Noora Koposen ryhmäpuhe vanhuspalveluiden tilanteesta ja terveyspalveluiden kriisiytymisestä 28.9.2022

Arvoisa puhemies,

Hoitajamäärän riittämättömyys ei ole uusi ilmiö. Se ei ole tapahtunut yhden yön aikana, ei yhden vuoden aikana, eikä edes yhden hallituskauden aikana. Me olemme jo pitkään olleet tilanteessa, jossa sosiaali- ja terveysalalla työskentelevät kädet ovat uupuneet kannattelemaan heikoimpia ja jossa omien jalkojen alta katoaa maa.

Kukaan tässä salissa tuskin on eri mieltä siitä, että vanhustenhoidon ja terveyspalveluiden kriisi ei olisi todellisuutta. Sillä kyllä se on. Me näemme sen hoitajien väsyneissä kasvoissa, mutta ennen kaikkea ihmisissä, joiden henkeä ja terveyttä sosiaali- ja terveysalan ammattilainen toimillaan turvaa.

Mä näemme sen vanhuksen, jonka jo ihostaan ikääntyneet kädet tarttuvat kahvikuppiin ja pyytävät hoitajalta kahvin kanssa hiukan lisää maitoa. Sen isoäidin, jonka muisti ei enää ole tässä hetkessä terävintä, mutta joka osaa kertoa meille kristallin kirkkaasti sen, miltä piparmintunmakuisen tikkukaramellin saaminen 10-vuotiaana tuntui. Ja sen vammaisen, joka joka aamu odottaa ulkona hoitajan kanssa taksia kovimmassakin pakkasessa, silti hymy huulillaan.

Me vihreissä ajattelemme, että jokaisesta on pidettävä huolta. Jokaisesta vanhuksesta on pidettävä huolta. Olemme sitoutuneet siihen, että vanhuspalveluiden sekä hoiva- ja terveyspalveluiden tilanne otetaan tosissaan. Meidän on korjattava se, ettei tällä hetkellä avun saaminen ole itsestäänselvyys, eikä apua välttämättä saa silloin kun ihminen sitä tarvitsee. Sillä sitä sen pitäisi Suomessa olla.

Valitettavasti maassamme on lukuisia kuntia ja alueita, joissa sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuus on kriittisessä tilassa. Hyvinvointialueiden strategioiden suunnittelussa ja toimeenpanossa valmistelijoilta vaaditaan nyt paljon, mutta jalkoihin eivät saa jäädä he, jotka tietävät palveluiden toteuttamisesta ja asiakkaiden tarpeista kaikkein eniten, siis työntekijät. Tosiasiallisesti riittävä rahoitus palveluiden järjestämiseen alueille on turvattava, ja alueilta kantautuvaa huolta toiminnan käynnistymiseen liittyen on kuunneltava herkällä korvalla.

Arvoisa puhemies,

Vanhuspalvelulaki säädettiin, sillä riittävän laadukkaita vanhuspalveluita ei kyetty enää takaamaan. Oppositio on tärkeällä asialla kirittäessään hallitusta siinä, että palveluita olisi paitsi tarjolla, ne olisivat myös kestävästi toteutettu. Vanhuspalvelulain keskeinen tavoite onkin juuri se, että asiakas- ja potilasturvallisuutta voidaan aidosti vanhusten hoivassa parantaa. Muutos mitoitukseen on kuitenkin tehtävä hallitusti niin, että yksikään vanhus ei jää paitsi tarvitsemastaan hoivasta.

Vaikka tilanne on vaikea, on hyviäkin asioita saatu tehtyä. Tällä hallituskaudella olemme perustaneet vanhusasiavaltuutetun toimen, jonka tehtävänä on edistää ikääntyneiden oikeuksien toteutumista. Hallitus on myös päättänyt hoiva-avustajien koulutusmäärien lisäämisestä. Vuoteen 2050 mennessä Suomen tavoitteena on kouluttaa n. 5000 uutta lähihoitajaa.

Edellä mainittujen lisäksi Sote-kriisin ratkaisussa on uskallettava tarkastella myös uusia toimintatapoja avun tarjoamiseen. Tässä kuntoutus, erityisesti varhainen kuntoutus, on avainroolissa. Hoivapalvelujen resurssien turvaamisen lisäksi meidän tulee varmistaa, että sosiaali- ja terveyspalveluissa on saatavilla kuntoutusta silloin, kun ihminen sitä tarvitsee. Kun omatoimisuutta tuetaan, tai toipumista autetaan kuntouttavan ammattilaisen turvin voi sanoa, että on kuin rahaa laittaisi pankkiin. Kuntoutuksen avulla on mahdollista vähentää hoivan ja avun tarvetta myöhemmin.

Suoravastaanottotoiminnan laajentaminen ja moniammatillisen yhteistyön ja konsultaation mahdollistaminen parantavat hoitoon pääsyn oikea-aikaisuutta.

Ja kaiken tämän lisäksi tarvitsemme myös osaavaa, turvallista johtamista. Esihenkilöitä, jotka toimivat työntekijöiden tukena ja laadukkaan työnteon mahdollistajana. Johtajia, jotka asettavat tavoitteita yhdessä työntekijöidensä kanssa niin, että asiakas on aidosti keskiössä. Silloin sotesta saadaan rakennettua hyvä.

Arvoisa puhemies,

Tärkein viimeisenä. Se, miten ratkaisemme sen, että sosiaali- ja terveysalalla halutaan työskennellä jatkossakin ja miten varmistamme sen, että tuota työtä voi tehdä tuntien, että toimii oikein. Että toimii ihmisen parhaaksi. Ja että saa toimia juuri niin hyvin, kuin on joskus ajatellut toimivansa haaveillessaan ammatista, jossa saa auttaa toista ihmistä.