Kaikki syyt, jotka estävät meitä liikkumasta, eivät ole tekosyitä

Liikunnan kansanterveydelliset hyödyt ovat kiistattomat. Se, miten liikunnasta puhutaan, on kuitenkin usein yksiulotteista. Jotta liikunnan lisäämisessä onnistutaan, terveyden ja liikunnan politiikassa tarvitaan ihmisten tarpeiden ja elämäntilanteiden kirjon huomiointia. Toimiva ennaltaehkäisy vaatii laaja-alaista ymmärrystä liikkumattomuuden syistä.

Televisiomainoksessa liikkuva ihminen heilahtaa kirkkaissa vaatteissa kepeällä askeleella kohti aurinkoa. Elämä hymyilee. Ja miksei hymyilisi, tuleehan liikunnasta hyvä olo ja se edistää terveyttä. YouTube-videolla raamikas treenaaja kertoo, miten vaarallista liikkumattomuus on. Työpaikan ruokapöydässä jäntevä kestävyysurheilija ihmettelee, miksi suomalaiset liikkuvat niin vähän. 

On vaikea ymmärtää liikkumattomuutta, jos liikunta on itselle elämäntapa jasiitä saa voimaa arkeen ja hyvää oloa. Tässä on yksi keskeinen liikuntakeskustelun ongelma. Äänessä ovat usein ne, joille liikunta on mukavaa, helppoa ja tuottaa iloa sekä mielihyvää. 

Eräänlaisena suomalaisen liikuntapolitiikan opinkappaleena ja one-linerina voi pitää Urho Kekkoselta lainattua lausetta “Kaikki syyt, jotka estävät meitä liikkumasta, ovat tekosyitä”. Lauseen käyttäjä yrittää varmasti usein tavoittaa sen, että ihminen on taitava keksimään tekosyitä. Mutta sellaisenaan ajatus, joka pelkistää liikkumattomuuden vain ihmisen laiskuudeksi ja tahdonvoiman puutteeksi, on virheellinen ja haitallinen.

On todellisuutta, että syitä liikkumattomuudelle on valtava määrä, kuten on myös syitä liikkua. Siksi hyvinvointialueilla ja kunnissa, joille molemmille kuuluu terveyden edistäminen,  tulee keskittyä vielä nykyistä enemmän keinoihin, joilla autetaan ihmisiä löytämään syitä ja itselle sopivia tapoja liikkua. Yksi ratkaisu voisi olla hyvinvointialueen liikuntaneuvoston perustaminen. Neuvostoon koottaisiin laajasti paras asiantuntemus ja näkökulmia siitä, miten lisätään liikunnan houkuttelevuutta ja poistetaan esteitä.

Yksi syy ihmisen liikkumattomuudelle voi olla, että motivaatiota liikuntaan rajoittaa esimerkiksi häpeä. Häpeä omasta liikkumattomuudesta tai kehosta voi olla voimakas tekijä ajassa, jossa kovaa kuntoa ja ulkonäköä palvotaan. Jos samaan aikaan liikunta tuntuu vaikealta pakkopullalta josta ei saa mielihyvää, häpeän tunne voi vain kasvaa entisestään. Asiantuntijoiden mukaan pakolla liikkuminen ei välttämättä auta vaan voi pahentaa tilannetta, sillä silloin liikunta yhdistyy negatiivisiin tunteisiin ja kokemuksiin.

Yksi keskeinen tekijä liikunnassa ja liikkumattomuudessa on se, että ihmiset ovat hyvin yksilöllisiä myös siinä millaista mielihyvää liikunnasta saavat. Mielihyvää usein korostetaan tärkeänä liikunnan hyötynä. On kuitenkin totta, että kaikki eivät saa liikunnasta samanlaista mielihyvää tai välttämättä mielihyvää lainkaan. Tutkimuksissa on havaittu, että liikunnasta saatavien endorfiinien määrä riippuu paljon ihmisen perintötekijöistä ja yksilöllisestä fysiologiasta. Joidenkin tutkimusten mukaan n. 10-15 prosenttia ihmisistä ei saa liikunnasta juurikaan mielihyvää. Toisten tutkimusten mukaan jopa puolet ihmisistä saa hyvin vähän mielihyvää kevyestä tai keskiraskaasta liikunnasta.

Liikunta yhteiskunnallisena hyvänä ja tavoiteltavana asiana esiintyy myös julkisesti usein varsin perinteisten lajien kautta, kuten juoksu, pallopelit tai hiihto. On kuitenkin paljon ihmisiä, joilla voi olla fyysisiä rajoitteita, joille nämä lajit eivät, ainakaan ilman sovellutuksia, sovi lainkaan.Liikunta voi aiheuttaa myös ulkopuolisuuden ja ulossulkemisen kokemuksia. Jos omaa tilannetta tai vaikkapa vähemmistöjen asemaa ei tunnisteta eikä kyetä luomaan tilaa, jossa jokainen voi osallistua omana itsenään, tämä estää osallistumasta.

Liikunnan aloittamisessa ja sen helppoudessa on kaiken kaikkiaan paljon kyse myös tiedosta ja sen saatavuudesta. Ilman opastusta tai neuvoja voi olla vaikea löytää itselle sopivaa lajia, löytää tapoja liikkua itselle sopivista lähtökohdista.Myös tulotaso voi vaikuttaa voimakkaasti liikkumisen ja liikkumattomuuteen. PIenituloisilla esteitä tulee eteen helpommin. Monet lajit on rajattu ulos niissä tarvittavien välineiden kalleuden vuoksi. Pienituloiselle myös vaikkapa fysioterapeutti, jonka avulla saa ohjeita itselle sopivaan liikuntaan ja vammojen hoitamiseeen, voi olla kaukaisempi ajatus kuin hyvätuloiselle. Edelleen myös usein sukupuolitettu ryhmäjako ja lajivalinnat koululiikunnassa pitää yllä haitallisia liikunnan stereotypioita, jotka haittaavat oman lajin löytämistä. Samoin myös elinympäristöt voivat joko houkutella liikkumaan tai jopa kokonaan estää sen.

Uusilla hyvinvointialueille on näytön paikka siinä, miten matalan kynnyksen liikuntapolitiikkaa toteutetaan ja tarjotaan tukea ja mahdollisuuksia liikkuvampaan elämäntapaan. Liikunnan hyvinvointivaikutukset ovat kiistattomat, mutta hyvä ennaltaehkäisy vaatii hyvinvointialueilta panostuksia liikunnan mahdollistamiseen kaikille. On edettävä liikkumattomuuden syiden kautta, syyllistäminen ei auta ketään liikkumaan.