Sofia Virran puhe puoluevaltuustolle 22.2.2025
Huom! Virta puhui vapaasti, ei suoraan paperista. Sitaatit puhutun mukaan, striimi täällä.
ARVOISA PUOLUEVALTUUSTO
Kun aiemmin tein töitä terapeuttina, kuvasin useimmiten etuoikeutettua on kun ihmiset avaavat ikkunan elämäänsä vastaanotolla käytännössä tuntemattomalle ihmiselle.
Mutta silloin en tiennyt mitään siitä, minkälaisen ikkunapaikan edessä me päättäjät seisomme.
Sitä voisi kuvata lattiasta kattoon ulottuvaksi ikkunaksi, joka on korkeimmalla kukkulalla avaten näkymän kaikkialle mihin vain on valmius ja tahto katsoa.
Valtakunnan poliitikot kun saavat tietoa lähes mistä vain keksivät pyytää, apuna on asiantuntijat, tutkijat, virkamiehet, kansalaisyhteiskunta.
Vierailemaan pääsee paikkoihin, joihin ei edes rahalla pääsisi.
Yritykset avaavat oviaan, järjestöt esittelevät toimiaan, sairaaloiden päivystyksissä tehdään tilaa, jotta päättäjille voidaan näyttää pala arkea.
Me poliitikot saamme kymmeniä ja kymmeniä sähköposteja ja someviestejä joka päivä. Kuulemme ihmisten huolet turuilla ja toreilla ja olemme myös niitä, joihin ollaan yhteydessä kun epätoivo on suurta – kun ei enää tiedetä, mihin muualle huolensa jakaisi, mistä muutosta pyytäisi.
Sain esimerkiksi joulun aikaan viestin vanhemmalta, joka oli juuri menettänyt vauvansa. Joka koki, ettei apu ollut tullut ajoissa säästöjen vuoksi.
Saan jatkuvasti yhteydenottoja hoitajilta, jotka jäävät työttömiksi, lastensuojelun työntekijöiltä, jotka työnsä menettäessään ilmaisevat suurimman huolen asiakkaistaan.
Yhteydenottoja tutkijoilta liittyen luontokatoon ja tulevaisuutensa puolesta kamppailevilta nuorilta liittyen ilmastokriisiin.
Yhteydenottoja kulttuuritoimijoilta, järjestöiltä, pieniltä yrityksiltä, jotka kamppailevat ahdingossa kun veronkorotukset tai leikkaukset tekevät työskentelyn mahdottomaksi.
Epätoivo on vahvasti läsnä – ja monessa paikkaa.
Hallitus on vetänyt pimennysverhon sen ikkunapaikan eteen, jossa meistä päättäjistä jokainen voi seistä mutta jossa valta on tällä hetkellä hallituksella.
Orpon hallitus on irti suomalaisten arjesta. Ja arki ratkaisee sen, millaista elämä tässä maassa on.
Ja ehkä sitäkin pahempaa on tapa, jolla hallitus sulkee korvat niiltä viesteiltä, joita heille kyllä kerrotaan.
Viime syksynä lasten oikeuksien viikolla eduskuntaan tuli lapsia ja nuoria kertomaan, mitä köyhyys on.
He istuivat samassa pöydässä meidän päättäjien kanssa, kertoivat kuinka perheen ainoa vanhempi yrittää löytää vielä halvempaa ja vielä pienempää kotia, jotta rahat riittäisi.
Kertoivat, miten nyt täytyy muuttaa ja vaihtaa koulua.
Miten heitä huolettaa, että vanhemmalla ei ole enää varaa lääkkeisiin.
Miten sisarukset ovat keskenään sopineet lopettavansa omat harrastukset, jotta pikkuveli saisi jatkaa rakastamaansa jalkapalloa.
Ja silti ministeriaitiosta sakset heiluvat pudottaen 17 000 lasta lisää köyhyyteen.
Ja tiedättekö mitä arvon kollegat,
ensimmäinen julkaistu vaaligallup osoitti, että tämän kevään vaalien neljänneksi suurimman puolueen paikasta kamppailu käydään vihreiden ja perussuomalaisten välillä. Ja minä uskon, että me voitamme sen.
Me olimme suurempi jo viime keväänä eurovaaleissa. Me voimme olla suurempia myös kunnissa tämän kevään jälkeen.
Mutta se vaatii, että annamme kaikkemme, hankimme ne viimeisetkin ehdokkaat, kampanjoimme, kuuntelemme suomalaisia ja teemme sitkeästi töitä sen eteen, että meihin luotetaan.
Eikä kyse ole jonkin joukon voittamisesta – vaan siitä, mitkä arvot ja asiat voittavat.
En osaa edes sanoin kuvailla miten toivoa herättävä statement se olisi ajassa, jossa euroopassa äärioikeisto ja konservatismi nostaa päätään. Ajassa, jossa Yhdysvaltain uusi johto polkee ihmisoikeuksia ja romuttaa oikeusvaltiota ja jossa Yhdysvaltain varapresidentin Euroopan arvoja vastaan sotivaa puhetta kiitellään perussuomalaisten johtopaikoilta. Ajassa, jossa perussuomalaisten johdolla pienituloisimmilta leikataan ja jossa hallituspuolueet uhkaavat irtaantua ilmastotavoitteista vaikka todistamme ennätyslämpötiloja.
