Omaishoito vaatii valtakunnallisia pelisääntöjä

Yli miljoona suomalaista auttaa säännöllisesti läheisiään. Heistä omaishoitajia on arviolta noin 350 000. Omaishoito koskettaa satoja tuhansia suomalaisia hoitajan tai hoidettavan roolin kautta ja nyt marraskuun viimeisellä viikolla vietettävänä kansallisena omaishoitoviikkona vielä useampia.

Läheisen hoitaminen on aina tunteikas tehtävä, johon liittyy usein vaikeita kysymyksiä ratkottavaksi: Mitä lääkkeitä hoidettava tarvitsee, miten hoitaja ehtii huolehtia itsestään, miten säilytetään sosiaaliset suhteet ja miten turvataan toimeentulo. Mitä useampaa ihmistä voidaan hoitaa kotona, sitä vähemmän kunnilta kuluu rahaa kalliiseen laitoshoitoon. Tästä huolimatta omaishoitajat saavat arvokkaasta työstään niukan korvauksen.

Nykyinen lainsäädäntö ei takaa parasta mahdollista omaishoitoa. Mutta kuten entinen kollegani Hannes Manninen aikanaan hyvin kiteytti, meillä tuntuu olevan eduskunnassa käsittelyssä asioita, joita kukaan ei kannata ja jotka silti menevät eteenpäin, ja toisaalta asioita, joita kaikki kannattavat, mutta jotka eivät silti liikahda mihinkään. Valitettavasti omaishoito kuuluu tähän jälkimmäiseen ryhmään.

Omaishoitajan työ ei vieläkään ole lailla turvattua, vaan hänen saamansa edut riippuvat hänen kotikunnastaan. Sitovaa ja vaativaa hoitotyötä tekevä voi saada omaishoidon tukea, joka on veronalaista tuloa. Omaishoidon tuki on harkinnanvarainen sosiaalipalvelu, jota kunnat järjestävät määrärahojensa puitteissa.

Omaishoidon tukea haetaan aina kunnan sosiaalitoimistosta. Kriteerit ja käytännöt vaihtelevat kunnittain, mikä tarkoittaa, että omaishoidon tukea saa eri perustein asuinpaikasta riippuen. Yhdenvertaisen kohtelun takaamiseksi on äärimmäisen tärkeää, että omaishoitoon luodaan vihdoin valtakunnalliset pelisäännöt.

Omaishoidon toinen kompastuskivi liittyy rahallisen tuen määrään. Monessa kunnassa rahat loppuvat kesken vuoden. Tilanteesta syntyy stressiä niin hoidettavalle kuin omaishoitajalle. Lainsäädännön uudistuksella pitää estää tällaisten tilanteiden syntyminen ja taata omaishoidon jatkuvuus. Tällä hallituskaudella on pyritty parantamaan omaishoitajien vapaita, niin että jokainen omaishoitaja pystyisi pitämään 2–3 päivän lakisääteisen vapaan kuukaudessa. Silti esimerkiksi Helsingissä vain 40 prosenttia omaishoitajista on onnistunut pitämään vapaapäiviään.

Omaishoidon rahoituksen yhteydessä on syytä pohtia erikoismaksuluokkaa lyhytaikaisiin erityisen vaativiin omaishoidon tilanteisiin – esimerkiksi saattohoitoon. Omaishoitoa ei pidä tarkastella vain eurojen kautta, vaan tärkeää on antaa mahdollisuus omaishoitoon silloin, kun hoidettava ja hoitaja niin toivovat. Mutta vaikka asian näkisi vain eurojen näkökulmasta, tulee omaishoitoon satsaaminen aina moninkerroin laitoshoitoa edullisemmaksi.