Myös hoitajilla on oikeus lakkoon

Potilasturvallisuus voidaan taata ilman, että ketään pakotetaan töihin sakon uhalla. Töihin määräämisen uhka voi pahimmillaan ajaa hoitajia pois alalta, mikä vain syventäisi hoitajapulaa ja sitä myötä alan ongelmia. Siksi suhtaudun sosiaali- ja terveysministeriön valmistelemaan potilasturvallisuuslakiin hyvin kriittisesti.

Toteutuessaan tämä laki antaisi aluehallintovirastoille valtuudet määrätä hoitajia töihin potilasturvallisuuden takaamiseksi. Kieltäytymisestä seuraisi sakkorangaistus.
Myös lain silmissä töihin määrääminen on aivan viimesijainen toimi. Muut keinot on käytettävä ensin.Keskeisintä on etsiä yhteistä ratkaisua, kun työnantajat ja työntekijät neuvottelevat suojelutyöstä, jotta potilaiden hengen ja terveyden kannalta välttämätön työ pystytään hoitamaan. Lisäksi työnantaja voi esimerkiksi etsiä korvaavia työntekijöitä muista ammattikunnista, hyödyntää ostopalveluita tai tehdä yhteistyötä alueen muiden työnantajien kanssa.

En ole vakuuttunut, että nämä kaikki muut keinot olisi jo käytetty. Siksi en katso, että voisin potilasturvallisuuslakia näissä olosuhteissa kannattaa.

Kansanedustajat saavat ajantasaista tietoa lakon vaikutuksista aluehallintovirastoilta. Lisäksi pidän tärkeänä myös suoraan kentältä tulevien viestien seuraamista.
Valitettavaa on, että varsinkin lakon alussa työnantajien ja työntekijöiden viestit suojelutyöstä olivat hyvin ristiriitaisia. Hallinnon ja käytännön järjestelyjen kanssa oli selkeästi haasteita. Pahimmillaan hoitajat kertoivat kuulleensa uutisista, että heidän työpaikallaan olisi lisätyövoiman tarve.

Tilannekuva on onneksi sittemmin selkiytynyt ja suojelutyön järjestelyt ovat edenneet. Hyvä näin – on tärkeää järjestää suojelutyö huolella ja yhdessä sopien. Hoitajien määrääminen töihin sakon uhalla ei näitä käytännön haasteita ratkaisisi. Jos esimerkiksi työntekijöiden ajantasaisia puhelinnumeroita puuttuu tietokannoista, asia ei selviä muutoin kuin kysymällä. Pakottaminen ei silloin auta.

Isoin uhka potilasturvallisuudelle on, jos sosiaali- ja terveydenhuollon kriisiin ei löydetä kestäviä ratkaisuja. Kriisin ytimessä on alati paheneva henkilöstöpula. Julkisen sektorin pienipalkkaisten, pääosin naisvaltaisten alojen palkkakuoppa on korjattava. Muuten henkilöstöpulan ratkaiseminen käy hyvin vaikeaksi ellei jopa mahdottomaksi.

Poliitikkojen tehtävä on taata riittävä rahoitus henkilöstöpulan korjaamiseen, kun taas palkoista neuvotellaan työmarkkinaosapuolten kesken. Rahoituksen pysyvä korjaaminen vaatii poliitikoilta sitoutumista ja pitkäjänteistä otetta. Se meidän on todellakin tehtävä. Muuten hyvinvointivaltiolla ei ole tulevaisuutta.