Opettajat ansaitsevat kaiken tuen koronakriisin jälkeenkin

”Mulla on ikävä mun koulua.” Totesi perheen alakoululainen aamupalalla.

Monen pienen ja isommankin koululaisen arki on muuttunut sormia napsauttamalla. Oppilaiden rytmit ja rutiinit ovat nyt pitkälti sen varassa, onko kotona vanhempi tai vanhempia, jotka pystyvät, jaksavat tai osaavat tukea kouluarjen pyörimisessä etänä. Jo käytettävissä olevat laitteet tai taidot käyttää niitä asettavat oppilaita eriarvoiseen asemaan etäkoulun toteuttamismuotojen näkökulmasta. Ja miten iso muutos monelle onkaan nyt olla erossa siitä omasta opettajasta tai luokassa toimivasta koulunkäynninohjaajasta. Tutuista ja turvallisista aikuisista, jotka ovat osalle lapsista tärkeä lisä omien vanhempien rinnalla mutta joillekkin aidosti se ainoa kannustava taho, joka osoittaa, että sinä olet tärkeä.

Opettajat ja koulunkäynninohjaajat ovat tärkeässä roolissa lastemme elämässä. Roolissa, jonka merkitys saattaa normaalissa arjessa ajoittain unohtua. Tämä koronakriisi tuo toivottavasti useammalle nyt näkyväksi sen, miten arvokasta työtä he tekevät. Ja miten tärkeää on, että turvataan riittävät resurssit toteuttaa tuota työtä parhaalla mahdollisella tavalla.

Opetushenkilöstöstä moni on tehnyt työtä jaksamisen äärirajoilla – jo ennen koronaakin. Epidemian tuomat muutokset arkeen ovat asettaneet opetushenkilöstön täysin uudenlaiseen tilanteeseen. Tilanteeseen, jossa ideat eivät ammattitaitoiselta henkilöstöltä varmasti lopu mutta jossa kuormittuvuuden tuoma uupumus ja riittämättömyyden tunteet ovat monen työssä nyt aikaisempaakin enemmän läsnä. Opetuksen ja tehtävien yhtäkkinen siirtäminen etämuotoon ei ole yksinkertaista. Valmistelun ja esimerkiksi tehtävien tarkastaminen määrä on saanut uudenlaiset mittasuhteet. Arvioinnin haasteista puhumattakaan. Lähiopetuksesta siirtyminen hajallaan olevaan, kodeista käsin tapahtuvaan oppimiseen tuo mukanaan monia kysymyksiä. Monella opettajalla ja koulunkäynninohjaajalla on nyt aito huoli oppilaansa jaksamisesta ja hyvinvoinnista. Osa opettajista kertoo, ettei ole tavoittanut yläkouluryhmän kaikkia oppilaitaan yrityksistä huolimatta. Kasvatuksen ammattilaisina he kyllä tietävät, että on koteja, joissa tilanne tällaisen kriisin keskellä voi kärjistyä. Koteja, joissa ei nyt ehkä ole hyvä olla.

Oman työajan rajaaminen ei ole yksinkertaista koulun tapahtuessa verkossa, etänä. Jättääkkö vastaamatta puoliltapäivin heränneen ja iltakahdeksan jälkeen aktivoituneen teinin kysymykseen matematiikan tehtävän ratkomisesta. Miten kertoa vanhemmille, että opettajallakin olisi nyt hommaa oman perheen kanssa, eikä iltaa olisi mahdollista käyttää huolestuneiden vanhempien kanssa käytäviin keskusteluihin. Tietäen, että juuri nämä keskustelut voivat olla nyt avainasemassa tietyn oppilaan etäkoulun toteutumisen kannalta. Myös vanhemmat ovat nyt monessa perheessä äärirajoilla uuden tilanteen keskellä, vanhojen ja uusien murheiden ympäröimänä. Opetushenkilöstölläkään ei ole tietoa siitä, miten kauan poikkeusolot jatkuvat – mutta heillä on tietoa siitä, että poikkeusolojen aikana muodostuneita oppimisen tai oppilaiden hyvinvoinnin railoja kurotaan umpeen vielä pitkään. Mutta kuka tukisi uupunutta opettajaa?

Myös opettajat elävät työnsäkin ulkopuolella keskellä koronakriisiä siinä missä meistä kuka tahansa muukin. Myös opettajan puoliso tai läheinen saattaa olla juuri se pienyrittäjä, jonka elämäntyö uhkaa kaatua vieden toimeentulon. Myös opettaja itse – tai hänen läheisensä saattaa olla se riskiryhmään kuuluva, jolloin huoli terveydestä voi olla suunnaton. Myös opettaja on ihminen, jonka voimat ovat rajalliset – koronakriisin keskelläkin.

Jokainen opettaja ansaitsee suuren kiitoksen siitä äärettömän tärkeästä työstä, jota he tekevät. Ja muistutuksen, että sinä riität. Sinun panoksesi riittää.

Olen kunnioituksella seurannut opettajakollegoiden työpanosta. Erinäisissä opettajafoorumeilla jaettua vertaistukea. Tsemppihenkeä ja selviytymistahtoa. Kaikista huolen pitämistä. Suurimmankin kriisin keskeltä voi syntyä jotakin uutta käytettäväksi kriisin jälkeenkin. Mutta selvää on, että panostusta perusopetukseen tarvitaan ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin vielä pitkään koronan jälkeenkin.