Kestävä kalastus edellyttää kestäviä kalakantoja

Keskustelu silakan kalastuskiintiöistä osoittaa, että Itämeren kalakantojen tila on huolestuttava. Syynä tähän on ylikalastus sekä meren heikko tila. 

Voimakkaimmin Itämeren tilaa rasittaa ravinnekuormitus ja siitä aiheutuva rehevöityminen. Kasvava paine merialueiden hyödyntämiseen ja siitä aiheutuvat ruoppaukset, ruoppausmassojen läjitykset, vesirakentaminen, roskaantuminen ja vedenalainen melu uhkaavat meriluonnon monimuotoisuutta ja voivat vaikuttaa tärkeisiin kutualueisiin. 

Itämeren silakkasaaliista vain pieni osa päätyy suoraan ruokapöytään. Peräti 40 prosenttia menee kalajauhoteollisuuteen muun muassa kirjolohen ja turkiseläinten rehuksi, viidesosa lähtee pakastettuna rehuksi ulkomaille. On aivan kestämätöntä viedä uhan alla olevaa Itämeren silakkaa tonnikalan rehuksi Australiaan. Sen sijaan on edistettävä kestävästi kalastetun silakan jalostamista ja käyttöä suoraan elintarvikkeena.  

Kestävää kalastusta ei ole ilman puhdasta ja luonnoltaan monimuotoista Itämerta. Kalastuksen sääntelyn on perustuttava uusimpaan tieteelliseen tietoon, joka huomioi laajasti myös kalalajien vaikutukset muihin lajeihin ja koko Itämeren herkkään ekosysteemiin – varovaisuusperiaatetta noudattaen.

Keskustelu silakan kalastuskiintiöistä sai tällä erää päätöksen, kun EU:n maatalous- ja kalastusneuvosto päätti, ettei silakan kalastukselle aseteta täyskieltoa, vaan kiintiöitä pienennetään tieteellisen ohjeen mukaisesti.

Tilannetta tarkastellaan vuosittain. Jos silakkakanta heikkenee merkittävästi, on varauduttava myös kalastuksen lopettamiseen, kunnes kanta on elpynyt jälleen kestävälle tasolle. Tämä olisi kohtalokas isku suomalaiselle kalastuselinkeinolle. Myös siksi kallisarvoisesta Itämerestämme kannattaa pitää hyvää huolta.