Miksi naiset eivät vain vaadi itselleen parempaa palkkaa ja pidä kiinni oikeuksistaan?

Jaoin Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä ajatuksia sukupuoleen kohdistuvasta syrjinnästä, häirinnästä ja siitä, miten sukupuolten tasa-arvo on vielä keskeneräinen prosessi. Erityisesti sukupuolten välinen palkkaero kirvoitti kommentteja ja ihmetystä: kysyttiin, eikö palkka kuitenkin Suomessa aina makseta työsuorituksen ja työtehtävän perusteella?

Aloitetaan tutkimustiedolla: THL:n mukaan naisten ansiot ovat keskimäärin 16 prosenttia miesten ansioita pienemmät ja palkkaero on jumittunut tälle tasolle jo pitkään. Miehillä tulokehitys on voimakkaampaa kuin naisilla, ja miehet saavuttavat keskimäärin nuorempina ansiotulojen huipun kuin naiset. Naisten tulokehitystä hidastaa muun muassa se, että heillä on usein miehiä pidemmät perhevapaat. Työelämän epätasa-arvo heijastuu myös vapaa-aikaan, sillä hoitovastuu on edelleen vahvasti naisten harteilla, mikä on omiaan hidastamaan ja pahimmassa tapauksessa pysäyttämään palkka- ja urakehityksen.

Aiheen käsittely kirvoittaa usein samoja kysymyksiä: miksi naiset eivät vain sitten vaihda parempipalkkaisille aloille? Miksi naiset eivät vain pitäisi lyhyempiä perhevapaita? Eikö naisten kannattaisi kouluttautua miesvaltaisille aloille? Miksi naiset eivät vaadi itselleen parempaa palkkaa ja pidä kiinni oikeuksistaan?

Tilanne ei valitettavasti ole niin yksinkertainen, että se ratkeaisi vain yksilön omalla toiminnalla. Vaikka se ei aina päällepäin näy, sanotaan se nyt tässä suoraan: miehiin ja naisiin suhtaudutaan työelämässä edelleen usein eri tavalla stereotypioiden ja haitallisten yleistävien ajatusmallien takia. Yhteiskunnassamme ja arjessamme vallitsevat rakenteet ulottuvat väistämättä myös työelämään, eivätkä yritykset, niiden johtoporras tai rekrytointeja tekevät ihmiset ole vallitsevista normeista, kirjoittamattomista säännöistä tai stereotypioista irrallisia toimijoita.

Suomessa koulutuksen tasolla ei voida selittää palkkaeroa: naiset kun ovat miehiä koulutetumpia, mutta silti keskiansiot ovat miehiä pienemmät kaikilla koulutustasoilla. Totutut normit ohjaavat yhä siihen, että nainen pitää suuremman osan vanhempainvapaasta, vaikka mahdollisuuksia olisi myös tasaiseen jakoon vanhempien kesken. Ja mikä nurinkurisinta: kun naisvaltaiset matalapalkkaiset alat korottavat ääntään ja vaativat parempia palkkoja, kuulemme vastaukseksi mitä erikoisinta vastustusta, miten nyt ei ole oikea aika vaatia lisää palkkaa tai ehdotuksia vaihtaa alaa. Myös miesvaltaiselle alalle päätyessään nainen tienaa todennäköisesti mieskollegoitaan vähemmän. Työelämän sukupuolisegregaatio, eli eriytyminen sukupuolen perusteella, on kansainvälisesti verraten Suomessa suurta: saman alan sisällä naiset joutuvat pienempi palkkaisiin tehtäviin kuin miehet.

Hiljattain Helsingin Sanomien jutussa ammattijärjestö Tekniikan akateemisten tutkimuspäällikkö Susanna Bairoh tiivisti asian seuraavalla tavalla: kaiken pohjalla ajatteluun vaikuttavat stereotypiat, kun kuvitellaan, että miehillä on enemmän ”luontaista taipumusta” tiettyihin ammatteihin, mikä johtaa miesten suosimiseen ja siihen, että naisten pätevyyttä epäillään. Pätevyys ja sen arviointi on muutamia erikoistehtäviä lukuun ottamatta lähes aina subjektiivista, eikä tätä ymmärretä.

Valitettavia käytännön esimerkkejä on koko elämänkaaren varrella: lukiossa tytölle sanotaan, että tyttöjen ei kannata opiskella fysiikkaa; opinto-ohjaaja ohjaa stereotypioiden pohjalta tietylle alalle vaikka taitoja ja toiveita olisi muuallekin; miehenä juuri paperit saanut diplomi-insinööri on asiantuntija ja valmis työntekijä palkattavaksi, nainen vastavalmistunut ja vailla tarvittavaa työkokemusta; nuori nainen lykkää lapsen hankintaa, koska pelkää perhevapaiden pudottavan hänet pois toivomaltaan urapolulta; työpaikalla suositaan mieskollegoita työtehtävissä ja ylennyksissä.

Vihreiden tavoitteena on rakentaa tasa-arvoista ja yhdenvertaista työelämää, jossa kaikkien yksilöllinen osaaminen tunnistetaan ja jokaisen oikeudet toteutuvat. Tarjoamme myös työelämän tasa-arvotyön tueksi monia käytännön ratkaisuja, kuten:

• Normeista ja oletuksista vapaita koulutus- ja alavalintoja tulee tukea esimerkiksi sukupuolitietoisella kasvatuksella ja koulutuksella sekä opinto-ohjauspalveluita vahvistamalla.
• Toimeenpannaan vaikuttava ja yhteiskuntaa laajalti kattava samapalkkaisuusohjelma muun muassa EU:n palkka-avoimuusdirektiiviin perustuen.
• Lasketaan tasa-arvolain ja yhdenvertaisuuslain 30 työntekijän rajaa, jotta yhä useammalla työpaikalla olisi tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat.
• Kasvatetaan naisenemmistöisten matalapalkka-alojen arvostusta ja nostetaan ne ylös palkkakuopasta.
• Selvitetään, tuodaan näkyväksi ja ratkotaan maahan muuttaneiden naisten ja vammaisten naisten epätasa-arvoista palkkausta. Edistetään maahan muuttaneiden naisten koulutusta, työllistymistä ja samapalkkaisuutta.
• Puututaan raskaussyrjintään ja parannetaan raskaana olevan irtisanomissuojaa myös määräaikaisissa työsuhteissa.
• Lisätään palkka-avoimuutta vahvistamalla tasa-arvolaissa henkilöstön, henkilöstön edustajien ja syrjintää epäilevien työntekijöiden tiedonsaantioikeuksia palkoista.
• Syrjimättömyyden edistämiseksi tulisi muun muassa laajentaa anonyymin rekrytoinnin käytäntöjä kaikille työpaikoille.

Ei jäädä siis toimettomiksi, vaan tutkitaan sekä omaa että ympärillä olevien käytöstä ohjaavia piileviäkin asenteita. Pyritään yhdessä normalisoimaan tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa sekä omassa arjessa että politiikan teoilla – jälkimmäisten osalta voidaan aloittaa yllä olevan listan toimilla!