Lapsen saama tuki oppimiseen ei saa olla arpapeliä

Yle julkaisi viime viikolla uutisen, jossa oli kysytty kansanedustajilta näkemyksiä siitä, pitäisikö erityisluokkia lisätä kouluun. Kysymyksen taustalla oli meidän kansanedustajienkin korviin kantautunut huoli opetusalan ammattilaisilta ja koululaisten vanhemmilta oppimisen tuen toimimattomuudesta. Lähes viikoittain voi lukea uutisia siitä, kun lapsi ei saakaan tarvitsemaansa tukea, koulussa erityisopettajia ei ole tarpeeksi, opettaja uupuu työrauhaongelmien alle tai lähin erityiskoulu sijaitsee tuntien päässä kotoa. Näin ei missään tapauksessa pitäisi olla!

Tukea tarvitsevien lasten määrä on ollut viime vuosina jatkuvassa kasvussa. Lasten hyvinvointierot ovat kasvaneet ja perhetaustan merkitys oppimisen edellytyksissä korostunut. Samaan aikaan erityisluokkia on lakkautettu ja siirrytty vahvemmin toimintamalliin, jossa oppimisen ja koulunkäynnin tuki pyritään tuomaan oppilaalle tavalliseen luokkaan. Valtion erillisrahoitus oppimisen tukeen lakkautettiin, koulutuksesta leikattiin ja tuen resursointi jätettiin kuntien kontolle. Ei siis ihme, että erot oppimisen ja koulunkäynnin tuessa ovat revenneet kuntien välillä! Inkluusiosta on tullut symboli koulutussäästöille, jossa kaikista heikoimmassa asemassa olevilta lapsilta viedään oppimisen edellytykset. Tuen saaminen on kuin arpapeliä, jossa voittajia on vain vähän.

Päätös opetuksen järjestämisestä pitää tehdä lapsen etu edellä

Kasvatusalan ammattilaiset ovat varsin yksimielisiä siitä, että vain tuettu inkluusio toimii. Jos lisätään samanaikaisopetusta, erityisopettajia ja koulunkäyntiavustajia, pienennetään ryhmäkokoja, järjestetään tukiopetusta ja panostetaan koulutuspolun alkuun, suurimmalle osalle lapsista ei muodostu estettä opiskella osana yleisopetuksen ryhmää. Moni oppilaista kuitenkin hyötyisi siitä, jos saisi osan koulupäivästä opiskella pienemmässä ryhmässä, jossa saa henkilökohtaista ohjausta, ja häiriötekijät on rajattu minimiin.

Päätöksen kokonaan erityisluokalle siirtämisestä pitää olla aina tarkoin harkittu ja perusteltu. Tärkeintä on muistaa, että oppimisympäristön on oltava turvallinen niin tukea tarvitsevalle lapselle kuin luokkakavereillekin. Opetus on järjestettävä niin, että oppiminen on kaikille mahdollista.

Oppimisen tukeen rahoitusta

Kysymys erityisluokista ja inkluusiosta onkin siis paljon mutkikkaampi kuin joko-tai -gallupkysymys antaa ymmärtää. Erityisluokkia ei välttämättä tarvita lisää, mutta resursseja oppimisen tukeen kyllä. Mahdollisuuksia opiskella toisinaan pienryhmässä ja saada tukiopetusta pitää lisätä. Samalla on kohdistettava katse tuen tarpeen kasvun juurisyihin – koulu ei yksin pysty korjaamaan yhteiskunnan eriarvoisuutta, polarisaatiota tai lapsiköyhyyden vaikutuksia. Näihin ongelmiin onneksi hallitusohjelmamme pureutuu kokonaisvaltaisesti.

Hallitus satsaa koulutuksen tasa-arvoon perusopetuksessa 60 miljoonaa euroa vuositasolla. Sen avulla kohdennetaan rahoitusta sinne, missä tuen tarve on kaikkein suurin. Ryhmäkokoja pienennetään ja oppimisen tukeen panostetaan. Varmistetaan, että jokainen lapsi tulee nähdyksi ja kohdatuksi. Samalla arvioidaan lainsäädännön ja resurssien riittävyyttä laajemmin. Tavoitteena pitää olla, että jatkossa lapsen oikeus turvalliseen oppimisympäristöön ja riittävään tukeen toteutuu riippumatta siitä, mihin perheeseen tai kuntaan lapsi sattuu syntymään. Tästä meidän päättäjien on otettava vastuu!