Koulutuksessa tehdään nyt historiaa

08.12.2020

Suomen historian suurin koulutusuudistus sitten peruskoulun rakentamisen jälkeen on käsillä. Uusi oppivelvollisuuslaki tulee takaamaan jokaiselle peruskoulunsa päättävälle nuorelle jatkokoulutuspaikan. Sen ansiosta pääsemme aivan uudella tavalla rakentamaan tasa-arvoisempaa tulevaisuutta ja Suomea jokaiselle lapselle ja nuorelle.

Samalla kun toisen asteen koulutuksesta tulee nuorelle velvollisuus, siitä tulee myös oikeus. Se on oikeus itselle sopivan ja yksilöllisen opintopolun ja tulevaisuuden rakentamiseen. Maksuttomuudella ja uusilla nivelvaiheen panostuksilla tähän on entistä paremmat mahdollisuudet.

Oppivelvollisuuden uudistaminen on vaativa tehtävä, joka tulee tarvitsemaan vahvaa tukea niin valtiolta, kunnilta kuin koulutuksen järjestäjiltä. Uudet rakenneuudistukset vaativat aina tahtoa ja yhteistä ponnistelua, eikä mikään uusi synny helpolla. Siksi nyt on tärkeää kerätä kaikki matkalla saatu asiantuntijatieto mukaan ja kuulla erityisesti nuoria itseään. Kyselyiden mukaan heistä suurin osa suhtautuu tulevaan muutokseen myönteisesti ja toiveikkaasti.

Koulutus ei ole ainoastaan mahdollisuus päästä paremmin kiinni työelämään, vaan samalla se antaa mahdollisuuden luoda nuorelle turvaa ja vahvistaa hänen hyvinvointiaan. Oppivelvollisuuden laajennuksessa tähän on kiinnitetty erityistä huomiota mm. opinto-ohjauksen sekä oppilashuollon panostuksilla. Lähtökohta on, että yksikin syrjäytynyt nuori on liikaa eikä yhdenkään nuoren saa antaa kadota näkymättömiin.

On tärkeää muistaa, että moni nuori tulee tarvitsemaan tukea oppimiseensa myös toisella asteella. Olemmekin vaatineet, että tähän kiinnitetään alusta asti huomiota, jotta resurssit saadaan kohdennettua oikein, ja että koulun opetushenkilöstö saa oikeanlaista tukea työhönsä.

Suuret muutokset eivät synny haasteitta, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö niitä pitäisi tehdä.

Siksi tänään tehdään historiaa, ja ennen kaikkea tulevaisuutta.