksaisi enemmän kuin vastaavat toimet nielujen kasvattamisen puolella.

Tuore ilmastolaki velvoittaa hallitusta, käytännössä maa- ja metsätalousministeriötä, valmistelemaan maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman, lempinimeltään MISU. Sen lausuntokierroksella muun muassa ilmasto- ja luontopaneeli totesivat, että maa- ja metsätalousministeriön esittämät toimet, lähinnä informaatiota ja suosituksia, eivät riitä nettonielun kasvattamiseen.

Myös EU:n ilmastotavoitteiden toteutuminen edellyttää, että Suomen maankäyttösektori on hiilinielu. EU:ssa ollaan asettamassa jäsenmaille hiilinieluvelvoitteet vuodelle 2030. Suomen velvoitteeksi on ehdotettu 17,7 miljoonan tonnin vuotuista nielua. Sekin on jo vähemmän kuin vuosille 2020-25 sovittu velvoite 20,8 milj tonnia vuodessa. Nyt ollaan siis reippaasti velvoitteesta jäljessä, mikä tarkoittaa että nielua tai päästövähennyksiä on ostettava muilta EU-mailta. Tämä voi pahimmillaan tarkoittaa miljardien eurojen laskua veronmaksajille.

Keinoja on olemassa, mutta ne eivät toteudu ilman valtion jämerää ohjausta. Metsien hiilinielua voidaan vahvistaa pidentämällä talousmetsien hakkuiden kiertoaikaa, rajoittamalla hakkuumääriä sekä siirtymällä jatkuvapeitteiseen metsänkäsittelyyn turvepohjaisissa metsissä. Myös turvepeltojen päästöjä, jotka ovat isommat kuin maatalouden kaikki muut päästöt yhteensä, on vähennettävä ja uusia turvepeltoja ei enää pitäisi raivata. Lisäksi tarvitaan bioenergialle ja biopolttoaineille tiukat kestävyyskriteerit.

Metsien, ilmaston ja luonnon pelastamiseksi tarvitaan aivan uudenlaista otetta. Energiantuotannossa päästöillä on ollut hinta jo 17 vuoden ajan. Tarvitsemme hiilelle hinnan myös metsissä, maaperässä ja puutuotteissa. Luonnon hiilivarastot, nielut ja päästöt ovat osa vaikutustamme ilmastoon ja sen tulee näkyä myös luonnonvarojen hyödyntämisen hinnassa. Samalla metsän hiilinielun vaalimisesta pitäisi olla hyötyä myös kyseisen metsänomistajalle ja kasvavasta hiilivarastosta pystyä saamaan tuloa. 

Kirjoittaja Satu Hassi on Vihreiden kansanedustaja ja Maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen