Rasistiset nettikeskustelut vaarantavat luottamusta poliisiin

Suomessa poliisi nauttii korkeaa arvostusta ja luottamusta. Poliisille on annettu voimankäyttöoikeuksia ja vastuuta yhteisestä turvallisuudestamme.

Kaikkien on voitava luottaa poliisiin: maahanmuuttajan ja suomalaisen, tumman tai vaalean, suomea puhuvan tai puhumattoman. Tämä luottamus on yhteiskunnan kivijalka.

Poliiseillakin on oikeus mielipiteeseen, mutta käyttäytymisvelvoite rajaa tätä oikeutta niin työssä kuin vapaalla. Poliisiammattikorkeakoulun rehtori Kimmo Himberg on osuvasti muistuttanut, että “kaikille poliiseille pitäisi olla päivänselvää, että heitä koskee yksityiselämään ulottuva lakisääteinen velvollisuus käyttäytyä asianmukaisesti”. Tätä velvollisuutta teroitetaan myös poliisikoulutuksessa.

Viime päivinä olemme seuranneet uutisia poliisien muodostamasta salaisesta Facebook-ryhmästä, jossa on viljelty esimerkiksi rasistisia kommentteja. Jäseniä ryhmällä on ollut lähes 3000. Myös poliisin johto on ollut enemmän tai vähemmän tietoinen ryhmän olemassaolosta jo pitempään.

Poliisin viestinnässä on kuitenkin katsottu viisaaksi jättää tämä ryhmä omaan arvoonsa. Kyseessä on virhearviointi ja on huolestuttavaa, että poliisiorganisaatio, joka korostuneesti vetoaa julkisessa tiedottamisessaan hyvään ja tasapuoliseen viestintään, ei ole kyennyt tehokkaammin puuttumaan asiaan. Samaan aikaan yhteiskunnassa on käyty laajaa keskustelua esimerkiksi vihapuheen vaikutuksista ja valeuutisista. Kuvaavaa on, että Long Playn jutusta nousseen kohun jälkeen on kyselty, kuka on keskustelun vasikoinut tai vuotanut, ei siitä miksi kohu ylipäätään syntyi tai pitäisikö tilannetta korjata.

Kyse ei ole vain yksittäisistä harkintavirheistä tai huonosta käytöksestä. Työn tuomat paineetkin kannattaa purkaa muilla tavoin. Kyse on siitä että Suomessakin on tehty paljon työtä sen eteen, että viranomaisten toiminta on avointa ja luotettavaa. Vaikka esimerkiksi poliisin kenttätyössä näkee paljon myös yhteiskunnan nurjaa puolta, on objektiivisuus ja ammatillinen ote säilytettävä.

Suomenkin historiassa on ollut kausia, jolloin yhteiskunnan koneistoa, poliisi mukaan lukien on käytetty “vääränlaisia” ihmisiä vastaan. Siksi nyt ollaan niin herkän asian äärellä. Moni maahanmuuttaja esimerkiksi tulee olosuhteista ja maista, joissa poliisiin ei voi luottaa samalla tavalla kuin Suomessa. Ihmiset jotka eivät taustansa vuoksi välttämättä luota poliisiin yhtä paljon kuin suomalaiset keskimäärin, myös kärsivät näistä ylilyönneistä eniten.

Ihmisoikeusnäkökulma on huomioitava kattavasti poliisien koulutuksessa. Vihapuheen ja viharikosten vastainen työ kuivuu kasaan, jos sen vilpittömyydestä herää epäluuloja. Poliisin uudessa opiskelijarekrytointistrategiassa kannustetaan rekrytoimaan poliisikoulutettavia erilaisista etnisistä ja muista taustoista. Myös pitempään alalla olleiden ja urallaan edenneiden poliisien jatkokoulutuksessa on käytävä näitä näkökulmia läpi. Poliisin on oltava suomalaisen yhteiskunnan näköinen.

On selvää, että poliisi näkee arjen työssään paljon sellaista, mikä on poliitikolle tai tavalliselle kansalaiselle vierasta ja vaikeaa. Maailmankuva voi kyynistää ja oma organisaatio tuntuu helposti ainoalta yhteisöltä, joka ymmärtää yhteiskunnan ilmiöt ja turvallisuuskysymykset samalla tavalla. Samanaikaisesti kuitenkin kaikki ne poliisit, jotka ovat alentuneet rasistiseen kommentointiin millään foorumilla, syövät koko poliisiyhteisön uskottavuutta ammattitaitoisena ja luotettavana arjen turvallisuusviranomaisena. Tämä ei palvele ketään. Pitämällä tiukasti kiinni ihmisoikeuksien kunnioittamisesta myös poliisissa turvaamme paitsi poliisin yleistä uskottavuutta ja luottamusta poliisiin, myös kaikkien poliisien työrauhaa.

Kirjoittaja on vihreän eduskuntaryhmän vpj ja poliisiasioista vastaavan hallintovaliokunnan jäsen.