Sofia Virran ryhmäpuhe eduskunnan keskustelussa välikysymyksestä nuoriso- ja katujengirikollisuuden torjumisesta 19.12.2022

Arvoisa puhemies,

Suomessa ei ole tilaa katujengeille.

Ei minkäänlaiselle väkivallalle.

Tässä maassa jokaiselle nuorelle on löydyttävä yhteisö ja merkityksellinen rooli lain tältä puolen ja sen eteen me päättäjät olemme valmiita tekemään töitä.

Tämä on toivottavasti se yhteneväinen viesti, jonka me tänään yli puoluerajojen tästä salista tämän maan nuorille lähetämme.

Mutta mistä me puhumme kun me puhumme katujengeistä?

Me puhumme rikollisuudesta ja väkivallasta. Järjestäytyneestä toiminnasta, jossa liikkuvat niin laittomat aseet kuin huumausaineetkin. Puhumme kostonkierteistä, nyrjähtäneestä kunniakäsityksestä ja piittaamattomuudesta yhteiskunnan säännöistä.

Mutta samaan aikaan me puhumme nuorista.

Me puhumme jopa alaikäisistä.

Me puhumme heistä, joista jokaisella on henkilökohtainen tausta ja syyt sille, miksi kokee postinumerolle pohjautuvan katujengin antavan enemmän kuin muu yhteiskunta ympärillä. Me emme voi puhua näistä nuorista irrallaan tästä yhteiskunnasta, niistä ja näistä ympäristöistä, joissa he ovat kasvaneet. Eivät nuoret kaduille aseet taskuissa tyhjästä putoa.

Meidän on vastuutonta päättäjinä puhua Ruotsin tiestä kun meillä on – ja on ollut – tässä salissa avaimet vaikuttaa siihen, minkälaista Suomessa on – miten turvallista täällä on liikkua kaduilla tai toisaalta siihen, miten ehjän lapsuuden ja nuoruuden tässä maassa voi kokea.

Arvoisa puhemies,

On selvää, että katujengikehitys on onnistuttava katkaisemaan.

On aivan selvää, että nuorten väkivaltainen käytös ja rikollisuus on erittäin huolestuttava ja ratkaisuja vaativa ongelma.

Ja siksi meidän on toimittava usealla rintamalla samanaikaisesti.

On torjuttava, estettävä ja purettava rikollisuutta sen kaikissa muodoissa ja tähän me tarvitsemme turvallisuusviranomaisille, oikeuslaitoksille ja rikosseuraamusjärjestelmään riittävät resurssit ja toimivaltuudet varmistaa, että Suomessa rikollisuuden harjoittaminen ei ole kannattavaa. Rangaistuksia laittomien aseiden ja räjähteiden hallussapidosta tulee kiristää ja varmistettava, että alaikäisten rekrytointi järjestäytyneeseen rikollisuuteen on tuomittavaa.

On varmistettava, että reittejä ulos rikollisuudesta ja väkivallasta on. Suomi tarvitsee väkivallan vastaisen työn rakenteet. Niin kauan kun väkivallan ja rikollisuuden kierteitä ei onnistuta katkaisemaan, on meillä sekä uusintarikollisuutta että uusia uhreja. Päätökset panostaa väkivallan vastaiseen työhön ja poliisin exit-toimintaan ovat tärkeitä. Myös vankeinhoidon resurssoinnista myös tästä näkökulmasta on pidettävä huolta.

Ja samaan aikaan kun puututaan jo muodostuneeseen jengitoimintaan, meidän on onnistuttava interventioissa niiden nuorten kohdalla, jotka ovat riskissä ajautua rikollisuuden kierteisiin. On oltava tarjota vaihtoehtoja jengien liepeille tai sisäpiireille – siihen imuun, jota rikolliset kyllä hyödyntävät jengeihin värvätäkseen. Tässä esimerkiksi etsivällä työllä, järjestöillä ja poliisin Ankkuri-toiminnalla on merkittävä rooli, mutta helposti eikä vajavaisin resurssein se ei tapahdu. On panostettava nuorisotyöhön, OT-keskuksiin, perhetyöhön ja lastensuojeluun – ja huolehdittava, että tänne riittää osaavaa työvoimaa.

