Reilut työmarkkinat ovat kaikkien etu – vastuu on hallituksella

Tänään järjestettiin palkansaajaliittojen mielenosoitus.

Vihreät ei saanut puhujakutsua tilaisuuteen emmekä pyynnöistä huolimatta mahtuneet mukaan.

Olisin Vihreiden puheenjohtajana halunnut muiden puolueiden mukana puhua jo henkilökohtaisistakin syistä: hallituksen kaavailemat työmarkkinaheikennykset osuvat vahvasti esimerkiksi sote-, kasvatus-, ja koulutusaloille, joilla olen itsekin aikaisemmin työskennellyt. En voi hyväksyä tapaa, jolla hallitus kohtelee jo valmiiksi heikossa asemassa olevia, yhteiskunnan kannalta kriittisen tärkeitä aloja.

Meillä on huutava työvoimapula niin päiväkodeissa kuin sairaaloissa, niin lastensuojelussa kuin hoivakodeissakin. Kouluissa henkilöstö uupuu ja pelastusalalla kamppaillaan ilman riittävää työvoimaa. Nyt tulisi tehdä toimia alojen veto- ja pitovoiman lisäämiseksi, ei näiden heikentämiseksi. Ensimmäinen palkaton sairaslomapäivä tai näiden alojen lukitseminen vientivetoisella mallilla palkkakuoppaan eivät ongelmia korjaa – päinvastoin.

Jos olisin mielenosoituksessa puhunut, olisin peräänkuuluttanut myös yhteistyötä, voimien yhdistämistä, vahvemman Suomen rakentamista yhdessä. Olemme pieni maa eikä meillä ole varaa keskenään riitelemiseen. (Meillä ei ole oikeastaan tällä hetkellä varaa juuri mihinkään.) Työnantajat tarvitsevat työntekijöitä, ja ilman työnantajia työntekijöillä ei ole työtä. Ei ole kenenkään eduksi, jos vastakkainasettelu kärjistyy. Uudistamiseen pitää jokaisen olla valmis – mutta se pitää tehdä reilusti ja molempien osapuolien tulee saada vaikuttaa neuvottelutulokseen. Toimivat työmarkkinat eivät synny vain toisen osapuolen ehdoilla.

Peräänkuulutan siis kykyä vastaantulemiseen kaikilta osapuolilta. Tässä ei pitäisi olla voittajia ja häviäjiä vaan kaikille yhteinen intressi: kun työmarkkinat toimivat, on suomalaisilla työtä ja toimeentuloa, Suomen talous voi hyvin, on varaa hyvinvointiin ja sivistykseen – kaikki hyötyvät.

Ja vaikka seison vahvasti matalapalkkaisten naisvaltaisten alojen tukena niin olisin puheessani painottanut, etten ole – emmekä me Vihreät ole – työnantajia, yrittäjiä, vastaan. Emme tietenkään. Ei tämän pitäisi olla mikään “valitse puolesi” -taistelu. Väitän, että aika monessa kodissakin on sekä palkansaajia että yrittäjiä.

Ilman rohkeita suomalaisia yrittäjiä ja yrityksiä ei olis työtä, menestystarinoita ja vaurautta, jolla Suomen (vaikeassa tilanteessa olevaa) taloutta pyöritetään. Yritykset tarvitsevat kasvua ja kilpailukykyä sekä joustoa. Vihreiden riveissä on yhtälailla työnantajia ja yrittäjiä kuin palkansaajiakin. Olen itsekin kasvanut sekä julkisessa päiväkodissa ikänsä työtä tehneen äidin että yrittäjäisän lapsena ja myöhemmin itse toiminut yrittäjänä sekä palkansaajana.

Asiat eivät ole mustavalkoisia eikä niiden tarvitse olla vastakkain. Yrittäjille lakoista koituu mittavat menetykset, mikä ei ole reilua tai oikein sekään. Mutta eivät esimerkiksi ne päiväkotien työntekijät lappua tänään luukulle laita ihmisten arkea vaikeuttaakseen tai oman tutun yrittäjän toimintaa haitatakseen – vaan käyttääkseen viimeistä keinoaan vastustaa jo valmiiksi vaikeassa tilanteessa oleville aloille kohdistuvia toimia.

Miten yhteiskuntamme muka pyörisi, jos meillä ei ole tekijöitä tällaisiin kaikkien kannalta ratkaisevan tärkeisiin ammatteihin? Miten taloutemme voisi voida hyvin, jos työntekijöiden pitää jäädä kotiin, kun lapsia ei voi viedä päiväkotiin tai isovanhempia vanhainkotiin, kun niissä ei ole riittävästi työntekijöitä?

Vastuu on hallituksella.