Liikenteen päästöjä on vähennettävä reilusti
Ilmastokriisin torjuminen edellyttää meiltä ilmastotekoja kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Lähes viidennes koko Suomen kasvihuonepäästöistä syntyy liikenteestä, ja samaan aikaan niiden vähentäminen on yksi haastavimmista sektoreista. Päästövähennykset on kuitenkin tehtävä.
Olemme jo päättäneet hallituksessa puolittaa liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä, ja tästä tavoitteesta on pidettävä kiinni.
Koska liikenteen päästöjen puolittaminen vaatii niin suuren muutoksen, on kaikki kivet käännettävä toimivien keinojen löytämiseksi. Kukaan ei voi valikoida vain itselleen mieluisimpia vaihtoehtoja. Valittujen toimien on oltava myös tutkijoiden näkemysten mukaan riittävän tehokkaita, jotta liikenteen päästöt saadaan kestävälle tasolle.
Liikenne- ja viestintäministeriön selvityksen mukaan näyttää siltä, että emme pääse tavoitteeseen ilman fossiilisten polttoaineiden hintojen korotuksia. Tämä voidaan toteuttaa joko suorilla veronkorotuksilla ja esimerkiksi sitomalla polttoaineverot indeksiin tai tutkijoiden ehdottamalla päästökauppamallilla, jossa päästöoikeuksien vähentyessä polttoaineiden hinta nousisi automaattisesti riittävälle tasolle. Samalla meidän on tärkeää tukea siirtymää sähköautoiluun ja biokaasuun siellä, missä välimatkat ovat pitkiä ja auton käyttö on välttämätöntä. LVM:n tilaaman selvityksen mukaan valtio voisi kompensoida valtaosalle pienituloisista kotitalouksista päästökauppajärjestelmän aiheuttamat tulonmenetykset varsin pienellä osuudella päästökaupan tuotoista. Tämä voisi olla järjestelynä reilu ja toimiva.
On hyvä myös hahmottaa, ettei autoilun määrän vähentämisessä puhuta ensisijaisesti suurien etäisyyksien Suomessa asuvista. Yli 40 prosenttia suomalaisten automatkoista on alle viiden kilometrin mittaisia. Todella suuri osa työmatka-autoilusta tapahtuu pääkaupunkiseudulla.
Siksi hallitus on edistämässä myös ruuhkamaksut mahdollistavaa lainsäädäntöä, jolla voitaisiin vähentää autoilua juuri niillä alueilla, joilla autoilulle on monia hyviä vaihtoehtoja toimivan julkisen liikenteen myötä.
Tänään julkaistaan Fossiilittoman liikenteen tiekartta -työryhmän suositus siitä, miten eri liikenteen päästövähennystoimilla päästään kestävälle tasolle. Päätöksiä tehtäessä tulee kuunnella tutkijoiden suosituksia ja tehdä tietoon pohjaavaa politiikkaa.
Liikenteen päästöt on saatava ilmaston kannalta kestävälle tasolle ja se on tehtävä reilulla ja oikeudenmukaisella tavalla.