Ja edellä mainittujen lisäksi on ymmärrettävä ennakoida vieläkin varhaisemmassa vaiheessa. Olin kesällä poliisin kenttäpartiossa yövuoron mukana ja vahva viesti oli, panostakaa turvalliseen lapsuuteen. Samat terveiset sain sekä Vantaan vankilasta että Turun vankilan nuoriso-osastolta. Tuskin tarvitsee edes mainita, että tätä peräänkuuluttavat tutkijat, lastensuojelujärjestöt ja muut asiantuntijat. Vain varmistamalla, että tässä maassa lapset voivat kasvaa ehjissä ympäristöissä hyvinvoivien aikuisten arjessa, me voimme varmistaa, ettei meillä ole tulevaisuuden jengiläisiä. Enkä voi olla painottamatta, että turvallinen lapsuus ja ehjä nuoruus ovat itsearvo ilman tulevaisuuskulmaakin. On panostettava vanhemmuuden tukeen, koulutukseen, lapsiperheiden toimeentuloedellytyksiin ja toimiviin sote-palveluihin.

Arvoisa puhemies,

Olen tehnyt aikaisemmin töitä rikoksia tekevien nuorten parissa ja nähnyt miten kova imu järjestäytyneellä rikollisuudella voi olla – tai miten taitavasti värvääminen tapahtuu.

Haluankin kiittää arvon oppositiota, että nostatte yhteneväisessä rintamassa nyt aktiivisesti tätä tärkeää teemaa keskusteluun. Sitä en voi kuitenkaan ymmärtää, miksei kentän ja asiantuntijoiden huolta otettu jo vuosia sitten huomioon? Poliittisin päätöksin olisi nimittäin kyllä voitu vaikuttaa siihen, etteivät näiden nuorten tilanteet olisi ajautuneet pisteeseen, jossa yhteisöä koetaan saavan enemmän jengistä kuin ympäröivältä yhteiskunnalta.

Meistä kenellekkään ei ole voinut tulla yllätyksenä se, millaisen resurssivajeen ja haasteiden keskellä esimerkiksi lastensuojelussa on tehty töitä jo vuosia ja vuosia. Millaisten haasteiden kanssa varhaiskasvatuksessa tai peruskoulussa on kamppailtu. Miten poliisi on pitkään varoittanut liian vähäisistä resursseista. Miten kotouttamiseen ei ole panostettu riittävästi. Ja kenttä on kyllä kertonut – mutta sitä ei ole kuultu.

Sen sijaan aikaisemmilla kausilla on leikattu koulutuksesta. On annettu poliisin ja oikeudenhoidon resurssien romahtaa. On jätetty varmistamatta, että tässä maassa jokainen voisi kokea olevansa osa yhteiskuntaa riippumatta siitä mihin perheeseen, mille alueelle tai minkälaisin henkilökohtaisin ominaisuuksin sattuu syntymään.

Ja ei, ei mikään oikeuta väkivaltaista käytöstä tai rikoksiin ajautumista. Mutta perehtyminen niiden taustatekijöiden äärelle, joita nuorten pahoinvoinnin tai syrjätymiskehityksen saati rikollisuuden takana on antavat perspektiiviä sille,  että me voimme vaikuttaa syihin, joiden vuoksi jengeihin ajaudutaan – tai tullaan värvätyiksi. Ja arvon päättäjäkollegat, se antaa perspektiiviä sille, miksi poliittisessa keskustelussa on vastuutonta työntää syy nuorille – eivät lapset ja nuoret elä saati kasva tyhjiössä. Jos me emme onnistu rakentamaan ehjiä kasvuympäristöjä niin seuraukset ovat rumia.

Jos jotain valtakunnallisella maanpuolustuskurssilla opin, oli se painava viesti siitä, että on Suomen ja meidän jokaisen etu, jos onnistumme varmistamaan, että jokainen tässä maassa voi kokea olevansa merkityksellinen osa tätä yhteiskuntaa ja näihin sanoihin on hyvä päättää myös tämä puheenvuoro. Pidetään huolta niistä 960 000 nuoresta ja nuoresta aikuisesta, jotka meillä tässä maassa on – ei meillä ole varaa menettää heistä yhtäkään.