Sinulle, joka tänään olet saanut tietää ylioppilaskokeiden tulokset

Se on iso päivä. Jännittävä, hermostuttava ja epätodellinen.
Siinä se nyt tuli, tulos siitä kaikesta vuosien työstä ja opinnoista.
Kirjain, joka kertoo, miten onnistuin.

Meidän yhteiskunta asettaa kovat paineet ja odotukset teille nuorille. Pitäisi tietää mitä haluaa, mihin pyrkii, mitä tulee tekemään. Ja pitäisi suorittaa, onnistua, todistaa osaamistaan.

Haluan kertoa palan omaa tarinaa siitä, miten elämää on ylioppilaskokeiden tulosten jälkeenkin.

”Sun ei varmaan kannata hakea lukioon, en näe, että tulisit pärjäämään siellä,” totesi eräs opettaja minulle yläasteen yhdeksännellä luokalla. Olin vilkas ja puhelias lapsi sekä omaa tahtoa näyttävä, ajoittain vahvastikin kapinoiva nuori. Vanhempani eivät olleet korkeasti koulutettuja ja muistan miten korvaan särähtivät toteamukset siitä, miten ”koulutustaso periytyy ja on todennäköisempää, että korkeasti koulutettujen lapset hakeutuvat ja pärjäävät korkeakouluissa”.

Nuo kommentit olisivat voineet ohjata paljon – vaikuttaa omien unelmien tavoitteluun. Kuitenkin kotoa saaman kannustuksen ja niiden tiettyjen opettajien rohkaisevat sanat olivat painoarvoltaan suuria ja saivat etenemään omiin mahdollisuuksiin luottaen.

Hain lukioon ja haaveilin eläinlääkärin urasta Ruotsissa.

Lukiossa nostin kaikki arvosanat ja lähdin kohti kirjoituksia vahvalla tietopohjalla – tavoitteet parhaissa mahdollisissa arvosanoissa. Tein lukion ohella töitä vanhainkodissa ja harrastin monta kertaa viikossa, lisäksi vietin paljon aikaa kavereiden kanssa ja halusin saada kaiken – hyvät arvosanat, mutta myös villin ja vapaan nuoruuden, harrastuksessa etenemisen ja taloudellista turvaa oman elämän rakentamiseen. Yritin niin kovin todistaa, että olen hyvä ja arvokas. Juoksin suorituksesta toiseen ja hautasin lähipiirin murheet jatkuvan tekemisen alle.

Mutta mieli on rajallinen. Inhimillisyys on läsnä silloinkin, kun toivoisi voivansa toimia koneen lailla. Kun ylioppilaskokeet viimein koittivat oli kroppa aivan loppu ja mieli lukossa. Nostin kuuntelukokeessa kuulokkeet korville ja muistan, miten tuntui etten saa kiinni mistään, en ymmärrä sanaakaan – vaikka ruotsi oli vahvin vieras kieli. Istuin psykologian kokeen eteen ja tuijotin paperia. Pää löi tyhjää ja tuntui etten muista mitään – mitään! Siinä sitten istuin kädet täristen ja mielessä takoi vain ajatus ”mun on pakko onnistua. Mun on pakko”.

Se tunne iski kovaa, kun tajusin, ettei näistä kokeista lähdetäkään pelkät laudaturit käsissä. Ja se pettymys omaan suorituskykyyn oli valtava.

Lukkoon menemisestä huolimatta kirjoitin todella hyvät paperit – mutta silti nyt yli kymmenen vuotta myöhemmin katsoessani valokuvaa, jossa nuori nainen hymyilee ylioppilaslakki päässä, tunnistan yhä kuvan silmistä sen pettymyksen pirteäksi muotoillun hymyn takaa. Mietin, miten armoton olinkaan itselleni! Tuloksethan olivat hyvät – ja yritys tärkein! Elämässä oli muutenkin paljon meneillään ja kaiken tuon keskellä tein parhaani – mutta silloin en sitä osannut nähdä. Pettymyksen myös hukkasin hetkeksi haaveeni ja lakaisin unelmat maton alle.

Onneksi ne löytyivät sieltä vielä uudelleen!

Ja niin elämä jatkui ylioppilaskokeiden jälkeenkin eikä koetuloksia ole kyllä juuri tullut tuon kevään jälkeen mietittyä. Mutkia on matkassa ollut kokeiden jälkeenkin ja kovaa hintaa oman hyvinvoinnin kustannuksella on maksettu ikuisesta täydellisyyden tavoittelusta ja pyrkimyksestä täyttää kaikki itse itselleen asettamat tavoitteet. Mutta niistäkin on opittu ja apua omien ajatusten kasaamiseen on ollut saatavilla.

Tämän vuoden ylioppilaskokeiden tulokset saapuvat tänään.

Haluan toivottaa voimaa jokaiselle, jolle tämä päivä on jännitystä, pettymystä tai surua. Onnitella jokaista ison urakan suorituksesta. Iloita kaikkien teidän puolesta, että tämän poikkeuksellisen kevään aikana laitoitte itsenne likoon ja yrititte – oli koetulos mikä tahansa. Aika pitkä opinpolku on nyt tullut teidän kohdalla tietynlaiseen päätökseen – tai risteykseen.

Vaikka ylioppilaskirjoitusten tulokset voi ja saa nyt tuntua maailman suurimmalta jutulta, niin tärkeää on muistaa, ettei tuo kirjain paperilla, on se sitten I tai L, kuvaa kenenkään arvoa ihmisenä ja yhteiskuntamme jäsenenä.

Olkaa armollisia itselle, luottakaa elämään ja uskokaa itseenne.

Teistä on vaikka mihin!