Miksi sähkön hinta on niin korkealla ja mitä asialle voi tehdä?

Korkeat sähkön hinnat puhuttavat ja internetin syövereissä liikkuu myös paljon virheellistä ja valheellista tietoa siitä, mistä korkeat hinnat johtuvat. Juurisyy on liian syvä ja liian pitkään jatkunut riippuvuus Venäjän energiasta. Euroopassa käytetty maakaasu, öljy ja kivihiili on ollut suurelta Venäjältä tuotua, ja Venäjältä on tuotu suoraan sähköäkin – myös Suomeen. Tänne on tuotu myös venäläistä haketta.

Venäjä on rakentanut energiasta strategista kiristysruuvia jo vuosikausia, ja valmistautui kaasukiristykseen jo pitkälle viime vuoden puolella. Helmikuussa alkaneen laajamittaisen hyökkäyssodan myötä on selvää, että riippuvuus Venäjään on katkaistava ja Venäjän energiavientituloihin puututtava. Tämä heijastuu väistämättä energian hintaan, jonka määrittää lopulta kysyntä suhteessa tarjontaan. Polttoaineiden hinnat ovat nekin korkealla, mutta suurin haaste on sähkö, jonka kulutuksen ja tuotannon on kohdattava kaikkina hetkinä. Laajaamittaista varastointimahdollisuutta ei ole.

Suurin virhe on siis ollut se, että päästötöntä omaa energiantuotantoa on rakennettu liian vähän ja liian hitaasti. On varsin päätöntä syyttää korkeista hinnoista siirtymää pois fossiilienergiasta, kun juuri riippuvuus fossiilienergiasta ja Venäjän tuonnista on meidät tähän liemeen johtanut. Se, että meille on noussut viime vuosina rivakasti tuulivoimaa on tässä tilanteessa erinomainen asia. Ilman sitä niukkuus olisi vielä kovempi ja hinnat rajumpia. Tuulivoiman vaihtelevuus on toki pidemmän päälle haaste järjestelmätasolla sen osuuden kasvaessa, mutta tämä ei ole nykyisen tilanteen keskeinen ongelma.

Olisiko ydinvoima ollut avuksi?

Osa keskustelijoista on haikaillut ydinvoiman perään, ja manaillut hintakriisin syyksi rakentamatta jäänyttä ydinvoimaa. On ihan totta, että nyt jokainen päästötön kilowattitunti olisi tervetullut lisä tilannetta helpottamaan. Sekin on totta, että vihreät vastusti pitkään lisäydinvoiman rakentamista. 

Yhtään vähättelemättä vihreiden vaikutusvaltaa on todettava, että vihreät eivät rakentamista onnistuneet torppaamaan, vaan se on takunnut muista syistä. Kolmesta 2000-luvulla luvan saaneista hankkeista yksi kaatui Venäjä-kytkökseen – josta vihreät johdonmukaisesti varoitti – , yhden laittoi rakentaja jäihin ja yksi selvittelee vielä 13 vuoden myöhästymisen jälkeen lastentautejaan. Olkiluoto 3 olisi tärkeää saada pian toimintakuntoon.

Rakentaminen ei ole takunnut vain Suomessa, vaan aika lailla kaikkialla lännessä. Poliittinen vastustus on lyönyt kapuloita rattaisiin, mutta kovimman kuoloniskun ydinvoimalle 2000-luvulla antoi halpa maakaasu – käytännössä siis liian lepsu hiilipäästöjen kansainvälinen hinnoittelu.

Ydinvoima on hyvä tapa tuottaa vakaasti päästötöntä perusvoimaa, mutta ei vailla haasteita. Tämän syksyn ja talven energiakriisiin Euroopassa ovat vaikuttaneet suuressa määrin nimenomaan tekniset ongelmat Ranskan ja Ruotsin ydinvoimaloissa. Ydinvoimalat on tärkeää pitää huolellisesti kunnossa.

