Lastensuojelulain kokonaisuudistusta tarvitaan – sijaishuollon lasten tilanne ja kokemukset tulee selvittää lainvalmistelun taustaksi

Jätin toimenpidealoitteen sijaishuollon lasten tilanteen ja kokemusten selvittämiseksi ajalla 1984-2021, jotta saatua tietoa voitaisiin hyödyntää Sosiaali- ja terveysministeriön tänään käynnistämässä lastensuojelun lainsäädännön kokonaisuudistuksessa. Lastensuojelun sijaishuollon epäkohdista ei ole olemassa puolueetonta, lasten ja heidän vanhempiensa haastatteluihin perustuvaa tietoa viimeisten lähes 40 vuoden ajalta.

Viimeisin selvitys lastensuojelun sijaishuollon epäkohdista on vuosilta 1937–1983:

–        Haastatelluilla oli kokemuksia ruumiillisesta ja seksuaalisesta väkivallasta, perustarpeiden eli ruoan tai terveydenhoidon laiminlyönnistä sekä monenlaisesta nöyryyttämisestä.

–        Kaikissa sijaishuollon eri muodoissa tapahtui kaltoinkohtelua ja väkivaltaa.

–        Selvitys toi esille samoja epäkohtia kuin muissa Pohjoismaissa, Irlannissa ja Australiassa tehdyt selvitykset. Suomen valtio pyysi kaltoinkohdelluilta anteeksi 20.11.2016.

Lastensuojelun tärkein tehtävä on lasten ja nuorten tavallisen, turvallisen elämän mahdollistaminen. Mielestäni painopistettä tulisi kokonaisuudistuksessa nykyistä enemmän siirtää ja vahvistaa myös ennaltaehkäisevien palvelujen osalta, sillä lastensuojelun ei tulisi olla ensisijainen palvelu. Lastensuojelulain uudistamisen lisäksi tarvitaan myös muun lainsäädännön ja palvelurakenteiden läpileikkaava tarkastelu. Uudet hyvinvointialueet tuovat tähän vielä oman uuden tarkastelukulman.

Yksi suuri huoleni on neuropsykiatrisesti oirehtivilta lapsilta puuttuva riittävä varhaisen vaiheen diagnosointi ja tuki. Riittävää tukea ja resursseja ei ole, vaikka lasten ja nuorten pahoinvointi on selvästi lisääntynyt ja vaikka sijaishuollon lapsilla on selvästi keskiarvoa suurempaa nepsy-oireiden esiintymistä. 

Neuropsykiatrisesti oirehtivien lasten kohdalla uhkana on dominoefekti: lapset oireilevat, vanhemmat eivät jaksa, lapset eivät tule kouluun ja näin seurauksena on lain kannustama lastensuojeluilmoitus. Melko nopeasti ilmoituksista edetään lastensuojelutoimiin ja sijaishuollon pariin, kun tilanteita ei muuten saada ajoissa korjattua ja tuettua.

Samanlaista yliedustusta sijaishuollossa on myös kieli- ja kulttuuriryhmiä edustavien lasten osalta.

THL teki selvityksen vuonna 1997 syntyneistä,  ulkomailla syntyneiden vanhempien Suomessa syntyneistä lapsista aina 18 ikävuoteen saakka. Niistä lapsista, joiden toinen vanhempi on afrikkalaistaustainen, yli 16 prosenttia on ollut sijoitettuna kodin ulkopuolelle. Lapsista, joiden molemmat vanhemmat ovat afrikkalaistaustaisia, vastaava luku oli 11 prosenttia. Kulttuurista osaamista, ymmärrystä ja neuvontaa puuttuu ainakin.

Näiden molempien ilmiöiden syihin ja tilanteen korjaamiseen pitäisi pureutua syvemmin.

Sijoitetut lapset ja nuoret ovat yksi väkivallalle haavoittuvimmista ryhmistä

Useimpien sijoitettujen lasten ja nuorten väkivaltakokemukset ajoittuvat ajalle ennen sijaishuoltoa ja sijaishuollon aikana koettua kaltoinkohtelua onkin tutkittu varsin vähän.

Julkinen valta on vastuussa huostaanotetun lapsen hyvinvoinnin kohenemisesta siitä, mikä se on ollut lapsen asuessa kotona. Lasten yhdenvertainen kohtelu edellyttää, että väkivalta selvitetään, poistetaan ja tekijät saatetaan vastuuseen. Samalla lastensuojelun rakenteellisista ongelmista saadaan tietoa, jotta voidaan ryhtyä korjaaviin toimiin mm. YK:n lastenoikeuksien velvoitteiden toteutumiseksi lastensuojelussa.

Lapsilla on oikeus tasapainoiseen kehitykseen ja erityiseen suojeluun, siksi selvityksen toteuttaminen on välttämätöntä hyvän lainsäädäntövalmistelun taustaksi.