Tänä keväänä, näissä vaaleissa me voimme osoittaa, että Suomen suunta on sellainen, jossa jokainen on yhtä arvokas mihinkään henkilökohtaiseen ominaisuuteen katsomatta.
Voisimme osoittaa, että tutkitulla tiedolla on päätöksenteossa arvo, että trollaaminen ei ole sitä mitä suomalaiset haluavat.
Että ihmiset kaipaavat provokaation ja sumutuksen sijaan aitoja ratkaisuja arjen haasteisiin sen sijaan, että sytytellään tarkoituksellisia kulttuurisotia milloin koulujen opetussuunnitelmista leikkeleisiin lautasella lautasilla.
Eivät suomalaiset sitä halua vaan he haluavat rehellisiä vastauksia mistä saa apua sairastuessa, miten saa tukea lapselle oppimisen ollessa vaikeaa tai miten turvataan ikääntyvälle omaiselle inhimillinen hoito ja vanhuus.
Ja siksi, siksi kevään vaalit ovat suurin muutoksen mahdollistaja, joka Suomella hetkeen on edessä.
Uskallan väittää, että suurin kisa ei käydä kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien välillä vaan tämän kevään ratkaisevin kysymys on, onko neljänneksi suurin puolue kevään vaaleissa vihreät vai perussuomalaiset.
Sillä se, jos jokin horjuttaisi myös Orpon hallitusta kaikkein tehokkaimmin.
Hallitus tuskin kaatuu vaikka demarit voittaisivat kokoomuksen – mutta hallitus taatusti horjuu jos vaaleissa kansa osoittaa, että perussuomalaiselle politiikalle ei ole luottamusta mutta Vihreälle on.
Sillä jos ja kun näemme vihreillä perussuomalaisia suuremmat kannatusluvut, tulee kokoomuksen pakka Suomen hallituksessa olemaan aivan sekaisin. Parhaimmillaan näkisimme kehityksen, jossa perussuomalaiset eivät enää uskaltaisi leikata köyhimmiltä lapsiperheiltä ja esimerkiksi suomalaisesta kulttuurista kuten olemme tähän saakka nähneet. Kehityksen, joka johtaisi hallituksen kaatumiseen.
Ja siksi, siksi kenenkään ei pidä odottaa, että jossakin olisi “joku”, joka lähtee ehdolle rakentamaan uutta, parempaa aikaa Suomeen, vaan mukaan tarvitaan jokainen nuori, vanhempi, opettaja, eläkeläinen, maakunnassa asuva, kaupunkilainen, tohtori, putkimies, luonnonsuojelija, sosionomi, lääkäri ja esimerkiksi työttömyyden kanssa kamppaileva kuntalainen astumaan rivistä eteenpäin
fiARVOISA VIHREÄ PUOLUEVALTUUSTO
Me voimme olla esimerkki siitä, että lamaantuminen ei ole vaihtoehto silloinkaan kun maailma ympärillä tuntuu epätoivoiselta.
Olin lapseni kanssa yhtenä päivänä hiihtämässä ja satuin vahingossa valitsemaan väärän reitin. Pian huomasimme, että latukaan ei juuri ollut latu vaan itse piti aurata reittiä. Matka vaan jatkui ja jatkui ja hikikarpalot selässä yritin motivoida kuusivuotiasta, elämänsä kolmatta kertaa suksilla olevaa pientä ihmistä jatkamaan matkaa vielä silloinkin kun kilometrejä alkoi olla takana huima määrä.
Jossakin kohtaa epäröin ääneen, että meneeköhän tämä reitti koskaan mihinkään. Mini viuhtoi tässä kohtaa mun edellä pienillä suksilla latua tehden ja huikkasi, että “menee se, katso nyt vaikka miten puiden välistä näkyy vähän aurinko ja ei voi tietää miten upeaan taikamaahan tämä seikkailu päättyykään”.
Tuohon lapsen suusta kuultuun viisauteen kiteytyy mielestäni aika paljon.
Vaikka aika on synkkää ja skenaariot, joita otsikoista luemme tai kahvipöydissä jaamme toinen toistaan vakavampia, on aina myös valoa – ja on aina toivoa siitä, että kun vain teemme ja yritämme, kun vain emme ole hiljaa vaan pidämme puheissa esillä sitä maailmaa, jonka haluamme nähdä, emme itse asiassa edes voi tietää miten upeisiin asioihin yllämme. Minkälainen Suomi, minkälainen maailma niillä pienilläkin vastuullisilla tämän päivän teoilla rakentuukaan.
Näin tutkittuun tietoon pohjaavan puolueen puheenjohtajana en ehkä vakuuttele, että siellä odottaisi tyttäreni kuvailema taikamaailma, mutta edessä voi olla valoisampi tulevaisuus.
Se on mahdollista, jos panostamme siihen, että olemme yhtenäinen ja kaikki mukana matkassa pitävä Suomi, sillä vain sellaisena olemme vahvoja kohtaamaan myös maailman suuret kriisit.
Sen takia meidän pitää tehdä töitä sen eteen, että voitamme nämä vaalit.