Oikeus hyvään vanhuuteen on turvattava – 5 keinoa ikääntyneiden hyvinvointiin panostamiseksi hyvinvointialueilla

Tällä hetkellä ikääntyneiden palveluissa on valtavasti puutteita, jotka pahimmillaan vaarantavat oikeuden hyvään vanhuuteen. Tässä maassa jokaisen tulisi voida luottaa siihen, että laadukkaita sosiaali- ja terveyspalveluita on saatavilla kaikissa ikävaiheissa, vauvoista vaareihin, kuten sanonta kuuluu. 

Nyt näin ei kuitenkaan ole. Olen itsekin aloittanut työurani vanhuspalveluissa ja tiedän, miten vähin käsiparein työtä kentällä tehdään. Kehitys ikäihmisten palveluiden suunnassa on huolestuttava; hoivan saatavuus on heikentynyt erityisesti heidän kohdalla, jotka sitä kaikkein kipeimmin tarvitsisivat. Koko käsillä olevan sote-uudistuksen onnistumisen yksi keskeinen mittari on se, miten onnistumme jatkossa ikääntyvän väestömme palvelut järjestämään. Tämä kysymys on keskeinen sekä inhimillisestä näkökulmasta mutta myös koko kansantaloutemme kannalta. Puutteet ja vajeet ikääntyvien palveluissa heijastuvat myös läheisten arkeen ja elämään.

Tulevien hyvinvointialueiden päättäjien on kunnainhimoisesti lähdettävä etsimään tutkittuun tietoon pohjaavia näkemyksiä siitä, miten ikäihmisten hyvinvointiin tulee panostaa. Esittelen tässä viisi keinoa, jotka olisi mielestäni tärkeä ottaa huomioon ikääntyvien hyvinvoinnin turvaamiseksi:

Ihmislähtöisyys kaiken toiminnan perusta

Jotta voimme turvata jokaiselle turvallisen ja inhimillisen elämän myös vanhusvuosina, on meidän pystyttävä vastaamaan ihmisten yksilöllisiin tarpeisiin. Ikääntyneet eivät ole yksi homogeeninen joukko, vaan heistä jokaisella on oma historiansa, elämäntilanteensa ja tarpeensa. Järjestelmämme on kyettävä tunnistamaan moninaisuus, jota sen ihmiset edustavat.

Keskeistä on, että sosiaali- ja terveyspalvelut, asumispalvelut ja hoiva toteutetaan ikäihmisiä ja heidän omaisiaan kuullen ja kunnioittaen. On tärkeää, että ikäihmiset nähdään aktiivisina yhteiskuntaan osallistuvina toimijoina, joilta itseltään kysytään ja kerätään tietoa. 

Ikääntyneet ovat määrällisesti huomattavan iso joukko jokaisella hyvinvointialueella ja heidän on pidettävä mukana päätöksenteossa – mihin erilaiset asukasraadit ja vanhusneuvosto tuovat työkaluja. Näin saamme arvokasta näkemystä siitä, miten ikääntyvän väestön palvelut tulisi toteuttaa. Ikäihmiset ovat parhaita asiantuntijoita arvioimaan, mikä on heille vaikuttavaa palvelua ja mistä esimerkiksi inhimillinen kohtaaminen koostuu. Myös aiheesta tehtyä tutkimusta tulee ahkerasti hyödyntää.

Turvallinen asuminen ja oikeus perhe-elämään

Monet iäkkäät joutuvat tällä hetkellä asumaan kotonaan pidempään kuin itse haluaisivat tai jonottamaan tarpeettomasti hoitopaikkaa sairaalassa. Vuodeosastopaikkojen vähäisyys kuormittaa erikoissairaanhoiton toimintaa, sillä potilaille, jotka eivät enää tarvitse sairaalan palveluita ei ole riittävästi jatkohoitopaikkoja. Ympärivuorokautinen hoito on vähentynyt paljon, ja yli 90-vuotiaat muistisairaat saavat entistä vähemmän hoitoa. Tämä on inhimillisesti kestämätöntä ja on selvää, että resursseja tarvitaan lisää. Tehostetun palveluasumisen, laitoshoidon sekä kotihoidon välille tulee onnistua kehittämään yhteisöllisiä sekä kuntoutusta tukevia asumisen muotoja. 

Vaikka laitospainotteisista asumismuodoista pyritään siirtymään muihin, kuntouttaviin ja yhteisöllisiin asumisen muotoihin, laitospaikkojen vähentäminen on tehtävä maltillisesti ja suhteessa iäkkään väestön määrään sekä terveydentilaan. Pariskuntien on saatava elää perheenä myös silloin kun vain toinen tarvitsee laitosmaista hoivaa. Nyt näin ei valitettavasti aina ole. Pitäisi olla selvää, että jokaisella on oikeus vaalia perhesuhteita iästä riippumatta.

Samaan aikaan ikäihmisten kotihoitoa tulee kehittää monipuolisemmaksi ja nykyistä moniammatillisemmaksi hoitomuodoksi. Myös perhehoidon mahdollisuuksia tulee pyrkiä hyödyntämään ja kotihoidon rinnalle on kyettävä tuomaan myös muita kuntouttavia palveluita. Yksi keskeinen tapa parantaa toimintaedellytyksiä on lisätä tarvittava määrä ympärivuorokautista hoitoa.

