Maatalouden päästövähennystavoite on alan itsensä etu

Suomen hiilineutraaliustavoitteeseen 2035 on matkaa melko tarkalleen kaksi maatalouden tukipolitiikkakautta. Parhaillaan valmistellaan Suomen maataloustukien suuntaamista vuoteen 2027 saakka. Vuodesta 2028 eteenpäin pitäisi alkaa siitä seuraava seitsemänvuotiskausi.

Suuntaamme kohti uutta tukikautta edessämme tosiasia, joka on noussut tänä syksynä keskusteluun: maatalouden ilmastopäästöt eivät ole kokonaisuudessaan laskeneet koko 2000-luvulla, vaan päinvastoin jopa hieman kasvaneet samaan aikaan, kun monilla sektoreilla on tehty isoja päästövähennyksiä.

Maatalous tarvitsee oman päästövähennystavoitteen. Ellei sen päästöjä saada laskuun, joudutaan toisilla aloilla tekemään päästövähennyksiä merkittävästi nykyisten tavoitteiden päälle. Päästövähennystavoitteen asettaminen tuo ryhtiä ilmastotyöhön. Esimerkiksi liikenteessä: fossiilittoman liikenteen tiekartalla valtio toteuttaa alalle asetetut päästövähennystavoitteet.

Päästövähennystavoitteen asettamisen jälkeen maataloudella olisi huomattavasti nykyistä vapaammat kädet määritellä tarvittavat ja parhaat toimet päästöjen vähentämiseksi. Tämän ala tietää varsin hyvin myös itse.

Tulevaisuudessa kuluttajat vaativat yhä enemmän puhdasta ja vähäpäästöistä ruokaa, ja se on myös pohjoisen maatalouden valtti. Alan tulee olla kehityksessä veturina, jolloin tilanne on sen omassa hallinnassa. On myös epäreilua, että monet viljelijät ovat jo todella pitkään ottaneet ilmaston huomioon, mutta toiset voivat lisätä päästöjä ja sitä kautta toisten hyvä työ valuu hukkaan.

Maataloudelle maksetaan vuositasolla miljardiluokan tukipotti ja ala toimii kiinteästi EU:n CAP-tukipolitiikan asettamien aikataulujen mukaan. Tuet ovat välttämättömiä viljelyn harjoittamiseksi. Ruoantuotannon turvaamisen ohella tuilla tulee myös kannustaa päästövähennyksiin.  

Mistään pienestä ja yksinkertaisesta uudistuksesta ei siis ole kysymys. Hallitus päättää tänä syksynä EU:n kokonaan maksamien tukien, osittain kansallisesti ja osittain EU:n maksamien tukien sekä kokonaan kansallisesti maksettavien tukien kohdentamisesta

Yllä kuvatun valtavan kokonaisuuden ohjaaminen poliittisesti ilmastokriisin torjuntaan ilman päästövähennystavoitetta on iso ponnistus. Käytännössä se voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tukia ohjataan yksi kerrallaan aiempaa suuremmille hehtaarialoille ympäristön tilaa vahvistaviin toimiin kuten kerääjäkasvien lisäämiseen, jatkuvan kasvipeitteisyyden suosimiseen ja suojavyöhykkeisiin panostamiseen. Ilmaston lisäksi tukipolitiikan tulee huomioida luonnon monimuotoisuus ja vesiensuojelu. 

Valitettavasti Maa- ja metsätalousministeriön kesällä antama pohjaesitys Suomen uuden maataloustukijärjestelmän toimeenpanosta (Suomen kansallinen CAP-suunnitelma) ei helpota tilannetta. Se oli ilmaston kannalta epäonnistunut. Asia paljastui Vihreiden vaatimuksesta MMM:n esitykselle tehdystä ja elokuussa julkaistusta ympäristövaikutusten arvioinnista. 

Vaikka ministeriön esitystä mainostettiin ”ilmastoloikkana”, arvion mukaan sen toimet ainoastaan hidastavat maatalouden kasvihuonekaasupäästöjen kasvua. On välttämätöntä muokata esitystä Suomen tulevasta maataloustukijärjestelmästä päästöjen kasvun hidastamisesta kohti niiden reilua leikkaamista ennen kuin Vihreät voi hyväksyä sen. 

Jo itsessään monimutkaisen tukipolitiikan lisäksi maatalouden ympäristötyötä ohjataan lainsäädännöllä. Parhaillaan valmistellaan esimerkiksi säädöstä siitä, mitkä ovat maatalouden fosforipäästöjen rajat tulevalla tukikaudella. Lisäksi päästöjä voisi suitsia tehokkaasti esimerkiksi syksyn aikana paljon puhuttaneella raivausmaksulla, joka vaatisi oman lainsäädännön pellonraivauksen vähentämiseksi. 

Ilman selkeää päästövähennystavoitetta olemme tilanteessa, jossa maatalouden tukipolitiikkaa ja lainsäädäntöä ohjataan tulevina vuosina poliittisten neuvottelujen pohjalta yksittäinen tuki ja säädös kerrallaan kohti ympäristökestävämpää tuotantoa. Samanaikaisesti kuluttajien vaatimukset vievät muutosta samaan suuntaan. Toimimatta jättäminen ei ole enää vaihtoehto, siksi alan kannattaa itse johtaa muutosta.

MTK ja SLC julkaisivat kesällä 2020 maatalouden ilmastotiekartan. Siinä esitettiin kolme päästövähennyspolkua. Olen ehdottanut, että näistä kolmesta vaihtoehdosta maatalouden päästövähennystavoitteeksi valittaisiin tiekartan keskilinjan tavoite vähentää maatalouden päästöjä 29 % vuoteen 2035 mennessä vuoden 2005 tasosta. Uskon, että yhteiseen tavoitteeseen sitoutuminen olisi kaikkien etu.