Ongelma ei siis todellakaan ole vihreä siirtymä, vaan liian hidas vihreä siirtymä. Sitä pitää nyt nopeuttaa ja vauhdittaa tuuli-, aurinko- ja ydinvoiman lisärakentamista. Tähän talveen ei uutta voimaa kuitenkaan ehdi nousta, joten edessä on niukkuuden kanssa pärjääminen.

Säästö ja jousto auttavat kaikkia, hintakatossa haasteensa

Kun kysynnän suhde tarjontaan määrittää lopulta hinnan, eikä tarjontaa ole helppoa lisätä, on vähennettävä kysyntää. Tätä kautta jokainen suomalainen voi vaikuttaa sähkön hintaan. Säästämällä sähköä ja siirtämällä kulutusta pois huippukulutustunneilta säästää paitsi itse, myös pudottaa hintoja kaikilta muiltakin. Sähkömarkkinoilla kallein tuotantomuoto määrittää sähkön hinnan, joten jo murto-osan kulutuksesta leikkaamalla hinta voi pudota reippaasti.

Suomalaiset ovatkin jo ilahduttavasti pudottaneet sähkönkulutustaan vuoden takaiseen verrattuna. Sähkön hinta huitelee silti edelleen hurjissa luvuissa.

Tilanteeseen on ehdotettu ratkaisuksi myös hintasääntelyä, eli kattohintaa sähkölle. Ajatus voi kuulostaa houkuttelevalta, mutta niukkuutta ei pääse karkuun. Pahimmillaan hintakatto syventäisi sähköpulaa entisestään. Vaikka malli toimisi niin, että valtio maksaisi tietyn hintakaton yli menevän osuuden hinnasta ja sitä kautta varmistaisi tuotannon kannustimet, ei tarjontaa yksinkertaisesti välttämättä ole vastaamaan kaikkeen kysyntään. Tällainen kompensoitu hintakatto tarkoittaisi silti todennäköisesti miljardiluokan laskua verorahoista.

Mikäli jonkinlainen hintasääntely otettaisiin käyttöön, olisi sen kohdennuksen, rajauksen  ja parametrien kanssa oltava siis erittäin tarkkana. Vaikeaa tilannetta ei pidä pahentaa tukemalla kysyntää tehottomasti ja tarpeettomasti. Yksi mahdollisuus on rajata kattohinta koskemaan vain osa kulutuksesta, esimerkiksi viime vuoden kulutuksen perusteella. Tässäkin on toki ilmeisiä kannustinongelmia ja haaste vuoden sisällä muuttaneiden osalta.

On joka tapauksessa selvää, että nyt nähdyt hinnat ovat monille kohtuuttomia, eikä riittäviä säästö- ja joustomahdollisuuksia yksinkertaisesti kaikilla ole karmeiden laskujen välttämiseksi. Hallituksen aiemmin syksyllä päättämät sähkön arvonlisäveron laskeminen, kohdennettu verotuksen sähkövähennys ja väliaikainen sähkötuki auttavat jonkin verran, mutta eivät tarpeeksi. Lisäksi erityisesti arvonlisäveron alennus on lopulta kysynnän tukemista, jolla voi olla myös hintoja nostava vaikutus. Uusille toimille on siis tarvetta.

Pitäisikö markkinat korjata?

Tilanne aiheuttaa painetta muuttaa koko sähkön hinnan muodostavaa markkinamallia. Tämä voi olla perusteltua, mutta muutosten suhteen on oltava tarkkana. Toimiva markkina tuottaa kannustimet sekä säästää että tuottaa sähköä tehokkaasti, eikä tätä dynamiikkaa olisi varaa rikkoa. Kokoomus on esittänyt nykyisen hinnoittelumallin pilkkomista niin, että kalleimman tuotannon hinnanmuodostus eroteltaisiin omaksi prosessikseen. Esitys on kiinnostava ja ehkä kehityskelpoinen, mutta sisältää ainakin riskin siitä, että sähkön tuottajille muodostuu kannustimia pumpata hintojaan keinotekoisesti ylös. Kokoomuksen esityksen pohjalla oleva mallinnus on varsin staattinen, eivätkä sen lupaamat hintavaikutukset ole lainkaan varmoja.