Lisäksi on selvää, että asumisen tulee aina olla turvallista. Tämä voi tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Esimerkiksi muistisairaille turvalliset asumistilat ova sellaiset, jotka tukevat henkilön omaehtoista toimintakykyä, edistävät kuntoutumista, ja joissa ikääntyneet pystyvät liikkumaan vapaasti, turvallisesti ja esteettömästi.

Laadukkaat, saavutettavat ja oikea-aikaiset palvelut

Iäkkäiden akuutteihin sosiaalisiin ja terveydellisiin ongelmiin on vastattava nopeasti ja oikea-alaisesti. Tällä hetkellä monet joutuvat odottamaan hoitoon pääsy kohtuuttoman pitkään ja alueelliset erot ovat suuria. Soteuudistuksen yhteydessä onkin varmistettava, että oikeus laadukkaaseen ja oikea-aikaiseen hoitoon toteutuu yhdenvertaisesti kaikkialla Suomessa. Mobiilitoimintaa, kuten esimerkiksi liikkuvia sairaanhoitajia ja lääkäreitä on otettava käyttöön riittävästi niin, että haja-asutusalueiden ikäihmisille palvelut ovat video- ja puhelinkonsultaatioineen saavutettavissa.

Lisäksi on tärkeää tunnistaa, että ikääntyneet henkilöt käyttävät myös samoja palveluita kuin nuoremmat ikäryhmät. Esimerkiksi mielenterveys- ja päihdepalveluissa on huomioitava ikäihmiset ja palvelujen tulee olla saavutettavia kaikille iästä ja esimerkiksi toimintakyvystä riippumatta.

Jotta palvelujen laatua voidaan tarkkailla, on hyvinvointialueille perustettava palveluohjaajien lisäksi valvontakoordinaattorin toimia, joiden vastuulla on arvioida iäkkäiden palvelujen saatavuutta ja laatua.

Ammattilaisten työolot, palkkaus ja jaksaminen

Palvelut rakentuvat ihmisten varaan, ja siksi palvelujen laadusta puhuttaessa on välttämätöntä puhua myös ammattilaisten hyvinvoinnista, työoloista, palkkauksesta ja saatavuudesta. Tällä hetkellä esimerkiksi vanhuspalveluissa on huutava pula työntekijöistä. Jos työtä joutuu jatkuvasti tekemään vajaalla henkilöstöllä ja liian pienin resurssein, vaikuttaa se väistämättä työhyvinvointiin ja palvelujen laatuun.

Tarvitsemmekin nopeasti konkreettisia toimia, jotta saamme turvattua korvaamatonta työtä tekevien sote-ammattilaisten riittävyyden. On selvää, että tarvitaan lisää ammattilaisia mutta emme voi paikata vain oireita vaan meidän tulee kyetä ratkaisemaan perusongelma – miksi ammattilaiset vaihtavat alaa. Tutkimuksen valossa hoivatyössä kuormitusta aiheuttaa etenkin työvoiman riittämättömyydestä johtuva kiire ja hierarkkinen työympäristö, joka synnyttää työn autonomian puutetta eli sitä ettei omaan työhön voi vaikuttaa. Työ- ja loma-ajat ovat epäsäännöllisiä. Lisäksi epätyypilliset työsuhteet ovat yleisiä. On paljon keikkatyötä, sijaisuuksia ja pätkätöitä, joiden vakiintumisen varaan on vaikea laskea. Myös alojen palkkauksen on asia, jota ei voi ohittaa keskusteltaessa houkuttelevuudesta ja työntekijöiden vaihtuvuudesta.

Tarvitsemme hyvinvointialueilla mittavia panostuksia ammattilaisten työoloihin, jaksamiseen ja palkkaukseen. Vain siten voimme turvata jokaiselle ikäihmiselle laadukkaat palvelut.

Omaisten rooli ja jaksaminen otettava huomioon

On raskasta joutua todistamaan itselleen rakkaan ihmisen sairastumista. Pahimmassa tapauksessa voi joutua taistelemaan sen eteen, että oma läheinen saisi tarvitsemaansa apua ja palveluita. Järjestelmän toimimattomuus syö luottamusta yhteiskuntaa kohtaa ja uuvuttaa läheiset. Tällä voi olla kielteisiä vaikutuksia esimerkiksi mielenterveyteen ja työssäjaksamiseen.

Meidän on syytä muistaa, että kun yksi sairastuu, monen elämä muuttuu. Esimerkiksi perheenjäsenen sairastuessa muistisairauteen, mielenterveyden häiriöön tai päihderiippuvuuteen voivat vaikutukset läheisiin olla elämäämullistavat. Onkin äärimmäisen tärkeää, että ikäihmisten palveluita kehitettäessä huomioidaan myös omaisten rooli ja jaksaminen. Jokaisella tulee olla oikeus hyvään elämään läheisen sairaudesta riippumatta.  

On myös tärkeää huomioida omaishoitajina toimivien läheisten oikeudet ja jaksaminen. Omaishoitajien pääsyä lääkärin vastaanotolle on helpotettava ja heille on turvattava oikeus ja mahdollisuus vapaaseen. Samalla omaishoitoa on kehitettävä yhdenvertaisemmaksi jokaisella hyvinvointialueella.