Maria Ohisalon vappupuhe 2021

Hyvä vappuväki, bästa valborgsfirare,

vietämme toista vappua peräkkäin näin etänä ja vain lähipiirin tai oman perheen kesken. Harva meistä olisi uskonut vuosi sitten, että koronakriisi kestää näin kauan.

Että kasvomaskeja saa keittää kattilassa niin monta kertaa, että väri lähtee irti.

Tässä vaiheessa näyttää jo kuitenkin siltä, että me onnistumme nujertamaan koronan. Viikko viikolta rokotteita saapuu lisää maahan, ja tartuntakäyrä osoittaa viimein oikeaan suuntaan.

Lapset ovat päässeet palaamaan koulunpenkille, ja ikäihmiset alkavat olla turvassa.

Vielä emme ole taudista päässeet kokonaan eroon, mutta voimme ehkä jo sanoa, että tänä vappuna katse on tulevaisuudessa.

Ansaitsemme kaikki kesällä sen, että hengähdämme hetkisen. Lataamme akkuja Suomen kauniissa luonnossa,
ja pääsemme jo pian nauttimaan kieltojen sijaan keikoista. Kulttuurista ja ravintolailloista.

Sen jälkeen kuitenkin alkaa se oikea työ. Sillä nyt kyse on Suomen nostamisesta takaisin jaloilleen.

Kun olemme viettäneet tavanomaista eristetympää elämää, on tullut entistä näkyvämmäksi se arvo, joka toisilla ihmisillä on. Naapurilla, kaverilla, perheenjäsenellä, opettajalla tai terapeutilla.

Emme me kukaan pärjää tässä maailmassa yksin.

Minusta tuntuu, että se, miten me ajattelemme ihmisten jaksamista ja miten suhtaudumme mielenterveyden ongelmiin on tämän kaiken keskellä muuttunut.

Eihän murtuneen jalankaan kanssa joudu nilkuttamaan kuukausitolkulla. Yhtä lailla mielenterveyden ongelmiinkin pitäisi saada apua heti silloin,  kun tarve on suurin.

Me ollaan koronakriisissä myös nähty, kuinka hauras meidän globaali järjestys onkaan. Miten yksi tauti pystyy pysäyttämään koko maailman.

Me ollaan ajettu luonto liian ahtaalle, ja kuviteltu että me olisimme sen ulkopuolella.

Jotta kehityksen suunta saadaan kääntymään, se tarkoittaa sekä isoja ratkaisuja että pientä, paikallista kehitystä.

Me ollaan satsattu hallituksessa historiallisen paljon luonnonsuojeluun. Mutta mitä se tarkoittaa ihan käytännössä? Se voi tarkoittaa sitä, että sitä sun lähimetsää ei kaadetakaan parkkipaikan tieltä. Tai että jokaiseen Suomen kuntaan perustetaan uusi luonnonsuojelualue.

Se voi tarkoittaa uusia pitkospuita kansallispuistoon, ennallistettua suota tai uutta kosteikkoa.

Det innebär ett rent Östersjön, simdugliga stränder och att talltitorna återvänder till fågelbrädorna.

Samtidigt stoppar vi naturförlusten och gör vår egen livsmiljö trivsammare.

Tämä vappuviikko on ollut politiikassa melkoisia käänteitä täynnä.

Olen väkisinkin miettinyt tämän viikon aikana sitä, mikä tässä kaikessa on olennaisinta. Miksi me vihreät aikanaan lähdimme hallitukseen, ja miksi tätä työtä tehdään.

Me lähdimme torjumaan ilmastokriisiä, pysäyttämään luontokatoa ja tekemään koulutuksen kunnianpalautusta.

Me lähdimme rakentamaan sellaista Suomea, joka pitää kaikista huolta.

Tällä viikolla näytti hetken, että tämä työ olisi jäänyt kesken. Että hallitus olisi kaatunut, ja Suomi olisi pudonnut uuteen epävarmuuden tilaan.

Moni on varmaan ajatellut, että onko politiikka todella tällaista jatkuvaa vuoristorataa, jossa ihmisen elämä ja planeetan tulevaisuus ovat vaakalaudalla.

Ei minusta. Ei sen ainakaan pitäisi olla.

Suomalaiset odottavat hallitukselta tekoja, ei keskinäistä nokittelua.

Inte heller i den här frågan kan vi gå framåt ensamma, utan bara genom att arbeta tillsammans.

Paljon on jo saatu aikaan.

Lapsia ja nuoria on tuettu, koulutukseen on tehty satsauksia ja taide- ja kulttuurialaa on autettu ahdingossa.

Suomi on onnistunut myös pääsemään viimeisen kahden vuoden aikana uralle, joka johdattaa maata hiilineutraaliuteen vuonna 2035.

Puolet päästövähennyksiä koskevista päätöksistä on jo kasassa.

Puolet on samaan aikaan tosi paljon ja toisaalta ei vielä riittävästi.

Loppujenkin osalta päätösten pitää syntyä.

Siinä työssä auttaa jokainen ilmastomarssi, jokainen kansalaisaloite, somekampanja ja kansalaiskirje.

Sitä samaa työtä tehdään myös kunnissa, ja kesällä äänestetään ei vain kuntien ja kaupunkien suunnasta, vaan siitä miltä Suomi näyttää huomenna.

Tämän koronakriisin aikana on puhuttu kyllästymiseen asti vanhasta normaalista, ja siitä millainen on uusi normaali.

Mutta uuden normaalin ei ole pakko tarkoittaa tätä eriskummallista korona-aikaa.

Mä haluan ajatella niin, että se kriisin jälkeinen uusi normaali ei tule näyttämään ikävältä paikalta.

Sehän voi myös olla Suomi, jossa heikoimmista, pienistä ja luonnosta pidetään huolta. Suomi, jossa bussit ja lähijunat kulkevat, opettajilla on aikaa tukea lapsia ja kaikilla on varaa vaalia mielenterveyttään. Suomi, jossa ilmastokriisiä ja luontokatoa torjutaan,
ja koulutukseen panostetaan.

Ja ainakin se on maailma, jossa vappuja voi viettää taas ilman kokoontumisrajoituksia.

Hyvää ja turvallista vappua kaikille.
Glad och trygg valborg till alla.