Lukujärjestyksessä etäoppia

Miten menee? Opettajat, oppilaat ja perheet ovat olleet uuden edessä viimeiset pari viikkoa, kun suuri osa koululaisista siirtyi etäopetukseen. Vain vähän aiemmin osa vanhemmistakin oli aloittanut ehkä elämänsä ensimmäiset etätyöviikot. Ja vielä kaupan päälle sovittiin, ettei tavata sitten juuri ketään vapaa-ajallakaan, muuten kuin etänä.

Stressiä, hermostumista ja aivan varmoja kömmähdyksiähän tällaisesta pukkaa. Mistä löydetään kotona jokaiselle sellainen nurkka, että edes välillä voi tehdä rauhassa töitä? Entä toimiiko netti ja lapsen juuri koulusta ensi kertaa mukaansa saama tietokone? Millä saan teinin pystyyn ennen lounasaikaa?

Tähän aikaan kuuluvat kiitokset eri tahoille. Kerrankin näin! Kiitokset ja hatunnosto kuuluvat jokaiselle etäarkeen hypänneelle opettajalle, oppilaalle ja perheelle.

Opetushallituksessa ja kunnissa pohdittiin, millaisia ohjeita ja sääntöjä luoda opettajille etäarkeen, kuinka jakaa vastuut kouluun jäävistä oppilaista. Rehtoreille ja virkamiehille opettajien etätyö kotoa käsin oli myös uusi ajatus. Monet vanhemmat taas kauhistuivat joutuneensa kotiopettajiksi, ja onhan se sitä saattanut monelle alkuun ollakin. Oppilaat ehkä ikävöivät kavereita ja omaa yhteisöään. Korona-huoli kummittelemassa ja kuormittamassa jokaista. Alku ei varmasti ole ollut helppo.

Rutiinit ja struktuurit kunniaan! Rima riittävän alas

Etäopetuksessa tärkeää on jokaisen tunnistaa omat vastuunsa ja roolinsa. Opettajan tulisi yhä kantaa vastuu opetuksesta, sen sisällöstä ja siitä, että koulutyö etenee. Oppilaalla on yhä oppivelvollisuus, annetut hommat pitäisi tehdä ja kysyä apua, jos ei osaa. Vanhemman rooliin kuuluu jo ennestään tuttu aamuherätys ja ”kouluun” eli etäopetuksen pariin saattelu. Opettaja ja vanhempi voivat huolehtia siitä, että lapsi ja nuori saa rytmitettyä opiskeluaan, pilkottua tehtävämassan sellaisiksi paloiksi, joihin kykenee tarttumaan. Koululounas ja tauot opiskelun väliin ovat tärkeitä, niistä voivat lapsi ja vanhempi huolehtia yhdessä. Vartin lenkki piristäisi kummasti myös etätyöntekijää.

Se on okei, ettei kaikki uudessa tilanteessa onnistu. Kannustetaan kaikki toisiamme, mutta etenkin sitä oppilasta.

Erityisesti aineenopettajajärjestelmässä tehtävää saattaa eri opettajilta kertyä paljon ja tiedot olla hajallaan eri kanavissa. Etänä opettajan on myös vaikeampi arvioida, mikä tuottaa vaikeuksia, millaista vauhtia tehtävissä kukakin etenee. Oikea työmäärän annostelukin ottaa aikansa. Ystävällinen palaute on paikallaan, jos tehtävämäärän alle meinaa hukkua.

Luokan tutut toimintatavat kannattaa koittaa hyödyntää etänäkin. Luokan istumajärjestystä voi vaikka hyödyntää puheenvuorojenjakojärjestykseen etämeetissä ja kevään ekan leskenlehden löytämisestä voi luokka saada läksyvapaan päivän, jos luokalla tällainen tapa on. Luja luotto, että meidän opettajat osaavat tämän pedagogisen työn maailman parhaiten! Positiivinen vuorovaikutus on verkon välillä toki erilaista, mutta yhä opetuksen ja oppimisen kulmakivi.

Tärkeä osa etäpäivänstruktuuria on myös se, että koulupäivä päättyy joskus ja alkaa vapaa-aika. Kun ruutua on ehkä päivän mittaan tuijotettu paljon ja liikuntaharrastukset illasta on peruttu kannattaa ottaa kaikki irti keväisestä luonnosta ja liikkumismahdollisuuksista, joita kotoa ja pihalta löytyy.

Tässä esimerkki, kuinka rakentaa päivärytmiä, jos opettajalta ei ole tullut valmista aikataulua:

Ja kuinka tehdä lapselle näkyväksi, että työ etenee ja pilkkoa se sopiviin palasiin (kanban-taulun avulla):

Huilaa hetki, ope nyt vaan!