Osa nykytilannetta on se, että ihmisillä on hyvin erilaisia sähkösopimuksia, joista monet ovat peruja kriisiä edeltäneeltä ajalta. Näin naapureiden välillä saattaa olla kymmenkertainen ero siinä, mitä kilowattitunti maksaa. Pörssisähkösopimus ohjaa fiksuun sähkönkäyttöön, ja nyt olisikin paikallaan kannustaa kuluttajia politiikalla pörssisähkön pariin jollakin ylimääräisellä porkkanalla. Ylipäänsä sähkösopimuksista ja kuluttajien käytöksestä tarvitaan parempaa tilannekuvaa päätöksenteon pohjaksi. Tietoa on kantaverkkoyhtiö Fingridillä sinänsä kerättynä tänä vuonna käyttöön otetun datahubin myötä, se vain pitää avata laajemmin tutkimuskäyttöön.

Suurin osa sähkön käytöstä koituu kuitenkin teollisuudesta ja muusta yritystoiminnasta, ei kotitalouksista. Yksi mahdollisuus olisikin maksaa teollisuudelle kulutuksen vähentämisestä. Tässäkin on haasteensa, sillä riskinä olisi päätyä maksamaan alasajosta, johon hinnat ohjaisivat muutenkin. Tällaisen jouston osto voi silti olla perusteltua tilanteessa, jossa kulutuksen pudotus laskee hintaa kaikille merkittävästi siitä maksettavaa korvausta enemmän. 

Suoraviivaisinta on yksinkertaisesti tukea niitä kotitalouksia, joille isku muodostuu kohtuuttomaksi. Se maksaa rahaa, jota puolestaan voi kerätä sähköyhtiöiden kriisitilanteen takia kerryttämiä voittoja rokottavalla windfall-verolla. Vihreät esittivät jo keväällä pienituloisille maksettavaa energiarahaa, joka tukisi kotitalouksia nousevien energianhintojen keskellä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan hallituksen selvitys asiasta valmistuu valitettavasti vasta ensi keväänä. Valmistelua olisikin syytä nopeuttaa, jotta malli ehtisi pöydälle tähän hätään.

Tuotannon niukkuuden aiheuttama tilanne on joka tapauksessa viheliäinen. Keinoja helpottaa tilannetta pitää nyt miettiä ennakkoluulottomasti, mutta haitallisia toimia ei pidä tehdä vain siksi, että jotain pitää tehdä. Emme halua ojasta allikkoon.

Tulevaisuuden suuntaviivat

Energiakriisissä etsitään nyt hanakasti syyllisiä vaikeaan tilanteeseen. Mikäs siinä, joskin itseäni kiinnostavat ratkaisut enemmän. On joka tapauksessa selvää, että varsinainen syyllinen istuu Kremlissä. Meidän virheemme on ollut pelata Putinille liian hyvät kortit käteen vitkuttelemalla siirtymää pois fossiilienergiasta. On myös ilmiselvää, että hajaannuksen ja eripuran aiheuttaminen Euroopassa on Putinin toive ja tavoite, ja valitettavan moni populisti tarttuu täkyyn. Vaikeaan tilanteeseen ei kuitenkaan ole helppoja ratkaisuja, eikä käärmeöljykauppiaita kannata tälläkään kertaa kuunnella.

Käsillä olevassa kriisissä on etsittävä ennakkoluulottomasti keinoja estää kohtuuttomuudet. Tästä talvesta ei tule helppo, eikä siltä näytä vielä seuraavakaan. Sitä pidemmällä tulevaisuus on kuitenkin valoisampi. Meillä on keinot tuottaa päästötöntä sähköä ja lämpöä ja saavuttaa aito energiaitsenäisyys. Itse asiassa Suomella on kaikki mahdollisuudet nousta puhtaan energian suurvallaksi sekä oman tuotannon että osaamisen osalta. Akuutti kriisi vaatii toimia, mutta samalla on huolehdittava siitä, että vihreää siirtymää vauhditetaan kaikin tavoin.