Muistisairaiden määrä tuplaantuu, kuinka vastaamme haasteeseen?

Viime viikolla käytiin eduskunnassa laaja keskustelu vanhuksista, yksinäisyydestä, työuran pidentämisestä, riittävästä hoivasta jne. Yksi merkittävä ja kasvava haasteemme ovat muistisairaudet. Suomessa on arviolta yli 190 000 muistisairasta henkilöä, määrän ennustetaan kaksinkertaistuvan seuraavan 30 vuoden aikana. Muistisairaiden ihmisten lisäksi on noin 200 000 ihmistä, joiden kognitiivinen toimintakyky on heikentynyt tai rajoittunut. Vaikka muistisairaudet ovat yleisempiä iäkkäässä väestössä, ilmenee sairautta myös työikäisillä. Muistisairaudet haastavat hoivaresurssiamme. Muistiliitto ry:n ja Biogen Finland Oy:n julkaisema raportti Muistisairauksien yhteiskunnalliset vaikutukset kuvaa tarkasti muistisairauksien tilaa Suomessa.

Muistisairauden hintalappu niin yksilölle kuin yhteiskunnalle on kallis. Hintalapun suuruus yhteiskunnalle nousee ennen kaikkea siksi, että sairautta ei tunnisteta vieläkään riittävän ajoissa. Kun sairautta ei tunnisteta ajoissa, se etenee ja tarve erilaisille sosiaali- ja terveyspalveluille kasvaa. Vakavissa muodoissaan ja sairauksien loppupäässä inhimillinen hoito vaatii erityisosaamista ja kallista ympärivuorokautista palvelua.

Muistisairauksiin liittyy yhä stigmaa ja häpeää, joka nostaa yksilön kynnystä hakeutua lääkärille ja näin hoitoon pääsy hidastuu. Muistisairauksiin liittyy myös paljon tietämättömyyttä. Erityisesti työikäisten kohdalla muistisairaudet saatetaan helposti yhdistää uupumus- tai masennusoireisiin. Lisäksi eri muistisairauksien diagnosoinnissa esiintyy haasteita: perusterveydenhuollossa ei diagnoosin saamiselle nähdä välttämättä kiirettä eikä täsmällisiä tutkimuksia tai kuntoutusta katsota aina tarpeellisiksi. Tämä palaute toistuu muistisairauksista kärsivien läheisten haastatteluissa.

Muistisairaan itsensä ja yhteiskunnan palvelutarpeen ja kustannusten näkökulmasta tärkeää olisi keskittyä sairauden oireiden tunnistamiseen mahdollisimman varhain. Lisäksi yksilöllinen ja oikea-aikainen hoitopolku sekä kuntoutus ovat keskeisiä. Valitettavasti näissä mahdollisuuksissa on suuria alueellisia eroja. Tulevilla hyvinvointialueilla onkin iso vastuu muistisairaiden sujuvien hoito- ja palvelupolkujen kehittämisessä.

Taloudellisesti ja inhimillisesti kestävän sosiaali- ja terveyspolitiikan periaate on sairauksien ennaltaehkäisy. Ennaltaehkäisy-ajattelun tulisi myös läpileikata laaja-alaisesti sosiaali- ja terveyspolitiikan hoitosuosituksia ja käytänteitä. Arvioiden mukaan jopa kolmannes muistisairauksista voisi olla ehkäistävissä hallitsemalla sairauden riskitekijöitä.

Muistisairauden riskitekijät ovat yhteneväiset monien muiden suomalaisten kansantautien taustalla olevien riskitekijöiden kanssa. Esimerkiksi sydän- ja verisuonitauteja aiheuttavat tekijät, kuten kohonnut verenpaine, tupakointi, ylipaino ja vähäinen fyysinen aktiivisuus, altistavat myös muistisairauksille. Kolmen kärjen – liikunnan, terveellisen ravinnon ja unen – tärkeys korostuu myös muistisairauden riskitekijöiden hallinnassa. Myös asuinympäristöllä on merkittävä rooli muistisairauksien ehkäisyssä ja hoidossa. Esteetön, turvallinen ja muistiystävällinen koti vahvistaa yksilön omaehtoisuutta ja liikkumista, kun muistisairas pystyy toimimaan itsenäisesti asuinympäristössään. Myös sosiaaliset suhteet ovat tarpeellista aivojumppaa.

Muistisairaudesta kärsivä on usein ahdistavassa ja vaikeassa tilanteessa, mutta sairauden vaikutukset ulottuvat myös muistisairaan perheeseen ja lähipiiriin. Yksilöllisen hoito- ja palvelupolun suunnittelussa tulisikin huomioida läheisten tilanne entistä paremmin. Informaatiota ja tietoa eri tukipalveluista on varsin hajautuneesti saatavilla ja tuen etsiminen jää pitkälti sairaan itsensä tai läheisten tehtäväksi. Ennen kaikkea tukipalvelut, edunvalvonta-asiat ja tulevaisuuden suunnittelu ovat kokonaisuuksia, joihin tulisi niin sairastavan kuin lähiomaisten saada ammattilaisten apua yksilöllisessä hoito- ja palvelupolun laadinnassa.

Omaisten tuessa juuri neuvonnan rooli korostuu: ennaltaehkäisevää toimintaa on myös se, että perhe ja muistisairaudesta kärsivä saavat tarpeeksi ajoissa, oikeanlaista informaatiota. Myös byrokratian sujuvoittamista tarvitaan, jotta omainen voisi huomattavasti nykyistä helpommin hoitaa muistisairaan asioita edunvalvojana ja/ tai omaishoitajana.

Toivonkin, että palveluitamme ja toimintatapojamme muutetaan muistinkestäviksi, jotta myös muistisairaudesta kärsivät ihmiset ja heidän omaisensa voivat tuntea olonsa turvalliseksi yhteiskunnassamme ja vanhuusaika ei mene vain päivästä toiseen selviytymiseen.