Koulupäivä päättyy myös opettajalla. Myös hän tarvitsee taukonsa! Etätyössä jokaisella on suuri vastuu itsestään, milloin laitan laitteet kiinni ja keskityn hetkeksi muuhun kuin työhön. Tätä pitää harjoitella, etenkin, kun motivaatio on kova hoitaa uusi haaste hyvin ja kun ilta-aikaan perheet ja nuoret ovat aktiivisia opettajaa tavoittelemaan. Viestikää ajoissa pelisäännöt kaikille!

Hienoa on ollut huomata, kuinka verkossa voi myös saada vertaistukea. Jaa omat ideasi ja käytä iloisesti toisten jakamia. Pysähdy hetkeksi caffepaussille etäopehuoneeseen, päästele höyryjä ensin ja jaa kokemuksiasi. Kollegiaalisuus auttaa, vaikka töitä pakerretaan yksin (tai omien lasten kanssa) kotoa käsin.

Jos vaan pelit ja vehkeet kunnassa sallivat, näyttää hyvältä malli, jossa oppilailla on päivittäin kerran tai pari etäopetustuokioita ja sitten itsenäisesti niihin liittyviä tehtäviä. Whatsapp tai joku kanava, missä kysyä neuvoa opettajalta, jos homma ei suju. Tässä tietysti oppilaan tai opiskelijan ikä vaikuttaa tarpeeseen. Opettajat ja vanhemmatkin tuntevat lapset hyvin. Kyllä sen ehkä arvaa, kuka ei malta pysyä yksinään tehtävien äärellä pitkään. Kannattaa ajoissa pohtia, kuinka koulunkäyntiavustajan, erityisopettajan tai opettajan tukea voi tähän tarjota, jotta opettaja ei jää työmäärän kanssa yksin.

Learning by doing ja tukea tarjolle

Opettajien innovatiivisuus tehtävissä riemastuttaa. Kaikkea ei kotona tosiaan tarvitse tehdä tehtäväkirjasta, onhan tarjolla poikkeuksellinen oppimisympäristö. Kotitalous onnistuu keittiössä, vaikka pannarin paisto voi piristää muutakin perhettä (sotku saattaa kyllä seurata), wc:n pesuaineet ja niiden testaaminen pöntönpesuun käyvät kemian opetukseen ja näinpä kässänopen neuvoneen kiristämään kaikki asunnon ovenkahvat ja rasvaamaan lukot.

Opettajalla on toki suuri vastuu pohtia, mikä onnistuu joka kodissa. Materiaaleista ei saisi kertyä suurta laskua. Tämä perheiden erilaisuuden huomioiminen ja lapsen pärjääminen kotona ovat asioita, jotka eivät ole yksin opettajan päänvaiva. Opettajan systemaattinen interaktiivinen yhteydenpito oppilaisiin on samalla myös osa oppilaan hyvinvoinnin tukea. Kunnan tulisi pohtia, kuinka kouluruokailu ja oppilashuolto järjestetään. Näistä jaetaan toivottavasti hyviä kokemuksia ja ohjeistusta myös kansallisesti.

Lasten ja nuorten ahdistukseen poikkeusoloissa voi jokainen aikuinen tarttua, mutta myös moni nuorisotoimi, harrastustoimija ja järjestö on siirtynyt verkkoon tarjoamaan tukeaan. Näistä pitää viestiä nuorten kanavia pitkin, jotta tarvitsevat löytävät avun.

Viime kädessä meillä päättäjillä on vastuu seurata, kuinka kauan opetusta voidaan toteuttaa etänä, kuinka hyvin opetussuunnitelman tavoitteet saavutetaan ja kuinka perheet, opettajat ja oppilaat tilanteessa pärjäävät. Maan tartuntatilanteen ja edellisen analyysin pohjalta on sitten tehtävä ratkaisuja jatkosta. Kauanko jaksetaan etäillä? Pitääkö lomille mennä ajoissa ja syksyllä aloittaa aiemmin? Tarvitaanko kesälle opetusta kaikille tai tukiopetusta osalle, jos oppimiserot kasvavat?

Nyt tiedämme tilanteen 13.4. asti, lähipäivinä jo jatkon. Ottakaa iisisti niin kotona kuin kouluissa! Riman ei tarvitse hipoa kattoa, selviydymme yhdessä. Keskitytään yhteishenkeen, vuorovaikutukseen ja uusiin oivalluksiin. Sivutuotteena kertyy suurelle osalle huikea määrä digiosaamista ja jokaiselle ikimuistoisia hetkiä niin perheen kuin etäluokan kanssa.