Kestävä ratkaisu susipolitiikkaan

Viime perjantaina saatiin ratkaisu suden kannanhoidolliseen metsästykseen, kun hallinto-oikeudet eri puolilla Suomea kielsivät Riistakeskuksen myöntämien lupien täytäntöönpanon. Tämä todennäköisesti estää kannanhoidollisen metsästyksen koko tältä talvelta, koska metsästysaikaa olisi ollut pari viikkoa helmikuun alussa – eivätkä hallinto-oikeuksien käsittely ja päätökset ehdi valmistua siinä aikataulussa. 

Kannanhoidollinen metsästys oli ministeri Lepän turhan hätäinen ja perusteeton yritys. Hänen olisi pitänyt pystyä arvioimaan, että tässä todennäköisesti käy näin. Lisäksi hän toimi vastoin yhdessä sovittua. 

Alunperin oli sovittu, että ennen mahdollisen kannanhoidollisen metsästyksen aloittamista asiantuntijat arvioivat susikannan kestävän koon. Tämä arvio on kuitenkin vielä tekeillä ja valmistunee tämän vuoden syksyksi. 

Tästä huolimatta, ministeri halusi – ehkä politikoidakseen – aloittaa metsästyksen jo nyt. Ennen kuin kanta-arvio on valmistunut. 

Asian järjettömiä puolia nosti esille esimerkiksi Helsingin Sanomat uutisoidessaan Kuhmon Saunajärven susilauman kaatoluvasta (26.1.2022). Kyseessä on siis molemmin puolin itärajaa elävä susilauma, jonka reviiri on hyvin erämainen. Pysyvää asutusta on muutama talo ja nimenomaan tämä susilauma on hyvin ihmisarka. 

Kannanhoidollisessa metsästyksessä olisi saanut tappaa susia yhteensä maksimissaan 20 yksilöä. Kuhmon Saunajärven lauma ei kuitenkaan kuulu tähän kiintiöön kokonaisuudessaan, koska se on osittain Venäjän puolella ja sitä ei sen vuoksi lasketa kokonaan mukaan. Tästäkö syystä juuri tämä lauma sai kaatoluvan?

Nyt kannanhoidolliseen metsästykseen tuli kaivattu hengähdystauko, jonka myötä on hyvä hetki pohtia kestäviä ratkaisuja Suomen susipolitiikkaan.

Uhanalaista sutta ei lähtökohtaisesti saa metsästää – kuten kuuluukin olla. Susillakin on oikeus elää, se kuuluu Suomen luontoon ja on tärkeä osa monimuotoista suomalaista luontoa. 

Susien tappamiseen saa tällä hetkellä luvan kahta kautta: edellä mainitun kannanhoidollisen metsästyksen myötä tai poikkeusluvalla, kun on osoitettu susiyksilön tai -lauman haitat. Oman tietoni mukaan poikkeuslupia on tällä hetkellä todella vaikea saada. Harvaan asutun maaseudun asukkaat ja esimerkiksi eläintilalliset tuskailevat, kun poikkeuslupia ei saa, vaikka sudet oikeasti haittaavat asumista tai eläintenpitoa. 

Poikkeuslupaprosessi on myös hyvin hidas ja byrokraattinen eikä se käytännössä toimi siten, että poikkeusluvalla voisi ampua välittömästi turvallisuutta ja kotieläimiä uhkaavia susiyksilöitä. 

Metsästäjien tilanne voi myös paikoin olla hyvin haastava, kun sudet saattavat tappaa metsästyskoiran. Usein se on vielä se paras koira, joka menee kauimmas riistan perässä tai joka jaksaa haukkua hirveä pisimpään. Jos metsästäjä sattuu ehtimään tähän tilanteeseen ja jos hän tappaa koiransa kimpussa olevan suden, hän voi saada syytteen törkeästä metsästysrikoksesta.

Nämä kaikki ymmärrettävästi turhauttavat ja aiheuttavat vihaa tai lannistumista. Pahimmillaan se johtaa oman käden oikeuden käyttämiseen – eli salametsästykseen. Tilanne johtaa myös entisestään poteroituvaan susikeskusteluun. Susivihan lietsonta kukoistaa ja susilla pelotellaan ihmisiä ihan suotta. Sitten tämä vielä politisoidaan, ja sillä rintamalla tehdään huonoja päätöksiä, jotka puolestaan lisäävät kierrettä entisestään. 

Tämän kaiken taakse jää helposti se aito huoli, pelko ja voimattomuus, kun sudet oikeasti haittaavat elämää ja asialle ei voi mitään laillisesti tehdä. 

Kannanhoidollinen metsästys ei kuitenkaan ole tähän ratkaisu. Poikkeuslupien parempi saatavuus ja niihin liittyvän byrokratian vähentäminen ratkaisisivat ongelman paljon paremmin. Silloin voisi tappaa sellaisen susiyksilön tai -yksilöitä, jotka todistetusti aiheuttavat haittaa. 

Tarpeellinen pohdittava olisi myös Ruotsin malli, jossa pihapiiriin tulevan suden, metsästyskoiran tai tuotantoeläimen kimppuun käyneen suden saa jopa tappaa, jos suden karkoitus varoituslaukauksella ei onnistu. Tämän mallin toimivuus pohjautuisi tietysti vahvaan luottamukseen, jota se myös osaltaan rakentaisi.

Samaan aikaan on tärkeä muistaa ja ottaa käyttöön kaikki ne keinot, joiden myötä ei tarvitse tappaa sutta. Koirille on olemassa suojaliivejä tai -pantoja, joita kuitenkin toistaiseksi käytetään hyvin vähän. Hirvijahdissa ajometsästystä voisi lisätä. Metsästäjiä auttaisi kovasti mahdollisimman ajantasaisesti päivittyvä susien paikannusdata, jolloin tietäisi paremmin mihin koiran voi päästää irti. 

Eläintiloilla ratkaisuina voivat olla esimerkiksi petoaidan rakentaminen, laumanvartijakoira tai teknisen apuneuvot. Tällä hetkellä valtion korvaa osan petoaidan rakentamisen kustannuksista. Osa kustannuksista ja etenkin aitojen pystyttäminen jää omaksi työksi – eikä se usein ole kovin pieni homma. Jotkut tuottajat ovat saaneet tähän apua paikalliselta luonnonsuojeluyhdistykseltä. Tulevaisuudessa valtion pitäisi korvata näiden käytettävissä olevien keinojen kustannukset täysimääräisesti.

On myös äärimmäisen tärkeä lisätä tietoa susien luontaisista tavoista, ihmisarkuudesta, niiden liikkumisesta ja susilauman elämästä. Se auttaisi pelkoihin ja huoliin – ja toisaalta lisäisi ymmärrystä ja kykyä nauttia suomalaisesta luonnosta sen kokonaisuudessaan.   

Minä kun ajattelen, että suurin osa suomalaisista, metsästäjistä ja maaseudun asukkaista haluaa elää susien kanssa rauhanomaisesti rinnakkain. Sitä on syytä tukea, jotta Suomen luontoon kuuluva susi esiintyy täällä elinvoimaisena tulevaisuudessakin ja jotta harvaan asutulla maaseudulla voi elää ja harrastaa jatkossakin.