Kehysriihestä tarvitaan koulutuksen jälleenrakennuksen elementit

Kehysriihessä linjataan, kuinka Suomi elpyy koronasta pitkällä aikajänteellä. On tehtävä tärkeitä päätöksiä siitä, miten tulevaisuuden elinvoima ja kestävyys turvataan. Niin ilmasto- kuin työllisyysratkaisutkin vaativat reippaita askelia.

Tulevaisuuden potentiaalimme on kuitenkin suuresti siinä, kuinka nuoremme voivat, oppivat ja osaavat. Koronan tuoma etäaika on kerryttänyt lasten, nuorten ja opiskelijoiden hyvinvointi- ja oppimisvelkaa kohtuuttomasti. Tämän velan umpeen kuromiseksi tarvitaan pitkäjänteinen suunnitelma ja riittävät panostukset koulutukseen, oppimiseen ja henkilökohtaiseen tukeen.

Tämä tarkoittaa, että oppilas- ja opiskeluhuoltoon, oppilaiden ja opiskelijoiden kohtaamiseen ja yksilölliseen tukeen on kouluissa, oppilaitoksissa ja korkeakouluissa riittävät resurssit.

Pian pitää varmistaa, että jokaisella on mahdollisimman matala kynnys päästä takaisin kiinni harrastusten pariin sekä nuorisopalveluiden piiriin. Monella nuorella harrastukset ovat olleen osin tai kokonaan katkolla jo yli vuoden, ja esimerkiksi liikkumattomuus on lisääntynyt paljon. Nuorisotyön on ollut vaikeaa tavoittaa kaikkia nuoria, jotka kaipaisivat keskustelukumppania, ja samaan aikaan koulu- ja nuorisopsykologien palvelut ovat ylikuormittuneita.

Samalla pitää tunnistaa suuret erot alueiden välillä ja suunnata tuki erityisesti sinne, missä etäopetusjaksot ovat olleet pitkiä ja toistuvia. Niillä alueilla myös opettajat ovat hyvin kuormittuneita, ja kouluterveydenhoidon henkilöstöä jouduttu siirtämään koronajäljitykseen. Korkeakouluopiskelijoiden etäajan tuomat haasteet vaativat myös yhtälailla ratkaisuja.

Lisätalousarvioilla saadaan tarvittavaa apua kuluvalle vuodelle ja ehkä jatkumoa myös seuraavaan, mutta kehyksessä on varmistettava, että koulutuksen jälleenrakennuspaketin jatkuvuus on turvattu koko kehyskaudeksi. Hallitusohjelmassa tehdyistä päätöksistä ei ole varaa lasten, nuorten ja opiskelijoiden osalta tinkiä, vaan on tiedostettava kasvanut palvelutarve.

Suurin osa koulutuksesta on kuntien vastuulla. Niiden taloustilanne on ollut tiukka jo pitkään. Koronavuoden kompensaatiorahoitus toi hetkellisen helpotuksen, mutta kehysriihessä pitäisi löytää pitkän aikavälin ratkaisuja, sillä monella kunnalla on päätettynä useiden vuosien talouden tasapainotusohjelmia, jotka usein merkitsevät palvelunlaadusta tinkimistä, siis suurempia ryhmäkokoja, tuen pääsyyn vaikeutumista ja haasteita viedä laadukkaasti läpi tärkeät vuodet oppivelvollisuuden laajentumisen käynnistyessä.

Samaan aikaan myös vieraskielisten lasten ja nuorten määrä kasvaa ja on koko maan tulevaisuuden kannalta tärkeää, että opetuksen laatu niin valmistavassa opetuksessa, kotoutumiskoulutuksessa kuin esimerkiksi oppisopimuskoulutuksessa varmistetaan.

Harrastusten Suomen mallin käynnistyminen tuo hyviä mahdollisuuksia saada kaikille lapsille mieluisa harrastus. Tämä vaatii kuitenkin sitä, että seuroilla, taiteen perusopetuksella ja nuorisojärjestöillä on koronan jälkeen vielä riittävästi toimijoita ja innostusta lähteä kehittämään uutta.

Veikkauksen tulojen vähenemä haastaa sekä kulttuuri- että nuoriso- ja liikunta-alaa. Tämä haaste nähtiin isona jo hallitusohjelmaa tehtäessä ja viisaasti linjattiin, että nämä menetykset tulee paikata. Tästä ei ole varaa lipsua, sillä juuri näitä toimijoita on korona ajanut ahtaimmalle, eikä tukipaketeista ole saatu vastaavanlaista apua kuin yrityselämään ja terveydenhoitoon.

Ikääntyvän väestön palvelutarpeen kasvu ja soten mahdollisesti mukanaan tuoma rahoituksen päätyminen hyvinvointialueen puolelle haastaa jatkossa myös kunnissa aiemmin tapahtuneen kokonaisharkinnan niin investointien kuin palveluiden rahoituksen painopisteestä. Tätä ajatellen on entistä tärkeämpää ymmärtää koulutuspanosten investointiluonne ajoissa.

Sitra julkaisi tästä viime viikolla selvityksen, jonka mukaan kustannukset työn ulkopuolelle jäämisestä olivat julkiselle taloudelle vuonna 2019 yli 18 miljardia euroa. Tarkastelu osoittaa, että osaamisen kehittäminen on yhteiskunnalle kannattava investointi. Kaikkein kannattavimmaksi havaittiin työtä ja koulutusta vailla olevien nuorten osaamiseen panostaminen. Jos esimerkiksi 10 000 nuorta saadaan työllistymään, yhteiskunta säästää vuodessa 85 miljoonaa euroa.